Hei! Kerron kiusallisesta ongelmasta, joka on kohdannut meidän perhettä. Asia koskee poikamme holtittomuutta käytöksen saralla.
Olen aina pitänyt kauniita tapoja itseisarvona, ja niihin eivät kuulu ahnehtiminen, päälle puhuminen, toisten keskeyttäminen, muiden kiusaaminen ja dominoiva käytös äitin ja isän poissaollessa(kylässä ollessa)
Yritän olla oikeudenmukainen ja reilu äiti, mutta tällä hetkellä tuntuu, etten osaa nauttia pojastani tippaakaan. Tuntuu, että hän on täynnä halveksittavia piirteitä, kuten tuo ahneus ja vanhempien komentelu.
Kotona emme moista käytöstä hyväksy, eikä sitä koskaan olla sallittu->ei käyttäydy kotona noin. Ongelmana onkin se, että kun emme isänsä kanssa ole läsnä, käytös muuttuu ala-arvoiseksi. Tästä olemme saaneet kuulla paljon joka puolelta. Välillä tuntuu, että inhoan koko kaksinaamaista mukulaa. Esimerkiksi päiväkodista haettaessa saattaa kertoa, että päivä on mennyt todella hyvin ja mukavaa on ollut. Seuraavaksi meidät kutsutaan keskustelemaan huonosta käytöksestä.
Toki poikamme on vielä pieni(5v), mutta keinoni ovat kertakaikkiaan loppu, en tiedä miten pystyn kontrolliomaan käytöstään poissaollessani.
Rajoista hänen kanssaan ei saisi tinkiä penniäkään, muuten kuvittelee, että ko.asian saa joka kerta tehdä huolimattomasti tai jättää puolitiehen. Tämä stressaa lastammekin, kun saa jatkuvasti kuulla käytöksestään negatiivista. Kehuilla on se seuraus, että hän alkaa hokea, että kukaan muu ei osaakaan esim. laittaa takkia naulaan, kaikki muut ovat niin huonoja ymm. jos häntä kehuu siitä, että on laittanut vaatteensa naulaan.
Olen toki selittänyt, ettei se muista sen huonompaa tee, että sinä osaat. Siksi ei aina edes huvittaisi niitä kehuja antaa kun tuntuu että vaipuu samantien tuollaiseen minä-minä-maailmaan.
En halunnut poikaani tällaiseksi kasvattaa, mitä teen väärin, kertokaa.
Olen aina pitänyt kauniita tapoja itseisarvona, ja niihin eivät kuulu ahnehtiminen, päälle puhuminen, toisten keskeyttäminen, muiden kiusaaminen ja dominoiva käytös äitin ja isän poissaollessa(kylässä ollessa)
Yritän olla oikeudenmukainen ja reilu äiti, mutta tällä hetkellä tuntuu, etten osaa nauttia pojastani tippaakaan. Tuntuu, että hän on täynnä halveksittavia piirteitä, kuten tuo ahneus ja vanhempien komentelu.
Kotona emme moista käytöstä hyväksy, eikä sitä koskaan olla sallittu->ei käyttäydy kotona noin. Ongelmana onkin se, että kun emme isänsä kanssa ole läsnä, käytös muuttuu ala-arvoiseksi. Tästä olemme saaneet kuulla paljon joka puolelta. Välillä tuntuu, että inhoan koko kaksinaamaista mukulaa. Esimerkiksi päiväkodista haettaessa saattaa kertoa, että päivä on mennyt todella hyvin ja mukavaa on ollut. Seuraavaksi meidät kutsutaan keskustelemaan huonosta käytöksestä.
Toki poikamme on vielä pieni(5v), mutta keinoni ovat kertakaikkiaan loppu, en tiedä miten pystyn kontrolliomaan käytöstään poissaollessani.
Rajoista hänen kanssaan ei saisi tinkiä penniäkään, muuten kuvittelee, että ko.asian saa joka kerta tehdä huolimattomasti tai jättää puolitiehen. Tämä stressaa lastammekin, kun saa jatkuvasti kuulla käytöksestään negatiivista. Kehuilla on se seuraus, että hän alkaa hokea, että kukaan muu ei osaakaan esim. laittaa takkia naulaan, kaikki muut ovat niin huonoja ymm. jos häntä kehuu siitä, että on laittanut vaatteensa naulaan.
Olen toki selittänyt, ettei se muista sen huonompaa tee, että sinä osaat. Siksi ei aina edes huvittaisi niitä kehuja antaa kun tuntuu että vaipuu samantien tuollaiseen minä-minä-maailmaan.
En halunnut poikaani tällaiseksi kasvattaa, mitä teen väärin, kertokaa.
Vastaukset 3
Vanhimmat
kasvatettu liian täydellisesti..liikaa rajoja kotona.. vaaditaan täydellisyyttä ja lapsi on huomannut ettei kodin ulkopuolella ole näin niin käyttää tilannetta hyväksi ja on kaikkea muuta kuin täydellinen
olen usein samaa miettinyt, mutta en vain pysty pitämään suutani kiinni, vaikka vaadin joskus liikaa. Tästä on tullut oikea kierre, kiristelen hampaita jo illalla kun kuvittelen pojan käyttäytyvän huonosti seuraavana päivänä. ASitten, joskus ilman syytä, motkotan hänelle jostain aivan näennäisestä, vaikka aivan muu harmittaa. Hän mielistelee ja mairistelee minua, joka ärsyttää vielä enempi. Voisin livauttaa itseäni tästä hyvästä.
Neuvolassa ym.. olen tästä puhunut, mutta joka paikassa vaan sanotaan että selvät säännöt pojalle. Tästä saan vielä "tuulta purjeisiin" ja pidän sääntöjä entistä tarkempina.
ja keskittyisit puuttumaan pelkästään todellisiin ongelmiin eli selvität itsellesi, mitkä on tarkalleen ne asiat, joista naputat/rankaiset lastasi....muut "pikku" seikat jätät huomioimatta, vaikka ne sua häiritsevätkin!!
Luulisin ongelmanne johtuvan liian tiukoista rajoista ja liian monista säännöistä, toki ikääkin tullessa lapsilla on tapana alkaa rajojaan kovemmin koettelemaan, mutta esim. meillä on 5-vuotiaalla myöskin samanlaiset piirteet mainitsemassasi takin laitto naulakkoon...minusta se on kuitenkin ollut normaalia poikien retostelua ja tyttöjenkin (mulla on myöskin tyttö), ettei semmoiseen viitsi noteerata paitsi jos ihan mahdottomaksi menee.
Ollaan kerrottu, että koti on se paikka jossa voi vähäsen ylvästellä yms., mutta ulkona käyttäydytään muita ihmisiä kohtaan kunnioittavasti eli siellä ei lällystellä, ketään kiusata yms.