Gallup: Olisitko ikinä uskonut? Kyllä tyyppi olisi osannut piileskellä loppuelämänsä jos vain olisi halunnut?
Fyrkman poseen
Ellen
3384
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Taitaa olla nykyaikana aika vaikeaa. Tietysti, jos pystyisi elämään erakonelämää jossain "viidakossa", mut ei se tollaselta miaheltä onnistu.
Mailma on nykyään pieni!
Eihän tällä PUPULLA ole kuin suuri suu ja liian suuret kuvitelmat itsestään. Hän luulee, että nykymaailmassa voi tehdä mitä haluaa, mutta erehtyy raskaasti. Mies vakuutteli ja uhosi taannoin, ettei hän vanno pesäluetteloa oikeaksi, vaikka joutuisi istumaan vankilassa.
Yksi yö sellissä riitti lannistamaan ja Peter pupu vannoi kiltisti pesäluettelon. Siinä meni miehen maine osaltaan, kun käänsi takkinsa.
Pakoilu ja viranomaisten ärsyttäminen osuu tulevaisuudessakin omaan nilkkaan, sillä pelkurimainen pakoilu ja vastuun välttäminen on kaikkea muuta kuin luottamusta herättävää toimintaa. Nähtiinhän se Uotinkin tapauksessa, ettei pakoilu kannata.
4- vuoden tuomiosta hän pääsee puolella, joten ei olisi kannattanut pitkittää, koska joskus se istuminen on edessä kuitenkin. Voi olla, että lomille pääsykään vankilasta ei onnistu, kun tästä luikurista on kyse.
Frykman tuli ja meni miten huvitti ja näytti Suomi-poliisille pitkää nenää.
Mutta mitä teki Afrikka-poliisi?Meni ja nappas.
Ei taida niitä kavereita päästä pakoon ainakaan juoksemalla.