Grey

Kannattaako ostaa rata grey, jos haluaa harrastaa maastojuoksuja? Vaiko mielummin geeli?
Greyhound olisi unelmana, mutta rataa kun meilläpäin ei lähellä. Niin olisiko viisaampaa ostaa geeli grey? Maastojuoksu harrastukseen olisi mahdollisuus ja kiinnostus.
7903
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

kun maastojuoksuja harrastaa, vahinkoja sattuu todella usein, koska koira on niin nopea, se saa kiinni ne räsyt sun muut...siksi siis ratagrey on ratagrey. Eli en kyllä maastojuoksuun kyseistä rotua hankkisi.

Äänestä
  • Höpö-höpö, ratagrey hakkaa geelit maastossa mennen tullen. Maastoissa menee tälläkin hetkellä muutama ratagrey hyvin tuloksin. Ei ole sen vahinkoalttiimpi kuin geelikään.

    Äänestä

Juuri noin mäkin ajattelin, että kumpikampi. Ja maastoon mielin, kun siellä oli aina ennenkin oltu.

Ratakoiraan päädyin. Ja ihan itte sen totesin (hyvin varhaisella kokeilulla), ettei tuota maastokisaamaan ole järkevää viedä. Ihan liian nopee.
Nyt en muusta perustakaan kuin ratameiningistä.

Niin ne muutkin ratoja kiertävät turuust haukiputtaalle. Ei näytä olevan matka este.

Ratakoirista osa on muuten rekattu niin, ettei niillä ole (käsittääkseni) asiaa vinttikoiraliiton kisoihin.

Äänestä
  • Ne ratarassit, jotka on rekattu kennelliittoon voivat osallistua vinttikoiraliiton kisoihin. Sekä radalle että maastoon kuin myös näyttelyihin. Muualle kuin kennelliittoon rekatut voivat kisata vain ja ainoastaan GRL:n ratakisoissa.

    Äänestä

  • rassi kirjoitti:

    Ne ratarassit, jotka on rekattu kennelliittoon voivat osallistua vinttikoiraliiton kisoihin. Sekä radalle että maastoon kuin myös näyttelyihin. Muualle kuin kennelliittoon rekatut voivat kisata vain ja ainoastaan GRL:n ratakisoissa.

    Kylläpä vain näyttelylinjaiset ovat vielä maastoissa useamman kauden mukana, veteraaninakin. Ratasellaiset joko loukkaavat itsensä ja sitämyöten juoksut on juostu siellä radallakin tai sitten ne ajetaan loppuun kahdessa vuodessa käyden jokikisen kisan niin maastoissa kuin radoillakin (molemmat liitot vielä)-eikä sellasita rääkkiä kestä mikään eläin.

    Äänestä

  • ininää kirjoitti:

    Kylläpä vain näyttelylinjaiset ovat vielä maastoissa useamman kauden mukana, veteraaninakin. Ratasellaiset joko loukkaavat itsensä ja sitämyöten juoksut on juostu siellä radallakin tai sitten ne ajetaan loppuun kahdessa vuodessa käyden jokikisen kisan niin maastoissa kuin radoillakin (molemmat liitot vielä)-eikä sellasita rääkkiä kestä mikään eläin.

    Ei ole Suomen maassa sellaista ratakireää, joka kävisi maastoissa ja molempien liittojen kisoissa.
    Eikä sellaistakaan, joka kävisi joka viikonloppu jossain kisoissa.

    Äänestä

moi kysyit että kannattaako ottaa greyhound meilläkin on grey vaikka ei rataa lähellä juoksutamme sitä aina millin missäkin mutta nyt emme ole juoksuttaneet kun siltä repesi kannus kynsi ja meidän grey on tosi kiltti ja seurallinen sen nimi on Kojo......

Äänestä

Kommentoi aloitusta


EI kysyvä tieltä eksy kirjoitti:

Kannattaako ostaa rata grey, jos haluaa harrastaa maastojuoksuja? Vaiko mielummin geeli?
Greyhound olisi unelmana, mutta rataa kun meilläpäin ei lähellä. Niin olisiko viisaampaa ostaa geeli grey? Maastojuoksu harrastukseen olisi mahdollisuus ja kiinnostus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu