Sain rukkaset ihastukseltani tässä hiljattain. Pyrin ystävystymään hänen kanssaan pikkuhiljaa, ehdottamalla tapaamisia ihan tavallisen vapaa-ajan aktiviteetin muodossa jota tiedän hänen muutenkin harrastavan.
Taustaa valotan sen verran että välillämme on ollut sähköä pitkän aikaa ja on hyvin todennäköistä että hänelläkin on ollut tunteita minua kohtaan. Ainakaan se viestintä pitkine kaipaavine katseine ei liene ihan pelkkää "asiointia" jonka merkeissä aina kohtaamme muutaman kerran viikossa.
Tapasimmekin muutaman kerran vapaa-aikana tämän vuoden puolella, lähinnä minun aloitteestani. Sitten, kevään edistyessä hän aina sanoi että on kiireitä kun ehdotin uutta tapaamista. Pikkuhiljaa selvisi että on kiire ja pysyvästi. Minulle ei siis ole aikaa. Tulkitsen tämän rukkasina. Olen osani tehnyt ja enempää ei pidä yrittää jottei ole painostava.
Yritimpä sentään. Tunteista en lähtenyt suoraan töksäyttelemään mutta tein aika hyvin selväksi miten hänestä pidän ja kuinka hän on erityinen.
Asiani varsinaisesti on se että tämä "toipuminen" vähän ottaa koville. Sen "rakkaushumalan" jälkeen poden tyhjyyttä ja saamattomuutta. Aina kun näen tämän ihmisen niin ikävä valtaa mieleni vaikka olisin siitä jo hieman päässyt.
Olemme molemmat perheellisiä. Sosiaaliset syyt joka ei varsinaisesti liity perheeseen ja puolisoon taisi estää ystävyytemme hänen osaltaan. Liekö ylireagointia ja arkuutta vaiko todellisia esteitä - se jäänee ikuseksi arvoitukseksi.
Yritän olla kuin mitään ei olisi ollut - asiallinen sen asian hoidossa missä tätä naista näen lyhyesti aina välillä. En enää voi katsoa häntä silmiin kuten ennen. Olin hänelle melko avoin itseni ja elämäni suhteen ja nyt hieman ottaa myös kupoliin avoimuuteni ja se ettei hän sitä arvosta sen enempää.
Mutta tämä olotila - tiedän että se on "pelkkää" aivokemiaa. Silti se rassaa. Muutenkin on elämän vastuksia hoidettavaksi, tämä raskauttaa oloa lisää.
Taustaa valotan sen verran että välillämme on ollut sähköä pitkän aikaa ja on hyvin todennäköistä että hänelläkin on ollut tunteita minua kohtaan. Ainakaan se viestintä pitkine kaipaavine katseine ei liene ihan pelkkää "asiointia" jonka merkeissä aina kohtaamme muutaman kerran viikossa.
Tapasimmekin muutaman kerran vapaa-aikana tämän vuoden puolella, lähinnä minun aloitteestani. Sitten, kevään edistyessä hän aina sanoi että on kiireitä kun ehdotin uutta tapaamista. Pikkuhiljaa selvisi että on kiire ja pysyvästi. Minulle ei siis ole aikaa. Tulkitsen tämän rukkasina. Olen osani tehnyt ja enempää ei pidä yrittää jottei ole painostava.
Yritimpä sentään. Tunteista en lähtenyt suoraan töksäyttelemään mutta tein aika hyvin selväksi miten hänestä pidän ja kuinka hän on erityinen.
Asiani varsinaisesti on se että tämä "toipuminen" vähän ottaa koville. Sen "rakkaushumalan" jälkeen poden tyhjyyttä ja saamattomuutta. Aina kun näen tämän ihmisen niin ikävä valtaa mieleni vaikka olisin siitä jo hieman päässyt.
Olemme molemmat perheellisiä. Sosiaaliset syyt joka ei varsinaisesti liity perheeseen ja puolisoon taisi estää ystävyytemme hänen osaltaan. Liekö ylireagointia ja arkuutta vaiko todellisia esteitä - se jäänee ikuseksi arvoitukseksi.
Yritän olla kuin mitään ei olisi ollut - asiallinen sen asian hoidossa missä tätä naista näen lyhyesti aina välillä. En enää voi katsoa häntä silmiin kuten ennen. Olin hänelle melko avoin itseni ja elämäni suhteen ja nyt hieman ottaa myös kupoliin avoimuuteni ja se ettei hän sitä arvosta sen enempää.
Mutta tämä olotila - tiedän että se on "pelkkää" aivokemiaa. Silti se rassaa. Muutenkin on elämän vastuksia hoidettavaksi, tämä raskauttaa oloa lisää.
Vastaukset 18
Vanhimmat
alkuperäisen kirjoittama? Tuskin on mitään ongelmia hänellä, ei ainakaan minulla olisi jos olisin hän.
Siis mitä?
Miten niin ei ole ongelmia?
Olen jo vähän elämää kokenut ja nähnyt kuten vähän tekstistä kävisi ilmi myös ongelmatapauksen kohdalla. Ihastumiset ovat yleensä aika positiivisia kokemuksia, eikä niiden takia ihminen sentään aivan hunningolle joudu. Itse ainakin huumorintajuisena ihmisenä voin heittää läppääkin rukkasista enkä tarkoita sillä mitään sen kummempaa. Kesä ja ihastukset kuuluvat yhteen, eihän siinä mitään pahaa ole. Ihminen voi aina katsoa toista ihmistä silmiin kun on rehellinen. Tässä vähän ajatuksia tekstiin liittyen.
Tunnen voimakasta myötätuntoa sinua kohtaan, ystävä hyvä! En tiedä, mikä tilanteessasi voisi lohduttaa. Tiedät varmasti itsekin toimineesi rohkeasti ja siitä voit olla vain hyvilläsi. :)
Jos jotakin neuvoa yrittäisin antaa, niin ehdottaisin, että tulevissa tapaamisissanne katsot reilusti silmiin ja pidät yllä korkeaa profiilia. Sinulla ei ole mitään syytä alentaa itseäsi eikä antaa toiselle valtaa itsesi yli, vaikka hänestä kuinka pitäisit. Etäisyys saattaisi tehdä hyvää, mutta ilmeisestikään et voi välttyä tapaamisilta?! Niin, ja ainahan on se avoimen keskustelun mahdollisuus... Voisitko esim. kirjoittaa hänelle?
Joka tapauksessa toivotan sinulle voimia tässä vaiheessa, vaikka jatketaankin keskustelua...
Kiitos asiallisesta viestistäsi ja empatiasta.
Aikaisempi kirjoitukseni samasta tapauksesta on muuten tuolla aikaisemmissa keskusteluissa, aiheen nimi "rukkaset".
Onneksi kesälomakausi tekee piakkoin ihan hyvän tauon näille näkemisille.
Kyllä mä silmiin edelleen katson, tosin en samalla intesiteetillä. Ja kuten sanoit, yritän pitää lippua korkealla. Tosin olen kyllä varmasti viileempi.
Itse olen ollut mahd. avoin. En tiedä kykeneekö tämä nainen itse siihen. Olen kirjoittanut muuten hänelle aikaisemmin. Tavallaan olen se joka paljasti korttinsa, hän ei. Tunnen tehneeni kaiken omalta osaltani ja pallo on hänellä.
Kaikki taas hyvin:)
Sorry, et voi mitenkään olla Hän.
tätä ystävä-ihmistä. vaikuttaa samalta, joka on kiltisti vastannut minunkin kirjoitukseeni. Ihan uteliaisuudesta kysyisin, miksi juuri tämä teema kiehtoo, vai onko kyseessä vain poikkeuksellisen empaattinen ihminen?
...Tai sitten minä sekoilen, kun luulen samaksi vastaajaksi...
Haluaisitko hieman täsmentää? Kieltämättä täällä alkaa itse kullakin mielikuvitus lentää, kun miettii, kuka vastailee ja kenelle ja miksi... Voiko se todella olla Hän vai pilaileeko joku ne. :)
Olen eri mieltä tuosta ettei mielestäsi arvosta sinua tuon enempää. Elänkö jossain haavemaailmassa vai mitä, mutta en osaisi olla arvostamatta henkilöä, jonka kanssa on selvää sähköä välillämme, en voisi kenenkään kuvitella olevan niin kolea ihminen.
Jännä huomata miten samanlaisia me naiset olemme, tarinasi olisi voinut olla kun omani. Opettelen elämään ilman tätä kyseistä henkiköä, ilman että hän olisi koko ajan ajatuksissani..yritän tietoisesti unohtaa hänet mutta tiedostamattani hakeudun paikkoihin missä tiedän häneen törmääväni. Järkyttävää huomata millainen voima tunteilla, rakastumisella, on ihmiseen. Toivottavasti selviän voittajana ;))
kyllähän tästä voittajana selvitään, selvä se. kyse on vaan ajasta. Tuntuu että jotain tarvitsisi tilalle tähän "krapulaan". Ajattelemisen aihetta, mukavia asioita.
Älytöntä tässä onkin tämä tunteitten voimakkuus ja valta, varsinkin kun ei tässä enää mitään teinejä olla.
Olitko sinäkin muuten se aloitteellinen osapuoli, se joka laittoi tuumasta toimeen?
Sama minulla, että edelleen pyrin näkemään hänet ja samaan aikaan koitan unohtaa.
Miten sen nyt ottaa, heräsin hitaasti, näin jälkeenpäin ajatellen menetin mahdollisuuteni kun en osannut tarttua hänen tarjoamiin "syötteihin". sitten kun itse lämpenin olikin jo myöhäistä ja nyt olen se osapuoli joka ei kykene irtautumaan,,
Yhdelle tutun tutulle kävi kerran noin. Ihmeellisen äkkiä se siitä toipui. Ihmettelen vaan vieläkin sitä, mihin sen toisen osapuolen tunteet niin äkkiä kuivui ja kuihtui, mutta aikansa kutakin sanoi pässi kun päätä nyljettihin:)
että ehkä hän olikin kiinnostunut sinusta, mutta kun tutustuitte paremmin, hän huomasikin ettette sovi toisillenne tai jotain vastaavaa? En halua kuulostaa kylmältä, mutta näinhän se voi olla ja nyt hän selittelee kiireitään, koska ei pysty sanomaan asiaa suoraan. Voi myös olla, että hän on pelästynyt, jos olet kovasti "avautunut" hänelle...? Kaikki eivät ole yhtä avoimia ja toisten avoimuus voi saada sulkeutuneemmat varpailleen...
Tietysti esittämäsi jutut ovat aivan mahdollisia. Kuitenkin sanattomat eleet ovat olleet ristiriitaisia, ne näet ovat viestittäneet silkkaa ihastusta. Tämähän on vain oma subjektiivinen näkemys joka voi mennä metsään niin että rytisee.
jos hän edelleen näyttää olevan sinusta kiinnostunut, katselee yms. on välillänne luultavasti joku väärinkäsitys, olette ymmärtäneet jotain toisin kuin eleen, viestin..lähettäjä on tarkoittanut. Siinä pitäis ottaa sanat käyttöön, tosin jos kumpikin luulee, ettei toinen ole kiinnostunut, eihän se sitten onnistu
hän siis edelleen noita sanattomia viestejä? Ehkä hän sitten onkin ihastunut, mutta ei ole valmis ryhtymään mihinkään, mutta koska seurasi tuntuu hänestä hyvältä, hän haluaa pitää jännitettä yllä...joskus sitä saattaa itsekin tuntea olonsa hyväksi jonkun lähellä, mutta ei kuitenkaan ole niin kiinnostunut, että haluaisi toimintaa tai sitten alkaa vain pelottaa...