miehen juominen

Ihan ekaksi voimahali sinulle! Kavereiden kanssa oleminen ja juhliminen on yleistä, minunkin mies harrasti sitä ennen esikoista. Kun ei sitten myöhemmin niin ehdi, sanoi. Mutta sanoit että juo kamalat kaatokännit ja tätä jatkunut jo kymmenen vuotta. Kuulostaa siltä että hän tuskin muuttuu... Onhan se mahdollista että vauvan myötä ihme tapahtuu, mutta ratkeaako sitten uudestaan... Sinulle ja vauvalle olisi varmaan parempi saada etäisyyttä. Raskaudesta pitäisi pystyä nauttimaan... Ja ihan kohtuuttoman rankkaa olisi olla pikkuisen kanssa tuollaisessa tilanteessa. Kirjoituksestasi päätellen olet fiksu, toivottavasti sinulla riittää myös jaksamista. Sanoit että paremmin ehkä jaksaisit kaksin vauvan kanssa. Ehkä tosiaan niin... Päätös on sinun.

Ex-avomieheni oli ihan samanlainen, vaikka en ollutkaan raskaana. Ryyppäämään piti päästä joka viikonloppu eikä ikinä osannu lopettaa ajoissa. Kyllä se aina kotiin jollain keinolla pääsi mut kunto oli mitä sattuu. Ja minkäänlaista ongelmaa ei hänen mielestään ollut. Jonkun kerran minun ystäväni tulivat sanomaan, että "vähänkö oli jätkäkaveris kännissä eilen". Ei todellakaan ole mieltäylentävää hävetä toisen puolesta ja pelätä joka kyläilykerralla että pysyykö kontrolli vai ei, ja yleensä viinanhimo voitti, olipa sovittu mitä hyvänsä. Monet tärkeät menot jäi väliin (mm. pappansa 70-v. synttärit) kun oli niin pahassa krapulassa. En tiedä antoiko sukukaan koskaan anteeksi.

Kuulostaa sinunkin tapauksessasi siltä, että viina kontrolloi miestäsi. Mahtaako hän puhua asioistaan sinulle? Keskustelkaa kunnolla ja mietikää tilannetta yhdessä. Mikäli mies ei halua keskustella tai ei edelleenkään ota huomioon sinua, on ehkä parasta erota. Minä tein niin, enkä päivääkään ole katunut.

Sitä paitsi, sinun stressaantumisesi miehesi juomisesta aiheuttaa sinulle ahdistusta ja samalla stressitilan vauvalle. Voit jopa saada keskenmenon sen vuoksi. Ero sattuu mutta sinä ja vauva olette tärkeimmät. Voimia sinulle!

Mieheni juo vieläkin joka viikonloppu. mutta huomioi toisaalta minutkin niin että jos haluan kotiin niin, hän hommaa kyydin tai kävelee kanssani tai hommaa niin että joku muu kävelee. Minut on meinattu raiskata muutamaan kertaan joten sekin voi hieman edistää mieheni touhuja. Nyt rakenne ultran jälkeen sille on maailman kuva muuttunut ei olekkaan enään mäkättävä eukko joka paisuu vaan hänestä tulee isä! hieman epävarmuutta pystyy vaistoamaan mutta eilenkin olin minä ykkösenä vaikka hänellä oli keikka! Yleensä keikan jälkeen pitänyt olla se 10 kaljaa ja nyt sanoin hänelle ennen keikkaa että lähden keikan jälkeen kaverin kyydillä kotiin. Hän lopetti soittamisen ja joi yhden kaljan "takahuoneessa" tuli sit käymään luonani ja sanoi: no niin rakas, lähdetäänkö kotiin paistaa makkaraa ja keittää makaroonii?

Oloni on helpottunut suuresti kun mies on älynnyt kanssa että sieltä oikeesti tulee VAUVA!!!

hyvää loppu odotusta ja voimia sinulle!

Lyhyesti ja ytimekkäästi kun olen menossa perunasalaattia tekemään :D

..meidän suhde oli vielä viime vuonna koetuksella sen takia, että mies osasi monesti ottaa kyllä kohtuudellakin, mutta joitain kertoja meni siihen sellaiseen tolkuttomaan kuntoon. Asiasta käytiin monia keskusteluja ja mies sanoi aina yrittävänsä opetella ottamaan kohtuudella jne.. lopulta kyllästyin siihen jatkuvaan yrittämiseen ja kerroin ilmoitusmuotoisen asian, että jos se on vaan sitä yrittämistä koko ajan niin hän saa luvan hakea apua virallisilta tahoiltakin tai sitten minä lähden. Kerran taisi vielä lipsahtaa, sitten olin jo todellakin lähdössä ja oli plussakin kerennyt tulla ja sanoin että en ala raskausaikaani stressaamaan hänen tekemisistään. Eipä ole sen jälkeen tarvinnut stressata ja toivottavasti mies pitää linjansa jatkossakin. Eli oma kokemukseni on se, että aluksi kyllä jaksoin ymmärtääkin ja tukea - mies ei kuitenkaan juopotellut edes joka kuukausi itseään liiaksi, mutta toisaalta jos koko ajan vaan ymmärtää ja ymmärtää niin toisen on ehkä helpompi retkahtaakin kun hän tietää, että toinen on siinä vieressä ymmärtämässä.

Moi,

Onpa ikävä tilanne. Jos mies ei pysty samastumaan sinuun ja vauvaan tällä hetkellä, niin pystyyköhän sitten myöhemminkään...

Oma kokemukseni tällaisista viinan viemistä miehistä on, että nainen saa olla ikuinen kakkonen. Ja jos oma-aloitteista juomisen vähentämistä ei tapahdu miehen puolelta, on aika epätodennäköistä, että mitään muutosta tuleekaan. Nalkuttamisella ja anomisella ei päästä mihinkään.

En nyt halua liian pessimistiseltä kuulostaa, mutta sinun kannattaisi todella miettiä, minkälaisen isän lapsellesi haluat. Ja toisaalta, minkälaisen parisuhteen itsellesi haluat. Haluatko tuollaista keskenkasvuista ja itsekästä miestä katsella vielä silloinkin, kun on ihan "oikeakin" lapsi kuvioissa?

Tuossa vaiheessa voi tietenkin vielä yrittää asiallisesta puhua miehen kanssa: kertoa miltä sinusta todella tuntuu, ja että juominen ei voi jatkua tuolla tavalla. Jos miehen käytös ei tästä mihinkään muutu, niin tekisin siitä omat johtopäätökseni...

vastauksistanne, kyllä kummasti huojentaa lukea ja jotenkin saada vahvistus sille sisäiselle intuitiolle asoiden tilasta, aina kun tosiasioita ei halua huomata muutoksen pelossa.

Näyttää että miehen juominen koskettaa kovin monia nykyaikana...itse olen tässä pillitellessäni ja surutyötä tehdessäni päättänyt pistää eropaperit vetämään. Saapahan mietintäaikaa ja ehtii järjestellä kuviot kuntoon siksi kun vaavelin aika tulee...

kiitos vielä tuestanne, merkitsee tänään kovin paljon!

tulkinta mun elämästä! eli ihan sama juttu, ukkoo kiinnostaa vaan kaverit ja viina. torstaina alkoi juominen töiden jälkeen, aamulla korkataan kalja ensimmäisenä kun herätään ja nyt juo siis kolmatta päivää ja on kaverinsa luona vaikka lupas olla juhannuksen mun kanssa. aina vaan lupailee ja lupailee mutta harvoin pitää niitä ku viina hallitsee elämää. on todella iloinen vauvasta ja toivon todella että juominen loppuu pian, ennen ku vauva syntyy.

Mulla olis tästä aiheesta asiaa vaikka kokonaisen kirjan verran, mutta yritän nyt jotain lyhyesti kirjottaa...

Minun elämässä on ollut muuutamia tärkeitä ihmisiä, joita alkoholi on hallinnut. Yksi heistä on ollut isäni, enkä toivoisi kellekään alkoholisti isää. Tiedän, että hän rakastaa minua, mutta koko lapsuuteni ajan olin niin ahdistunut ja peloissani hänen juomisen takia. Hän ei ajatellut tai kuunnellut ketään, kun hän alkoi juomaan. Sivuutti perheen ja kaikki lupaukset, kun sai vain viinaa. Monesti sai pelätä ja itkeä hänen hengen puolesta ja se oli todella inhottavaa pienelle lapselle!

Seurustelin myös 4 vuotta alkoholistin kans ja se oli ihan hirveää! Yritän edelleen toipua siitä suhteesta. Tapahtui kaikkea mahdollista väkivallasta itsemurhayrityksiin. Koko ajan olin siinä toivossa, että hän parantuu koska on niin nuori. Mutta paskat.. vasta kävi vankilassakin istumassa muutaman kuukauden. Onneksi olen nyt erittäin tasapainoisessa suhteessa, enkä voisi parempaa miestä toivoa!

Alkoholistille ei voi sanoa, että lopeta. Häntä ei voi uhkailla, eikä pyytää lupaamaan mitään. Se on sellainen sairaus, että viina menee yksinkertaisesti ihan kaiken rakkaan ja tärkeän edelle. Alkoholisteihin EI VOI LUOTTAA.

Juomisen lopettaminen lähtee ihmisestä itsestään, eikä sellaista ratkaisua voi tehdä toisen puolesta. Siihen ei auta esim. vauvan syntyminen tai jonkun kuolema. Päin vastoin.. siitä tulee lisää paineita, jotka yleensä ajaa juomaan. Alkoholistille voi olla tukena, mutta hänen puolestaan ei voi tehdä asioita...

Toivottavasti mietit nyt vain sinun itsesi ja vauvasi parasta... koska haluat varmasti, että hän kasvaa turvallisessa ja huolettomassa ympäristössä, jossa ei tarvi ahdistua tai olla peloissaan!! Se syö henkisesti niin paljon, kun toinen ihminen tekee paskaa ja asialle ei voi yksinkertaisesta tehdä yhtään mitään. Se on yhtä helvettiä, vaikka ei olisi raskaanakaan.

Voimia sulle tosi paljon ja tee järkeviä ratkaisuja, vaikke ne on aina vaikeita...

Heippa!

Itselläni myös vähän sama ongelma, etenkin nyt juhannuksena oli tosi ankeeta istua yksin kotona kun tuleva isukki liehui kavereidensa kanssa kolmena iltana ja yönä baareissa sun muualla. Itse en halunnut lähteä kaveriporukan kanssa, koska kaikki olisivat vain ihmetelleet miksen juo, ja olemme sopineet miesystäväni kanssa ettemme näin alkuvaiheessa vielä kerro muille.

Tuli jotenkin tosi yksinäinen olo ja tuntui että miesystäväni laiminlyö meitä kahta. Hän sanoi vaan, että kun ei sitten seuraavana jussina niin pääse menemään niin nyt pitää mennä. Totta kyllä, mutta olisin itsekin kaivannut jonkinlaista seuraa kun en vanhempieni ja sisarusteni luokaan päässyt, päivät kun olin töissä. Toivon vain, ettei sama meno jatku juhannuksen jälkeen, muuten käy kyllä liian ankeeksi.

Tutulta kuulostaa. Mä olen kans monet riidat saanut alkuraskaudessa riidellä, kun mies ei tosiaan tuntunu ymmärtävän miten pahalta se kaljan kittaaminen tuntuu. Ei mitään perskännejä oo vetäny, mutta riittävän tehokkaita kännejä kumminkin.

Muutaman kerran lähdin miehen mukaan terassille/baariin tms. toivoen, että hän tulisi kanssani ajoissa kotiin, mutta eipä malttanut tulla ja yksin sain kotiin mennä. Kerran riidellessä sittren sanoin hänelle, että nyt tämä loppuu. Tätä vauvaa odotetaan vaan kerran, ja sitä aikaa ei ole tarkoitus riidellä. Kysyin, että haluaako mies tosiaan, että meidän raskausaika kärsii sen takia, että mä joudun itkeä ja riidellä, ja haluaako hän, että hänen kohdallaan se aika menee terassilla istuskeluun. Sanoin, että odotan kauhulla kaikkia kesäviikonloppuja, jos sama kuvio jatkuu. Odotusaika ei ole mitään miehen rellestysaikaa, mikä on tarkoitettu "viimeisten" kaljojen kittaamiseen. Lisäksi sanoin, etten pysty miestä muuttamaan, mutta on surullista, jos hänelle baarissa hyppääminen on niin tärkeää, että on valmis pahoittamaan mun mielen. Mies itse on aina sanonut, ettei juominen ole tärkeää, ja sanoinkin ihmetteleväni, että miksi hän sitten huvikseen mua loukkaa!

Tämä on ilmeisesti auttanut, tai en tiedä mikä on auttanut, mutta mies on muuttunut aivan ilmiömäisellä tavalla, ja muistan sen hänelle mainita, miten onnelliseksi hän on minut sen johdosta tehnyt. Esim. eilen olin hänen kanssaan käymässä baarissa, ja mies oli heti valmis lähtemään kotiin, kun mua alkoi väsyttää ja tosissaan tympäistä. Samoin perjantaina juhlittiin aivan mun ehdoilla, eikä mies juonut kuin muutaman kaljan. Yhä useammat viikonloput viettää täysin selvinpäin, eikä kaatokännejä tarvitse "pelätä". Kerran kysyi multa, että mitä jos hän jäisi vielä hetkeksi ja sanoin, että tee ihan niinkuin haluat, että tiedät kyllä miten mukavaa olis, jos tulisit mun kanssa kotiin. Lähdin kävelemään ja kerkesin kävellä varmaan 20m, niin mies juoksi mut kiinni ja otti kädestä kiinni ja lähti mun kans kotiin. Multa meinas itku päästä:)

Kaikki eivät muutu, enkä voi omastakaan miehestäni vielä "lopullisesti" mitään sanoa muutta luottavaisin mielin ainakin olen ja onnellinen. sinun kohdallasi miehelläsi on mielestäni vielä aikaa tajuta missä mennään. Toivottavasti, kun masusi kasvaa, kasvaa samaa tahtia myös miehesi:)