Tässä tämä kesä nyt taas on; kotona mätänemistä ja satunnaisia dokausreissuja, joista ei ole loppujenlopuksi mitään hyötyä. En minä ikinä ketään mieleistäni löydä. Paikat jossa aina olen ovat täynnä itseään täynnä olevia Paris Hilton-kopiota, joita vihaan yli kaiken.
En jaksa itsekeskeisiä kavereitani, joiden elämäntarkoitus on bisse. Haluaisin jotain syvempää elämääni, ja siksi en jaksa heidän seuraansa. Olen mielummin yksin.
Tai no en mielummin; kelpaisihan se oma rakaskin. Koko kevät piti pyytää erästä tyttöä ulos, mutta eihän tällä itsetunnolla siitä mitään tule. Jos olisin siihen kyennyt, olisi kesänikin mahdollisesti paljon antoisampi. Nyt se on pitkälti betonihelvetissä virumista; ei voi ikkunaa pitää koskaan auki kun amikset kokevat jotain pakottavaa tarvetta rällätä romuillaan. Helvetin motarikin humisee yöt ja päivät niin että pää meinaa räjähtää. Eivät voi pienintäkään matkaa ajaa pyörällä tai kävellä, kun tarvitsevat itsetuntonsa pitimiksi perseen alle auton. Vihaan niitä.
Haluaisn päästä jonnekin rauhaan. Kirmata oman kullan kanssa hunajan tuoksuisella kesäniityllä. Se vasta olisi kesä. Tällä hetkellä pääsen sinne vain unissani. Unista on tullut melkeinpä elämäni kohokohta. Suoraan kun Vanilla sky-leffasta. On niin ihanaa kun koko maailma on hallittavissa. On niin ihanaa rakastella, ilman huolia tai ymmärrystä ympärillä tapahtuvasta. Kaikki on vain yksinkertaisesti hyvin. Mikään ei ole huonosti.
Kauheinta on tietenkin herätä; se kymmenen sekuntia silmien avaamisen jälkeen on yhtä tuskaa, kun tajuaa kaiken olleen unta. Todellisuus pukkaa päälle ja vituttaa. Rakkaus muuttuu kyynisseksi oloksi, ja avoimuus henkisiksi kahleiksi. Voisinpa nukahtaa loppuelämäkseni.
Jos saisin tytön numeron käsiini, voisin mahdollissesti toteuttaa unelmani. Ongelmana on rikkinäinen elämäni, jota on vaikea avata kenellekään. Suhteet kaatuvat aina siihen että minä olen tuntematon toiselle. Vaikka järkeni sanoo, ettei ketään kiinnosta vaikka elämäntilanteeni on sairas, tunteet tulevat vastaan. Kyseinen tyttökin on todella herttainen ja sydämmellinen; ei varmasti nauraisi tai vieroksuisi ongelmiani, vaan voisi jopa ymmärtää. Mutta sen askeleen ottaminen on minulle mahdoton tehtävä.
Miten kertoa itsestään toiselle, kun ei ole paljoa muuta kuin huonoa kerrottavaa? Miten tutustua, saati rakastua jos ei halua kertoa elämästään toiselle?
Miten päästä yli henkisistä kahleista? Miten saan itseni ymmärtämään etei ketään kiinnosta vaikka elämässäni on moni asia päälaellaan?
En jaksa itsekeskeisiä kavereitani, joiden elämäntarkoitus on bisse. Haluaisin jotain syvempää elämääni, ja siksi en jaksa heidän seuraansa. Olen mielummin yksin.
Tai no en mielummin; kelpaisihan se oma rakaskin. Koko kevät piti pyytää erästä tyttöä ulos, mutta eihän tällä itsetunnolla siitä mitään tule. Jos olisin siihen kyennyt, olisi kesänikin mahdollisesti paljon antoisampi. Nyt se on pitkälti betonihelvetissä virumista; ei voi ikkunaa pitää koskaan auki kun amikset kokevat jotain pakottavaa tarvetta rällätä romuillaan. Helvetin motarikin humisee yöt ja päivät niin että pää meinaa räjähtää. Eivät voi pienintäkään matkaa ajaa pyörällä tai kävellä, kun tarvitsevat itsetuntonsa pitimiksi perseen alle auton. Vihaan niitä.
Haluaisn päästä jonnekin rauhaan. Kirmata oman kullan kanssa hunajan tuoksuisella kesäniityllä. Se vasta olisi kesä. Tällä hetkellä pääsen sinne vain unissani. Unista on tullut melkeinpä elämäni kohokohta. Suoraan kun Vanilla sky-leffasta. On niin ihanaa kun koko maailma on hallittavissa. On niin ihanaa rakastella, ilman huolia tai ymmärrystä ympärillä tapahtuvasta. Kaikki on vain yksinkertaisesti hyvin. Mikään ei ole huonosti.
Kauheinta on tietenkin herätä; se kymmenen sekuntia silmien avaamisen jälkeen on yhtä tuskaa, kun tajuaa kaiken olleen unta. Todellisuus pukkaa päälle ja vituttaa. Rakkaus muuttuu kyynisseksi oloksi, ja avoimuus henkisiksi kahleiksi. Voisinpa nukahtaa loppuelämäkseni.
Jos saisin tytön numeron käsiini, voisin mahdollissesti toteuttaa unelmani. Ongelmana on rikkinäinen elämäni, jota on vaikea avata kenellekään. Suhteet kaatuvat aina siihen että minä olen tuntematon toiselle. Vaikka järkeni sanoo, ettei ketään kiinnosta vaikka elämäntilanteeni on sairas, tunteet tulevat vastaan. Kyseinen tyttökin on todella herttainen ja sydämmellinen; ei varmasti nauraisi tai vieroksuisi ongelmiani, vaan voisi jopa ymmärtää. Mutta sen askeleen ottaminen on minulle mahdoton tehtävä.
Miten kertoa itsestään toiselle, kun ei ole paljoa muuta kuin huonoa kerrottavaa? Miten tutustua, saati rakastua jos ei halua kertoa elämästään toiselle?
Miten päästä yli henkisistä kahleista? Miten saan itseni ymmärtämään etei ketään kiinnosta vaikka elämässäni on moni asia päälaellaan?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Veit jalat suustani.
mieheen vähän aikaa sitten, josta huomasin heti että tämä oli masentunut ja joka selvästi vältteli puhumasta itsestään "syvällisiä". Jotenkin kiillotti pintaa. Olisin niin paljon halunnut tätä miestä, mutta hän ei antanut haluta itseään. Kai hänellä oli samankaltaisia syitä kuin sinullakin: pelkäsi paljastavansa sisimpänsä.
Ihmisillä on menneisyys ja kukaan ei meistä täällä täysillä kulje. Itsekin olen ulkoisesti kuin jokin tämän yhteiskunnan ihannekuva, vaikka sisältä aika rikkinäinen. Itse haluaisin niin tätä miestä, että sattuu. Haluaisin jo perheen, lapsia jne. Baarikäyntien jälkeenkin iskee vaan masennus. En ole koskaan ollut sen tyylinen että tykkäisin kauheasti baaritella, mutta tuleepahan mentyä massan mukana.
Etkö saisi tuon tytön numeroa eniron kautta?
Yritin jo 16400 numerosta etsiä. Ei lytynyt. Onkos se juuri tämä eniron numero?
joihin kerran kirjautumalla ja maksamalla pienen maksun saa käyttöoikeuden sivuihin. Hakuja saa olla max 100 kuukaudessa. www.eniro.fi.
Tulee halvemmaksi kuin toi puhelimella hakeminen..
sitä henkilöt-kohtaa niin sieltä pääset sinne kirjautumisosioon, joka maksaa 0,25 euroa.