Olen järjestämässä äidilleni ja hänen miehelleen 60-vuotisjuhlia, joiden teemana on 1960-luku. Juhlat järjestetään kotona ja vieraita kutsutaan viitisenkymmentä.
Musiikkia löytyy, vaatetuskin alkaa hahmottua, mutta kaipaisin joitakin vinkkejä. Josko teiltä löytyisi muistoja? Miten nuoret silloin viettivät aikaa? Millaisia olivat juhlat?
Entä minkälaista ruokaa sen ajan juhlissa tarjottiin? Juhliin tulee pitopalvelu ja kai hekin jotain osaavat sanoa, mutta olisiko mitään erityisesti 60-luvun ruokaa? Nakkikioskia on ehdotettu ja sellainen kai rakennetaankin iltapalapaikaksi.
Entä ohjelma? Jotain pientä vain, mutta haluaisin jotain muutakin kuin tanssia. Paras puku palkitaan -kilpailu on yhtenä vaihtoehtona.
1960-luvun juhlat
11
3271
Vastaukset
- Loistava.polku
Olivat kovin trendikkäitä joskus... voi äiti sentään...
Siinä muistaakseni sipuliteemakkaraa puolen sentin viipaleina paistettiin paistinpannulla niin että ne käyristyivät kuppimaiseen muotoon. Tämä kuppi sitten täytettiin säilykeherneillä.
Se oli muodikasta siksi, että 60-luvulla juuri alkoivat valmisruuat tulla kaupunkilaispöytiin, kaikkea ei tarvinnut tehdä ihan itse.- makkarakuppeihin
laitettiin perunamuusia, toki kai herneitäkin.
- eppu2
makkarakuppeihin kirjoitti:
laitettiin perunamuusia, toki kai herneitäkin.
Tai munakokkelia.
- patalappu
Fondue-pata oli kova juttu ainakin meidän opiskelija-asuntolassa.
- sokko
Näin sitä leikkiä leikitään parit viedään toisiltaan. Tullos tullos tänne vaan vierelleni istumaan. Käyppäs kirjastosta lainaan seuraleikki-kirja ja Sisä ja ulkoleikkikirja jo löytyy tekemistä. Se patsas-juttu on hyvä! Raparperikiisseli kerman kanssa. Arkiset nakkipotut
käy myös se oli koulussa poikien herkkua. Räiskäleet
eli letut tuoreitten marjojen kera. Kirjastosta löytyy myös vanhoja keittokirjoja. Mukavia touhuja sinulle!
- inkeri39
alkoholia siihen tapaan kuin tänä päivänä.Minä ainakin olin silloin raittiissa seurassa.
- akka
Kotoisissa juhulissa ei käytetty viinaa. Hotelleissa ja sillosissa kapakoissa (nyk.pub) sitä tarjoitiin.Keskiolutkin on vasta 1970-luvun sanastoa. Viinejä oli vonkin verran ja konjakkia onenen maljana.
- potut ja lihapullat
tai karjalanpaisti hyvää pitoruokaa, myös maksalaatikko, sekä sillit että rosollit. Rosollissa oli porkkana kuutioita ja taisi olla punajuurtakin ja sipulia, mutta ainakin hernettä oli.
Muistan jälkiruoista, että kerroskiisseli oli uutuusherkkua ja aprikoosipuuro. Oli toki sellaista itsetehtyä jäätelöäkin.
Ylioppilaat oli mannapuurosta rusinarengaskoristeinen kahvikupissa jäähdytettu jälkiruoka, joka oli laakealla tarjoiluvadilla marjakiisselikeitosta nousevina 'kökköinä'. Ihan kiva, olen itsekin tehnyt niitä. - ii-li
...tyttöystäväni kanssa. Pohja oli oikeaoppnen. Muu ei sitten ollutkaan.
Siihen aikaan ei saanut kaupasta yleensä tomaattipyreetä, vaan sitä piti etsiä. Pizzan täyte oli ainakin 5 cm korkea. Käytimme tomaatin siivuja, jauhelihaa, sipulia, anovista ja päälle runsaasti juustoraastetta.
Parempaa se oli kuin nykyinen "oikea" pizza. En tiedä, miten trendikästä tai yleistä se mahtoi olla, mutta ainakin se oli erilaista kuin nyt. Ja ainakin se oli uutta 60-luvulla.
*Toinen 60-luvun juttu oli vaniljajäätelöpallot korkeassa lasissa, ja päälle kaadettiin CocaColaa.
*Pop- ja Op-muoti. Op-muotiin kuului mustaa ja valkoista ruutuina ja raitoina.
*Psykeledinen muoti: Kirkkaita, makeita värejä, epämääräinen kuviointi. - Ryppyvärjätyt T-paidat.
*Kukkaseppeleitä päässä ja paljain jaloin. SE VOISI OLLA KÄYTTÖKELPOINEN. ("If you go to San Francisco, be sure to wear some flowers in your hair.") - En tykkäisi,
jos pitäisi taantua sinne: seitsemän sorttia kahvipöydässä makeuksia yms.
Kiitos, mutta EI KIITOS !- Kakutonpullaton
Heiii hengen heimolainen, kiwa että meitä on muitakin.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävä sinua
Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k375096- 823626
- 333006
- 612985
- 102906
Kesäseuraa
Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t562353- 411838
Tuksu on edelleen sinkku - nuori Joonas jätti!
Hihhahihhahhaahheee Joonas keksi hyvän syy. : Tuksu on liian Disney-prinsessa hänelle. (Mikähän prinsessa lie kyseessä….91780- 181721
Kiusaaja otti yhteyttä, mitä tekisit?
Minulle kävi näin pari kk sitten. Olin aluksi todella ystävällinen. Sanoin, että olin jo unohtanut jne. Asia jäi vai1351669