Minulla kaksi ihanaa tyttären lasta,tyttö 8v. ja poika 4v.Kun tyttö,oli vain 3kk. vanha niin hän oli ensimmäistä kertaa yökylässä, sen jälkeen lukemattomia kertoja, olen kokenut saavani syvän yhteyden tyttöseeni, hän on mummin kullan muru.Kun poika syntyi, todettiin hänellä sydänvika, joka leikattiin, kun hän oli 2viikkoa vanha.Onneksi vika saatiin korjattua ja hän on nyt reipas nuori mies.Hänen kanssaan meni tutustuminen hiukan kauemmin, mutta nyt hän on mummin kulta poika. Nuorempi tyttäreni odottaa ensimmäistä lastaan ja toivon,että saan luotua häneen yhtä vankan yhteyden, kuin näihin kahteenkin.Koen itse, että on äärimmäisen tärkeätä lapsen kannalta, olla tekemisissä myös vanhempaan sukupolveen. Usein he janoavat kertomuksia siitä, kun minä olin lapsi, koska silloin kaikki oli niin erilaista, vaikka aikaa ei ole kulunut kovin paljon.Olen onnellinen mummi ja murehdin niiden puolesta, jotka eivät sitä voi olla.
Rakkaus
A-mummi
3411
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Näinhän asia on. Oma lapsuuteni olisi ollut paljon köyhempää ilman isovanhempia ja muuta sukua. Tosin äidin äiti kuoli jo varhain, minulla on hänestä hämärä muisto. Isän äiti eli pitkään. Isän isä kuoli tapaturmaisesti. Hänestä on hyvä muisto. Äidin isä lähti Kanadaan. Hänestä ei muistoja.Vanhempani olivat niin fiksuja että saimme tavata kaikkia sukulaisia. Ei ollut kieltoja eikä estoja. Lapsuus oli rikas johtuen juuri sukujen vuorovaikutuksesta.
Eräs setäni oli mainio jutunkeroja. Kuuntelimme jännityksellä hänen "kummitusjuttujaan", ym. sotaan liittyvää. Välillä pelotti mutta halusimme kuulla lisää. Toivoisin jokaisen lapsen saavan elää useamman sukupolven kanssa.
Mikä siinä on että tyttärien omat äidit saavat jotenkin suurempia oikeuksia lapsenlapsiinsa kuin
miehen vanhemmat. Kokemuksesta puhun.
Minulla välit poikki äitini kanssa, miehen ädin kanssa hyvät välit.
Hienoa kuulla että asiat on juuri kuten pitääkin!Loppujen lopuksi nykyään suvut on niin pieniä että ei läheisiä ihmisiä ainakaan liikaa voi olla ja ainakin minä luotan omaan äitiini aivan täydellisesti ja hänen välinsä tyttäriini on lähes identtiset sinun kuvaukseesi verrattuna.
Surettaa vaan tämä meidän toinen mummi. Minä en nimittäin tule toimeen hänen kanssaan, eikä tietenkään hän myöskään minun kanssani. Aikanaan hänen poikansa muutti suoraan kotoaan minun kanssani asumaan ja siitä alkoivat vaikeudet jotka ovat jatkuneet nyt 10-vuotta. Hän ei edellenkään hyväksy minua ja ei ole suostunut olemaan tekemisisissä kanssani vuosiin. Lapsiamme hän on tavannut n.2 kertaa vuodessa kun mieheni on vienyt heidät lähes väkisin mummulle muutamaksi tunniksi.Kerran olivat mummulassa viime vuonna myös yötä. Nyt kuitenkin loppuvuodesta viime vuonna hakkui myös lapsille aika rankasti minua ja vanhempi sai siitä jonkilaisen psyykkisen pahoinvointikohtauksen ja itkeskeli viikkoja. Varmaankin tuo pahoinvointikohtaus jotenkin oli oire hänen äiti-kuvansa rapistumisesta. Mummi oli myös sanonut että olen ihminen joka pystyisi jättämään lapseni ja perheeni koska vaan.Tämän jälkeen en ole enää päästänyt lapsia mummille.Syyksi sanoin että asia on nyt niin että jos ei mummi hyväksy minua, niin ei sitten ilmeisesti osaa arvostaa lapsianikaan ja kohdella heitä oikein. Asetin ehdoksi lasten tapaamiselle että myös minun naamaa pitää sietää ja näyttää myös lapsille, että osaamme olla yhdessä kuin sivistyneet ihmiset.Olen tämän jälkeen kutsunut mummia syömään kanssamme ja kotiimme lasten synttäreille, mutta hän ei ole tullut.Minulla onm kuitenkin syyllinen ja paha olo asiasta...en ole varma teenkö oikein. Mitä mieltä sinä olet?