KOOTUT mielipiteet

Aimo Hautamäki:

"SRK:n pääsihteerin Aimo Hautamäen mukaan 1970-luvun kokoukset olivat pääosin rakentavia ja myönteisiksi koettuja" (Kotimaa 3.2.2006)

Erkki Reinikainen:

"Hoitokokoukset kulkivat Erkki Reinikaisen mukaan vuosikymmenen ajan laajoina aaltoina läpi koko vanhoillislestadiolaisen kristillisyyden. Se merkitsi karkeasti arvioiden sitä, että valtaosa liikkeen jäsenistä teki 1970-luvulla 'parannuksen' jostakin 'väärästä hengestä'." (Tuomas Lohen gradu)

Erkki Reinikainen 1987:

""--- esiintyi pyrkimystä sysätä kilvoittelusta vastuu uskonyhteisölle. Tämä ilmeni yhtäältä parannusvaatimuksina sillä perusteella, että 'seurakunta sairasti' ja toisaalta paikoittain eräänlaisena 'joukkohysteriana' eli tehtiin parannusta esim. väärästä hengestä, koska ystävätkin olivat niin tehneet." (E.R.:n alustus vl-papeille)

Seppo Lohi:

""Yksilöt joutuivat monessa tilanteessa väärin kohdelluiksi, sitä ei voi kiistää", sanoo haastattelussa dosentti, kirkkohistorioitsija Seppo Lohi. Hänen mukaansa 1970-luvun hoitokokouksissa esiintyi opillisia ongelmia, kuten parannuksen vaatimisen ”vääristä hengistä”. Muita epäkohtia olivat julkirippi ja siihen liittyvä sanelu, yksilön omantunnon vähättely ja oppi rauhanyhdistysten johtokunnista ”Jumalan huoneen hallituksena”. "(Kotimaa 3.2.2006)

Antti Pentikäinen:

"Liike on työstänyt näitä ongelmia sisältäpäin. Asioita on puhuttu halki. Ulkopuolisille ja niille, joita tuolloin loukattiin tämä ei kuitenkaan ole ehkä välittynyt. Siksi lestadiolainen liike voisi tuoda asian laajemmin esille, todeta virheet ja pyytää niitä anteeksi."
(Sana-lehti v. 2000)

Tuomas Hänninen:

"Raamatun tarkoittama vastausvalmius ei tarkoita sitä, että tulisi tuntea tarkoin kristillisyyden eriseurahistoriat. Sielunviholliselle se saattaa olla hyvä keino harhauttaa kysyjä väärille poluille." (SL 2/2006)

Matti H.:

"Virheitä tehtiin. Jos yksittäiselle ihmiselle tulee liian suuri auktoriteetti ja hän on keskeisellä paikalla, vahingotkin ovat isoja. Liikkeessä on tehty parannusta. Koko liike ei mennyt harhaan, vaikka yksittäiset henkilöt, johtokunnat ja jopa seurakunnat saattoivat erehtyä ja rapatessa roiskui, joskus pahastikkin....On hirveän valitettavaa, että ihmisten painostamista on tapahtunut. Nyt on ymmärretty, että virheitä on tehty. " (Sana-lehti v. 2000)

Tässä joidenkin nyky-vl:ien mielipiteitä 70-luvusta. Kuten jokainen näkee, niin niitä riittää joka makuun. Kukin voi valita mieleisensä, aivan korvasyyhyn mukaan. Kaikille jotakin. Kyllä on linjakasta, ei voi muuta sanoa. Ja yksimielistä.
272464
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Toivon, ettei kukaan nimimerkin takana piileskelevä palsta-vl ilmoita ylläpidolle noita KOOTTUJA mielipiteitä "asiattomaksi viestiksi".

Äänestä
  • .pakko laittaa. nämä hoitokokouksia koskevat aiheet ovat niin tulenarkoja, että Enirokin vapisee. 100 000 vl:n lauma on iso asiakaskunta Enirollekin. SRK;ta ei siis passaa suututtaa. Vl-joukko seuraa johtoaan kuin pässi narua. Jos ne sanoo, että syö metri kettinkiä, niin huomenna on tilauksessa 100 000 metriä kettinkiä.

    rautainen kuri

    Äänestä

  • Kaikki ovat lehdissä julkaistuja mielipiteitä. Saa käyttää vapaasti kunhan lähde on mainittu. Ei tule poistumaan.

    Äänestä

On kyllä joillekkin kova paikka tuo 70-luku! Väitän, että oikeasti se ei ole ollut, eikä ole nykyisinkään niin iso juttu kun tätä palstaa lukiessa saattaisi kuvitella. Itse olen ollut VL jo 70- luvulla, lapsi tosin, mutta ei minulla mitään kauheita muistoja ole (vaikka hoitokokouksissa olen istunutkin). Nykyisin siitä ei puhu kukaan (muualla kuin täällä), vaikka uskomme ns. kipupisteistä kyllä ainakin minun tuttavapiirissä keskustellaan täysin avoimesti.

Taitaa olla joillakin jäänyt levy päälle ja halutaan rassata uskoa jollakin ns. kaappiluurangolla, jota ei taida olla olemassakaan tai ainakin se on jo maatunut.

Äänestä
  • jos olet ollut lapsi 70-luvulla niin ei kannata otta noin kovasti kantaa. kaverisikin ovat arvattavasti samanikäisiä ja autuaan tietämättömiä kyseisistä ajoista.

    tuolla vuosikymmenellä kuitenkin sinun vanhempasi tekivät parannusta yhdestä sun toisesta keksitystä synnistä, väärästä hengestä, kososlaisuudesta jne. Monet kokivat piinaavia ja 8-tuntisia ristikuulusteluja. Ihmisiä häpäisitiin Rauhanyhdistyksellä. Heidän sp-elämällään retosteltiin julkisesti. Vanhoja suhteita ja anteeksiannettuja syntejä kaivettiin. Hoitomiehet suorastaan yllyttivät uskovaisia toistensa kimppuun. Armoa aneleva jätettiin lattialle kieriskelemään ja häntä pilkattiin: jos asian oikein ymmärtää, niin ei tuollain valita vaan iloitsee.

    Kaiken tämän seurauksena jotkut uskovaiset tekivät itsemurhan. Ajattele. Rauhanyhdistyksen jumalanvaltakunnantyön seurauksena ihmiset ottivat itsensä hengiltä. Ja näitä on todistetusti monta. Yksikin on kamalaa, mutta että useita! Ajattele.

    Kaiken tämän seurauksena satoja, tuhansia ihmisiä sidottiin, heidän suhteensa vanhempiin, lapsiin, sukulaisiin katkaistiin. Heille annettiin kadotustuomio.

    Kaiken tämän seurauksena vl-yhteisössä ei tänäkään päivänä voi seurakuntapäivillä keskustella vapaasti. Siellä voi keskustella vain fraaseilla tai "odotetun" kaltaisilla mielipiteillä.

    Huomaan viestistäsi että olet kovin nuori. Se ei ole sinänsä pahasta. Mutta kannattaa pidätellä mielipiteitä asioista joista et tiedä.

    Sisaresi 60-luvulta.

    Äänestä

  • toinen lapsi kirjoitti:

    jos olet ollut lapsi 70-luvulla niin ei kannata otta noin kovasti kantaa. kaverisikin ovat arvattavasti samanikäisiä ja autuaan tietämättömiä kyseisistä ajoista.

    tuolla vuosikymmenellä kuitenkin sinun vanhempasi tekivät parannusta yhdestä sun toisesta keksitystä synnistä, väärästä hengestä, kososlaisuudesta jne. Monet kokivat piinaavia ja 8-tuntisia ristikuulusteluja. Ihmisiä häpäisitiin Rauhanyhdistyksellä. Heidän sp-elämällään retosteltiin julkisesti. Vanhoja suhteita ja anteeksiannettuja syntejä kaivettiin. Hoitomiehet suorastaan yllyttivät uskovaisia toistensa kimppuun. Armoa aneleva jätettiin lattialle kieriskelemään ja häntä pilkattiin: jos asian oikein ymmärtää, niin ei tuollain valita vaan iloitsee.

    Kaiken tämän seurauksena jotkut uskovaiset tekivät itsemurhan. Ajattele. Rauhanyhdistyksen jumalanvaltakunnantyön seurauksena ihmiset ottivat itsensä hengiltä. Ja näitä on todistetusti monta. Yksikin on kamalaa, mutta että useita! Ajattele.

    Kaiken tämän seurauksena satoja, tuhansia ihmisiä sidottiin, heidän suhteensa vanhempiin, lapsiin, sukulaisiin katkaistiin. Heille annettiin kadotustuomio.

    Kaiken tämän seurauksena vl-yhteisössä ei tänäkään päivänä voi seurakuntapäivillä keskustella vapaasti. Siellä voi keskustella vain fraaseilla tai "odotetun" kaltaisilla mielipiteillä.

    Huomaan viestistäsi että olet kovin nuori. Se ei ole sinänsä pahasta. Mutta kannattaa pidätellä mielipiteitä asioista joista et tiedä.

    Sisaresi 60-luvulta.

    Ilmeisesti hoitokokoukset ovat olleet eri rauhanyhdistyksellä eri luonteisia. Mikä tietenkin riippuu siitä, millaisia henkilöitä on johtokunnissa istunut ja millainen on yleensä ollut paikkakunnan henki.

    Äänestä

  • nuori mies vielä kirjoitti:

    Ilmeisesti hoitokokoukset ovat olleet eri rauhanyhdistyksellä eri luonteisia. Mikä tietenkin riippuu siitä, millaisia henkilöitä on johtokunnissa istunut ja millainen on yleensä ollut paikkakunnan henki.

    Heikki Saari löi nyrkkiä pöytään ja huusi: "Te olette kaikki väärässä hengessä."

    Voisiko tässä olla esimakua siitä taivaasta jota kohti kilvoittelemme. Ei, ei, ei, minä en ainakaan halua sellaiseen paikkaan jossa Heikki Saari puhdistaa peltoa rikkaruohoista. Minä haluan sellaiseen paikkaan jossa vapahtajamme Jeesus Kristus hallitsee armolla ja laupeudella.

    Äänestä

  • minäkin. Olen 70-luvun vl-nuori eikä minulla ole vähäisintäkään tarvetta penkoa ko. ajan tekemisiä tai tekemättä jättämisiä, sillä tämän päivän uskonkilvoituksessa on jo ihan tarpeeksi minulle!

    Jollakin tai joillakin on tosiaan jäänyt levy päälle tai sitten heillä on jotain pahoja luurankoja kaapissaan, jotka painavat tunnolla?

    Äänestä

  • Rystynen verillä kirjoitti:

    Heikki Saari löi nyrkkiä pöytään ja huusi: "Te olette kaikki väärässä hengessä."

    Voisiko tässä olla esimakua siitä taivaasta jota kohti kilvoittelemme. Ei, ei, ei, minä en ainakaan halua sellaiseen paikkaan jossa Heikki Saari puhdistaa peltoa rikkaruohoista. Minä haluan sellaiseen paikkaan jossa vapahtajamme Jeesus Kristus hallitsee armolla ja laupeudella.

    Hän syytti siis teitä kaikkia "väärähenkisiksi"? Teittekö kaikki parannuksen?

    Kävikö HS myöhemmin pyytämässä anteeksi väärinkäytöksiään koko seurakunnassa samalla tavalla? Virheethän pitää korjata siinä laajuudessa kuin ne on aiheutettu.

    Epäilenpä.

    Äänestä

  • parannusta? kirjoitti:

    Huhut kertovat että HS teki parannuksen SRK:n työvaliokunnalle ja olisi ollut halukas lähtemään korjauskierrokselle mutta häntä ei enää päästetty. Yleinen hämmennys ja sekamelska oli jo niin suurta.
    Mutta, mistäpä näitä tietää kun SRK ei ole rohjennut tuottaa totuudenmukaista historinkirjoitusta.

    Äänestä

  • Antti Pentikäinen ym. siis harjoittavat mielestäsi "käsittämätöntä märehtimistä".

    Aika paksusti kirjoitettu!

    Äänestä

  • Rystynen verillä kirjoitti:

    Huhut kertovat että HS teki parannuksen SRK:n työvaliokunnalle ja olisi ollut halukas lähtemään korjauskierrokselle mutta häntä ei enää päästetty. Yleinen hämmennys ja sekamelska oli jo niin suurta.
    Mutta, mistäpä näitä tietää kun SRK ei ole rohjennut tuottaa totuudenmukaista historinkirjoitusta.

    tuo hämmennys ja sekamelska jatkuu. kukaan ei tiedä. toiset kiistää, toiset myöntää, toiset syyttää. olisi tutkimuksen paikka. taitaa olla koko vl-liike yhtä psykologista joukkoliikehdintää. tällaista olen alkanut tuumailemaan. ja onhan tuossa jotakin jännää kun siitä 70-luvusta vain kuiskitaan. alkaa väkisinkin kiinnostamaan. mutta ei tällä palstallakaan voi kaikkeen luottaa kun ei tiedä kirjoittajia ja jokaisella asialla on kääntöpuolensa.

    Äänestä

Myös kirkko ottaa tämän asian käsittelyyn. Siksi vl-papit ovat jo orientoituneet siihen, että vl-liike nyt alkaa käydä julkista keskustelua näistä kipeistä asioista, sillä tämä asia tulee meidiaan ja julkiseksi keskusteluksi.

Ei enää salailuja.

Se vaputtaa vl-liikkeen vihdoin näistä menneisyyden taakoista, kun tunnustetaan väärät teot, pyydetään niitä julkisesti anteeksi niiltä, joita vastaan rikottiin, kadutaan, tehdään parannus ja otetaan anteeksianto vastaan niiltä, joita vastaan rikottiin.

Kysymys on siitä, että nämä menneet teot ovat tekoja koko luterilaista kirkkoa vastaan: jokainen sen jäsen kärsii, kun tällaista on sallittu kirkon siipien alla tehtävän.

Siksi nämä käsitellään nyt julkisesti, jotta kirkko todella vapautuisi näistä taakoistaan.

Todella hyvä, kun laitoit nämä sitaatit.
Kopioi itsellesi tämä aloitus, sillä pelkään, että joku taas poistaa tämänkin...

Äänestä
  • ongelmansa ensin! Osa papeista ovat julki jumalattomia, osa juoppoja sitten on nämä uudet tuulet puhaltamassa,eli sukupuolisesti poikkeavatkin saavat olla kirkon viroissa. Monet papit ovat paremminkin sosiaaliterapeutteja eikä
    Jumalansana kuulu kirkoissa raittiisti, vaan siihen on lisätty kaikenlaista sekaseuraisuutta. Kirkko tulee pian tiensä päähän,ellei parannusta ala tapahtumaan.

    Siksi kirkosta eroaa ihmisiä. Ei kirkko ole mikään viihdekeskus,vaan siellä pitää kuulua oikea ja selvä Jumalansana, joka herättelee synnin unessa nukkuvat.

    Äänestä

  • hoitaisi suuremmat kirjoitti:

    ongelmansa ensin! Osa papeista ovat julki jumalattomia, osa juoppoja sitten on nämä uudet tuulet puhaltamassa,eli sukupuolisesti poikkeavatkin saavat olla kirkon viroissa. Monet papit ovat paremminkin sosiaaliterapeutteja eikä
    Jumalansana kuulu kirkoissa raittiisti, vaan siihen on lisätty kaikenlaista sekaseuraisuutta. Kirkko tulee pian tiensä päähän,ellei parannusta ala tapahtumaan.

    Siksi kirkosta eroaa ihmisiä. Ei kirkko ole mikään viihdekeskus,vaan siellä pitää kuulua oikea ja selvä Jumalansana, joka herättelee synnin unessa nukkuvat.

    Siinähän meillä on oikein sopiva henkilö kirkon pelastajaksi! Onhan se hyvä ja siunattu asia, että on tuollaisia puhtaan uskonsa säilyttäneitä vielä joukossa. Saadaan homma kuntoon ja sekaseuraisuudet kitkettyä kerralla. Ei muuta kun liperit kaulaan.

    Mitä vielä odotat, ihmiskuntaa synnin unesta herättelemään, hopi hopi.

    Äänestä

.....edelleenkin, sillä tämänkaltaisia hengellisiä väärinkäytöksiä on suurin mitoin tapahtunut, ja asiat ovat yhteisön (ja veikkaan, että monien monien yksilöidenkin) tasolla TYYSTIN KORJAAMATTA!

Väärinkäytösten uhrit on jätetty heitteille, heiltä ei ole kukaan koskaan mitään kysynyt, yksilöidenkin parannuksenteot ovat olleet liikkeen sisässä tapahtuneita

"voivoi saankominä anteeksi kun kun minäkin olen ollut niin taitamaton näissä hoidoissa" - tyyliin tehtyjä parannuksia.

Liikkeessä on edelleen suuri suuri vaara sellaisen toistumiseen, koska asioita ei ole koskaan kunnolla korjattu, ja kaikkein pahinta on, että NYKYJOHTO EI OLE NIISTÄ IRTISANOUTUNUT!!!

Se on minusta kaikkein kammottavinta.

Toisaalta sen ymmärtää, että he eivät irtisanoudukaan, sillä siellä monien miesten pallit heiluisivat ja kunnolla, jos asiat oikeasti korjattaisiin, ja uhreihin otettaisiin yhteyttä

Minusta tämä on kammottavaa...

Äänestä

olen itse kokenut lapsena hoitokokousajat ja muistan ahdistavan ilmapiirin, joka satutti myös lasta. arvostan, että nuoret papit ovat avoimesti ottamassa asioita julkisuudessa esille vaikka voivat joutua syrjityiksi ja sivuraiteille liikkeen sisällä. uusia paljastuksia ja päänavauksia on lähiaikoina tulossa mediaan, jotka avaavat tuuletuksen.

Äänestä
  • >>uusia paljastuksia ja päänavauksia on lähiaikoina tulossa mediaan, jotka avaavat tuuletuksen. >>>

    mitä tarkoitat? tämä olisi hyvä juttu. odotan kuin kuuta nousevaa, että meida tarttuu aiheeseen ja PAKOTTAA srkn tunnustamaan ja tutkimaan laajamittaisen hengellisen vallan väärinkäytön.

    te joilla on yhteyksiä mediaan, kehottakaa median edustajia nostamaan asia esille esim. Sotkamon suviseuroissa. Esim. Kotimaa, Kaleva ja Kainuun Sanomat. voihan noihin lehtiin laittaa e-meiliäkin!

    Äänestä

Täällä on mainittu useaan otteeseen kahden Lohen, Tuomaan ja Sepon kirjoittamat tutkielmat ajasta.
Aion lainata ko. opukset yliopistolta... Mietin vain sitä, kuinka heidän tutkimuksiinsa on vl-liikkeessä suhtauduttu: sallivasti ja tukien, vai kuten jotkut täällä kirjoittelevat, teilaten ja tuomiten?!
Onhan heidän tutkimuksillaan toki suuri sielunhoidollinen(kin) arvo, jos se vain osataan liikkeen sisällä huomioida.
Onkohan heitä yritetty SRK:n taholta hillitä tai kehottaa unohtamaan muinaiset, tyylillä " usko vain kaikki epäilyksesi anteeksi"?!
Sillä asenteellahan täällä on moni vl lähtenyt liikkeelle...
Ehkä teologian opintoja arvostetaan sen verran, että sen toiminimen alla saa puhua myös epämukavista aiheista... hyvä, että edes niin.

Äänestä
  • Tuomas Lohen gradu Haapajärven Rauhanyhdistyksen historiasta on saatavissa Oulun yliopistosta. SRK julkaisi sen myös historiasarjassaan. Mutta. Kirjat eivät ole samanlaisia. SRK:n painamasta kirjasta on "siivottu" kaikki kiusalliset 70-lukua koskevat faktat pois! Lue molemmat ja vertaa - näet avoimuuden vl-liikkeessä 2000-luvulla. Hämmästyt!

    Vanhempi Lohi on ainoa asiantuntija vl-liikkeen historian suhteen, uskon että hän saa toimia aika riippumattomasti minkä todistavat mm. Kotimaa-lehden lausunnotkin.

    Äänestä

  • helteinen kesä kirjoitti:

    Tuomas Lohen gradu Haapajärven Rauhanyhdistyksen historiasta on saatavissa Oulun yliopistosta. SRK julkaisi sen myös historiasarjassaan. Mutta. Kirjat eivät ole samanlaisia. SRK:n painamasta kirjasta on "siivottu" kaikki kiusalliset 70-lukua koskevat faktat pois! Lue molemmat ja vertaa - näet avoimuuden vl-liikkeessä 2000-luvulla. Hämmästyt!

    Vanhempi Lohi on ainoa asiantuntija vl-liikkeen historian suhteen, uskon että hän saa toimia aika riippumattomasti minkä todistavat mm. Kotimaa-lehden lausunnotkin.

    olen itsekin vanhoillislestadiolainen ja en halua uskoa kertomaasi todeksi

    Äänestä

  • en yksinkertaisesti usko sitä kirjoitti:

    olen itsekin vanhoillislestadiolainen ja en halua uskoa kertomaasi todeksi

    jos et usko, niin lue kirjat ja vertaa. itse olen asiaan perehtynyt. eikä tuo liene mikään valtionsalaisuus, että koko haapajärven historiikki-projekti meinasi kaatua kiistaan vl-historian kaunistelusta ja suoranaisesta vääristelystä.rehellisyys on suhteellista, kuten huomaat.

    Äänestä

Meidän perhe on edelleen rikkinäinen noiden hoitokokousten seurauksena. Eikä taida enää kuntoon tullakaan. Joka päivä kärsimme tästä. Mutta paremminkin sitä rakkautta löytyy kuin katkeruutta.

Äänestä
  • Sä et ole uskomassa, siitä se paha olo tulee.Jos tuntee syntinsä , ei tarvii toisten vioissa kylpeä

    Äänestä

  • Uumalan johdatukseen kirjoitti:

    Sä et ole uskomassa, siitä se paha olo tulee.Jos tuntee syntinsä , ei tarvii toisten vioissa kylpeä

    Perheemme niillä jäsenillä, jotka nöyristelivät hoitajien edessä, tuntuu olevan vaikeaa.

    Sinäkin olet kerkeä tekemään negatiivisia johtopäätöksiä.

    Äänestä

Tämähän on tarkoitettu uskomassa oleville, ei eriseuraisille.Uskovaisethan tekivät julkirippiä sekä vääristä hengistä aiheetonta parannusta. He jotka ovat siionin jättäneet ja ovat kaivinkonemiehinä edelleenkin, ei nämä heille enää kuulu, koska he ovat yhteisen rakkauden ja valtakunnan hyljänneet, eikä heitä armo enää saa koskettaa.

Äänestä
  • Omituista erottelua, ei perustu Raamattuun ollenkaan. Etkö itse huomaa miten sinä kiistät itse Kristuksen armotyön. Surullista...

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

70-luvusta!! kirjoitti:

Aimo Hautamäki:

"SRK:n pääsihteerin Aimo Hautamäen mukaan 1970-luvun kokoukset olivat pääosin rakentavia ja myönteisiksi koettuja" (Kotimaa 3.2.2006)

Erkki Reinikainen:

"Hoitokokoukset kulkivat Erkki Reinikaisen mukaan vuosikymmenen ajan laajoina aaltoina läpi koko vanhoillislestadiolaisen kristillisyyden. Se merkitsi karkeasti arvioiden sitä, että valtaosa liikkeen jäsenistä teki 1970-luvulla 'parannuksen' jostakin 'väärästä hengestä'." (Tuomas Lohen gradu)

Erkki Reinikainen 1987:

""--- esiintyi pyrkimystä sysätä kilvoittelusta vastuu uskonyhteisölle. Tämä ilmeni yhtäältä parannusvaatimuksina sillä perusteella, että 'seurakunta sairasti' ja toisaalta paikoittain eräänlaisena 'joukkohysteriana' eli tehtiin parannusta esim. väärästä hengestä, koska ystävätkin olivat niin tehneet." (E.R.:n alustus vl-papeille)

Seppo Lohi:

""Yksilöt joutuivat monessa tilanteessa väärin kohdelluiksi, sitä ei voi kiistää", sanoo haastattelussa dosentti, kirkkohistorioitsija Seppo Lohi. Hänen mukaansa 1970-luvun hoitokokouksissa esiintyi opillisia ongelmia, kuten parannuksen vaatimisen ”vääristä hengistä”. Muita epäkohtia olivat julkirippi ja siihen liittyvä sanelu, yksilön omantunnon vähättely ja oppi rauhanyhdistysten johtokunnista ”Jumalan huoneen hallituksena”. "(Kotimaa 3.2.2006)

Antti Pentikäinen:

"Liike on työstänyt näitä ongelmia sisältäpäin. Asioita on puhuttu halki. Ulkopuolisille ja niille, joita tuolloin loukattiin tämä ei kuitenkaan ole ehkä välittynyt. Siksi lestadiolainen liike voisi tuoda asian laajemmin esille, todeta virheet ja pyytää niitä anteeksi."
(Sana-lehti v. 2000)

Tuomas Hänninen:

"Raamatun tarkoittama vastausvalmius ei tarkoita sitä, että tulisi tuntea tarkoin kristillisyyden eriseurahistoriat. Sielunviholliselle se saattaa olla hyvä keino harhauttaa kysyjä väärille poluille." (SL 2/2006)

Matti H.:

"Virheitä tehtiin. Jos yksittäiselle ihmiselle tulee liian suuri auktoriteetti ja hän on keskeisellä paikalla, vahingotkin ovat isoja. Liikkeessä on tehty parannusta. Koko liike ei mennyt harhaan, vaikka yksittäiset henkilöt, johtokunnat ja jopa seurakunnat saattoivat erehtyä ja rapatessa roiskui, joskus pahastikkin....On hirveän valitettavaa, että ihmisten painostamista on tapahtunut. Nyt on ymmärretty, että virheitä on tehty. " (Sana-lehti v. 2000)

Tässä joidenkin nyky-vl:ien mielipiteitä 70-luvusta. Kuten jokainen näkee, niin niitä riittää joka makuun. Kukin voi valita mieleisensä, aivan korvasyyhyn mukaan. Kaikille jotakin. Kyllä on linjakasta, ei voi muuta sanoa. Ja yksimielistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu