Helsinki vie väkisin

Maalainen^

Helsingin kaupunginhallitus aikoo tehdä jo tänään keskiviikkona esityksen niistä maa-alueista, joita Helsinki havittelee itselleen Vantaalta ja Länsi-Sipoosta.

Helsingin Sanomien tietojen mukaan kaupunginhallitus on kutsuttu yllättäen ylimääräiseen kokoukseen kello kahdeksaksi aamulla.

Kokouksen aiheena on salassa valmisteltu esitys niistä maista, joita Helsinki esittää siirrettäväksi sen alueisiin Länsi-Sipoosta ja Vantaan Vesterkullasta. Tavoitteena on, että kaupunginhallitus käsittelee kiireellisesti rajansiirtoja koskevan esityksen.

Jos kaupunginhallitus hyväksyy kaupunginjohtaja Jussi Pajusen (kok) esityksen, asia viedään hyväksyttäväksi tänään kello 16 kokoontuvaan Helsingin valtuuston kokoukseen.

Jussi Pajunen ei tiistai-iltana suostunut kommentoimaan asiaa millään tavalla Helsingin Sanomille.

Kaupunginhallituksen ryhmät kokoontuvat poikkeuksellisesti ennen kello kahdeksaa aamulla. Ennakkotietojen mukaan niille jaetaan vasta silloin esityslistat, joista selviävät hankkeen yksityiskohdat.

Helsinki aikoo esittää valtioneuvostolle, että kaupunkiin liitettäisiin Länsi-Sipoosta noin 5 000 hehtaarin alue.

Maa-alueen siirto ei onnistu, ellei kunnilla ole yhteistä maarajaa. Sen vuoksi Helsingin täytyy saada itselleen myös osa Vantaan niin sanotusta Vesterkullan kiilasta.

Vesterkullan kiila on epämääräinen alue, jonka koosta on kiistelty. Vantaalla itsellään ei ole suunnitelmia sen kehittämisestä. Helsinki haluaa Itäväylän eteläpuolelle sijoittuvan kiilanosan siirtämistä itselleen.

Aiemmin suunniteltiin Vesterkullan kiilan vaihtamista Helsingin Ala-Tikkurilan kaupunginosaan. Vaihtokaupasta on kuitenkin nyt luovuttu.

Helsinki vie hanketta eteenpäin poikkeuksellisen tiukalla aikataululla. Syynä on se, että kaupunki haluaa lähettää hakemuksen rajansiirroista sisäministeriöön niin nopeasti kuin mahdollista.

Nopealla toiminnalla halutaan varmistaa se, että valtioneuvosto ehtii päättää rajansiirroista ennen ensi maaliskuun vaaleja.

Helsingin Sanomien tietojen mukaan hankkeeseen on suhtauduttu ministeritasolla suopeasti.

Sipoon kunnanhallitus keskusteli eilen kokouksessaan ylimääräisenä asiana Helsingin aikeista. "Tämä on kauhuskenaario", kunnanhallituksen puheenjohtaja Christel Liljeström (r) sanoi.

"On erittäin mautonta, että lähdetään näin aggressiiviseen hyökkäykseen yhteistyökumppania vastaan."

4

699

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lihamestari

      Laitetaanko palana vai viipaleina?

    • Endlösung

      Olisi Sipoon varmaan kannattanut aikanaan suostua vapaaehtoiseen yhteistyöhön Helsingin, Espoon ja Vantaan kanssa... Nyt viedään lakiteitse parhaat maat ja rannat.

      No, seuraavaksi mennään sitten metrolla Sipoonlahteen (M) saakka!

      Tack SFP! - Kiitos RKP!

      • porvoolaisittain

        "No, seuraavaksi mennään sitten metrolla Sipoonlahteen (M) saakka!"

        Katos vaan, siltähän tuo näyttäisi. Nykyisin tulee vaihdettua Porvoon bussiin Itäkeskuksessa, jatkossa sitten Sipoonlahden metroasemalla. Hienoa!

        http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Helsinki haluaa 14 prosenttia Sipoon pinta-alasta/1135220382598


      • Nimimerkki
        porvoolaisittain kirjoitti:

        "No, seuraavaksi mennään sitten metrolla Sipoonlahteen (M) saakka!"

        Katos vaan, siltähän tuo näyttäisi. Nykyisin tulee vaihdettua Porvoon bussiin Itäkeskuksessa, jatkossa sitten Sipoonlahden metroasemalla. Hienoa!

        http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Helsinki haluaa 14 prosenttia Sipoon pinta-alasta/1135220382598

        Hyvät kokkomustalaiset sapelidemarit sekä muut proselyytit (esim. kepulaiset). Miksette pysy alueillanne? Pitikö tosiaan tulla pilamaan meidänkin vesiämme. Sibbo böndet ovat jo tehneet sen vuosisadan verran ja Hesalaiset porvarit vuodesta 1930...
        Have a veri verinen nais dei - änivei...äniwhere!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      107
      2227
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      843
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      800
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      766
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      518
      725
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      640
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      625
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      590
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe