Lukekaan toiseen kertaan hyvä kommentti:
"Uskonnolliset opit, kiellot ja kehotukset ovat lestadiolaisuuden tunnusmerkkejä ja riittejä, joilla se erottuu muista uskonnollisista tai yhteiskunnallisista ryhmistä. Television, tanssimisen tai ehkäisyn kielto eivät ole vain esimerkkejä yksittäisen uskovaisen elämän perusopeista. Ne ovat samalla esimerkkejä tavoista, joiden avulla ylläpidetään sisäistä yhtenäisyyttä ja rakennetaan omaa samanmielisten uskovien yhteisöä eli "Jumalan valtakuntaa".
Uskonnolliset riitit ovat osa lestadiolaisten kilvoittelua itsensä kanssa. Riittien kautta muodostetaan henkilökohtainen uskonkokemus.
Uskonnolliset määräykset ovat yhteisön sisäisen yhtenäisyyden rakentajia. Niiden avulla valvotaan, että ryhmän jäsenet pysyvät ryhmässä: kuuluakseen yhteisöön täytyy noudattaa sen tuottamia sisäisiä määräyksiä. Aina on olemassa myös niitä, jotka eivät mahdu yhteisön sisään. Sisäinen oikeaoppisuus suhteutetaan synnin käsitteeseen. Synti uhkaa yksilön ja yhteisön puhtautta. Ei ole kuitenkaan olemassa "syntiluetteloa", vaan synti määritellään yhteisön sisällä.
Koska synnistä ei ole olemassa absoluuttista totuutta, kanssauskovaisen syntisyys on muiden uskovien tulkinnan varassa. Se, joka määrittelee synnin ja oikeaoppisuuden, määrittelee myös yhteisön sisäiset suhteet.
Tähän sisältyy myös lestadiolaisuuden sisällä olevan poliittisuuden ja konfliktisuuden mahdollisuus: tulkinnan kautta tehdään eroja yhteisön muihin jäseniin. Tällä tavoin tulkinnan tekijä myös harjoittaa vallankäyttöä suhteessa muihin uskoviin. Vallankäyttö nojautuu yhteisön johtajavaltaiseen rakenteeseen.
Suljetuilla uskonnollisilla yhteisöillä - joihin myös lestadiolaisuus kuuluu - on yleensä oma selkeä hierarkia ja organisaatio, jonka johtajat määrittelevät uskonnollisen sanoman tulkinnan ja jäsentensä valvonnan. Vaikka lestadiolaisuus pyrkii yhteisön yksimielisyyteen ja ykseyteen, liikkeen johtajat ovat kuitenkin yhteisön puhtauden ja samanmielisyyden ylimpiä vartijoita. Hierarkian kautta puhdasoppisuus "laskeutuu" myös liikkeen alemmille tasoille.
Yhteisön rakentamiseen liittyy myös etäisyydenotto muihin uskonnollisiin ja yhteiskunnallisiin liikkeisiin ja kulttuureihin. Lestadiolaisuus saa voimansa ulkopuolisen maailman kieltämisestä tai ainakin hyvin kriittisestä suhtautumisesta siihen. Lestadiolaiset ovat "valittuja": vain lestadiolaiset saavat pelastumisen armon.
Lestadiolaisten muodostama "Jumalan valtakunta" on hyvin konkreettinen paikka, jonka sisällä ovat "Jumalan lapset" ja ulkopuolella uskottomat. Totuus löytyy ainoastaan "Jumalan valtakunnasta", ja totuuden määrittelee yhteisö itse. Ekumeeninen toiminta ei ole mahdollista, koska silloin myönnyttäisiin siihen, että myös yhteisön ulkopuolellakin olisi löydettävissä totuus. Tämä merkitsee toisaalta eristäytymistä muusta maailmasta ja toisaalta pyrkimystä oman yhteisön pitämiseen puhtaana vääräuskoisista.
Lestadiolaisten identiteetti rakentuu siis suhteessa niihin, jotka edustavat "väärää" oppia ja "väärää" totuutta. Lestadiolaisuus on moraalinen yhdyskunta, jossa eletään omanlaista elämää omien arvojen ja moraalisten sääntöjen ohjaamina."

Vastaukset 3
Vanhimmat
Pidin kirjoitusta monessa mielessä hyvänä.
Näihin asioihin kiteytyy vl liikeen hyvät ja huonot asiat.
Uskonnolliset määräykset.... Niiden avulla valvotaan, että ryhmän jäsenet pysyvät ryhmässä.... Aina on olemassa myös niitä, jotka eivät mahdu yhteisön sisään....Ei ole kuitenkaan olemassa "syntiluetteloa", vaan synti määritellään yhteisön sisällä....Koska synnistä ei ole olemassa absoluuttista totuutta, kanssauskovaisen syntisyys on muiden uskovien tulkinnan varassa....Se, joka määrittelee synnin ja oikeaoppisuuden, määrittelee myös yhteisön sisäiset suhteet....Tulkinnan kautta tehdään eroja yhteisön muihin jäseniin. Tällä tavoin tulkinnan tekijä myös harjoittaa vallankäyttöä suhteessa muihin uskoviin...
Näinhän se menee muttta synti ei ole yhteisön määriteltävissä. Se lukee raamatussa. Se mikä eroittaa Jumalasta on syntiä. Voidaan sanoa yleisesti ottaen asioita jotka tiedetään eroittavan Jumalasta suoralta kädeltä ja sitten on asioita joissa jokainen joutuu kuuntelemaan oman tunnon ääntä. Itse en voisi ajatella tupakoivani toiselle se ei näy olevan ongelma? Itse näen tupakoinnin selkeästi synniksi toiset eivät koe asiaa näin....
Uskommme ei ole lakiuskoa eli sääntöjen ja lain noudattamista (hengellisen) Koska jeesus vapautti meidät lain alta.
Ulkopuolisten on mahdotonta ymmärtää uskoamme, joka on tullut monesti todettua. Vaikka kuin tarkkaan muuta kerromme kuin väitätte niin ette tajua sitä.
Tuollaisella argumentilla ei keskustelua edistetä.
Ettäkö vain liittymälä vl-ryhmään voi analysoida ja kritisoida sen edustamaa uskonkäsitystä?
Raamatun valossa siihen on mahdollisuus jokaisella joka perehtyy asioihin kunnolla.