NLP-hypnoosi: fobia, miellepiirteet

Nimim. lienee sama kuin "toimi.." urheiluketjussa. NLP-hypnoosista innostunut esitteli oman toteutuksen NLP:n mielikuvaeditointitekniikoista viihteellisella ja tahattoman koomisella kieli poskella-foorumilla, joka kuitenkin jollain tapaa heijastaa hypnotiikan "tajunnan maisemaa".
----------------------------------
Toimiva tulee
ota koppi 22.6.2006 klo 19.09
"ko. tapauksessa käytin ilmeisesti sitten tätä "valvehypnoosia" eli pyysin uhriani ottamaan mieleen muiston jossa tapahtui pelon tunteminen ja vahvistin tätä kuvaa. kunnes fyysinen reaktio syntyi. toiseen käteen linkitin naurun ja leikkisän olon. toiseen vahvan seksuaalisen panettamisen tunteen. yhdistin ne ja pyysin uhriani katsomaan pelokasta muisti kuvaa. ei enää pelottanut ku nauratti ja panetti. sori. olin vähän hiprakassa kyseisessä tilanteessa ja tuntui hassulta yhdistää nämä asiat pelokkaaseen mieli kuvaan. tässä vaiheessa tosikolta tipahtaa leuka maahan.

eikös se näin mene että lapsuudessa koettu trauma joka on muodustunut peloksi. ei voida tosta vain painaa pois ilman jatko seuraumuksia. eli se pomppaa sitten jostain muualta ylös. totta...luultavasti helevetinmoisena hymynä tai isoina orgasmeina!."
8465
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

"Tajunnanmaisemasta" tuli karmivasti mieleen kuvaukset Tom Saileshin seksiuaalisadistisiakin vivahteita sisältäneestä hypnoositeatterista!!!

Näitä NLP:n "integrointi"-valmennustekniikoitahan oli esillä Shyn koulutuksissakin,

Äänestä
  • Olivatko "fast fobia curet" ja "indekroinnit" esillä shykurssien (muutaman tunnin vai puolen päivän pituisissa) fobioiden ja ahdistushäiriöiden diagnostiikan ja hoidon sessioissa? Vai opetettiinko "Neuro-Linguistic Programmingia" tajunnanvalmennusten osioissa?

    Äänestä

  • Karadzic, tajunnanrunoilija kirjoitti:

    Olivatko "fast fobia curet" ja "indekroinnit" esillä shykurssien (muutaman tunnin vai puolen päivän pituisissa) fobioiden ja ahdistushäiriöiden diagnostiikan ja hoidon sessioissa? Vai opetettiinko "Neuro-Linguistic Programmingia" tajunnanvalmennusten osioissa?

    NLP oli ihan omana elämysosiona ja sitten niitä temppuja putkahteli esille "valmentajien" sessioissa: nikotiiniriippuvuuksien hoidosta työyhteisöjen sateenkaarten dreamteameihin. Mystiset tajunnantaajuuksien säädöt ja muut höyhennykset sitoivat elämysviikonloput yhteen. Aika hinnakasta vielä on!

    Fobioista ja ahdistusoireista oli erikseen lyhyt luentonsa. Siinä ei ollut NLP-kikkoja, mutta mielestäni kouluttaja ei mitenkään huomioinut että suurin osa meistä EI ollut sosiaali- tai terveydenhuollon ammattilaisia! Missä vastuu???

    Näiden porukoiden kyllä pitäisi pitää näppinsä erossa terapiaa oikeasti tarvitsevista!!

    Äänestä

Noniin Von Quacksberg.. aluksi sanoitte että nlp on jargon huuhaata. eli suomenkielellä siihen ei kannata uskoa ja se ei toimi!...ja kirjoititte
"Tuon tuotteistetun psykotekniikan väitteet kielestä ja viestinnästä ovat osin uskonkappaleita, joille ei löydy perusteluita reaalimaailmasta."
myös kirjoititte..
"NLP:ssä on kyse bisneksistä, hypnoosin kuorruttamisesta pseudotieteellisellä mumbojumbolla ja koomisista diddeleistä."
ja sitten kirjoititte..
"Kuka on muuten kiistänyt uskon (motivaation, odotusten) vaikutukset pedagogisiin tai terapeuttisiin prosesseihin? En minä ainakaan!"
ja sitten...
"Väitätkö että hoitamiseen eli terapian tekemiseen ei tarvitse tietää mitään?"
ja...
"Noin 25 vuotta on tullut ammattimaista hoito- ja opetushommaa. Ehkä siihen jokunen suunniteltu, toteutettu ja arvioitu hoito- ja ohjaussuhde mahtuu."
Ja nyt ihmettelen. kun sanoin auttavani kaveriani pelkonsa kanssa kyseenalaistitte tekniikkani ja pätevyyteni. olen nyt kertonut yhden tekniikkani pääpiirteittäin mutta ette kuitenkaan vastannut siihen että teinkö jotain väärin tai teinkö jotain mikä ei tule TOIMIMAAN?
Sen sijaan olette avannut kaksi uutta keskustelua. kun olisitte voineet jatkaa keskustelua samassa ketjustossa. ja sitten sanotte "Kenen persoonallisuudesta ajattelet esittäväsi psykologisia tai psykodiagnostisia arvioita?" tekee mieli nauraa. sitä teenkin. mutta haluan kuitenkin sinulta jotain. haluan että te selitätte kuinka hoidatte asiakkaan joka tulee lailliselle vastaanotollesi pelon ylipääseminen mielessä?. että varmaankaan halua kertoa ammatti salaisuuksianne ja en sitä pyydäkkään. vain lyhyt pääpiirteinen kertomus siitä miten hoidatte homman kotiin nopeasti!. olisin kyllä raivoissani jos joku tulisi internetissä kertomaan siitä kuinka osaa hoitaa pelkoja vartissa. ilman minkäänlaista virallista koulutusta. kun jotkut ei ole niitä osannut korjata vuosiin kaiken sen koultuksen jälkeenkään. Ajattele että tämä voisi olla semmoinen neuvo kaikille niille jotka tätä meidänkin keskustelua seuraa. yksi ilmais näyte ns. koska tiedän kyllä että pelottaa ajatus siitä että ihmiset rupeisivat tosiaan auttamaan toisiaan. eikä enää tulisi kalliille vastaanotollesi jossa ongelmien ratkaisuun varataan monta käynti kertaa. Tämähän on viihdepalsta ja luulen että monia kiinnostaa tämä PRO vs. amatööri keskustelu.

Äänestä
  • NLP
    toimii..alkaa viihdyttämään.
    23.6.2006 klo 17.13
    "Noniin Von Quacksberg.. aluksi sanoitte että nlp on jargon huuhaata. eli suomenkielellä siihen ei kannata uskoa ja se ei toimi!..."

    -- NLP:n termistö on pseudotieteellistä jargonia, mutta NLP-terapeutit voivat saada tuloksia, koska oppimista voidaan ohjata ja suggestiivinen vuorovaikutus erityisesti hypnoosiherkkien ihmisten kanssa vaikuttaa toki. Tärkein elementti on tietysti asianomaisen oma sisäinen psyykkinen työ ja uusien reaktio- ja toimintatapojen kokeileminen ja harjoitteleminen.

    nimim. toimii:
    "Ja nyt ihmettelen. kun sanoin auttavani kaveriani pelkonsa kanssa kyseenalaistitte tekniikkani ja pätevyyteni."

    --- Niin, toimitko vapaaehtoista lähimmäisapua antaen vai vastaanottoa pitäen? Mikä on muuten pätevyytesi? Olet Bandlerin oppilas, niinkö? Kertoisitko siitä koulutuksesta jotakin?

    nimim. toimii:
    "olen nyt kertonut yhden tekniikkani pääpiirteittäin mutta ette kuitenkaan vastannut siihen että teinkö jotain väärin tai teinkö jotain mikä ei tule TOIMIMAAN?"

    --- Tarkoitatko että kuvamassasi menettelytavassa kaikki on ok, etkä esittänyt sitä vitsinä?

    nimim toimii:
    "sanotte "Kenen persoonallisuudesta ajattelet esittäväsi psykologisia tai psykodiagnostisia arvioita?" tekee mieli nauraa. sitä teenkin. mutta haluan kuitenkin sinulta jotain. haluan että te selitätte kuinka hoidatte asiakkaan joka tulee lailliselle vastaanotollesi pelon ylipääseminen mielessä?. että varmaankaan halua kertoa ammatti salaisuuksianne ja en sitä pyydäkkään. vain lyhyt pääpiirteinen kertomus siitä miten hoidatte homman kotiin nopeasti!."

    --- "Hoitaa homma kotiin nopeasti". Varmasti se on tämä peruslähtökohta, miksi tarinaa ei nyt kannata tämän pidemmälle jatkaa. Tietoa eri psykoterapeuttisista menetelmistä on saatavilla runsaasti; suosittelen näyttöpohjaisia menetelmiä.

    nimim. toimii:
    "olisin kyllä raivoissani jos joku tulisi internetissä kertomaan siitä kuinka osaa hoitaa pelkoja vartissa. ilman minkäänlaista virallista koulutusta. kun jotkut ei ole niitä osannut korjata vuosiin kaiken sen koultuksen jälkeenkään. Ajattele että tämä voisi olla semmoinen neuvo kaikille niille jotka tätä meidänkin keskustelua seuraa. yksi ilmais näyte ns. koska tiedän kyllä että pelottaa ajatus siitä että ihmiset rupeisivat tosiaan auttamaan toisiaan. eikä enää tulisi kalliille vastaanotollesi jossa ongelmien ratkaisuun varataan monta käynti kertaa. Tämähän on viihdepalsta ja luulen että monia kiinnostaa tämä PRO vs. amatööri keskustelu."

    --- Vertaistukea ja lähimmäisapua tarvitaan. Mielenterveyden pulmat ovat kuitenkin ihan tosissaan ja tosimielellä otettavia juttuja.

    Äänestä

  • von Quacksberg kirjoitti:

    NLP

    Olen kyllä lievästi pettynyt antamaasi palautteeseen mutta katsotaan osaisitko vastailla näihin kysymyksiin.
    1. Anna yleinen mielipiteesi nlp toimivuudesta asteikolla 1-10?
    2. Kuinka paljon luulet että autoin kaveriani 1-10?
    3. Vastaanotollesi tulee nainen hämähäkin pelon voittaminen mielessä. Monta aikaa varaat? Mitä teet.?
    Tiedän että on saatavilla paljon materiaalia psykoterapiasta mutta etkö voisi kertoa edes yhtä varmasti toimivaa menetelmää lyhyesti.?
    Minulla ei ole vastaanottoa enkä tee vapaehtoistyötä. En ole pätevä. En ole bandlerin oppilas, olen vain tutustunut miehen materiaaliin. Sitäkin on saatavilla runsaasti kun vain osaa etsiä. Mielenterveyden pulmat ovat kuitenkin ihan tosissaan ja tosimielellä otettavia juttuja. Totta. Mutta sanotko potilaillesi heti alkuun että tämä asia on vakava ja sinun pitää suhtautua siihen vakavasti? Siinäpä varsin toimiva suggestio.

    Äänestä

  • toimii kirjoitti:

    Hirvein kauhuskenario on se, että ihminen olisi terve ja onnellinen. Sitä ei kovin moni minkään alan terapia -tai hoitokoulutusta saanut halua. Terve ihminen vie leivän hoitajalta.

    Äänestä

  • Jotta kirjoitti:

    Hoitajilla, mikään alan, EI ole pulaa potilaista vaan potilailla on pulaa pätevistä, siis sanan kaikissa merkityksissä pätevistä hoitajista...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

von Quacksberg kirjoitti:

Nimim. lienee sama kuin "toimi.." urheiluketjussa. NLP-hypnoosista innostunut esitteli oman toteutuksen NLP:n mielikuvaeditointitekniikoista viihteellisella ja tahattoman koomisella kieli poskella-foorumilla, joka kuitenkin jollain tapaa heijastaa hypnotiikan "tajunnan maisemaa".
----------------------------------
Toimiva tulee
ota koppi 22.6.2006 klo 19.09
"ko. tapauksessa käytin ilmeisesti sitten tätä "valvehypnoosia" eli pyysin uhriani ottamaan mieleen muiston jossa tapahtui pelon tunteminen ja vahvistin tätä kuvaa. kunnes fyysinen reaktio syntyi. toiseen käteen linkitin naurun ja leikkisän olon. toiseen vahvan seksuaalisen panettamisen tunteen. yhdistin ne ja pyysin uhriani katsomaan pelokasta muisti kuvaa. ei enää pelottanut ku nauratti ja panetti. sori. olin vähän hiprakassa kyseisessä tilanteessa ja tuntui hassulta yhdistää nämä asiat pelokkaaseen mieli kuvaan. tässä vaiheessa tosikolta tipahtaa leuka maahan.

eikös se näin mene että lapsuudessa koettu trauma joka on muodustunut peloksi. ei voida tosta vain painaa pois ilman jatko seuraumuksia. eli se pomppaa sitten jostain muualta ylös. totta...luultavasti helevetinmoisena hymynä tai isoina orgasmeina!."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu