Olen ajatellut ostaa uutta edullista autoa,olisiko ladasta varmatoimiseksi arkiautoksi, ja onko niissä ollut vakavia vikoja takuuaikana, pientä vikaa voi olla merkissä kuin merkissä.Joilla on tuollainen peli, niin voitteko vastata asiasta kiinnostuneelle, tosiaan kiinostunut olen siitä farmariversiosta, meillä lapsetkin niin pieniä, siinä olisi tilaakin, eikä olisi niin kauan pankin kanssa naimisissakaan, kun auto ei mielestäni ole sijoitus.
ostanko ladan?
miettivä
21986
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Vikojen osalta neuvoisin lukemaan tämän palstan aikaisempia puheenvuoroja, joissa on käsitelty asiaa. Niistä kaikki eivät valitettavasti ole asiallisia.
Auton pahin vika ei kuitenkaan poistu takuuaikana eikä myöhemminkään. Se on venäläinen. Olennaista on, miten siihen suhtaudut.
Suorita kuitenkin koeajo. Niin minäkin tein ja nyt ajan 110:llä.
Farmari on ihan hyvä vaihtoehto.
Kiitos topi asiallisesta vastauksesta,kävin ajamassa sen farkun, ja olen tekemässä siitä väritilausta huomenna, kun sain esitteet suomessa olevista värivaihtoehdoista, tuntui oikein mukavalle autolle, sellainen isomman auton vaikutelma, ja mielestäni moottoritielläkin melko äänetön.Valintani varmistui todella koeajolla vaimoni kanssa.
Varmasti onnistunut valinta. Saisit maksaa melkoisesta enemmän muusta yhtä tilavasta uudesta autosta.
Mukavasti se menee, huonommillakin, talvella myös lumesta muhkuraisilla kaduilla ja teillä.
Jos lämmitettävä pysäköintipaikka on käytössäsi, voit vielä hankkia lohkolämmittimen, halvimmin jostakin tarvikeliikkeestä. Kyllä se tosin muutenkin käynnistyy.
Monia turvallisia kilometrejä jälleen uudelle ladistille!
Olet valmis ottamaan lainaa auton ostoa varten. Todella kallista autoilua on ostaa Lada, jonka arvonalentumista/vuosi saa hakea muiden automerkkien parista.
Miksi ostaa auto, joka kahdeksassa vuodessa on laskenut n. kymmeneen prosenttiin hankintahinnasta? Tuollaiseenko aiot laina(!)rahasi kivittää? Kuten jo osaat ennakoidakin, myös uuteen autoon
voi tulla vikoja. Puolella mainitsemaasi Ladaan käytettävästä rahamäärästä
saat hyvän käytetyn viisiovisen Saabin ysisatasen tai tonnisen. Tilaa ja turvallisuutta, nuo perheelliselle oleelliset ominaisuudet.
Kuten hyvin tiedät, Ladan myyntivaltti ei koskaan
ole ollut turvallisuus. Tee ostopäätöksesi vertaamalla, nimenomaan ajamalla!
Perstuntumasi/kukkarosi kertoo sinulle sopivan automerkin, oli valitsemasi merkki sitten mikä hyvänsä.
Tilaa ja turvallisuutta ei siinä paljoakaan enempää ole, sitä vastoin perheellistä vähemmän miellyttäviä odottamattomia vikoja ja kalliita korjauksia sitäkin enemmän ja yhä useammin.
Turvallisuus on useimmiten kiinni ajajasta, ei autosta. Esimerkkejä voi hakea paikoilta, jonne kootaan onnettomuusautoja.
Toisaalta uusi on uusi, ja on siinä takuu, monet kyllä kehuvat näitä, että mahdollisten takuuaikaisten korjausten jälkeen on pelanneet täysin hyvin, on tosi vaikeeta tietenkin päättää, kun asiasta ollaan niin montaa mieltä.
Eihän 110:n hinnalla ole toivoa saaha mitään muuta uutta farkkua. Muutama tonni lisää, voi saaha jonkun korealaisen kauppakassin. Kyllä mää vaan 110-farkusta haaveilen :). Luulis, että niitä lastentautejakin olisi jo vähän saatu poistettua?
ja viime vuoden kesänä ostin 110 farkun. Olihan siinä korjausjuttuja takuuaikana. Ja oli sitten myös kaksi uudelleen esiin tullutta vikaa takuuajan jälkeen. Mutta ne oli siis sellaisia jotka toistuivat. Ja yllätys yllätys, Deltassa ne menivät vielä takuun piikkiin. Nyt (koputan kovasti KOVASTI puuta) ei ole sitten ollut mitään valittamista. Mukava sillä on ajaa, lämpiää nopeasti yms.
..osta. Ajattele nyt lapsiesikin tulevaisuutta, minkälaiset traumat heille aiheutat tuolla lada-hössötykselläsi. Osta auto!
Lapsilla? Mitä väliä niillä nyt on vanhempien halujen kanssa? Ei vanhempien sentään kaikessa tarvitse lapsia ajatella. Muutoinhan niille pitää sitten 18-vuoden iässä Jaguar!
Taas sitä kuuluisaa ladamiesten mustavalkoista maailmankatsomusta.. On olemassa vain ladoja ja jaguareja. Tuliko mieleen, että voi olla välimuotojakin??
Mikset sinä "miee vaan" voi pysyä asiassa, ei kai sinun käsityksesi ainoastaan ole oikea tässä automaailmassa, jos haluat täällä kommenttejasi esittää, onko sinun pakko tuollaisella vittuilevalla sävyllä tuoda esiin mielipiteitäsi? Kysyn tätä oikeesti sinulta, vastaa kuin mies tähän kysymykseen.Luulisin, että jos olisit ladamiesten kanssa keskustelemassa saunaillassa tämäntyylisiä kommentteja, sinulla taitaisi sen reissuun jälkeen olla hyvin vähän kotiin vietäväksi.
Aivan kuin yrittäisit ärsyttää (:
Tuliko mieleen, että se oli esimerkki?
En kai mä sitä ole väittänytkään, että mielipiteeni olisi ainoa oikea tässä maailmassa. Ei ollut tarkoitukseni vittuilla, vahinkojahan sattuu. En kyllä varmaan kovin helpolla ladamiesten kanssa saunaan lähtisi. Eikä tuo ollut vittuilua vaan faktaa ;)
Minkähän takia ajatellaan vain miesten Ladalla ajavan? Kyllä meitä naispuolisiakin on.
Lapseni tykkää ainakin; Ladasta kun näkee ympärilleenkin paljon paremmin, toisin kuin näistä "nojatuoliautoista", joista ei pääse edes penkeistä ylös. Ja hänestä on vaan hauskaa, kun perä farmariladassa liukkaissa kurveissa vähän luistaa....
Ihan turhaa Ladaa haukutaan, vikansahan siinä on, mutta niin on muissakin automerkeissä. Olen jopa nähnyt ruosteisia Mersujakin....!
Korvessa ajavalle ihmiselle ehdoton kulkupeli! On tämänkin talven auraamattomat tieosuudet palvellut moitteettomasti.
Sitten on yksi helppo niksi saada (poika)lapsi tykkäämään autosta kuin autosta; ajamalla lujaa. "Oho kun mennään lujaa mennään tuostakin jo ohi". Minuun ainakin teki 80-luvulla vaikutuksen, kun isä polki Saabi 99:llä 130-140.
Vaikken olekaan enää lapsi moottorin kuuluminen sisätiloihin kierrättäessä tuntuu edelleen kivalta.
Ihmiset kyllä kuvittelevat paljon autotyyppien kuljettajista. Naiset kai mielletään yleensä vain Nissan Microjen yms. pienten kauppakassien rattiin, vaikka onhan naisilla samoja autoja kuin miehilläkin. Niitä kutsutaan ennakkoluuloiksi.
minäkin ostan Ladan, ja ajan sillä täysillä mutkaista tietä näkymättömiin asti.
Älä ainakaan uutta Bresneviä osta. uuden Laatuskan hinnalla saa ihan hyvän käytetyn länsiauton.
Itse jouduin lähes 12v:n ajan huseraamaan 1200L mallin Bresneveillä ja olen onneksi jo unohtanut ko. aikakauden. 300tkm Bresnevillä kyllä kouluttaa...
...jotka ovat hyviä. En tiedä voiko näitten perusteella ketään suositella ostamaan ladaa. Ehkä meillä on ollut todella hyvä tuuri.
Olin vannonut, etten ikinä osta ladaa. Noh... sepä siitä. Tuli eteen se kaunis päivä, kun tarvitsimme autoa, emmekä halunneet yltiökallista. Ostimme 13-vuotiaan 1200S-mallisen latukan, punaisen. Pellit olivat paremmassa kunnossa kuin työkavereitten uudemmissa autoissa. Autoon on tehty normaalit huoltotoimenpiteet, koskaan se ei ole ollut ns. hajalla.. siis että olisi ollut varsinainen vika jossakin. Uskollinen automme on ehkä monien mielestä ruma, minusta se on ainakin persoonallisen erilainen - hauska ensiauto. Huippunopeus on 1,2-litraisessamme (moottori on valtavan painava möykky) 140km/h ja enempää sen ei tarvitse kulkeakaan, kun suurin tapaamani rajoitus on 120km/h. ;)
Että tällaista.
Katsastuksesta on läpi menty aina. :)
Äh. Aina jotain unohtuu.
Tiedän erään, jota "hieman" hävetti, kun hän (Neuvostoliiton aikaan) ajeli isänsä kanssa American Car Show'ta katsomaan, ladalla... ;)