Paljonko napsahtaa häkkiä, jos salaan vakavan rikoksen ja suojelen rikoksen tekijöitä?
Mitä saa rikokse salaamisesta ja rikollisten suojelusta?
Kojootti
62289
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Enkös vaan kuullutkin joskus jostain, ettei ystäviään tai sukulaisiaan tarvitsisi lain mukaan vasikoida?
Kertokaa te jotka tiedätte.
Yleensä rikoksen salaaminen ei ole rangaistavaa, mutta törkeiden rikosten, kuten esim. seksuaalirikosten, ryöstöjen ja tappojen salaaminen on rangaistavaa. Edellyttää kuitenkin, että on saanut tietää rikoksen hankkeilla olemisesta siinä vaiheessa, kun sen vielä olisi pystynyt estämään. Lisäksi edellytetään, että rikos tapahtuu tai sen rangaistava yritys tapahtuu. Törkeiden rikosten salaamista ei pidetä kovin vakavana, koska ne ovat vain sakkojuttuja ja tietääkseni hyvin harvinaisia.
En tiedä millaista tekoa tarkoitat suojelemisella. Yllätykseksi totesin "rikoksentekijän suojelemispykälää" katsoessani, että tuohon rikokseen voi syyllistyä niiden rikosten kohdalla, joissa on säädetty ankarin rangaistus yli 6 kk vankeutta. Esimerkkinä varkaus, petos, kavallus, luvaton käyttö ja vahingonteko. Siis melko pieniäkin rikoksia. Tekijältä se edellyttää tietoa rikoksesta ja yritystä tai estämistä niin, että tekijä ei joutuisi vastuuseen teostaan. Suojelija voidaan max. tuomita yhden vuoden vankeuteen.
Kumpaankaan ei voi syyllistyä tekijän lähisukulaisena.
se kovin rangaistus vasta tuleekin.
Niin tulee jos ei osaa tehdä sitä laillisesti.
presidentti Koiviston toimintaa Stasi-jutussa. Siinähän ilmiselvästi suojellaan mahdollisia rikoksen tekijöitä.
Salailun perusteeksi ei voi riittää se, että Koiviston käsityksen mukaan ilmiannetut ovat harmittomia sivullisia.
Perusteluksi ei myöskään voi riittää se, että ilmiannettujen nimiä voitaisiin mahdollisesti käyttää poliittisiin tarkoituksiin eikä totuuden etsimiseen.
Tiedän henkilön,joka tiesi erään ihmisen murhasta jo ennen kuin se tapahtui ja varoitti uhria...käykää osoitteessa www.run.to/sannaa en ollut minä.