Kaipaisin teidän kokeneiden apua, kun en halua kenellekään tästä puhua. Olen käynyt läpi erittäin vaikeita asioita elämässäni ja nyt huomaan itselläni bulimian merkkejä. Olen viime kesästä lähtien syönyt aivan liikaa tarpeitteni nähden ja nyt on tullut oksentaminen mukaan kuvioihin. Teiltä, jotka olette onnistuneet voittamaan sairautenne haluaisin kysyä neuvoja. Auttaako sokerista totaalikieltäytyminen, tuntuu nimittäin, että makea ja muu sokeripitoinen ruoka aiheuttaa ahmimiskohtauksen...? yritän nyt syödä mahdollisimman säännöllisesti. Mutta viikonloput ovat pahimpia. Jos viitsisitte auttaa...kiitos :)
bulimiaa? kaipaan neuvoja!
väsynyt
8890
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
mulla on sama juttu..oon oksentanu jotain kolmesti ku joskus on tullu niin huono omatunto ahmimisesta. ja nyt paino on tippunu aika paljo..
Tiiätkös mitä?ainoa tosi auttava juttu on hankkiutua terapiaan sillä ei se itestää pois mee...(tiiän omasta kokemuksesta)
ei siitä yksin pois pääse!!!!
tiiän et tätä paasataa kaikkialla mut oikeesti suosittelen sitä,sillä joka päivä ku tuun koulusta kotiin saan ahmimiskohtauksia(suunnilleen)
ennen tilanne ei ollu viel näin epätoivonen mut sitä kauemmin sitä hankalampi ,vahingoittuneempi oon ja luultavasti sitä vaikeempaa tästä on päästä eroo...
ite oon tehny tästä vähän ku elämän tyylin.(tyhmää)
joskus jopa ajattelen ruokaa silt kannalt et millane paino sellane ruokavalio vähä ku siin jätskimainokses et sellane jäätelö millane päivä...ja sit ku en pysty toteutta mun tyhmiä sääntöjä rupeen ahmii ja meen pöntölle..
vaikka lupaan joka ahmimis oksentelu kerran jälkee itelleni et tää oli vika kerta!mut ei se vaa jatkuu kerta toisensa jälkee.
nytte hain apua terkkarin kaut mut en oo viel päässy terapiaa ku siel on kovat jonot kuulema mut tiiän ite et oon tosi sairas sillä oon jumittanu täs samas kohas jo kaks vuot!!!
et usko kuinka mua suututtaa et nuoruus menee tällasen takii hukkaa enkä voi koskaa vanhempana muistella villä ja jännitävää nuoruutta vaan ainoastaa oksentelua mitä tuskin sitte halluun ajatella.
itse oon kyl viel ainaki alipainone mut oon kyl ollu laihempiki,jonka takii olinki painon tarkkailus ja sitte sairatuin anorexian jälkee bulimiaa...
tää on nii turhaa elämän iloisten asioiden haaskaamist.mulla on kyl onneks poikaystävä joka tukee mua jokin verran mut kyl mun on vaikee puuhuu sille itkemättä tästä.mut jos sitä ei olis en ois lähteny hakee apua edes tässä vaihees ja mun elämä olis varmaa ollu vaan ruuassa ja oksentamisessa....
ennen mulla ei ollu ees mitään tunteita tästä mut ku oon alkanu puhuu sen kaa täst nii oon huomannu et oikeest tää ei oo must ok juttu et oksentelen ahmin....
jos sulla olis ees joku jonka kaa voisit puhuu asiast se helpottas jo paljo!
tiiän et eka askel on vaikein mut oikeesti et voi haaskata elämääs tollasee!!!
toivosin että haet apua tai kerrot jollekki sun ogelmasta,sillä yksin se vaan pahenee ja elämä muuttuu tosi tyhjäks=(
ei tarvii myöskään nolostella sillä bulimia on sairaus johon sairastuu fiksuimmatki ihmiset.
mullakin on toi makeen syöminen tehny paljon ongelmii...
toivottavast alat taistella sitä vastaan,etkä tekis siitä elämäntyyliä niinkun mä tein aikoinaan.
mun taistelu on alkanut jo kauan aikaan sitä vastaan ja jatkuu edelleen toivottavasti voitan sen ja myös säkin ja kaikki muut!
yks hyvä sivi syömishäiriöisille on: www.syomishairioistentuki.fi
mulle voi myös lähettää sähköpostia!
älä elä huomenna vaan tänään ja nytte!
onnea matkaan kaikille=)
Olen mimmin kanssa samaa mieltä siinä että sun kannattaa hakea terapia-apua tms. yksin bulimiasta ei yleensä selviä. Itse olen kamppaillut syömishäiriöiden kanssa jotain pari vuotta. Aluksi mulla oli anoreksia, jonka seurauksena jouduin sairaalaan, ja nyt tänä syksynä sieltä poispäästyäni huomaankin olevani bulimikko, en sentään oksenna kun äärimmäisen harvoin, mutta minulle kaikki laihdutuslääkkeet ovat enemmän kuin tuttuja. En enää voisi elää ilman niitä. Kamalinta omassa tilanteessani on se etten voi puhua asiasta edes omalle terapeutilleni, koska joutuisin takaisin sairaalaan. Mutta kaikille joilla on toivoa vielä jäljellä, niin haluaisin että he ottaisivat kaiken mahdollisen saatavilla olevan avun vastaan ja olisivat myöskin valmiita hakemaan apua. Muistakaa että syömishäiriöön voi jopa kuolla, niinkuin minun parhaalle kaverilleni kävi viime keväänä.
Juu.
Kerrotaanpa nyt tässä ensin mun tarina aiheesta.
Minä ja mun kaveri alettiin "leikkimään bulimikkoja" joskus neljä vuotta sitten. Syötiin normaalisti, mutta oksennettiin.
Vuoden kuluessa kaverini lopetti, minä en. Se ei edes kunnolla laihduttanut kun en silloin vielä kunnolla osannut edes oksentaa.
Meni puoli vuotta, aloin todelliseen laihdutuskuuriin ja lopetin syömisen kokonaan. Urheilua urheilua urheilua. Aina kun repsahdus tapahtui, oksensin. Vähitellen opin pääsemään aivan kaikesta eroon. Laihduin 12 kiloa parissa kuukaudessa.
Meni vuosi, pari, olin normaali. Nyt se on taas alkanut. Ja haluan sen alkavan. Oksentaminen on ihanaa kun ketään ei ole kotona. Jos on, en syö.
En osaa neuvoa, muuta kuin että lopeta tulella leikkiminen. Siitä ei koskaan pääse eroon, jos sen kerran aloittaa. Vaikka söisitkin normaalisti, mutta HETI kun itsetuntoasi kolhaistaan, on sinun helppo aloittaa oksennuskierre.
Älä leiki tulella.
Olette olleet ihania ja jaksanut auttaa ja kertoa omia kokemuksianne. Ja sainkin itsestäni irti sen verran, että myönsin alkaneen sairauteni yhdelle ystävälleni. Välttelen ruokia jotka saavat minut ahmimaan/oksentamaan ja olo alkaa pikku hiljaa olla parempi. En todellakaan odota pääseväni tästä yli päivässä, mutta pikku hiljaa. Eniten pelotta se seuraava ahmimiskohtaus. Silloin kun jotenkin osaan järkeillä itselleni minkä takia semmoinen syöpöttely olisi sallittavaa. Ja sitten jälkeen päin, pää vessan pöntössä, olo on aivan kamala- henkisesti ja fyysisesti. Mutta kiiitos kaunis teille kaikille =)
Olen oksentanut noin 11 vuotta. Kun asiat ovat olleet tasapainossa on oksentaminenkin unohtunut jopa kuukausiksi (kotiloitunut), mutta aina kun joku tulee ravistelemaan maailmaani niin sitten ahmin ja oksennan. Painoni on alhaisempi kuin oksentelevana aikana. Syön ahmin kuitenkin niin paljon, että vaikka kuvittelen oksentavani ne kaikki pois,,, se ei onnistu.
Kun pystyn olemaan oksentamatta ja elämäni on seesteistä alkaa painoni laskea.
Hassua,,, mutta totta,,, aloitin bulimian laihtuakseni, niin alussa kävi,,, nyt asia on niin että se on vaan älytön taakka ja riesa elämässäni enkä saa edes toivottua laihtumista....
pakkomielle
Suosittelen lääkärille menoa. Mielenterveyspuolella on esim. Seronil-nimistä lääkettä jolla voidaan estäää pakonomaista ahmimista. Käytetään juuri B:n hoidossa. Hoidon ohella henkisen puolen huoltoa, ammatti-ihmiset osaavat ohjata. Terapian tarve kartoitetaan, ei heti ohjata sinne vaan voi hakeutua johonkin keskusteluhoitoon tms. Mars vain tohtorille, mielenterveyspuolelle!
Syömishäiriöt on tosi vakava juttu, voi käydä lähellä kuolemaa.. itse olen sairastanut kahdenlaista syömishäirötä..se alkos viime keväänä sairaalloisena liikunnalla ja vähän syömisellä (ja sekin oli yleensä puuroa taikka porkkanoita) alkoholia en kumminkaan jättänyt... satuin korvaamaan ryyppypäivinä ruoan pelkällä juomisillani!no kesällä olin tosi hyvässä kunnossa itseni mielestä.pystyin käyttämään bikineitä rannoilla ja olo oli muutenkin niin loistava, sainhan sentään yli 10kg laihdutettua!
no kesän jälkeen tulin laiskemmaksi, liikunta väheni ja makeiset rupesivat maistumaan jälleen (nehän olin tyystin jättänyt laihdutusaikanani!)
no kun söin ja söin hyvää, niin itsetuntohan siinä rupesi kärsimään ja kilot rupesitvat tulemaan takaisin ja olo oli kauhea, joten turvauduin oksentamiseen aina makeisten syönnin jälkeen, jopa myöhemmin tavallisen ruoka-annokseni jälkeen.silmistä valui kyyneleet ja tuntui kun verisuonet olisivat poksahtaneet päässä!se oli sanoinkuvaamattoman hirveää!kurkku oli melkein aina kipeä ja lopultahan sitten vanhempani saivat tietää, kun kuulivat kun olin oksentamassa.sain masennuksen syksyllä ja oksentamiseni vaan jatkui ja jatkui, vaikka kävin terapiassa viikon välein..lääkkeitä en saanut, vaikka oli puhetta, että saisin..no viimeksi olen oksentanut viime viikolla, koska olen jälleen kerran laihduttamassa itseäni sopiviin mittoihin..en kylläkään samalla tavalla kuin viime keväänä!olen sitä mieltä, että suurin osa saa/päätyy syömishäiriöihin sen jälkeen kun on aloittanut huonon tyylin laihtua (siis hyvä tyyli on laihtua painonvartijoiden tapaan) ja monetkun vaan jatkavat ja jatkavat laihduttamista, niin alipainoisuus on siinä riskinä ja myöhemmin kuolema.siis voisi sanoa että syömishäiriö on riippuvuus, koska kullakin henkilöllä on riippuvuutensa kuhunkin asiaan ja valitettavasti jollain se on syömishäiriöön, apua haluaisi ja lopettaa tahtoisi, mutta se on vaikeaa.mutta toivon että löydät itsellesi jotain apua, esim. psykan puoleen on hyvä kääntyä ja sieltä saa mahdollisesti lääkkeitä ja terapeutin jonka kanssa puhua!mutta yritä selvittää itsesi eroon, vaikka ymmärrän et se on vaikeata!