kipeä nivunen

Mulla on vasen puoli nivusista tai siitä läheltä vähän turvonnut ja siinä on kipeä kohta. Kuuluuko raskauteen? Olen vasta viidennen kuun alussa, luulisi että ei mikään voi vielä painaa sinne. Onko muilla ollut samaa vaivaa? Kannattaa varmaan seuraavalla neuvolakäynnillä ottaa puheeksi. Vaivaa vaan mieltä..Voikohan se olla joku turvonnnut imusolmuke tai jotain.
24186
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

tosi kipeä vasemman puolen nivunen! Alkoi eilen päivällä kun oli kävellyt vähän pidemmän matkan kuin normaalisti. Iltaa kohti vain kipeytyi koko ajan enemmän ja enemmän, ja lopulta en voinut illalla sängyssäkään enää olla missään asennossa niin ettei olisi koskenut. Kyllä mietitytti, että pitääkö soittaa jonnekin, ajattelin kuitenkin aamuun odottaa. Aamulla ei tuntunut enää mitään. Mulla on viikkoja nyt 18 3, ultran mukaan 19. Ihan kamala tuska oli kyllä nivusessa, tuntui ihan siltä, että joku on ihan väärässä kohdassa ja ihan väärässä asennossa. Ja minustakin tuntui, ettei se kai nyt sikiö voinut olla, kun oli ihan omituisessa paikassa?? Mutta kova ja turvonneempi se alue oli, mikä tuntui kipeältä. En tiedä sitten mitä oli...

Äänestä

löysin tälläisen artikkelin:
"Jos tunnet kipua nivusissa, voi kipu olla jänteissä, jotka kiinnittävät kohdun lantioon. Jänteet ovat sidekudosta ja varsin jäykkiä. Siksi voi tehdä kipeää, kun ne taipuvat kohdun kasvaessa. Tämä ei kuitenkaan ole vaarallista ja kipu hellittää yleensä parissa päivässä. Voit myös tuntea jännekipuja tehdessäsi nopeita liikkeitä tai jos yskit tai aivastat. Totut varmasti tähän, eikä sinun tarvitse olla kivusta huolissasi, koska tiedät sen olevan harmiton raskauteen liittyvä kipu. Raskauden aikana on yleistä tuntea suurempia tai pienempiä kipuja, jotka menevät ja tulevat, riippuen siitä mitä on päivän aikana tehnyt ja miten väsynyt on. Kivut oppii pian tunnistamaan ja jossain määrin myös välttämään. Mutta ota aina yhteyttä kätilöösi, jos kipu kestää kauan tai pahenee pahenemistaan. On tärkeää saada selville, mistä kipu johtuu."Vastaaja Margaret Comerford Freda kätilö.

Yksi mahdollisuushan on myöskin nivustyrä...eli kannattaa varmaan puhua neuvolan/lääkärin kanssa jos kipu ei häviä...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kuuluuko asiaan kirjoitti:

Mulla on vasen puoli nivusista tai siitä läheltä vähän turvonnut ja siinä on kipeä kohta. Kuuluuko raskauteen? Olen vasta viidennen kuun alussa, luulisi että ei mikään voi vielä painaa sinne. Onko muilla ollut samaa vaivaa? Kannattaa varmaan seuraavalla neuvolakäynnillä ottaa puheeksi. Vaivaa vaan mieltä..Voikohan se olla joku turvonnnut imusolmuke tai jotain.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu