Haluan kertoa oman tarinani abortista...
Olen aina ollu aborttia vastaan mutta mielestäni abortti on asia jota vastaan tai jonka puolesta ei voi olla ennen kuin itse on tilanteessa, jossa on pakko valita.
Itse siis valitsin abortin. Valintaani vaikutti se, että raskaus oli vahinko ja se että, olin alkuraskauden aikana ottanut yliannoksen lääkkeitä, jotka olivat vaikuttaneet sikiön kehitykseen. Vaikka valinnalleni saattoi jonkun mielestä olla "hyvät" syyt en itse ikinä unohda sitä. Nyt kun ajattelen jälkeenpäin mikään syy ei olisi ollut tarpeeksi hyvä.
Huomasin olevani raskaana kun kaikki tuoksut oksettivat ja pahoinvointia oli pitkin päivää. Opiskelin tuolloin ja terveydenhoitaja luuli sitä vain vatsataudiksi ja sain sairaslomaa. Toisaalta itse olin aivan varma raskaudesta sillä sen vain tuntee. Tein poikaystävävni kanssa testin mikä näytti positiivista. Vaikka tiesin itse jo ennen testiä oli musertavaa nähdä viivat testissä.
Lapsirakkaana ihmisenä olen aina halunnut lapsia ja pian totuin ajatukseen omasta pienokaisesta. Olin innoissani, mutta kuitenkin selviäminen epäilytti ja siksi aloin harkita aborttia ja kun oli ne lääkkeet otettu ni kävin tutkimuksissa ja lääkäri suositteli aborttia.
Minulle tehtiin lääkkeellinen keskeytys mikä oli rankka kokemus enkä taatusti halua enää ikinö kokea mitään sellaista. Kivut olivat suhteellisen kovat mutta kauheinta oli henkinen kipu. En voi ikinä unohtaa asiaa. Päivittäin jokin tuo mieleeni tekoni. Muita jälkiseuraamuksia ei jäänyt kuin tämä henkinen. En nyt osaa sanoa onko se niin hyvä asia.
Olen huono neuvomaan muita, mutta jos hiukankin epäilyttää niin ei kannata ratkaista asiaa abortilla. Sillä siitä jää henkiset haavat.....
Olen aina ollu aborttia vastaan mutta mielestäni abortti on asia jota vastaan tai jonka puolesta ei voi olla ennen kuin itse on tilanteessa, jossa on pakko valita.
Itse siis valitsin abortin. Valintaani vaikutti se, että raskaus oli vahinko ja se että, olin alkuraskauden aikana ottanut yliannoksen lääkkeitä, jotka olivat vaikuttaneet sikiön kehitykseen. Vaikka valinnalleni saattoi jonkun mielestä olla "hyvät" syyt en itse ikinä unohda sitä. Nyt kun ajattelen jälkeenpäin mikään syy ei olisi ollut tarpeeksi hyvä.
Huomasin olevani raskaana kun kaikki tuoksut oksettivat ja pahoinvointia oli pitkin päivää. Opiskelin tuolloin ja terveydenhoitaja luuli sitä vain vatsataudiksi ja sain sairaslomaa. Toisaalta itse olin aivan varma raskaudesta sillä sen vain tuntee. Tein poikaystävävni kanssa testin mikä näytti positiivista. Vaikka tiesin itse jo ennen testiä oli musertavaa nähdä viivat testissä.
Lapsirakkaana ihmisenä olen aina halunnut lapsia ja pian totuin ajatukseen omasta pienokaisesta. Olin innoissani, mutta kuitenkin selviäminen epäilytti ja siksi aloin harkita aborttia ja kun oli ne lääkkeet otettu ni kävin tutkimuksissa ja lääkäri suositteli aborttia.
Minulle tehtiin lääkkeellinen keskeytys mikä oli rankka kokemus enkä taatusti halua enää ikinö kokea mitään sellaista. Kivut olivat suhteellisen kovat mutta kauheinta oli henkinen kipu. En voi ikinä unohtaa asiaa. Päivittäin jokin tuo mieleeni tekoni. Muita jälkiseuraamuksia ei jäänyt kuin tämä henkinen. En nyt osaa sanoa onko se niin hyvä asia.
Olen huono neuvomaan muita, mutta jos hiukankin epäilyttää niin ei kannata ratkaista asiaa abortilla. Sillä siitä jää henkiset haavat.....
Vastaukset 5
Vanhimmat
Sellaista se on :(
Ja siitä olen samaa mieltä että sen asian tuntee, siis onko raskaana vai ei. Itse ainakin tunsin jollain tavalla silloin että nyt on tosi kyseessä ja itse päädyin samaan kuin sinä. Eikä periaatteessa olisi ollut mitään mikä olisi käskenyt minun tehdä sitä, muuta kuin se että en ollut valmis äidiksi... niin hirveää kuin se on sanoa niin totta se on.
Ja taas tulee ne ajat mieleen, kun juhannus iskee kovaa vauhtia päälle, nyt siitä on jo 2 vuotta siis kun se "ötökkä" sai alkunsa. Mutta parempi vain kun sitä aikaa ei ajattele...
Koitahan tsempata ja sulla tuntuu olevan ihan samanlaiset ajatukset kun mulla... Eiköhän elämä ala hymyilläkin vielä!!! :)
olet aika huono esimerkki syystä jossa aborttia ei pitäisi tehdä, koska et todellakaan ollut elämänvaiheessa jossa lapsella olisi hyvä ja turvallinen olla. Henkisellä puolella oli jo jotain jos yliannoksen otit ja sitten vielä abortti päälle niin varmaan jää traumoja, mutta kummasta vai molemmista jne..
Kaikesta huolimatta toivon, että tilanteesi on nyt parempi ja ennenkaikea voit henkisesti paremmin!! Kirjoituksesi ja tarinasi ei ole mitenkään yhdentekevä!
Niin ja paras malli olet vastustajalle siitä, että joskus elämä ei ole reilu ja läimii ihan kovalla kädellä kantapään kautta oppia ihmiseen..
sinun kirjoituksesta ei säikähdä muut jotka odottavat vauvaa.ensimmäisen kk.(1-4viikkoa)aikana otetut lääkkeet eivät vielä vaikuta alkioon.
saattavat aiheuttaa jo tuossa vaiheessa jotain vahinkoa.Varsinkin jos yliannostuksen ottaa.Ei se kaikki ole niin mustavalkoista.
Mulle tehtiin toukokuun alussa lääkkellinen abortti..raskausviikkoja oli 7 6...ja nyt jälkeenpäin sitä miettii melkein joka päivä mitä tuli tehtyä..mua kaduttaa se aivan kauheena ja tulee tosi surullinen olo sillon ku näkee vauvoja, ku itelläki vois kohta olla sellanen pikkunen..:( mutta mä en tiedä miten oisin pärjänny, ku mulla ei oo mitään kunnon ammattia..en nyttenkään päässyt mihinkään kouluun, enkä seurustele..sen pojan, kenen lapsi ois ollu oon tuntenu 10kk ja se on ollu ku seurustelua mut se ei halua seurustella ja tuntu että se ei ymmärtäny kuinka vakava asia toi abortti on, hyvä ett se ees suostu käyttään mua sinä toisena päivänä siellä polilla ja makso puolet siitä abortista..ja meidän välit on sen jälkeen huonontunu..toivottavast joskus löydän sellasen ihanan miehen joka haluaa olla mun kans ja joka haluaa lapsia mun kans...:)