ongelmani on se, että kaksi vuotta sitten ensirakkauteni jätti minut ja haikailin hänen peräänsä pitkään. Olin masentunut ja kuvittelin, että tässä oli sitten elämäni. Ja ei kai tarvitse sanoa, että huolimatta kaikista laastarisuhteistani, niin exäni pysyi vain mielessäni, vaikka hän oli kohdellut minua kaltoin pettänyt yms.
Kunnes taannoin tapasin miehen, joka tuntui heti oikealta, hän oli ihana ja rakastava. Ongelmakseni muodostui se, että tämän miehen myötä tajusin, etten ollutkaan koskaan rakastanut kunnolla exääni, se oli ollut jotain nuoruuden haihatusta. Mutta kuitenkin tunsin, että petin exääni- sitä idioottia- tämän ihanan miehen kanssa. Joten sanoin tälle uudelle miehelle, ettei juttu onnistu. Nyt jälkeenpäin ihmettelen käytöstäni. Olenko jollain tasolla liian kiltti ja jonkinlainen läheisriippuvainen etten uskalla oikeasti olla itsekkäästi onnellinen vaan ajattelen jotain hullua, joka viisi vuotta käytti kiltteyttäni hyväkseen? Minulla olisi ollut avaimet todelliseen onneen, mutta en kai sitten uskaltanut niitä käyttää..
Mikä ihme saa käyttäytymään ihmisen itseään vastaan?
Kunnes taannoin tapasin miehen, joka tuntui heti oikealta, hän oli ihana ja rakastava. Ongelmakseni muodostui se, että tämän miehen myötä tajusin, etten ollutkaan koskaan rakastanut kunnolla exääni, se oli ollut jotain nuoruuden haihatusta. Mutta kuitenkin tunsin, että petin exääni- sitä idioottia- tämän ihanan miehen kanssa. Joten sanoin tälle uudelle miehelle, ettei juttu onnistu. Nyt jälkeenpäin ihmettelen käytöstäni. Olenko jollain tasolla liian kiltti ja jonkinlainen läheisriippuvainen etten uskalla oikeasti olla itsekkäästi onnellinen vaan ajattelen jotain hullua, joka viisi vuotta käytti kiltteyttäni hyväkseen? Minulla olisi ollut avaimet todelliseen onneen, mutta en kai sitten uskaltanut niitä käyttää..
Mikä ihme saa käyttäytymään ihmisen itseään vastaan?
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.