Huomenta.Ihan on tuskan hiki.Heräsin laulukilpailuun,siis minäkin olin ottamassa osaa.Kauhukseni huomasin että en edes tienyt minkä biisin laulaisin.Siinäpä meijän arvosteluraatille pohtimista.Tipattomana meinaan olla tänäänkin,satoi tai paistoi.Hyvää ja antoisaa päivää kaikille.
"Joo nuotiolla laulut lauletaan
Hetken aikaa me nautitaan
Joo kalliolta alas katsotaan
Kesäpäivä lipuu vaan."
"Joo nuotiolla laulut lauletaan
Hetken aikaa me nautitaan
Joo kalliolta alas katsotaan
Kesäpäivä lipuu vaan."
Vastaukset 25
Vanhimmat
tulee kilpailusävelmä numero 2.
Menolippu,menolippu kauas pois mua juna vieeeee.
Turvallista matkaa kaikille jotka lähtevät juhannuksen viettoon.
en aio tänään huomiseksi hankkia krapulaa,niinkuin tein viimevuonna.Jotain sentään olen vuoden aikana oppinut:)t pörri
Päivä kerrallan, raittiina. Sama homma, päivä kerrallaan, peli vikaani, eli sairaalloiseen peliriippuvuuteeni, on toiminut kuukauden päivät. Vika tuntuu olevan vähän joka osaalueella sama. Kymmenenvuotta kuivilla viinasta, mutta toi pelaaminen myös ryöstäytyi. Nyt on samaa metodia menty kuukaus, hyvin toimii kun ei pistä sitä ensimmäistäkään kolikkoa. Meni siinä muutamavuos. toisinaan muutamia päiviä pelaamatta mutta ei onnistunut, aina ryöstäytyi hyppysistä, ja kaame henkinen krapula. Olen helppo koukkuinen ukko? Olin just kaupassa ja katsoin pelejä, ajattelin, hulluutta, tuota hulluutta kartan. Siihenkään minulla ei ole omaa kontrollia. Joten ei muuta vaihtoehtoa, ei yhtään ropoa sinne, ainoastaan sillä säilyn ja säilytän mielenrauhan! Lykka till.
Meinas käydä samalla tavalla jokunen vuosi sitten noitten pelien kanssa, onneksi sain "putken" poikki, enään en laita yhtään kolikkoa niihin härveleihin.
että peliriippuvuus.Minä en koe olevani siihenkään mitenkään koukussa.Lottorivi mulla on ollut varmaan ainakin 20 vuotta sama.Noita tulosvetoja silloin tällöin muutamilla euroilla laitan.En mitään isoja summia sijoita.Eikähän mun voitotkaan mitään suuria ole olleet,vaikka välillä täällä hehkuttelen:))Lapseni mulle joskus naureskelevatkin,että sama kun antaisin sen rahan heille pelin ajaksi ja he antasivat sitten takaisin.Se olisi ikäänkuin voitto.Kun laitan niin pieniä panoksia ja sellaisia vetoja missä on älyttömän pieni kerroin.
Noita kaupoissa olevia,(mitä pelejä ne nyt ovatkaan mitä mummotkin ruokarahoillaan pelaavat)en osaa edes pelata:)
Hyvää ja riippuvuuksista vapataa juhannusta sinulle:)Ja Kiitos kun olet ollut mukana.t pörri
Raitista Torstai aamua täsä käynnistelen kahvilla ja mä laulan: isontalon antti ja rannanjärvi ne tappeli kaharen kesken..tapa sinä kauhavan ruma vallesmanni niin minä nain sen komian lesken.........huomenta kaikille!!
version:
Isontalon antti ja Rannanjärvi ne jutteli kaharen kesken: iske sinä kauhavan ruma vallesmanni niin ollaan sitten kolmen kesken...
ja
..ei saa laulaa Rannanjärvestä, Rannanjärvi oli hintti, sivarin käyny pitkätukka, kun ei sille maistunu intti...
Hauskaa juhannusta kullekin tavallaan. Minä olen ilman viinaa ja aion pysyä pinnalla, jos järveen hyppään.
moniavioisuus tässä valtakunnassa lailla kielletty jos nimittäin meinaat sitä leskee.
ennen sinun kuullutkaan laulavan.Sullahan tuntuu olevan oikein hyvä laulu ääni:)
Rauhallista juhannusta "töiden"kannalta muutoin railakasta.t pörri
Huomenta! Ihan tavallinen tipaton torstai.
heijaa!!Heitin teille kaikille osan onnestani:))
Työmatkallani tuli mieleen viime vuoden aaton aatto.Silloin piti juoksujalkaa töistä tullessa kipittää Alkoon.
Ja enpä malttanut edes aattoa odottaa,kun pitä juotavat hörppästä pois.
Aatto menikin sitten miten meni päänsäryssä ja vatsataudissa.
Nyt on toisin.Eipä tehnyt mieli Alkoon poiketa ja nautin jo etukäteen ettei minulla mene örveltäessä eikä krapulassa tämä juhannus.
Siitä tämä Onnellisuus!
Huomen aamulla jos sää sallii lähden torille juomaan aamukahvit sen kunniaksi:)))
Kiitos teille kaverit,kun olette olleet tukenanai!!t pörri
vaikka voissa paistas!
Onnee kovasti vaikka eihän siinä yksistään onnella pärjätä - pitää olla sitä jotain.
Erityiskiitokset itelles kun olet jaksanu olla palstalla ja ketjussa meitä muita tukemassa ja olemalla esimerkkinä miten sitä hyvää ja turvallisen tavallista arkea eletään.
Nii että hyvää Juhnusta kaikille muillekki ja ei sitte mennä ruispeltoon pyllyjelemään - voi tulla suolapanoksesta kankkuun.
hyvästä arjesta.Sen voin kyllä sanoa,ettei minun tarvitse ketään kotioloissani pelätä.
tuosta arkihommasta sen verran,ettei se nyt juomalla ainakan parempi olisi ollut.Se aika on eletty ja nyt eletään tällä systeemillä:)Mä kyllä edelleen nautin siitä,kun mun ei tarvitse kärsiä mistään krapula-aamuista,vaikka niitä ei viikossa montaa ollutkaan.
Ja kun tarkkaan mietin,niin ei minulla viimeisinä vuosina ollut kännissä edes hauskaa,ainakaan koko iltaa.
Hyvää illan jatkoa sulle ja laitetaan tähän nyt jo Hauskaa Juhannusta!t pörri
Onneksi olkoon Pörri! Perässä tullaan, kuukauden viiveellä... ;) Ja riemukkasta ja raitista Juhannusta!!!
Minä tulin juuri Juhannussaunasta. Minulla kun sellainen on tässä Vuorka Asunnossani:) Mutta Onneksi olkoon vielä kerran Pörri ja kakkukahvit päälle!
Katsokaa,kun se viime vuonna oli juhannusaatto 24 päivä ja tänä vuonna se on 23 päivä.Hölmö minä kun aloin höpöttämään tosta juhannuksesta:)
No,eihän minua tietenkään haittaa,vaikka saankin Onnitteluja jo pari päivää etukäteen.Enpä kyllä ajatellutkaan huomennakaan juoda,jotenka senpuolestakin voimme jo tänään aivan huoletta ne kahvit juoda.
Tulis vaan paranoidikin mukaan kekkereihin,koska hänellä ne on juhlat myöskin:))
Oliko sinulla oikein vihta vai vasta (kumpi se nyt on)saunassa juhannuksen kunniaksi.
Oikein Hyvää ja Iloista Juhannusta sullekkin siellä V.Asunnossa:)t pörri
Ei ole vihtaa tai vastaa. On tarpeeksi kuumaa muutenkin. En ole oikein saunaihmisiä, mutta pakko kait se on käydä saunassa, kun on sellainen Omassa Vuokra Asunnossa. Kylmä keltainen Jaffa toimi hyvin saunajuomana.
ja siitä Jaffasta ei ainakaan tule pöhnä olo.
No,kuukauden päästäjuhlitaan sitten sinun vuosipäivääsi.Vaikka ei siihen taida olla ihan kuukautta,ellen väärin muista:))
Mun täytyy välillä lukea,mitä kaikkee oon hölöttänyt.Samoja jutttuja varmaan laittanut moneen kertaan,kun olen taas niin tohkeissani tän tipattomuuteni kanssa.Lupaan olla huomenna rauhallisempi:)t pörri
Kyllä passaa olla tohkeissaan, kun on vuoden ollut tipattomana, Pörri.
Minunkin kaverit ovat olleet äimän käkenä, vaikka en ole vielä vuottakaan ollut tipattomana. Luulivat, että olen kuukaden pari tipatta. Sanoivatkin (miksi muuten?) välissä, että "rupea taas ryyppämään, niin rentoudut". Että mitä? En ole eläissäni ollut näin rento ja ennen kaikkea mieleltäni tasainen. Nauti onnenhuumasta vaan, Pörri!
oikein valtiollinen kunniamerkki, kun on vuoden ollut ryyppäämättä. Eiköhän laiteta T.Haloselle anomus menemään? On siis tosi typerää mainostaa itseään. Jo Raamatussa sanotaan:
Joka itsensä ylentää se alennetaan. Tämä on elämän ja maailmankaikkeuden laki. Vaikka olis kuinka huumoria, niin itseleen huomionositusta kerjäämällä kerjää
Koskas on muuten Matin päivä?
tuossa viestissäsi Raamatusta mainitsit ja ylentämisestä,niin tulipa tälläinen laulu mieleen:
täällä Pohjan tähden alla on nyt kotomaamme.mutta tähtein tuolla puolen toisen kodon saamme.t pörri
mullaki vuosipäivä kohta parin päivän päästä. Vuosi sitten päätin lähtee nykimään kaljaa kittaavan aviomiehen luota pois.
Sillä oli autotallissa Juhannusaattona metrin korkunen kaljatorni ja sillon mä päätin et tästä ei tuu hittojakaan ja siitä pitäen elämä on vaan parantunu ja parantunu.
Hyvän ja oikeen ratkasun tein ja sekunninkaan vertaa en oo katunu. Kaikki on hyvin mun elämässä ja mulla on asuinkumppanina pitkään raittiina ollu mies joka kohtelee minua ku rinsessaa.
Tää viikko on ollut muistelujen aikaa. Kaupassa käydessä oli kuin mailmanlopun meininki. Toiset toi tyhjiä pulloja saadakseen ne täyteen ja toiset kantoivat juotavaa selkä vääränä. Ylpeästi kävelin A-kaupan ohi, ei onnistunut viime vuonna. Nyt alkaa raitis juhannus, taitaa olla ensimmäinen sitten reiluun 20v.
Ja mä onnittelen nyt sua,kun söhläsin itse ton vuosipäiväni:)Kait suakin saa etukäteen onnitella,varmuuden vuoksi:))))
PALJON ONNEA SINULLE KISAKAVERI 1-vuodesta raittiina.Ja monet,monet kiitokset sinulle siitä,että olet minun höpötyksiäni jaksanut tämän vuoden ajan.Ajatella,tässä se nyt on.Eipä varmasti kumpikaan uskottu vuosi sitten,että näin käy:))Vai kuinka??
Olen tosi iloinen sinunkin puolesta.Tehdään kuperkeikka ja juodaan kahvit päälle.
Hyvää juhannusta sulle kisakaveri!!!t pörri
Onnittelut sinulle itsellesi myös, kaakku on vasta maanantaina :) Mitään vikaa sun löpinöissä ei ole ollut.
sen kakun nyt sitten itte?Monetkohan leivoskahvit mä kerkeen tässä viikonlopulla juomaan,kun aloin tälläi etukäteen juhlimaan.
No,ainakin niin monet kun teitä palsta-ystäviänikin on.Jokaista kohden 1 leivos kahvi.
Kaloreita ei kannata käydä laskemaan silloin kun juhlat on:)
Meinaatko mennä juhannustansseihin huomenna?:)t pörri
jotta oikeen tansseihin ;) Mulle riittää, kun menen pihalle seinän viereen, siihen toisen seinäruusun viereen ;)