Olen sairaanhoidon opiskelija ja olen koko ikäni halunnut auttaa ihmisiä ym ym. Nyt olen ikäväkseni huomannut, että tämä alahan on aivan perseestä.
Työpaikoilla on aivan naurettavan huono ilmapiiri ja meininki on valehtelematta lapsellisempi kuin yläasteella. (juoruilua ym.)
Opiskelijat ovat pelkkää työvoimaa ja meihin myös vanhemmat hoitajat purkavat pahaa oloaan minkä ehtivät. Harjoittelupaikan saa vaivalla ehkä jostain puolentoistatunnin työmatkan päästä (yleisillä) eikä meille makseta edes matkakorvauksia tai lounasta! Tämä ei ole oikein!
Tuttava opiskelee johdon assistentiksi ja saa yli 1000 euroa kuussa, lounasedun, matkakortin ja kuntosaliedun. Heitä oltiin kuulemma koulussa kielletty ottamasta vastaan harjoittelupaikkaa joka ei maksa palkkaa, koska se ei motivoi opiskelijaa ollenkaan.
Kun osaston työntekijät vetelehtivät viikottaisessa palaverissaan (2h paskanpuhumista, asiaa ehkä 10min), opiskelijat juoksevat yksinään vastailemassa kelloihin ja hoitamassa potilaita. Palaverit eivät kuulemma kuulu opiskelijalle, vaikka opiskelijan nimenomaan olisi tarjoitus saada kokonaiskuva siitä, miten homma toimii.
Opiskelijoille sitten kehdataan valittaa esim oma-alotteisuuden puutteesta, vaikka olisi ensimmäinen harjoittelu menossa eikä kukaan ole ohjannut mitenkään. Itselläni ei ole ollut yhtäkään ohjaajaa, joka olisi tosiaan ohjannut minua.
Sitten kun yrittää "vaatia" ohjausta, niinkuin koulusta kehotettiin, saakin huomata, ettei kukaan jaksa vastailla kysymyksiin. Pian jo huomaakin, ettei kannata pahemmin kysellä (=häiritä) muita työntekijöitä, koska vastaukseksi saa pelkästään ilkeää tiuskintaa.
Tottakai ymmärräön, että työntekijöillä on pinna kireällä ym ym. mutta sanonkin vaan, että tämä on paska ala. Sen siitä saa kun yrittää auttaa. En suosittele kenellekään alalle ryhtymistä.
Niin ja lisäksi opiskelu on todella rankkaa ja kirjallisia tehtäviä on jatkuvasti, lomaa ei ole käytännössä ollenkaan.
Että sellaista...
Työpaikoilla on aivan naurettavan huono ilmapiiri ja meininki on valehtelematta lapsellisempi kuin yläasteella. (juoruilua ym.)
Opiskelijat ovat pelkkää työvoimaa ja meihin myös vanhemmat hoitajat purkavat pahaa oloaan minkä ehtivät. Harjoittelupaikan saa vaivalla ehkä jostain puolentoistatunnin työmatkan päästä (yleisillä) eikä meille makseta edes matkakorvauksia tai lounasta! Tämä ei ole oikein!
Tuttava opiskelee johdon assistentiksi ja saa yli 1000 euroa kuussa, lounasedun, matkakortin ja kuntosaliedun. Heitä oltiin kuulemma koulussa kielletty ottamasta vastaan harjoittelupaikkaa joka ei maksa palkkaa, koska se ei motivoi opiskelijaa ollenkaan.
Kun osaston työntekijät vetelehtivät viikottaisessa palaverissaan (2h paskanpuhumista, asiaa ehkä 10min), opiskelijat juoksevat yksinään vastailemassa kelloihin ja hoitamassa potilaita. Palaverit eivät kuulemma kuulu opiskelijalle, vaikka opiskelijan nimenomaan olisi tarjoitus saada kokonaiskuva siitä, miten homma toimii.
Opiskelijoille sitten kehdataan valittaa esim oma-alotteisuuden puutteesta, vaikka olisi ensimmäinen harjoittelu menossa eikä kukaan ole ohjannut mitenkään. Itselläni ei ole ollut yhtäkään ohjaajaa, joka olisi tosiaan ohjannut minua.
Sitten kun yrittää "vaatia" ohjausta, niinkuin koulusta kehotettiin, saakin huomata, ettei kukaan jaksa vastailla kysymyksiin. Pian jo huomaakin, ettei kannata pahemmin kysellä (=häiritä) muita työntekijöitä, koska vastaukseksi saa pelkästään ilkeää tiuskintaa.
Tottakai ymmärräön, että työntekijöillä on pinna kireällä ym ym. mutta sanonkin vaan, että tämä on paska ala. Sen siitä saa kun yrittää auttaa. En suosittele kenellekään alalle ryhtymistä.
Niin ja lisäksi opiskelu on todella rankkaa ja kirjallisia tehtäviä on jatkuvasti, lomaa ei ole käytännössä ollenkaan.
Että sellaista...
Vastaukset 34
Vanhimmat
Käyhän sinäkin joskus bilettämässä ja miehissä opiskelun vastapainoksi, eihän sitä muuten HULLUKAAN jaksa...
mutta kun ei jaksa! Tuntuu, että koko elämä on vain opiskelua, työtä ja niistä toipumista. Harjoitteluaikoina ei jaksa tehdä kirjallisten tehtävien lisäksi YHTÄÄN mitään, paitsi nukkua. Niin ja tehdä eväät seuraavaksi päiväksi, kun ei ruokaakaan tarjota harjoittelupaikoilta, vaan heitetään roskiin. Mikä järki siinäkin on...
Vaihda alaa ja pian kun vielä kerkiät. Niin mäkin tein.
Samoista syistäkö vaihdoit alaa, vai? Ite oon kyllä miettiny sitä, mutta toisaalta tää tuntuu siltikin vielä kutsumusammatilta. Siis potilaiden kanssa ei ole pahemmin ongelmia, vain työntekijöiden ja "systeemin". Enkä oikeestaan keksis mitään muutakaan alaa mikä kiinnostais.
Olen toiminut vastaavana ohjaajana kaksi vuotta.En lähde koskaan enää vanhainkotihommiin hoitajaksi.En mihinkään muuhunkaan hoitajan töihin.
Sama juttu tein noin kymmenen vuotta hoitotyötä useissa paikoissa ensin sijaisena ja sitten vakituisena. Aina sama ilmiö työntekijöiden psyykkinen pahaolo, myös itsellä. Opiskelin lisää ja nyt toimin projektissa ja ohjaustehtävissä. Olen sanonut, että hoitotyöhö en palaa jos ei lapsilta leipä lopu...
Itse asiakkaat olivat kyllä mukavia ja myös hoitotyö, työyhteisöissä vain aina kyti jotakin ristiriitaa, kiireestä johtuvaa tai johtamisesta johtuvaa...milloin mitäkin.
Jatkuva työvoimapula. Koska hoitajat usein poissa työpaikaltaan ja sijaisia ei oteta. Mahdotonta suoriutua vaativista tehtävistä siten.
Nimenomaan!
Olen törmännyt itse yllättävän usein samaan.
Yleensäkin harjoitteluissa vaaditaan oma-aloitteisuutta paljon, ja vaikka sitä löytyisikin, ilman pätevää ohjausta on harjoittelupaikasta aika vaikea saada paljon mitään irti. Hyvä ohjaaja on kyllä perusedellytys harjoittelun onnistumiselle!!
Osastojen toiminnasta ja etenkin ilmapiiristä on itselläni valitettavasti myös usein aika huonoja kokemuksia. (Vaikkakaan en loppujenlopuksi ole kovinkaan monia osastoja ehtinyt vielä näkemään)
Olen opiskellut sairaanhoitoa kohta 2 vuotta. Ensimmäisen vuoden ajan olin ihan innoissani, että olin päässyt sairaanhoitajakouluun. Harjoitteluissakin oli suht kivaa. Aina vain enemmän ja enemmän opiskeltuani, ja ennenkaikkea harjoittelupaikkoja kiertäessäni olen huomannut, että tämä ala ei todellakaan olekaan se unelma-ala, mitä joskus muinoin kuvittelin.
En ymmärrä, miksi osastojen ilmapiiri voi olla niin huono? Tähän törmää lähes poikkeuksetta eri sairaaloissa! Ehkä suurin syy on tähän, että osastot ovat täynnä naisia, eri ikäisiä ja eri näköisiä. Jokainen tekee työtään omalla persoonallaan, eri tyylillä!
Monet opiskelijoiden harjoittelupaikat tekevät todellista hallaa itselleen, jos työpaikalla on huono ilmapiiri tai opiskelija saa huonoa ohjausta tai muuten vain kohdellaan kaltoin. Ketään ei nimittäin kiinnosta tulla ikinä töihin kyseiseen paikkaan!
Me olemme sellaisia, me nykyajan nuoret!
"Ehkä suurin syy on tähän, että osastot ovat täynnä naisia, eri ikäisiä ja eri näköisiä."
Taitaa tuossa olla juuri ongelman ydin.
Vai onko syynä se, että osastot ovat täynnä potilaita ja niitä "naisia" suhteessa potilasmäärään aivan liian vähän?
Kiire, työn fyysinen kuormittavuus, henkinen paine. Kiireestä huolimatta ei saa tehdä virheitä, hoidot pitäisi ehtiä ajallaan, terminaalivaiheen potilaiden tukemista pidetään myös henkisesti raskaana, kun mitään työnohjausta tai muuta henkireikää ei ole järjestetty.
Sijaisia ei saa ottaa sairastuneen tilalle, venyttelet vain omaa selkänahkaasi senkin paikkaamiseksi.
Ja opiskelijaohjaus pitäisi tehdä ihan siinä sivussa, aikaa eikä myöskään mitään rahallista korvausta ei asiaan ole osoitettu. Vaikka oppilaitoksissta on päätoimisia opettajia, ei välttämättä opeteta edes perustaitoja, jätetään ne "kentän hoidettavaksi.
Opetuksen suunnitteluun ei tietenään ole aikaa varattu, jos suunnittelet, sen teet omalla ajallasi .
Ja jos kaikesta huolimatta jaksat vielä yrittää, saat "kiitokset" lukeä tälläisitä palstoilta, joissa paskaa tulee silmille milloin mistäkin.
Tuntui masentavalta lukea viestisi, sillä olen viimeaikoina haaveillut tosissani sairaanhoitajakoulutukseen pyrkimisestä ensi keväänä kun lukio loppuu. Vaikka tiedän, että palkka on huono, työajat ikävät ja työolosuhteetkin melko epäinhimilliset elää mielessäni sellainen kuva hymyilevästä ja rakastavasta sisar hento valkoisesta, joka vilpittömästi auttaa apua tarvitsevia. En ole kuitenkaan ollenkaan varma onko hoitotyössä mitään itua, sillä miksi ihminen väkisin itseään kiduttaisi? Toisaalta jonkun ne sairaat ja vanhat on hoidettava jokatapauksessa, joten miksen voisi olla myös yksi heistä? Minä ainakin haluasin, että omia vanhempiani hoitaisi aikanaan aidosti ihmisistä välittävät ja vastuuta kantavat hoitajat.
En voi olla pohtimatta miksei hoitoalan ongelmiin ole jo herätty? Työolojen parantamisella, henkilöstömäärien lisäyksellä, mahdollisuudella vaikuttaa työaikoihin ja palkan korotuksilla saataisiin varmasti nostettua työmotivaatiota ja työn laatua. Miksi aina pitää vaan ajatella sitä mikä on tehokasta ja mahdollisimman halpaa? Hoitotyöstä pitäisi tehdä sellaista, että sitä olisi inhimillistä tehdä. On niin tyhmää, että hoitajille maksetaan niin pientä palkkaa, vaikka heidän vastuullaan on ihmishenkiä?!
Älä ihan totta. Oliko tuossa paljon uutta. Paska ala!
Vaihda alaa jos ehdit. Farmaseutiksi enneminkin. Siinä hyvä palkka ja inhimilliset työolosuhteet.
Itse vaihtaisin jalkojenhoit. toimintaterpeutiksi, optikoksi,farmaseutiksi, esim. mutta olen jo niin vanha etten voi vaihtaa. Itse olen kuitenkin tehnyt työtä vastaavana ohjaajana ja askartelunohjaajan tai päivä/ työtoiminnanohjaajan hommia haen koko ajan. Olen psyk.sair.hoit.
Olet tehnyt aivan oikean havainnon, ala on todellakin suoraan syvimmästä perseestä. Vaihda pian alaa , valise jotain itsellesi inhimillisempää. Uskokaa jo, älkää lähtekö hoitoalalle!!!!
No nyt olen entistä masentuneempi!:) Olen siis alkuperäinen kirjoittaja. Näköjään kaikki ovat samaa mieltä kyseisestä alasta.
Onko ketään sellaista, joka ei kadu valitsemaansa ammattia ja joka ehkä jopa nauttisi työstään?? Eikä pitäisi sitä kohtuuttoman rankkana? Onko mahdollisesti sellaisiakin, jotka ovat työskennelleen osastolla, jossa on ollut hyvä ilmapiiri ja mukavia työntekijöitä?
Luulen, että vallanhimo ja oma paha olo on syynä hattuiluun. Toiselle ei haluta opettaa mitään joissakin paikoissa. Jatkuvat henkilöstön vaihdot rassaavat myös työntekijöitä. Hyvä keino olisi laittaa hoitajat muutaman vuoden välein kierrätyksen, eli opettelemaan uutta jollain muulla osastolla. Sairaanhoitajaksi ei enää haluta, koska toimenkuva ei ole enää sama kuin ennen. Lisäksi toimenkuvat ovat epäselvät. ne pitäisi olla kirjallisena osastoilla. Älkää antako periksi!!!
sairaanhoitajan toimenkuva on sitten muuttunut entisistä ajoista ja milloin tämä muutos on tapahtunut?
Hoitoala on ihan jees jos on senverran "munaa" että pystyy päästämään luusereiden juoruilut/vittuilut toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos eikä suostu hyppyytettäväksi.
Kiltit tytöt eivät alalla pärjää.
Just niin! Ikävä kyllä olet aivan oikeassa. Ja tästä sitten johtuukin se, että potilaat saavat usein huonoa kohtelua. Ns. kilteiltä tytöiltä saisivat mielestäni parempaa.
Aivan oiken. mutta ei hän sitä ymmärrä. Ja se palsta missä kehutaan että työ on ihanaa on tossa vieressä. mujtta jos ei sitäkään huomaa, niin miten aikoo pärjätä hoitoalalla.
työhönsä tyytyväisiä ollaan kaikki meidän kymmenen hengen työporukassa. En vaihtais...
noin 30 vuotta sitten sairaanhoitaja huolehti lääkkeistä, erilaisista hoitotoimenpiteistä kuten ompeleiden poistot, haavahoidot, lääkärin avustaminen etc., apuhoitaja (nyk. lähihoitaja)pesuista, vaipan vaihdoista ja sellaisista ja siivooja siivosi... selkeää ja toimi hyvin. Koska muutos on tapahtunut, en osaa tarkkaan sanoa, kun olin 10 vuotta kotiäitinä. Nyt teen muuta.
valottaa, että minkälaisesta osastosta on kyse? Siis ei tarvitse kertoa tarkkaa työpaikkaa.
Kaikkien pitäisi tehdä kaikkea. Mun (laitoshuoltajana ) tulisi siivouksen lomassa näköjään pitää huoli siitä, että potilas syö, ottaa lääkkeensä ja ylipäätään ettei potilasta vain unohdeta niille sijoilleen. Liian usein kun käy niin, että aamiaiselle nostetaan ja siihen sitten jää kunnes lounas tuodaan. Vielä on aamiainen pitkin naamaa ja ruokalappu kaulassa jos en sitä pois ole ottanut. Joskus potilas muistetaan vasta myöhään iltapäivällä, että eihän sitä ole kukaan käynyt hoitamassa koko päivänä! Kun menee huomauttamaan asiasta niin parhaimmillaan 8 ämmää vetelehtii kansliassa ja ehkä kaksi niistä kirjoittaa raporttia ja loput keskustelee mökkikaupoista ja milloin mistäkin joka ei liity mitenkään työhön.
Kyllä ne ajat ovat menneet että hoitotyöstä vielä pystyi nauttimaan. Sellaisiakin aikoja oli, mutta nykyisin hoito pitää saada halvalla, se on ainoa päämäärä kunnilla. Hoidon inhimillisyys ja työntekijän hyvinvointi ovat juhlapuheitten fraaseja joita poliitikot laittavan koristelauseiksi teksteihinsä.
Säästösyistä muutoksia suunnitellaan ja tehdään sellaista vauhtia ettei työn varsinaisia tekijöitä ehditä kuunnella, päätökset tehdään korkealla ja kaukana hoitotyön asiantuntijoista.
Krooninen stressi vie ilon työstä, apatiaan jossa ei enää kykene huolehtimaan edes itsestään ja työkunnostaan.
Kesälomien aikana ehkä herää aina sen verran että jaksaa suunnitella alan vaihtamista...
Itse en missään tapauksessa näissä oloissa enää hoitoalaa valitsisi.
..samaa mieltä ketjun aloittaneen kirjoittajan kanssa! ja siitäkin huolimatta opiskelen jo toista saman alan ammattia.. lähihoitajasta sairaanhoitajaksi. ja toisinaan todellakin mietin että hulluko olen kun käytännössä katsoen palkattomaan ammattiin (vertaa esim. paperimiehet, kansanedustajat) opiskelen. ja opsikelu on välillä yhtä bullshittiä.
mutta omapa oli mokani kun tälle alalle ryhdyin, tiedän.
En tiedä kannattiko mun lukea tätä ketjua vai ei! Minut valittiin juuri opiskelemaan sairaanhoitajaksi. Sairaanhoitajan ammatti ei ole unelmani. Mutta silti hain kevään haussa sairaanhoitajaksi. Ja nyt pelottaa! En tiedä ottaakko opiskelupaikka vastaan vai pitää välivuosi ja hakea ensi vuonna johonkin muuhun koulutukseen.
työvuoron alussa oma harjoittelija jonka kanssa on koko työvuoron. Harjoittelijat on tietysti osa työyhteisöä ja on paikalla siellä missä vakituinenkin porukka oli sitten kahvihuone, oman potilaan kotikäynti tai kokoukset.
nuo vanhat hoitajat opiskelijoille. ei nyt kaikki mutta jotkut. purkaa meille huonoa oloa ja on kateellisia nuoruudeesta. ei tommosta jaksa.
jos ilmapiiri olisi ystävällinen ja opiskelijoita kunnioittava niin tekisi mieli tulla vaikka töihin palkallisestikkin.
näkeminen sinänsä kasvattaa. Hienot ideologiset ajatukset hoitotyön kehittämisestä parempaan suuntaan ei kanna arkisessa aherruksessa, jossa unirytmit menee sekaisin ja vapaa-ajan harrastustominta vaikeutuu jollei lopu kokonaan. Töissä etenkin alussa saa vastuuntuntoinen ihminen kokea jatkuvaa syyllisyyttä ja usein muiltakin negatiivista palautetta virheistään jotka johtuu kiireestä, perehdytyksen ja koulutuksen puutteesta ja monentasoisesta stressistä joka syntyy ihan potilaiden vaivoista, omaisista, omasta olemisesta ja ympäröivistä työtovereista.
Kyllähän sitä kovettuu ja oppii työtä tehdessä. Se on jatkuva kasvuprosessi, jossa ei ole montaa vaihtoehtoa: joko musertuu tai alkaa hoitaa itseään ja oppii pärjäämään. Monet löytää kultaisen keskitien, esim. löytävät sellaisen hoitoalan alueen, jossa pystyvät eniten elämään myös omaa elämäänsä.
Lueskelin tätä ketjua mielenkiinnolla,koska olen itse aikeissa vaihtaa totaalisesti alaa,eli vaneritehtaalta lähihoitajaksi.olen työskennelyt vaneritehtaassa kohta kaksikymmentä vuotta,kolmessa vuorossa ja kasvattanut sivussa kolme lasta.Ikää on nyt 38 vuotta.Sen verran voin sanoa,että työolosuhteet,työilmapiiri ja jatkuva kiire,painostus ja toisten töiden kritisointi on tuttua myös tuolla alalla.Aina on joku,joka löytää syyt mollata ja nostamaan oma egonsa jalustalle.Niin miehissä kuin naisissa.Mutta kuka ei turhaan takerru ja tekee työnsä,pyrkii tulemaan toimeen erilaisten ihmisten kanssa pärjää varmasti kaikenlaisissa työpaikoissa.Ei niin suurta "herraa" tuskin ole missään taukotuvan tai kahvitilan kuppikunnassa,että sitä pitäisi välttää silmiin katsomasta kun puhutaan.Itse olen suht suorapuheinen ihminen,oikeudenmukainenkin ja luulen pärjääväni myös hoitsumaailmassa tällä itsetunnolla..
pärjäämään! Juuri tuolla asenteella selviät opiskelusta, harjoittelusta ja sitten työssä ja sitä tulee piisaamaan!
terv. eläkeläishoitaja
Moi.
Eikös nykyajassa parasta ole se, että ei tarvitse mennä laitoksiin huonoihin työilmapiiriin, vaan voi ajokortin omatessaan ruveta työllistämään itseään. Jollei tahdo alkaa leikkiä kirjanpitäjää, voi liittyä osuuskuntaan, ja heittää freelanceer-hoitajan keikkaa esim. kotona asuville vanhuksille. Niitä riittää. Töitä riittää.
Sano ei huonoille työilmapiireille ja kyllä sille hoitotyölle.