ajatellut eroavansa puolisostaan sen takia, että kaikkialla on pilvin pimein puolialastomia naisia ja tiedätte, että miehenne tykkää katsella niitä (vaikka esittääkin ettei kiinnosta)?
Minua ärsyttää suunnattomasti tämä miehille rakennettu maailma. Olen ihan aidosti ajatellut viettää loppuelämäni yksin (olen 35v), koska miehet eivät osaa pitää silmiään eikä ajatuksiaan vieraasta erossa. Ja tosiaan, se on aika vaikeaakin kun kaikkialta tuutataan vierasta nenän eteen jatkuvasti. Pitäkööt sitten yhteiskunta mieheni omanaan kun julkisesti saa olla minkälaista kuvaa hyvänsä.
Minua ärsyttää suunnattomasti tämä miehille rakennettu maailma. Olen ihan aidosti ajatellut viettää loppuelämäni yksin (olen 35v), koska miehet eivät osaa pitää silmiään eikä ajatuksiaan vieraasta erossa. Ja tosiaan, se on aika vaikeaakin kun kaikkialta tuutataan vierasta nenän eteen jatkuvasti. Pitäkööt sitten yhteiskunta mieheni omanaan kun julkisesti saa olla minkälaista kuvaa hyvänsä.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Minua ahdisti myös seksistinen pukeutuminen ja miehen silmien viipyileminen puolialastomissa naisissa. Mietin sitä, miksi naiset haluavat pukeutua paljastavasti. Itselläni ei kantti eikä halu riitä – ja mitä sillä saavuttaisin? Minusta mielenkiinnon pitää lähteä muusta kuin seksistä, vaikka se aikanaan kuuluukin kuvioon.
Jos mieheni pyynnöistäni huolimatta jatkaisi toisten naisten tiirailua, olisin jatkuvasti ahdistunut. Kestäisinkö? En tiedä. Toisaalta, onko tämäkään totta: olen opettanut hänet olemaan tuijottamatta ja hän väittää nyklyisin ettei edes kiinnosta katsoa. Liekö...?
Maailma olisi paljon parempi, jos paljas pinta rajattaisiin sinne minne se kuuluu: intiimiin, kahdenkeskiseen yhdessäoloon.
Mutta käykö myös niin, että miehet tulevat immuuneiksi seksitulvassa. Jos katukuva olisi puritaaninen, jo paljas nilkka saisi heidät sekaisin. Jospa tässä alastomuuden viljelyssä on hyvätkin puolensa. En tiedä. Mieluummin kuitenkin ei paljasta pintaa tyrkyllä tässä määrin kuin nyt, jos multa kysytään.
Joo. Siis kyllä esim. arabimaissa miehet sekosivat sukkiinsa kun sinne ilmestyi ensimmäiset pornolehdet. ja käyvät vieraissa ahkeraan.
tänään taas kolahti katso-lehden näytenumero postiluukusta ja joku anne berghän se siellä pelkissä pikkubikinialaosissa poseeraa ym. samaa kamaa kun se "älyllinen" seiskakin. huh, täytyy sanoa. lapsethan sitä heti selailemaan (11 ja 12v). en kyllä sanonut mitään, koska en halua että he ahdistuvat mutta soitin samoin tein Katsoon ja sanoin, etten halua moisia lehtiä kotiini.
minun mieheni on myöskin luvannut olla tiirailematta, mutta nyt sain tietää kun juteltiin avoimesti, että eihän se harrastus jäänytkään vaan sitä tehdään salaa. no, vähentynyt on ja onhan äijälläkin vähän ikää tullut siitä kun asiasta viimeksi oli bolemiikkia.
olen kristitty enkä arvosta yhtään itseään tyrkyttäviä naisia. miehenikin on sanonut, ettei arvosta heitä, mutta silti ne kiinnittävät huomiota ja niitä on jopa KIVA katsella. Huh.
Pidän kyllä äijiäkin ihan kakaroina kun jaksavat vuodesta toiseen kuitenkin innostua, vaikka lähes alastomia naisia nyt näkee joka toisessa tv-mainoksessakin, lehdissä, katumainoksissa ym.. Luulisi turtuvan, mutta ovatko eräällä tapaa simppeliä sakkia??
Miettinyt eroa useita kertoja. Mies ei kai koskaan pääse eroon (luontaisesta toiminnastaan?! Hah) katsastaa kaikki potentiaaliset kaunottaret sekä haaveilla heistä mm. katselemalla pornoa. Jos sen kuulemma yrittää karsia miehestä olisi sama jos leikkaisi häneltä pallit pois. Se on joko naisen kestettävä että mies tiirailee muita tai lähdettävä menemään. Tätä vaihtoehtoa mietin päivittäin... MIehet eivät ole yksiavioisia, vaikka eivät fyysisesti kumppaniaan pettäisi, niin ainakin henkisellä tasolla kyllä :( Ikinä en ole miestä tavannut, jota ei naiset kiinnostaisi vaikka oma kulta vierellä. Naisia tiedän paljonkin joita kiinnostaa vain oma mies. Reilua naisia kohtaan? Ei mielestäni.
tuntuu,jos mahdollista viellä pahemmalta kuin kerran "fyysinen erehdys".Sillä kun on tapana jatkua pidempäänkin.Vaikka miehet itse kuinka vänkäävät,että pornon katselu on normaalia,niin sitä ei todella kannata uskoa.Väittäisin kuitenkin,että n.90 %:ssa parisuhteista pornon katselua ja toisten naisten vilkuilua ei hyväksytä.
Olin kaivarin kesäkonsertissa kavereideni kanssa. Siellä pisti silmiin naisten pukeutuminen, minne tahansa katsoitkin niin puoli alastomia naisia näkyi joka puolella, se oli joillekkin taivas ja joillekkin helvetti.
Sanoin kaverilleni ettei enään tarvitse ostaa erotiikkalehtiä, tarvitsee vain mennä ihmisten ilmoille kävelemään ja siellä näkyy pilvin pimein naisia joiden pukeutuminen ei jätä mitään tilaa mielikuvitukselle. Naureskeltiin sitä vitsinä, mutta pakko sanoa että olen alkanut ajatella että onko jo menty hyvä mauan yli?
Minusta on, vaikka mies olenkin.
Joka paikassa kun menee näitä kauniita naisia joiden pukeutuminen paljastaa lähes kaiken niin mihin sitä miehenä katsoisi? Tottakai mies katsoo rintoja ja jos vielä nännit näkyy suht. selkeästi niin sitä vaan jotenkin tuijottaa. Itse seurustelen ja yritän olla katsomassa naisia kun liikutaan yhdessä, välillä sitä jotenkin alkaa vaan tuijottamaan hetkeksi kun rinnat laitetaan naaman eteen. Lähinnä vilkaisen kunnes taas tajuan että ei ole sopivaa katsoa, mutta mihin sitä katsoisi?
Seurustelin aikaisemmin naisen kanssa joka käytti mm. valkoisia toppeja, lähes läpinäkyviä, jotka peittivät nipin napin nännit. Kun liikuttiin niin tietysti kaikki miehet tuijotti, se oli välillä aika kiusallista, tuli mieleen että miksi nainen haluaa esitellä niinkin auliisti rintojaan ja muita eroottisia paikkoja? Nykyinen naiseni pukeutuu tyylikkäästi ja kauniisti.
Kiitos viestistäsi!
Oli tosi kiva lukea, että olet tuota mieltä. Ja kyllähän se niin on, että sille ei mitään mahda, että katse hakeutuu tyrkyllä oleviin rintoihin. Kyllä ne naisenkin silmään osuvat ja tulee katsottua kun joku kävelee puolialasti. Mieheen se kai tekee vaikutuksen, mutta meihin heteronaisiin ei. Oma mieheni on tosin sanonut, että vaikka sellainen kiinnittää huomiota, se ei tee vaikutusta eikä hän niitä naisia himoitse.
Moni nainen, nuori varsinkin on lähtenyt mukaan siihen esittelykilpaan, koska jopa kaikki musavideot ovat täynnänsä itsensä hytkyttelya/tarjoomista lähes alasti. Siihen jos lapsesta saakka kasvaa, luulee sitä ainoaksi totuudeksi. Oma nuoruuteni on kasariajoilta, jolloin pukeuduimme pillifarkkuihin ja löysiin collegepuseroihin. Muutenkaan emme tyrkyttäneet itseämme, vaan elimme spontaanisti ja villisti nuoruutta. Keskityimme siis olennaiseen ja silti riitti säpinää.
No, onneksi ei tarvitse itse lähteä moiseen skabailuun kun on jo itsetunto kasvanut ja uskaltaa olla mitä oikeasti on. Arvostan paljon niitä nuoria, jotka eivät anna valtavirran viedä.
Hyvää juhannusta Sinulle tyylikkään tyttöystäväsi kanssa:D
Olen itse aivan sairaalloisen mustasukkanen. En oikeasti kestä tätä enää! Poikaystäväni on juuri sellainen "tuijottaja". Kaikista eniten minua asiassa inhottaa ja vituttaa että hänen pitää aina kommentoida joka ikisestä hyvännäköisestä naisesta minulle. aika outoa? hän on väkisin saanut minut mustasukkaiseksi, enkä enää pääse eroon hänen kännykän viestien lukemisesta saatika netin sivuhistorian läpikäymistä, joka yleensä sisältää, no tiedätte varmaan mitä. Olen "valittanut" asiasta hänelle ja sanonut että en jaksa ja että enkö riitä hänelle. Mielestäni olen aivan kaunis ja pukeudun normaalisti. ja aina kun minua joku mieshenkilö vilkuilee tms. poikakaverini vain vähättelee asiaa ja nauraa. aivanko kukaan ei voisi minua pitää viehättävänä?
Minulle on tullut kyllä kauheat itsetunto ongelmat asiata, tuntuu kuitenkin että ei ole ketään kelle puhua asiasta, pitäisivät minua vain tyhmänä. En ymmärrä miksi hänen pitää käyttäytyä noin. Ei hän itse ole mikään adonis, mutta olen rakastanut häntä sellaisena kuin hän on. Kai minun täytyy käydä laittamassa myös silikonirinnat kun omani eivät tunnu poikaystäväni mielestä riittävän. toisaalta tuntuu typerältä asialta mutta koko homma saa minut voimaan pahoin. en tiedä miten saisin hänet lopettamaan sen homman mitä hän nyt tekeekään. en voi olla vain välittämättä koko asiasta.
Mies!
Etkö voi ajatella, ettet halua tuottaa rakastamallesi naiselle tuskaa? Ja koska tiedät hänen ahdistuvan, jos katselet vähäpukeisia naisia, niin miksi sitä teet? Voitko rakastaa niin paljon, että et anna enää katseen viipyillä vieraissa? Oma rakkaasi on sinulle iloksi, myös sängyssä, kaikessa (itse)luottamuksessaan, kun hän tajuaa, ettei vieraista ole uhkaa, vaan olet hänelle kultaakin parempaa. Sulaudut naiseesi, joka on kanssasi luottavaisen onnellinen. Onnen eteen kannattaa pitää katse yhdessä ainoassa, ikiomassa rakkaassa ja olla hänelle hyvä. Nainen on peili. Saat tällä valinnalla paljon, kokeile edes.
Mieheni pitää kauniista (etenkin paljon meikatuista) naisista, tykkää flirttailla, on ylimukava kaikille naisille mukamas kohteliaisuussyistä, kehuu kauniiksi työkavereitaan ym.. Minulle on tullut valtavat ulkonäköpaineet. En halua enää kävellä kaupungilla mieheni kanssa, kun koko ajan tulee vastaan vähäpukeisia tyttöjä/naisia, joita mies tuijottaa :(. Se tuntuu muutenkin epävarmasta naisesta aika pahalta. En halua esim. enää vapautuneesti olla sängyssä, koska oma vartaloni on "vain" normaali nuoren naisen vartalo.
Oppisiko mies käyttäytymään empaattisesti ja oman naisensa naisellisuutta arvostavasti?
Miksi miehet eivät oppisi ottamaan vaimonsa tunteita huomioon ja olemaan vaiti silloin kun on viisasta olla vaiti ja puhua silloin kun puhua pitää: oikeista asioista, keskinäisestä rakkaudesta ja kunnioittamisesta puolisoiden välillä? Voi kun he oppisivat erottamaan milloin on aika puhua, milloin vaieta. Omaa vaimoa on syytä aina kehua ja ylistää, ei muita ;)
Ulkonäköpaineinen yhteiskunta on ahdistava parisuhteen, ainakin naisen, kannalta. Mutta miehen on syytä panna asiat tärkeysjärjestykseen ja elää, puhua ja toimia sen mukaan. (Sama koskee, tietty, molempia puolisoita.) Oma vaimo on ykkösjuttu. Aina ja joka tilanteessa. "Koulutin" omaa miestä vuosikausia ja hän oppi; hän ei aiemmin edes tiennyt, kuinka kaipasin hyviä sanoja... Nyt tietää ja sydän on mukana, kun hän puhuu. Huikeaa on elää yhdessä. Oppia ikä kaikki ;) Rakkaus on huolenpitoa, kaikissa kohdin. Tunteita, hyväksymistä, suojaa, välittämistä, antamista, saamista. Ja kun löytää ne kaikkein haavoittuvimmat kohdat, voi oppia hoivaamaan hellästi niitäkin. Ettei loukkaa omaa kultaa...
Ei kaikkea tarvitse möläyttää ääneen (esim. kehumalla työpaikan naisia). Emmehän me möläyttele muutenkaan aina sitä mitä ajattelemme: onpas siinä ruma, kaunis, prinsessa, kunhan "arvio" käy ajatuksisa läpi ja huuhtoutuu pois, ei elämä sen kummempaa ole. Viisas vaikenee ja voi hyvin.
ajatusmaailmaa te arvon naiset edustatte! Miettikääs nyt vähän, teillä on kova hinku päästä siihen parisuhteeseen ja sitten valitatte kaikesta mitä mies tekee. Katselee 'vieraita naisia', tule ja puserra! Miksi ryhtyä parisuhteeseen jos kaikki on vaikeaa? Tietoa pitäisi olla saatavilla riittävästi. Naisten ajatusmaailma näiden kirjoitusten mukaan on rajoittunut, rajoittava, ahdasmielinen, syyllistävä, epäilevä, yleensä negatiivinen, vain naisen näkemys on oikea, miehet ovat kaikki sikoja. Huh huh, ei ihme että suhteet eivät kestä.
Toisaalta, miksi ja mitä/ketä varten nuoret naiset nykyisin, kesäisin, pukeutuvat niinkuin pukeutuvat? Eikä mene läpi selitys että saahan nainen pukeutua kuten haluaa. Tai saa kyllä, mutta tarvitseeko sitä niin avoimesti esitellä, seksuaalisuuttaan? Minua miehenä kiusaa ja usein jo aiheuttaa pahoinvointia kun jo pienet tytötkin ovat pukeutuneet kuin, sanonko miten. Pukeutua voi kesälläkin kevyesti, siististi ja olematta halvan näköinen. Jos miehetkin ryhtyisivät 'esittelemään' miehisyyttään pukeutumalla vastaavasti kuin naiset nykyään luulen että nousisi äläkkä. Hyi olkoon!
Monilla naisilla tuntuu olevan ajatusmaailma parisuhteessa 1800-luvulta, mies on laitettava 'järjestykseen', ja nainen sanelee sen järjestyksen. Mies on minun omistuksessani, ajatustakaan muuhun maailmaan ei saa lipsauttaa.
Laput silmillä, tulpat korvissa jne., sitten olisi hyvä mies. Älkää menkö naiset enää parisuhteeseen, ei siitä mitään tule. Muuta kuin riitaa ja toraa. Mieskin on ihminen! Ihan totta.