Ouldjaffa oli taas valehdellut, se näkyi silmistä. Katse pälyili milloin lamppuun milloin Lidlin mainoslehtiseen, mihin tahansa kunhan ei minuun. Kulmat hakivat toisiaan syvän sibeliusjuonteen molemmin puolin, kai vilpillisten silmien säikyttäminä.
Paiskasin hänen tuomansa lahjan avaamattomana seinään, helähdyksen perusteella maljakko. Ilmekkään ei värähtänyt, ei minulla eikä hänellä. Korotin panoksia ja tempaisin liinan pöydältä kattauksineen. Ouldjaffa oli nojannut kyynärpäätään pöytään ja miltei horjahti tuolilta liinan mukana.
Syljin hänen kasvoilleen. Lima tarttui oikeaan poskeen ja valui hiljalleen kohti suupielessä olevaa luomea. Lopulta Ouldjaffan oli pakko pyyhkäistä lima hihaansa, vaikka se oli selvä tappio hänelle. Naurahdin ja tiedustelin viileän ivallisesti, eikö hän todellakaan tiennyt syytä raivooni.
Ouldjaffa puisti päätään tarmokkaasti, tavoitteli silmiin vilpitöntä hämmästystä.
- No, valaistaanpa vähän. Mikset sodi suoraan ja reilusti, haasta kasvoista kasvoihin? Mikä saatanan puskasoturi sinä haluat olla? Kylvät myrkkyä salaa sinne ja tänne, ihmisten mieliin. Isket selän takaa, syytät muita.
Huomasin käsieni puristuvan nyrkkiin. Yhtäkkiä minua inhotti katsoa koko miestä.
- Ole ystävällinen ja poistu.
Ensimmäinen aito reaktio. Ouldjaffan silmistä paistoi yllättyneisyys, kun hän nousi hitaasti ja siirtyi eteiseen. Näin että hän olisi halunnut sanoa jotakin, mutta ylpeys ei vieläkään antanut periksi.
Odotin että hän kumartui vetämään kenkiä jalkaansa. Napakka tönäisy sai hänet menettämään tasapainonsa, äsken niin ylpeä mies makasi nyt hämillään tuulikaapissani.
- Tunnustatko valehtelevasi tahallasi, kysyin hyvin hiljaisella äänellä.
- Mitä sinä tarkoitat, Kipastako tässä on taas kyse?
En vaivautunut odottamaan jatkoa, totesin vain että saipa itse valita rehellisyyden tai käärmeilyn. Ja että mitäpä olisi käärme ilman käärmeen kieltä.
Olin etukäteen pelännyt että hän saisi iskettyä minut syrjään, mutta ilmeisesti kipu lamautti hänet välittömästi, kun potkaisin nivusiin. Vedin kielen ulos pihdeillä eikä hän vastustellut. Katse seilasi taas sinne tänne, mutta ei enää ylimielisyydestä.
Vaihdoin pihdit vasempaan käteen ja nappasin sakset taskusta.
Alku oli hankalin, iho pyrki pakenemaa yhtyvien terien tieltä ja kieli luisumaan vasemmalle pihtien vetämänä. Päätin tinkiä symmetriasta ja silmäni sulkien puristin saksien leuat kiinni. Kädelleni valui verensekaista sylkeä, mutta Ouldjaffan suusta ei kuulunut ääntäkään. Avasin sakset ja pihdit ja annoin hänen retkahtaa vetelänä lattialle, vain puoliksi tajuissaan.
Ennen lähtöäni laskin huoneistoon vapaaksi kaksikymmentä viljakäärmettä. Tuntui, että olisi ollut liian julmaa jättää Ouldjaffa yksin tuossa tilassa.
Ouldjaffa ei koskaan nostanut syytettä. Mutta kostoa hän hautoo, sen tiedän. Tunnistan hänen laimeankatkerat palautteensa ja mitättömät vastineensa. Nekin ovat harventuneet sen jälkeen kun kysäisin suosimallamme nettipalstalla mitä käärme tekee paratiisissa.
Paiskasin hänen tuomansa lahjan avaamattomana seinään, helähdyksen perusteella maljakko. Ilmekkään ei värähtänyt, ei minulla eikä hänellä. Korotin panoksia ja tempaisin liinan pöydältä kattauksineen. Ouldjaffa oli nojannut kyynärpäätään pöytään ja miltei horjahti tuolilta liinan mukana.
Syljin hänen kasvoilleen. Lima tarttui oikeaan poskeen ja valui hiljalleen kohti suupielessä olevaa luomea. Lopulta Ouldjaffan oli pakko pyyhkäistä lima hihaansa, vaikka se oli selvä tappio hänelle. Naurahdin ja tiedustelin viileän ivallisesti, eikö hän todellakaan tiennyt syytä raivooni.
Ouldjaffa puisti päätään tarmokkaasti, tavoitteli silmiin vilpitöntä hämmästystä.
- No, valaistaanpa vähän. Mikset sodi suoraan ja reilusti, haasta kasvoista kasvoihin? Mikä saatanan puskasoturi sinä haluat olla? Kylvät myrkkyä salaa sinne ja tänne, ihmisten mieliin. Isket selän takaa, syytät muita.
Huomasin käsieni puristuvan nyrkkiin. Yhtäkkiä minua inhotti katsoa koko miestä.
- Ole ystävällinen ja poistu.
Ensimmäinen aito reaktio. Ouldjaffan silmistä paistoi yllättyneisyys, kun hän nousi hitaasti ja siirtyi eteiseen. Näin että hän olisi halunnut sanoa jotakin, mutta ylpeys ei vieläkään antanut periksi.
Odotin että hän kumartui vetämään kenkiä jalkaansa. Napakka tönäisy sai hänet menettämään tasapainonsa, äsken niin ylpeä mies makasi nyt hämillään tuulikaapissani.
- Tunnustatko valehtelevasi tahallasi, kysyin hyvin hiljaisella äänellä.
- Mitä sinä tarkoitat, Kipastako tässä on taas kyse?
En vaivautunut odottamaan jatkoa, totesin vain että saipa itse valita rehellisyyden tai käärmeilyn. Ja että mitäpä olisi käärme ilman käärmeen kieltä.
Olin etukäteen pelännyt että hän saisi iskettyä minut syrjään, mutta ilmeisesti kipu lamautti hänet välittömästi, kun potkaisin nivusiin. Vedin kielen ulos pihdeillä eikä hän vastustellut. Katse seilasi taas sinne tänne, mutta ei enää ylimielisyydestä.
Vaihdoin pihdit vasempaan käteen ja nappasin sakset taskusta.
Alku oli hankalin, iho pyrki pakenemaa yhtyvien terien tieltä ja kieli luisumaan vasemmalle pihtien vetämänä. Päätin tinkiä symmetriasta ja silmäni sulkien puristin saksien leuat kiinni. Kädelleni valui verensekaista sylkeä, mutta Ouldjaffan suusta ei kuulunut ääntäkään. Avasin sakset ja pihdit ja annoin hänen retkahtaa vetelänä lattialle, vain puoliksi tajuissaan.
Ennen lähtöäni laskin huoneistoon vapaaksi kaksikymmentä viljakäärmettä. Tuntui, että olisi ollut liian julmaa jättää Ouldjaffa yksin tuossa tilassa.
Ouldjaffa ei koskaan nostanut syytettä. Mutta kostoa hän hautoo, sen tiedän. Tunnistan hänen laimeankatkerat palautteensa ja mitättömät vastineensa. Nekin ovat harventuneet sen jälkeen kun kysäisin suosimallamme nettipalstalla mitä käärme tekee paratiisissa.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kun sylkee, siitä tulee räkää, tai eritettä. Lima on väärä sana.
Muuten aika hyvä ja mielikuvituksen täyteinen, ehkä hieman liiankin henkilökohtainen, jospa saisit samalla tarmolla ihan oikeaakin tarinaa?
Arvoasteikolla 1-10
Tästä sihistään 7
T. ®Sherlokki © 2006