Tupsulan rivarit

Olen harkitsemassa Haukiputaalle muuttoa, ja saisin asunnon tuosta ihan keskustasta. Tuota asuinaluetta kutsutaan ilmeisesti Tupsulaksi. Millaista aluetta mahtaa olla? Minulle kerrottiin, että toisinaan hieman rauhatonta, mutta asunnot hyvällä paikalla ja hyväkuntoisia. Kokemuksia uudelle asukille.
194035
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Tupsula on hyvä paikka asua, puheet alueen rauhattomuudesta kuittaisin huhupuheina. Yhtiössä on hyvä henki ja pihalla järjestetään usein illanistujaisia sekä talkoita asukkaiden kesken.

Äänestä
  • Jostain syystä alueen mollaajia riittää (kateus?).
    Itse kuitenkin pidän Tupsulasta, sieltä löytyy vielä alkuperäistä, ns. haukiputaalaista henkeä, yhteydenpito naapureiden kesken on välitöntä. Asuntojen kunto; no eihän ne uusia ole, mutta onhan niitä huonompiakin tarjolla.

    Äänestä

Sinne vaan. On Puttaan parhaita paikkoja ollut aina. Palvelut lähellä ja mielenkiintoisia naapureita. Muistaako kukaan mistä "Tupsula" on saanut nimensä ? Liekkö enää nimensä veroinen paikka...

Äänestä
  • Silloin kun Haukiputaalla oli 70-luvulla Hyvon,talossa asui Hyvonin työntekijöitä jotka olivat tyttöjä kaikki(ainakin melkein),silloin talot saivat nimen Tupsula.Tämä on varma tieto koska itsekkin olin Hyvonilla töissä.En tosin asunut Tupsulassa mutta moni työkaveri asui.

    Äänestä

Tuossa 2 vuotta asuneena voin sanoa, että melko rauhatonta. Naapureissa paljon sossupummeja, mustalaisia ja ihme hiippareita. Talojen takapihat aivan järkyttävät. Talot rakennettu lähes maan tasoon. Meidän asunnossa oli ainakin hometta, ja seinäkin oli vinossa (kuulemma aura joskus vähän ajanut vikaan). Muuten ihan kiva paikka, jos tuollaista hakee. Viimeviikolla puukotettiin joku. Ei se niin paha ole kuin sanotaan, mutta jos rehellisiä ollaan, niin ei se hyväkään ole. Joutaisi jyrän alle koko paska.

Äänestä
  • Älä ihmeessä muuta sinne. Sinulla on oikeus kieltäytyä siitä, etkä menetä asuntojonossa paikkaasi.

    Äänestä

olen alkuperäinen haukiputaalainen ja en muuttisi tupsulaan; kuin erittäin suuren pakon edestä! Moni muukin taatusti samaa mieltä..kun sitten kerrot asuvasi ko. paikassa saat melko varmasti tietyn "leiman" otsaasi..

Äänestä

HUh, HUh!! Juu, muuta vaan Haukiputaalle mutta mistä ihmeestä olet saanut päähäs et Tupsulaan?? Oi, ja voi.. En kyllä muuttaisi sinne kirveelläkään ja kylläpä se tahtoo olla oikeesti silleen et siellä kaikenmaailman ihme tyypit pitävät omia pippaloita...

Äänestä

No saattaahan se olla todella halpa, mutta

A. Asunnot on aivan järkyttäviä. Pesuhuoneissa ei mitään vedeneristyksiä. Mätä koko taloyhtiö. Ikkunat vetää. Talot on todellakin rakennettu maahan kiinni, niin kuin joku sanoi.

B. Naapurit. Ei niitä voi edes kuvailla. Ihme pörrääjiä kyllä riittää.

C. Yleinen rauhattomuus

D. Kaatopaikka keskustan tuntumassa. Takapihoilla lojuu vanhoja sohvia, sänkyjä yms. Autot parkkeerataan miten sattuu. Ojassa saattaa olla autonromuja.

E. Purkutavaraa. Jospa ne kohta räjäytetään, niin saadaan tilalle omistusasuntoja ja alue rauhoittuu.

Äänestä
  • Aivan ällöjä latoja keskustassa. Älä suostu ottaan siitä asuntoa itsellesi. On täällä parempiakin.

    Äänestä

asuntoja, mutta mahtaa olla pitkät jonot, kun jostain syystä Haukiputaalle muuttaa asukkaiksi sellaista ainesta jotka eivät pysty ite vuokristaan huolehtiin....

Äänestä

Tarkoitatko niitä sinisiä varikkorakennuksia siinä valtsun takana? En mä aatellu, että niissä oikeasti joku asuu. Aattelin vaan, että kun ovat autioita, niin imevät kaikenlaisia laitapuolen kulkioita. Ei se vuokra voi ainakaan kahtakymppiä enempää olla. Purkaisivat nuo ladot.

Äänestä

Asuin tupsulassa 10 vuotta ja mulle riitti. En palaa sinne enään ikinä ellen rupee juopoksi.onhan siellä halvat vuokrat mut taso on myös sen mukaista ja väkikin.Kyllä puttaalla parempiakin paikkoja löytyy.Älkää hyvät ihmiset muuttako sinne!!!!

Äänestä

Aivan järkyttävä läävä. Kaksi kuukautta kestettiin, ja that's it. Sain niin tarpeekseni tuota läävää. Ulkona ulkoseinien alaosat jo tervehtivät homeisena uutta asukkia. Kun näin sisuksen, olin shokissa. Lattia oli kulunut muovimatto, josta pinttynyt lika ei lähtenyt sitten kirveelläkään. Pesuhuone oli täysin homeinen. Nurkka oli aivan musta, ja lattiakaivon liitos oli jokseenkin erikoinen. Matot kupsuilivat. Wc-pönttö vuoti takaosasta.

Yksi makuuhuone oli niin matala, että ilma oli mantereinen. Yksi seinä oli aivan kostea. Terveysviranomaiset ovat ilmeisesti ihan kunnan ylintä johtoa, kun asialle ei tehdä mitään. Takaovi oli niin jumissa, ettei se edes auennut kunnoll, ja jos sen sai sattumoisin auki, niin ei kiinni ainakaan. Ikkunat olivat niin likaiset, ettei lika jähtenyt pesemälläkään. Talo oli kuin parakki, ja seinät natisivat. En ole varma, oliko ulkoseinät silloin mineriittiä, mutta muutama pala ainakin puuttui niin, että mustat villat näkyivät. Todella himmee asumus, jos tykkää... Emme pitäneet. Onneksi saimme toisen asunnon nopeasti.

Äänestä

Sehän on Haukiputaan ykkös-ghetto! Jos haluat asua rotujen sekamelskassa homekämpässä, niin mikäpäs siinä...
Ihan oikeasti: se on aivan kauhea paikka ja talot taatusti Haukiputaan rumimpia ja huonokuntoisimpia. Jos olet vähänkään normaali eläjä, kierrä tuo "Haukiputaan Kalingrad" kaukaa!

Äänestä
  • heh .. eläs ny helevetti sinne mee asumaan, oikeasti !!
    monen kämpän hajuki on niin kauhea ettei siellä voi edes astua eteiseen..
    tietty jos harrastaa jotain "puutarha" hommia niin trooppinen ilmasto sisätiloissa saa möyhyn kasvamaan hienosti..
    ihme että miten nuo vielä on tuossa pystyssä keskustan parhailla paikoilla, toisaalta jos ne puretaan niin asukit joutuu jonnekin muuttamaan, ja seuraava sijoituspaikka olis tietenkin martinniemi, siellähän niiden ois mukava asua lapsiperheiden keskellä ja sinnehän kaavoitetaan kurtinhaudalle uusia tontteja.. sinne vaan =)))

    Äänestä

  • putha kirjoitti:

    heh .. eläs ny helevetti sinne mee asumaan, oikeasti !!
    monen kämpän hajuki on niin kauhea ettei siellä voi edes astua eteiseen..
    tietty jos harrastaa jotain "puutarha" hommia niin trooppinen ilmasto sisätiloissa saa möyhyn kasvamaan hienosti..
    ihme että miten nuo vielä on tuossa pystyssä keskustan parhailla paikoilla, toisaalta jos ne puretaan niin asukit joutuu jonnekin muuttamaan, ja seuraava sijoituspaikka olis tietenkin martinniemi, siellähän niiden ois mukava asua lapsiperheiden keskellä ja sinnehän kaavoitetaan kurtinhaudalle uusia tontteja.. sinne vaan =)))

    Juuri tätä minäkin ajattelin! Ei olisi nimittäin ensimmäinen kerta, kun "puttaan eliitti" sijoitettais Martinniemeen ja vieläpä upouusiin asuntoihin. Siellä olis kuulkaa niiden leuhkaa Kurtinhaudalla asustella ja nuuhkia merituulen tuoksuja ja kuunnella linnunlaulua!
    Äläkääkä naurako - Haukiputaan päätöksenteolla tämä voi kohta olla totta.

    Äänestä

Elkää ihmeessä tupsulaa hävittäkö! Nyt jo martinniemeen asutetaan ;"ihme jengiä". tavarat katoaa, pihoilla hiiparoidaan yms. Lapsille katsottavaa!

Äänestä
  • Martinniemestä löytyy juuri niin kateellista porukkaa, että sopisivat hyvin sinne.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


paljon vuokra? kirjoitti:

Olen harkitsemassa Haukiputaalle muuttoa, ja saisin asunnon tuosta ihan keskustasta. Tuota asuinaluetta kutsutaan ilmeisesti Tupsulaksi. Millaista aluetta mahtaa olla? Minulle kerrottiin, että toisinaan hieman rauhatonta, mutta asunnot hyvällä paikalla ja hyväkuntoisia. Kokemuksia uudelle asukille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu