Mitenkähän tämä kyselyjen tulva vielä yltyy ajan kuluessa? Kukapa sen voisi tietää.
Minulla on ollut mies vasta kaksi vuotta ja nyt enemmän jo esitellyt sukulaisille ja tuttaville. Nuoremmilla tuttavilla on lapsi ja joka ikisissä juhlissa se alkaa...utelut, koska minä olisin hankkimassa. Kärsin jonkin asteisesta lapsettomuudesta. Asiaa ei ole vielä tarkemmin tutkittu, mutta hormoonitoimintani on ollut aina vajaata. Haluaisin kyllä lapsi ja vuoden verran on jo yritettykkin, mutta tuloksetta. myöhemmin kyseeseen tulee hoidot ja muuta.
Eksyinkin jo aiheesta, mutta lapsettomuudesta tekee paljon suuremman ongelman muut ihmiset. Tiedän, ettei ole minun vika, jos en voi saada lapsia, mutta alkaa kokea itsensä riittämättömäksi. Vajaa hormonitoiminta ei ole itse aiheuttettua, vaan ollut aina. En kuitenkaan halua sanoa asiasta muille ja koen, ettei lapsettomuuteni ole muiden kuin minun ja mieheni asia. Mutta kai se vuosien koitossa menee siihen, että töksäytän suoraan. Jatkuva muiden utelu ja vöyhöttäminen lastenhankinnasta satuttaa. Välillä voisi olla hiljaa. En minäkään utele jatkuvasti sinkkukavereilta, koska aikovat löytää miehen. Kukin eläköön tavallaan.
Onneksi minulla on ihana mies, jolle adoptio tai elämä ilman lapsia ei ole ongelma. Alankin varmaan katkeroituneena sanomaan kyselijöille, että inhoan lapsia ja nautitaan mieheni kanssa mielummin kahdestaan elämästä ja voidaan mennä miten huvittaa. Voin vain kuvitella miten hankalaa on naisilla tai miehillä, joiden kumppani ei tue asiassa.
Minulla on ollut mies vasta kaksi vuotta ja nyt enemmän jo esitellyt sukulaisille ja tuttaville. Nuoremmilla tuttavilla on lapsi ja joka ikisissä juhlissa se alkaa...utelut, koska minä olisin hankkimassa. Kärsin jonkin asteisesta lapsettomuudesta. Asiaa ei ole vielä tarkemmin tutkittu, mutta hormoonitoimintani on ollut aina vajaata. Haluaisin kyllä lapsi ja vuoden verran on jo yritettykkin, mutta tuloksetta. myöhemmin kyseeseen tulee hoidot ja muuta.
Eksyinkin jo aiheesta, mutta lapsettomuudesta tekee paljon suuremman ongelman muut ihmiset. Tiedän, ettei ole minun vika, jos en voi saada lapsia, mutta alkaa kokea itsensä riittämättömäksi. Vajaa hormonitoiminta ei ole itse aiheuttettua, vaan ollut aina. En kuitenkaan halua sanoa asiasta muille ja koen, ettei lapsettomuuteni ole muiden kuin minun ja mieheni asia. Mutta kai se vuosien koitossa menee siihen, että töksäytän suoraan. Jatkuva muiden utelu ja vöyhöttäminen lastenhankinnasta satuttaa. Välillä voisi olla hiljaa. En minäkään utele jatkuvasti sinkkukavereilta, koska aikovat löytää miehen. Kukin eläköön tavallaan.
Onneksi minulla on ihana mies, jolle adoptio tai elämä ilman lapsia ei ole ongelma. Alankin varmaan katkeroituneena sanomaan kyselijöille, että inhoan lapsia ja nautitaan mieheni kanssa mielummin kahdestaan elämästä ja voidaan mennä miten huvittaa. Voin vain kuvitella miten hankalaa on naisilla tai miehillä, joiden kumppani ei tue asiassa.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kuulostaa tutulta. Sukulaisten lisäksi harmia aiheuttavat työkaverit uteluillaan. Hoitojen aikana turposin kuin pullataikina ja silloin tultiin ihan suoraan kysymään olinko raskaana. En tiennyt mitä sanoa! Jotenkin selvisin itkemättä tilanteesta selittelemällä, että vähän on vaan vissiin muuten kertynyt kiloja. Miten ihana olisikaan ollut kertoa, että joo olen tosi raskaana, ihanaa olla paksu ja ootan suorastaan, että raskauspahoinvointi alkaisi ja reidet leviäisi (ihan oikeasti !), mutta mielessäni jyskytti vaan tieto, että ei taida tämäkään hoitokerta onnistua.
Olen valmistellut mielessäni erilaisia tilanteita, joissa kertoa asiasta niin kuin se on. Olen ajatellut seuraavalle kyselijälle tokaista ohimennen, että meille ei taida tulla perillisiä, ainakaan luonnonmukaisesti. Että ei kannata minun mahan kasvua seurata! Jos ihmisillä on yhtään fiksuutta päässä, he eivät esitä lisäkysymyksiä....
1*IUI, 2*IVF, minussa vika (endo huono muniksien tuotto)
Me ollaan päätetty ettei kerrota kenellekään tilanteestamme. Ollaan oltu naimisissa 4 vuotta ja 2 ensimmäistä vuotta ei edes yritetty lasta ja jatkuvasti tuli kyselyjä. Paras oli kun anoppi tuli häiden jälkeen sanomaan, että hänen naapurinsa jota minä en ole ikinä nähnytkään oli tullut soittamaan ovikelloa "joko miniä on raskaana kun on kulunut JO 8kk häistä!" Ja anoppi tarkoitti sen myös omana utelunaan. Sillon vain nauroin, että siinähän juoruatte, eipä kiinnosta.
Nyt kun lapsettomuutta on takana vajaa 2 vuotta, nyt puheet satuttavat. Anoppi on pahin. Mulla on tyly asenne "miksi nyt lapsia kun töissä on mukavaa" ja sepäs anoppia kiukututtaa. Kun en halua kertoa, että "pojallasi on super-siittiöt, mutta minä en muni hoidoista huolimatta".
Olen itsekseni pohtinut miten elämä tästä eteenpäin. Näyttää siltä, etten minä saa biologisia lapsia. Aviomies on hieman suvaitsematon. Hänelle biologiset lapset ovat "välttämättömyys". Minä voisin adoptoida monta ihanaa lasta ja olisin maailman onnellisin adoptioäiti. Olemme eri aallonpituudella tässä asiassa. Miten tästä eteenpäin? Emme ole puhuneet koko asiasta. Aina kun yritän ottaa asian puheeksi, mies sanoo että yritetään vielä, josko onnistuisi. Kuinka pitkään pitää yrittää? Ikää tulee kokoajan lisää. Adoptioprosessit on pitkiä. En halua olla ikäloppu äiti. Nyt olen 35, ikää vielä "vähän" mutta kuinka pitkään pitää jatkaa? Pitääkö meidän erota? Annanko miehelleni vapauden etsiä itselleen hedelmällisen naisen? Saisimme molemmat mitä haluamme, lapsia. Minä adoptio, mies biologisia.
Sano utelioille et : "älä ole epätahdikas, ei kuulu sinulle ja kaikkea kun et tiedä, älä puutu asiaan ja tästä ei enää puhuta." Sen kun sanot kaikille niin kyllä alkavat ajatteleen ja puskaradio pitää huolen ettei kohta loputkaan kysele. Äläkä vaivu epätoivoon, vaan ajattele että lapsi tulee kun on tullakseen ja kun aika on hyvä.
Uskovainen mummini on jatkuvalla syötöllä jauhanut viimeiset viisi vuotta, miten me voimme olla niin itsekkäitä, että ura ja kaikki muu menee lasten edelle. Hänen mielestään elämän ainoa tarkoitus on kai "lisääntyä ja täyttää maa".
En käy hänen luonaan kovin usein ja viime kerralla utelu alkoi: "no, isäskin tuumasi tässä, että olis nyt kivaa kuulla se pikkujalkojen tepsutus.." Sillä hetkellä päätin, että uskisille täytyy vastata kai niiden omalla kielellä. Tuumasin vaan, ettei se Herra kaikille niitä lapsia siunaa, joten mummilla napsahti suu kiinni, eikä asiasta ole enää sen koommin keskusteltu.
En tiedä, jos joku päivä hoidot onnistuvat, niin sitten kai on "Herran ihme tapahtunut", mutta ne keskustelut käydään sitten.
useimmiten kysely on hyväntahtoista, mutta ei aina ja toistuvana jo kiusallista. Itse kyselen korkeintaan onko teillä jo suunnitelmissa perheenlisäys ja vastauksesta riippuen juttu jatkuu tai sitten ei. Eräs tuttu jota en ollut nähnyt hetkeen aukeni kysymyksestä ja kaatoi koko lapsettomuusryöpyn päälleni kerralla. Helpotti kuulemma kun joku kysyi vain oliko suunnitteilla eikä koska tulee! Asiasta juteltiin sitten paljon jatkossakin ja muut saivat edelleen vastauksena kyselyynsä; ei ole tulossa (kun ei tule vaikka mitä tekisi!!)..
Inhottavimpia ovat ihmiset jotka sanovat samaan hengenvetoon kyselynsä kanssa; vaikka eihän niitä aina niin vain tule tai kaikkihan ei koskaan saa tms jolla ikäänkuin huomioivat että joillakin on asian kanssa vaikeuksia ja samalla on kuin märällä rätillä lyötäisiin päin näköä! Myös tuoreet mummot usein samoin kuin äidit kysyvät tavalla jolla syyllistävät lapsettoman samalla.
Kelpo vastaus lienee se ettäe i ole tulossa, mutta ilmoitetaan heti kun on. Yksi käytti aina jotakin tulevaa asiaa mahdollisena hankkimisaikana; kunhan valmistun, tämän projektin jälkeen, kun talo on hankittu jne jolloin sai aina olla rauhassa pidemmän aikaa. Näpäkkä "se on meidän asiamme emmekä halua siitä keskustella" on aika hyvä myös ja mahdollisimman tylynä karkoittaa ystävälliset lähestyjät hyvin. Lapsettomuuteen vihjaaminen ei auta yleensä koska silloin saa ohjeita tekoon kaikilta ja tarinoita onnellisista lopuista..
Itselläni on vastaava tilanne kun jatkuvasti udellaan koska meille tulee seuraava kun edellinenkin on niin iso jo ja ikääkin alkaa olla. Pitäisi siitä jo oivaltaa ettei ole tulossa eikä tule. Rassaa se että oletetaan että koko sisarusparvi haluaa täyden puolitusinaa tenavaa.. Kukaan ei edes tunnu muistavan enää sitä mihin aiemmin vedottiin; vitsinä aikanaan heitettiin että neljä tehdään kunhan aloitetaan!
Eräs tuttavani jolla oli rutkasti ongelmia lapsen saannissa tuli taannoin raskaaksi. Olimme onnellisia hänen puolestaan kun vasta keskenämme veikkailimme niin käyneen, tosin ei mitenkään riemurinnoin sillä keskenmenojakin oli jo takana. Kun sitten koitti päivä jolloin asiasta ilmoitettiin ja siitä uskallettiin jo iloita ihan oikeasti oli suunnattoman ihanaa jakaa se tilanne yhdessä. Hän kyllä oli kertonut lapsettomuudestaan ja siinä oli eletty mukana kun usein ensi-ilmoitus oli että on saikulla keskenmenon takia. Lapsettomuuteen saa siis myös tukea sopivilta kanssaihmisiltä ja jaettu ilo on kaksinkertainen? Kaikilel kuuluttaminen on silti ihan eri juttu!
Toivotaan että hormoonivajeen ollessa kyseessä sen korjaaminen auttaa ja pääsette asiassa eteenpäin. Ei ainakaan ihan epätoivoisiin syy useimmiten ja jos jo tiedossa niin sikälikin helpottaa kun ei ole epätietoisuutta..