hei. olen 16v tyttö. toukokuun alkupuolella aloin "kärsiä" pahemmasta jännityksestä, yhtenä viikkona olin 4 päivää pois koulusta, koska aamuisin jännitti niin paljon että oksetti enkä voinut syödä mitään kuin tuorekurkkua, vesimelonia tms. raikasta. ja joinakin aamuina myös itketti.
äitini soitti toisena kotiinjäämisaamuna kouluni terveydenhoitajalle ja kertoi asiasta. puhuin itsekin hänen kanssaan, vaikkei se ollut minulle kovin helppoa koska itkin kokoajan.
olen aina jännittänyt jotain vähän erikoisempia asioita. esimerkiksi ala-asteen luokkaretkiä, mutta jännitys haihtui kun päästiin matkaan. eikä silloin ollut tuota oksentamisreaktiota, paitsi kerran 3.luokalla, eikä se ollut niin paha kuin mitä se on nyt.
huominenkin jännittää minua, koska menen kavereiden kanssa viettämään juhannusta ja katsomaan bändejä. tiedän että päivästä/illasta tulee hauska, mutta silti jännitän. enkä edes täysin tiedä miksi. jo tänä aamuna asia jännitti minua, ja aamulla vessaan mennessäni hieman oksetti.
lainasin kirjastosta muutaman kirjan, jotka käsittelevät jännitystä. toivottavasti niistä olisi vähän apua.
minulla on muutama hyvä ystävä, äiti ja isosisko, joille voin puhua asiasta. yksin olisi paljon raskaampaa kantaa sitä jännittämisen taakkaa.
halusin kysyä, onko kukaan kokenut samaa? olisi kiva vaihtaa ajatuksia tällaisesta jännittämisestä, vaikka itse jännittämisen tunne ei olekaan kiva.
äitini soitti toisena kotiinjäämisaamuna kouluni terveydenhoitajalle ja kertoi asiasta. puhuin itsekin hänen kanssaan, vaikkei se ollut minulle kovin helppoa koska itkin kokoajan.
olen aina jännittänyt jotain vähän erikoisempia asioita. esimerkiksi ala-asteen luokkaretkiä, mutta jännitys haihtui kun päästiin matkaan. eikä silloin ollut tuota oksentamisreaktiota, paitsi kerran 3.luokalla, eikä se ollut niin paha kuin mitä se on nyt.
huominenkin jännittää minua, koska menen kavereiden kanssa viettämään juhannusta ja katsomaan bändejä. tiedän että päivästä/illasta tulee hauska, mutta silti jännitän. enkä edes täysin tiedä miksi. jo tänä aamuna asia jännitti minua, ja aamulla vessaan mennessäni hieman oksetti.
lainasin kirjastosta muutaman kirjan, jotka käsittelevät jännitystä. toivottavasti niistä olisi vähän apua.
minulla on muutama hyvä ystävä, äiti ja isosisko, joille voin puhua asiasta. yksin olisi paljon raskaampaa kantaa sitä jännittämisen taakkaa.
halusin kysyä, onko kukaan kokenut samaa? olisi kiva vaihtaa ajatuksia tällaisesta jännittämisestä, vaikka itse jännittämisen tunne ei olekaan kiva.
Vastaukset 9
Vanhimmat
mulla on ruvennu jännittään sen jälkeen eniten ku oon muuttanu pois kotoa.. se on sellaista jatkuvaa ja tosi raskasta.. oon ny jo vanhempi ku sä... mut enää ei oikein osaa edes toivoa paremmasta...
aijaa :(
jännittäminen on välillä todella kurjaa. itse jännitän nyt varmaan osaksi sitäkin, kun tiedän että pahemman "tilanteen" tullessa oksettaa.
olen käynyt muutaman kerran terapiassa asian takia.
Kannattaa kokeilla mietoa lääkitystä, joka voi muuttaa ja opettaa käyttäytymään rohkeammin.
juu. syksyllä koulun alkaessa ehkä otan miedon lääkityksen, jos silloin on vielä tätä suurta jännitystä.
Mutta mua jännittää niin paljon kaikki,että en voisi kuvitellakaan meneväni lääkäriin että pääsisin terapiaan,koska sinne meneminen jännittäisi niin paljon että en kykenisi siihen.
Koulut on jäänyt kesken ja elämä on pilalla,tätä on jatkunut n.7v ajan jo.
Olen umpikujassa eikä kukaan osaa auttaa.kun en voi kertoa,ei vaan ole sellaisia henkilöitä!
kehottaisin menemään lääkäriin, tms. vaikka ymmärrän kyllä hyvin, kun sekin asia tuntuu vaikealta. mutta voisit kirjoittaa asian paperille etukäteen ja antaa sen lääkärille, jos puhuminen ei onnistu? itse kävin juuri eilen tapaamassa kouluni terveydenhoitajaa.
tänä aamuna minua jostain syystä jännitti ja oksetti, siinä kun heräsin ja jonkin ajan päästä piti lähteä töihin. mutta olo meni onneksi ohi ja pystyin syömäänkin jonkin verran..
mutta todellakin olen sitä mieltä, että kannattaa ottaa itseään niskasta kiinni ja kertoa asiasta esimerkiksi lääkärille. se olisi ensimmäinen askel kohti avunsaamista. ja kirjastosta voi myös lainata jännittämiseen liittyviä kirjoja, itsekin olen tehnyt niin.
tsemppiä sinulle =)
Hei. Itse en jännitä tilanteita, mutta kehoni tekee sen hikoilemalla ja laittamalla vatsaan "perhosia". Siis vaikkei minua jännitä, niin mieltä ja sitäkautta kehoa kyllä. Apua on lääkkeistä, rauhoittavista. Monesti alkoholi ratkaisee tämän ja jos näin on, niin silloin myös lääkkeet auttavat.Liika jännittäjät! - menkää lääkäriin. Se voi pelastaa sosiaalisen elämänne ja itsenne. Itse en ole vielä löytänyt sitä sopivaa lääkettä, mutta etsin sitä lääkärini kanssa. Menkää lääkäriin, se jännittää mutta auttaa!
moikka,
kuulostat juuri niinkuin minulta yläasteikäisenä.
Olen aina harrastanut paljon ja minulla on ollut paljon kavereita mutta sitten iski tuo jännitys. Yläasteella muistan etten pystynyt menemään kouluun pariin ekaan paivään kun jännitti niin paljon että oksetti, sitten ei ruokakaan maistunut muutamaan päivään. Sitten aloin pelkäämään juuri sitä että oksennan niin jännitin sitäkin jo etukäteen ja tietenkin siinä sitten huono olo tuli. Tosin itse olin niin pelokas että uskallauduin menemään lääkärille vasta viime syksynä, kun alkoi toinen yliopistovuosi ja tuntui että olo tuli vaan pahempana. Sain lievän lääkityksen ja sitten sovimme puheterapiasta ja se kyllä tuntui auttavan...tässä tilanteessa suosittelisin että menisit juttelemaan jonkun lääkärin kanssa sillä, häneltä saa varmasti hyviä vinkkejä. Jälkeenpäin mietin kuinka tyhmä olin, etten mennyt aiemmin juttelemaan, kauemmin sitä vaan joutuu kärsimään. ja jos sinulla on joku hyvä kaveri niin hänelle voit kertoa, se voi helpottaa oloa kun on joku samanikäinen, jonka kanssa jutella.. apua on kuitenkin aina saatavilla!!
minulla on nyt muutaman viikon ollut lievä lääkitys käytössä. toivottavasti se alkaisi auttaa pikkuhiljaa. jos ei, niin varaan ajan sen saman lääkärin vastaanotolle.
nyt kouluaamuisin en edelleenkään voi syödä juuri mitään. heti kun herään, alkaa jännittää kamalasti, joinakin aamuina myös oksettaa. välillä vähän jännittää/pelottaa/ahdistaa sekin,että jos laihdun hirveästi. olen aina ollut vähän alipainoinen.
käyn yleensä ainakin kerran viikossa koululla juttelemassa terveydenhoitajan kanssa.