galluppi

Ihan samoin mielin ollaan oltu tässä :D

Ei ole myöskään askarrattunut mikään erityisesti.. lähinnä mietin kaikkia käytännön asioita, tulevia imetyksiä, rintapumppuja, kestovaippoja yms. joissa riittää tutustumista :)

Ei ole odotuksia eikä pelkoja omaan vartaloon tai parisuhteeseen.. synnytys on ihan luonnollinen asia kropalle. Enkä jaksa välittää niistä kauhumaalailuista, joitten mukaan parisuhteeseen tulee kaiken maailman ongelmia vauvan synnyttyä (kuten kuulemma yhteenmuuttaessakin ymsyms) Se riippuu niin ihmisistä miten mikäkin asia vaikuttaa mihinkin. Parisuhteeseen varmasti tulee uutta ihanaa syvyyttä, yhteisen pienen ihmisen myötä. Nyt raskausaikanakin on ihanaa, kun mies "leikkii" välillä vauvan kanssa mahasta huolimatta xD Eli potkuja kokeillessa jne.

MIeliala aloitti laskunsa noin vkolla 10 (nyt vko 32), syytä en osaa sanoa, pari vkoa sitten diagnosoitu vakavaksi masennukseksi. Mielessä pyörii ihan kaikki maan ja taivaan väliltä, pääasiassa kuitenkin liittyen epäonnistumisiin ja onnistumisiin lapsen kanssa ja parisuhteessa.
Suurin pelkoni on, että vauvan saatuani jätän parisuhteen toissijalle. Poden tänä päivänäkin syyllisyyttä 2,5 vuotta sitten minulle tehdystä abortista, mies ja elämäntilanne edelleen sama, miehen painostuksesta tein sen tuolloin. Vaikka kuinka rakastan tätä kauan toivomaani lasta, vihaan raskaan oloa olotilana- 15kg paino noussut ja vielä ois ainakin 8vkoa jäljellä! Haluaisin nauttia raskaudesta, mutta masennus vetää mielen matalaksi enkä varsinaisesti saa odotusajasta mitään irti. Toivon kovasti paranevani ennen elokuuta jotta voin nauttia lapsestani niinkuin tuoreen äidin kuuluu! En syö masennus enkä unilääkkeitä, se vähän pitkittää paranemista, mutten usko että moiset napit olisivat ainakaan lapselleni hyväksi.

tilanteita on sattunut muunmuassa tiskatessa, ilman yhtään mitään syytä aloin vollottamaan ja mies ihan paniikissa juoksee ja nappaa syliin ja utelee että mikäs sulle nyt tuli:D En osannyt selittää en edes ajatellut mtn sen kummemmin:D Itku loppui heti kun mieheni ruttasi minut itseään vasten oikein kunnolla ja hyssytteli kun pientä vaavia:D

Musiikki herkistää jopa niin paljon, (sellaset vanhat kappaleet mihin liitty jokin tunne tai muisto) että oikein itku tulee:D

Nyt viimeisilläni kun olen niin vähän kiukkuisuutta ilmennyt kun jalat turvoksissa ja kipeät. (olen sellainen adhd, että tekemättömyys ja tieto siitä ettei kunnolla pääse edes käveleen hatuttaa SUURESTI!)

Hormonaaliset muutokset elimistössähän tuon kaiken tekevät, joten tieto siitä että mielialavaihtelut on ohimeneviä,ei ole meidän perheessä juuri mitään vaikeuksia aiheuttanut.

Juuh tuota, oman vartalon todella kriittinen tarkkailu on mulle jokapäiväinen asia, tuijjotan itseäni peilistä samalla kun rasvailen massua ja koko kehoani. Mulla on sellainen arpifobia etten luultavasti kestäisi yhtään raskausarpea:( Ja kiitän luojaa ettei yhtään ole vielä tullut, vaikka viimeisillä olenkin ja kovasti on massu ISO:)

Vartalon muutokset toivat aluksi mulle pelkotiloja että mieheni ei enää näe minua ehkä niin seksikkäänä, että halut lopahtais tjtn, mutta kissan pa**at innoissaan tuo vaan kun maitomeijjeritkin on ku valiolla konsanaan:D

En kuitenkaan uskaltanut/uskalla syödä mitä tahansa etten lihoa liikaa (liikalihominen saattaa tuoda arpia tullessaan). Ei se tarkoita että kahden edestä saa syödä kun raskaana, vaan olikohan se ainoastaan leivän verran enemmän mitä tarvitsee.
Pelkoja palautumisesta ei ole, aloitan treenauksen heti kun mahdollista, en ole onnellinen "ylipainoisessa" vartalossa, vaan tahdon kyllä samat mitat takaisin mitä pikemmin sen parempi, ja jos tisut alkaa muistuttaa ajokoirankorvia imetyksen jälkeen ni laitan vaikka implantit, jos ei treenaamalla kiinteydy.

Saattaa kuullostaa pinnalliselta, mutta asia on minulle tärkeä, mun mielestä äitikin saa olla huolitellun näköinen ja ennenkaikkea terve.

Syyllisyyttä poden ja kovasti podenkin....tupakoinnista, mitä en ole kokonaan voinut lopettaa:( Siitä on myös pelkotiloja tullut kovasti.....mm. sellaisia ettei lapsi synnykkään terveenä tai hänelle aiheutuu jotain pahaa jälkeenpäin....
Koska siihen lopettamiseen en ole pystynyt, niin yritän tuudittautua siihen että äitinikin on polttanut kun korsteeni, ja synnytti kuitenkin ihan täysin normaalin lapsen. Ja kun sanotaan että voi tulla lyhyempikasvuisia pieniä lapsia tupakoitsijoille ni minä ainakin olen karvan alle 170cm pitkä, ettei se ainakaan minuun pätenyt.

Onnellinen olen ja varmasti osaksi siksikin että tätä lasta on todellakin tunteella tehty ja on suunniteltu lapsi, voisin ehkä tuntea toisin jos lapsi olisi ollut "vahinko". Kovasti odotetaan mieheni kanssa että saadaan kohtapuoliin perheenlisäys ulos tuolta massusta:)
Ihan sama onko tyttö vai poika, onko tumma vai vaalee, pieni tai iso, kunhan on vain terve:)

ehkä masentanu ja hirvittäny painon nousu.Rv 40 5 ois ny ja painoo tullu koko raskauden aikana jotai 22kg. Saas nähä saako kaikkee ikinä pois! Viime kesänä oli nii hoikka olo ja ny tuntuu,ku ois yli paisunu,turvotusta kyllä on aika reippaasti,mut luulempa,etten heti ensimmäisenä,ku vaavi on syntyny,ni aattele painooni.

Ukko yrittäny mulle sanoo, välil meinannu hermostuukkin, ku oon masennuksissani valittanu paisuneesta olosta, et se kuuluu raskauteen,toi painon nousu ja etten mä lihava oo. Ja uskoo kyllä,et aikalailla lähtee painoo synnytyksen jälkee ja loput kyllä pystyn laihuttaa,jos omasta mielestä on tarvetta siihen.

Muuten menny hyvillä mielin raskaus ajan. Ootellu kovasti vaavin syntymää,oman lapsen syntymää,ensi hymyä,ensi askeleita,kumman silmät sillä on ym. syntyis ny jo!Eipä täs kauaa enää oo,voi syntyy vaik huomen jo tai si joutuu ottelee käynnistystä,mut lähellä ollaan jo.. =)

Ukkoki sanoo joka päivä masulle, et "syntyisit jo,täällä on kaikki valmiina,möhköfantti ym.kumppanit oottelee..isiki täällä oottelee, että pääsee lukemaan satuja." =)

Mukiavaa odotusta kaikille!=)

Minulle raskaus on ainakin tähän mennessä ollut aika helppo ja ihana asia. Nyt viikolla 25 naperon liikkeet ilahduttaa jatkuvasti. Mies on ollut kovasti mukana ja leikkii mahan kanssa päivittäin.
Mahan pyöristyminen ei häiritse, mutta muu löysistyminen kylläkin. Treenaamista on täytynyt keventää ja se tuntuu heti. Odotan aikaa, kun pääsee kunnolla juoksemaan, uskon että kilot lähtee helposti, jos ylimääräisiä jää.
Suhteen puolesta en pelkää, mutta lapsen terveyden puolesta olen pelännyt koko ajan, vaikka mitään syytä ei pitäisi olla. Synnytyksessä pelottaa, että lapselle tulee vammoja. Oikein muuta en osaa pelätä, pidän synnytystä luonnollisena asiana.