Onnellisuuspillerit

Onko kellään negatiivisia kokemuksia?
71057
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

onnellisuuspillereille olisi kyllä tarvetta. Mistä niitä saa?

Äänestä
  • TArkoitin kaikkia mielialalääkkeitä! Ja niitähän saa kohta postimyynnistä, sen verran on kysyntää.

    Äänestä

Mielestäni on huvittavan kuuloista, kun jotkut kutsuvat masennuslääkkeitä ilopillereiksi tms. Eihän ne lääkkeet itsessään sitä onnea tuo. Auttaa vaan biologisesti lisäämään hormonia aivoissa.

Mutta kuitenkin. Itselläni todellakin on huonoja vaikutuksia. Minulle määrättiin Zyprexaa, joka on aiheuttanut mm. lihoamista, äkillisiä masennus-/itkukohtauksia, sekä unettomuutta.
Että näin.

Äänestä
  • En ole ollut niin poissa tolaltani että olisin ehtinyt koluamaan kaikki mahdolliset masennuslääkket, mutta kylläpä sinä turhaan Zyprexaa haukut. Zyprexa lisää ruokahalua, auttaa uneen, ja rentouttaa. Kun on unessa ja herää hetkeksi tulee sellainen aivan tajuttoman hyvä olo. Mutta valitettavasti se on jo aamulla poissa. Pitäisi ehkä hankkia päivällekin joku olon helpottaja, ehkäpä vaikka xerox.

    Äänestä

  • Alfred kirjoitti:

    En ole ollut niin poissa tolaltani että olisin ehtinyt koluamaan kaikki mahdolliset masennuslääkket, mutta kylläpä sinä turhaan Zyprexaa haukut. Zyprexa lisää ruokahalua, auttaa uneen, ja rentouttaa. Kun on unessa ja herää hetkeksi tulee sellainen aivan tajuttoman hyvä olo. Mutta valitettavasti se on jo aamulla poissa. Pitäisi ehkä hankkia päivällekin joku olon helpottaja, ehkäpä vaikka xerox.

    Nyt ymmärrän aggressiivisuutesi ja päällehyökkääväisyytesi. Taidat elää aina lääkepöllyssä? Tuskin sekään ihmiselle on hyväksi.

    Äänestä

  • Alfred kirjoitti:

    En ole ollut niin poissa tolaltani että olisin ehtinyt koluamaan kaikki mahdolliset masennuslääkket, mutta kylläpä sinä turhaan Zyprexaa haukut. Zyprexa lisää ruokahalua, auttaa uneen, ja rentouttaa. Kun on unessa ja herää hetkeksi tulee sellainen aivan tajuttoman hyvä olo. Mutta valitettavasti se on jo aamulla poissa. Pitäisi ehkä hankkia päivällekin joku olon helpottaja, ehkäpä vaikka xerox.

    Olen itse harkinnut kyseisen lääkkeen aloittamista. MInkä asteisella annostuksella olet ?

    Äänestä

Suosittelen lukemaan kirjan: "SSRI onnenpilleri vai aikapommi?" Löytyy monista kirjastoista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mieku kirjoitti:

Onko kellään negatiivisia kokemuksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu