Kiitos

Tämä palsta on opettanut minulle aika lailla asioita ja suhtautumista niihin. Omasta mielestäni olin alussa melko jyrkkä kirjoituksissani ja vedin herkästi herneet nenään, jos joku oli erimieltä. Siis tajuan sen nyt, mutta en silloin.

Nyt olen alkanut vasta kunnolla ymmärtää tätä lihavuus asiaa ja sitä, että yhtä ainutta syytä lihomiseen ei ole. Ei myöskään laihtumiseen. Se, mikä sopii yhdelle, ei välttämättä sovikaan toiselle. En kuitenkaan enää niin kärkkäästi yritä pitää omista mielipiteistäni kiinni ja tajuan, että en voi puhua kuin omasta puolestani. Joten kiitos kaikille, niillekin, joilta sain kärkkäitä vastauksia ja suutuin, kun olin niin omien mielipiteideni "lumossa".

Katsantokantani on selvästi avartunut ja se on suureksi osaksi teidän palstalaisten ansiota!
5469
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Olenkin aina ihmetellyt, miten jaksat joka asiasta täällä keskustella ja avata keskustelu koko ajan. Herää kysymys, onko sinulla muuta elämää ollenkaan.

Olen itsekin lihava. Alussa loukkaannuin tämän palstan teksteistä. En jaksanut kirjoittaa mitään. Nykyään luen tätä huumorimielessä, kuinka ihmiset jaksavatkin vääntää kättä tästä asiasta. Tosi harvoin vastaan mihinkään. Nyt tähän. Hyvä, että osaat vähän rentoutua.

Äänestä
  • Juu, on minulla muutakin elämää, onneksi :) Nyt vain sattuu olemaan niin, että minulla on aikaa myös lukea tätä palstaa ja kirjoitella tänne. En ole tällä hetkellä töissä, koska minulla on reuma, enkä pysty tekemään tutkintoani vastaavaa työtä.

    Onneksi pikku hiljaa olen alkanut ymmärtää "asioita", enkä yritä tyrkyttää omia mielipiteitäni ainoina oikeina. Että on tästä palstasta jotakin hyötyä ollut, ainakin minulle.

    Äänestä

  • pelleriina kirjoitti:

    Juu, on minulla muutakin elämää, onneksi :) Nyt vain sattuu olemaan niin, että minulla on aikaa myös lukea tätä palstaa ja kirjoitella tänne. En ole tällä hetkellä töissä, koska minulla on reuma, enkä pysty tekemään tutkintoani vastaavaa työtä.

    Onneksi pikku hiljaa olen alkanut ymmärtää "asioita", enkä yritä tyrkyttää omia mielipiteitäni ainoina oikeina. Että on tästä palstasta jotakin hyötyä ollut, ainakin minulle.

    Sentimentaalista paskaa jälleen kerran, onko jenkkilästä lähtöisin tämä paskuus?

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Sentimentaalista paskaa jälleen kerran, onko jenkkilästä lähtöisin tämä paskuus?

    Katkeraa tekstiä. Eikö ole vain hyvä, että joku on oivaltanut jotain, jopa tällaisella nettipalstalla? Missäs olis palsta katkeroituneille ja toisten mielten pahoittamisesta oman mielensä "korjaajille"?

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Sentimentaalista paskaa jälleen kerran, onko jenkkilästä lähtöisin tämä paskuus?

    Ehkä sieltä jenkkilästä sitten jotain hyvääkin tulee. Suomalaisten on niin hiton vaikea sanoa KIITOS ja ANTEEKSI. Täällä ollaan niin "kovaa" porukkaa, että turhista ei kiitellä, eikä pienistä anteeksi pyydellä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


pelleriina kirjoitti:

Tämä palsta on opettanut minulle aika lailla asioita ja suhtautumista niihin. Omasta mielestäni olin alussa melko jyrkkä kirjoituksissani ja vedin herkästi herneet nenään, jos joku oli erimieltä. Siis tajuan sen nyt, mutta en silloin.

Nyt olen alkanut vasta kunnolla ymmärtää tätä lihavuus asiaa ja sitä, että yhtä ainutta syytä lihomiseen ei ole. Ei myöskään laihtumiseen. Se, mikä sopii yhdelle, ei välttämättä sovikaan toiselle. En kuitenkaan enää niin kärkkäästi yritä pitää omista mielipiteistäni kiinni ja tajuan, että en voi puhua kuin omasta puolestani. Joten kiitos kaikille, niillekin, joilta sain kärkkäitä vastauksia ja suutuin, kun olin niin omien mielipiteideni "lumossa".

Katsantokantani on selvästi avartunut ja se on suureksi osaksi teidän palstalaisten ansiota!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu