stilo80

kenellä kokemuksia stilo 80 riittääkö potku ja vääntö entä muut ominaisuudet?
151497
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Yhden viikonlopun olen ajellut vuokratulla Stilo 80:llä, suurimmaksi osaksi maantieajoa 2 hengen kuormalla ja matkatavaroilla.

Täytyy todeta, että 1.2-litraisen potkun riittävyys riippuu ajajan tottumuksista. Omasta mielestäni tuo lähti esim. rampilta kiihdyttäessä aivan riittävästi, kun vain antoi tarpeeksi kenkää. Muutamat ohitukset sujuivat myös ihan joutuisasti, kun vain suostui vaihtamaan pienemmälle. Kuutosella tuo ei kiihdy millään nopeudella eikä millään kuormalla lainkaan, pitää kyllä saavutetun nopeuden tasamaalla ja loivissa mäissä. Muuta ei kai tuollaisella teho-painosuhteella voi odottaakaan. Toisaalta on myös selvää, että jos on tottunut ajelemaan jollain samanpainoisella kiesillä jossa on tuplasti tehoja, tuntuu Stilo80 toivottoman laiskalta.

Kokonaisuutena pidän Stilo kasikymppistä positiivisena yllätyksenä. En ollut Stiloa aiemmin ajanut, ja lehtikirjoitusten perusteella odotin jotain armottoman laiskaa peliä, jossa on maailmanhistorian huonoin ohjaus. Mutta kuten sanottu, ainakin kevyellä kuormalla ja vähän vähemmän urheilullisella ajotyylillä tuokin kone riittää, ja ohjauskin oli ihan kohtuullinen, vaikkakaan ei pärjää luokan huipuille. Muuten jämäkkyydeltään ja yleisolemukseltaan aivan toista tasoa kuin aiemmin kokeilemani Fiatit.

Itse jos tuollaisen ostaisin, ottaisin ehkä kuitenkin 1.6-version, mutta jos tietää ettei täyttä kuormaa ole koskaan rahdattavana, kannattaa 80-heppainenkin testata.

Ja totuuden nimissä, omilla rahoillani en Stiloa ostaisi, sen verran on tervettä ennakkoluuloa...

Äänestä

en keksi autosta mitään valittamista se kai kertookin jo kaiken

Äänestä
  • siis 1200 kuutioinen kone mersun painoisessa autossa jonka tuulenvastus on kuormaauton luokkaa.. koita ensin sitä satasta joka sekin on kehuttu laiskaksi.

    Äänestä

  • stilo 80 kirjoitti:

    siis 1200 kuutioinen kone mersun painoisessa autossa jonka tuulenvastus on kuormaauton luokkaa.. koita ensin sitä satasta joka sekin on kehuttu laiskaksi.

    Paljonko on suunnilleen kiloissa tämä "mersun paino"? Onko tämä yksikkö käytössä pelkästään fiatin massan ilmoittamiseksi vai käytetäänkö laajemminkin? Entä paljoko esim. uuden E-mersun massa on "mersuina"?

    Äänestä

  • stilo 80 kirjoitti:

    siis 1200 kuutioinen kone mersun painoisessa autossa jonka tuulenvastus on kuormaauton luokkaa.. koita ensin sitä satasta joka sekin on kehuttu laiskaksi.

    eikös se stilo paina jotain 1300kg? no onhan siinä turvatyynyjä, luistonesto, vahva kori yms.

    Äänestä

  • niko kirjoitti:

    eikös se stilo paina jotain 1300kg? no onhan siinä turvatyynyjä, luistonesto, vahva kori yms.

    Itselläni oli toi Stilo 80 ajossa pari päivää ja ihan kiva pelihän se oli!

    Kiihtyvyys oli ainakin mulle täysin riittävä. Ykkösvaihteella kun polkasee kaasun tiskiin, niin pahimmastakin risteyksestä selviää todella ripeästi.

    Maantiellä ja motarillakin meno on suht vaivattoman tuntusta. Olkoonkin, että vähänkin tiukemmat ohitukset saa repiä kolmosella kaasu pohjassa, mutta noin muuten hyvin pärjää.

    Kutosvaihteella menee tasasella ja loivissa nousuissa ihan siedettävästi, mutta jyrkimmissä nousuissa on käytettävä vitosta. Toisaaltaan ainakin melu ja kulutuslukemien perusteella maantiellä ei ole mitää järkeä käyttääkään kutosta kuin tietyissä paikoissa. Itse ajelin maantiellä oikeastaan pelkästään vitosella!

    Jos itse olisin ostamassa Stiloa, niin ostaisin ilman muuta 80- mallin. 100 mallin 1.6 kone ei tuo mitään järkyttävää tehonlisäystä, ja kulutuskin siinä on suurehko. Taas 130 mallin 1.8 olis ihan kivan tehoinen, mutta valitettavasti se maksaa melko kivasti ja se on myös perso bensalle.

    Äänestä

  • Tk kirjoitti:

    Itselläni oli toi Stilo 80 ajossa pari päivää ja ihan kiva pelihän se oli!

    Kiihtyvyys oli ainakin mulle täysin riittävä. Ykkösvaihteella kun polkasee kaasun tiskiin, niin pahimmastakin risteyksestä selviää todella ripeästi.

    Maantiellä ja motarillakin meno on suht vaivattoman tuntusta. Olkoonkin, että vähänkin tiukemmat ohitukset saa repiä kolmosella kaasu pohjassa, mutta noin muuten hyvin pärjää.

    Kutosvaihteella menee tasasella ja loivissa nousuissa ihan siedettävästi, mutta jyrkimmissä nousuissa on käytettävä vitosta. Toisaaltaan ainakin melu ja kulutuslukemien perusteella maantiellä ei ole mitää järkeä käyttääkään kutosta kuin tietyissä paikoissa. Itse ajelin maantiellä oikeastaan pelkästään vitosella!

    Jos itse olisin ostamassa Stiloa, niin ostaisin ilman muuta 80- mallin. 100 mallin 1.6 kone ei tuo mitään järkyttävää tehonlisäystä, ja kulutuskin siinä on suurehko. Taas 130 mallin 1.8 olis ihan kivan tehoinen, mutta valitettavasti se maksaa melko kivasti ja se on myös perso bensalle.

    koitappa puntoa 80 mallisena vertaa hintaa stiloon ja huomaa että sen tilat riittää aivan mainiosti.

    Äänestä

  • niko kirjoitti:

    eikös se stilo paina jotain 1300kg? no onhan siinä turvatyynyjä, luistonesto, vahva kori yms.

    Sittenhän mersutkin voidaan speksata karkeasti sarjoittain

    A: noin 0.8-0.9 mersua
    C: noin 1.2 mersua
    E: noin 1.3 mersua
    S: noin 1.5 mersua
    M: noin 1.7 mersua

    Nythän mersun ostajatkin tietävät paljonko mersua kaupassa saavat.

    Äänestä

Oli todella laiska, mutta muuten miellyttävä ominaisuuksiltaan. Ajoasento, kuskin penkki sekä ajotuntuma olivat loistavat.

Äänestä

mulla on ollu heinäkuun puolivälistä stilo 80. valitsin järkisyistä, koska 100 on jotenkin tehoton ja 130 kallis. motarilla mukava n,150 mittarinopeuksissa täys kuorma päällä niin ohi pääsee käyttämällä nopeus eroa. siis siten ku vasara mersuilla. uutena hiukan nahkea, mutta n.5000km jälkeen raikas kulkija.. 2700km lenkki lappiin ja takas ilmastointia käyttäen ja kaupungeissa pyörien oli keskikulutus 6.5! sisälsi n.40 ohitusta (kiitos matelijat) ja koko ajan n.20km/h ns,ylinopeus.. auto on just sopivan tehoinen suomen oloihin.. 90% autoilijoista ajaa alinopeutta, eikä osaa ohittaa. siinä ei teho auta jos ei osaa kierrättää tai vaihtaa vaidetta tai ei omaa liikenne silmää. sitäpaitsi alemmat vakuutusmaksut ja sama auto ku 26000€ maksavakin malli. jos jotain pitää lisätä ni itelleni otin k.ohjattavan keskuslukon ja takasähkölasit jotka on edulliset, mukavat lisät mutta vaativat tehdastilauksen?, ilmastointi tottakai edullinen kun oli. kaiken kaikkiaan luovuin tehosta ja sain täydellisen perhe/käyttöauton. 10th. ajettu ja tuntuu vieläkin hyvältä kaupalta. ainoo vaihtoehto koko ja/tai hintaluokassaan, paras!!!

Äänestä

Mikset käy koeajamassa? Mitä siinä kyselemään muilta hyväksyntää sille, ettet viitsi laittaa enempää rahaa autoon? Haluat siis tietää onko 80 Stilon katu-uskottavuus kunnossa? Eli jos ostat, niin nauravatko muut? Eikö sinulla ole ihminen itsetuntoa ostaa itsellesi sellainen auto josta sinä pidät, ja etkä v..tuakaan välitä muiden mielipiteistä!

Jos haluat ostaa auton, jolla on suuri street-credibiliteetti, olet aivan väärällä palstalla. Fiattia ei suuri osa kansasta pidä autona ollenkaan, ja varsinkin Stiloa vieroksutaan, koska kaikki Esson baarissa ovat lukeneet huonosta ohjaustuntumasta ja laiskasta, kuluttavasta koneesta.

Henk.koht. minulla ei ole mitään Hiivateja vastaan, olenpa niitä aikoinani omistanut parikin kappaletta. Viime keväänä koeajoin koko tuon luokan, myös Stilo 80 ja 100. Kyllähän 80:sellä perille ehtii, mutta 100 oli minusta mukavampi kone. No, ostin kuitenkin toisen merkin auton, koska halusin farmarin, eikä Stilo säväyttänyt niin lujasti, että olisin viitsinyt odottaa. Ehkä jos olisi saanut koeajaa silloin farkun JTD:llä, niin olisi voinut olla mieli toinen...

Äänestä

1.2 litran koneesta otettu 80hv ja 1.6 noin 100hv, eli kummassakohan on parempi viritysaste...

Äänestä
  • No kumpikohan on kestävämpi kone? Entäpä ero väännössä? Korkea viritysaste on hieno asia ralliautossa. mutta ei perheautossa niinkään. Mikä siis oli juttusi pointti? Että 80 on hyvä mielestäsi?

    Äänestä

  • sanoa? kirjoitti:

    No kumpikohan on kestävämpi kone? Entäpä ero väännössä? Korkea viritysaste on hieno asia ralliautossa. mutta ei perheautossa niinkään. Mikä siis oli juttusi pointti? Että 80 on hyvä mielestäsi?

    niin, kyllä se 80 on hyvä, mutta kaikkien mielestä se ei riitä stiloon...

    Äänestä

EI riitä ittelläni on 300 heppainen stilo ja potkua löytyy , vahaan sen joka päivä ja pesen sitä jatkuvasti, oon ajatellu asentaa bilteman TURPO logon että sais kunnioitusta liikenteessä

Äänestä

Kommentoi aloitusta


meikä kirjoitti:

kenellä kokemuksia stilo 80 riittääkö potku ja vääntö entä muut ominaisuudet?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu