Hoitokokouskeskusteluja lukiessa törmää aina silloin tällöin termiin kososlaisuus. Voisiko joku selittää lyhyesti ja ymmärrettävästi, mitä on kosolaisuus. Itse en ollut vielä syntynytkään, kun elettiin niitä kuumimpia hoitokokousaikoja.
Mitä on kososlaisuus?
nuorempi mies
222072
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Tuota samaa minäkin vanha ihminen olen miettinyt. Sitä käytettiin hoitokokouksissa lyömäaseena, kas kun juuri kukaan muukaan ei tiennyt mitä se oli;)
Kuulin, että ennen sotia Karjalassa oli joku Kosonen-niminen saarnamies, joka oli "lakihenkinen" (siis mitähän sekin tarkoittaa) ja saanut aikaan pienen eriseuran vl-liikkeessä.
Noitten suurten hoitokokousten vuosien aikaan joku hoitajien jengistä halusi nähdä tuollaista "lakihenkeä" hoidettavissaan ja siitä nimitys.
Hoidettavat mummot eivät ymmärtäneet siitä yhtään mitään, emmekä me silloin nuoremmatkaan ymmärtäneet. Eräs hoidettava mummo olikin supissut itsekseen: kosos-kosos-sokos, juu, sokoslaisesta hengestä minä teen parannusta. Toinen mummo taas teki kolossalaisesta hengestä parannusta.
Tämän luokan asia oli siis se, kun ihmisiä summittaisesti erotettiin vl-joukosta (ne erottajat käyttivät nimitystä: erotetaan Jumalan valtakunnasta).
Toivottavasti joku asioista enemmän perillä oleva kertoo sellaista, minkä itsekin tahtoisin tietää:)
pilkallinen, näköjäänn "panit parastasi" kun muotoilit tuon
katso missä lankesit ja tee niitä ensimmäisiä tekoja....niin ymmärrys aukenee
kokoat hiiliä pääsi päälle; varoitan edelleen
Kaikki mitä kirjoitin, on aivan totta, itse elettyä ja osa toisilta saman kohtalon kokeneilta kuultua.
Et muuten vastannut mitään kysyjän kysymykseen. Mikä on sinun mielestäsi kososlaisuus? Voit myös tarkentaa muita väitteitäsi minusta.
Tee itsekin niitä ensimmäisiä tekoja ja muista Jeesuksen sanat suurimmasta käskystä: Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niinkuin itseäsi. Ensimmäiset teot ovat rakkaus Jumalaan ja lähimmäisiin. Minäkin olen sinun lähimmäisesi.
Sinun viestistäsi puuttuu kokonaan rakkaus vääryyttä kärsinyttä lähimmäistäsi kohtaan, samoin kuin puuttui se puuttui kokonaan noitten "hoitomiesten" teoista.
Onko aina niin, että kun vl vastaa sellaiseen aiheeseen, joka tuntuu itsestä kipeältä, vastine siirtyy kirjoittajan persoonaan tai kirjoitustyyliin ja alkuperäinen aihe yritetään vaieta kuoliaaksi?
Olet psykiatriahoidon tarpeessa tai höpiset lämpimiksesi. Painaako asia mieltäsi vai miksi käyt nimimerkki Vanhan vaimon kimppuun tuollaisella tosi raa`alla tavalla.Tämä palsta on kaikille asiallisille mielipiteille avoin. Tuollaisilla viesteillä aiheuttaa vain mielipahaa.
Uskovaisena ihmisenä ihmettelen epänormaalia käytöstäsi.
Toivotan pikaista paranemista.
Kyllä minutkin oli haastettu "käräjille" kososlaisesta hengestä! En tiennyt silloin, eikä ole jälkeenpäinkään selvinnyt, mikä tuo henki oli ja miten se ilmeni. Kuulemma ystäväperheen äiti oli sen minusta haistanut!
Pyysitkö tuota väitettyä kososlaista henkeä anteeksi? Jos pyysit, miten muotoilit anteeksipyynnön vai jätitkö menemättä "käräjille" haasteesta huolimatta?
Mitä sinulle kuuluu tänään ?
Terveisin sirkka
koska se loukkasi minua niin suuresti!
Se, että "ystävä" petti ja että ruveta nyt "tyhjästä" tekemään parannusta, kun oikeassakin elämässä oli tekemistä. Olihan mieheni jättänyt vl:n hetkeä aiemmin ja elämäni oli yhtä itkua muutenkin.
Tänään uskon ja turvaan Jumalaan ja olen yksin Hänelle kiitollinen, että Hän on pitänyt meistä huolen.
Nykyään minulla on hyvin ristiriitainen suhtautuminen vl:siin. Varmaan se johtuu siitä, että oma lapsuus oli siellä hyvä ja uskominen oli vielä vapaata. Sitten muistan nämä hoitokokousajat. Meno oli ihan sairasta, mutta ei voinut puhua kenellekään.
muutosta itsessäsi?
avautuneet siinä mielessä, että näen nyt vl-opin yhtenä pakkopaitana. Onhan noita muitakin mielestäni, mm. jehovalaiset, helluntailaiset ja adventistit. Kartan noitakin oppeja kuin ruttoa nykyään ja ihmettelen, mikä saa ihmiset vetämään tuonkaltaiset pakkopaidat ylleen.
Minullakin on lapsuudestani saakka aina hoitokokouksiin asti hyviä muistoja Ry:ssä olosta.
Jumala on huolehtinut meistäkin ja vahvistanut monilla tavoin. Yhtäkään valittuaan Hän ei jätä.
En tiedä, olemmeko joskus keskustelleetkin, mutta toivotan tässä sinulle ja läheisillesi Jumalan siunausta ja varjelusta elämään.
Ps. Kiitos vastauksestasi! T. sirkka
Kyllä me olemme näistä asioista kirjoitelleet aiemminkin Sirkka Sinun kanssasi, mutta sitten minut hyllytettiin.
Suomi24 vastasi minulle, että jollakin häiriköllä on sama ip-tunnus, jonka kone antaa automaattisesti. Kun hänet oli hyllytetty, samalla hyllytettiin minutkin. Lohduttelivat vain, että hyllytys on määräaikainen. No nyt taas olen päässyt vastaamaan viesteihin.
Taidamme Sirkka olla ihan samaa ikäpolveakin ja jopa samoilta seuduilta, viesteistäsi päätelleen. Minunkin vanhin lapsi on yli 30-vuotias.
Näin se tuo aika kuluu. Sen huomaa lasten kasvamisesta ja heidän poismuuttamisistaan.
Monesti miettii sitä, millaista oma, taikka lasten elämä olisi ilman hoitokokousten tuomia suuria muutoksia. Missä lapset olisivat nyt jne.
Jumala on kuitenkin kaiken yläpuolella, eikä Hänen sallimattaan mitään tapahdu, ei hoitokokouksiakaan.
"Uskomiseen se jää." T. sirkka
että jäimme sitten koko perhe tuosta touhusta pois. Ainakin minulla olisi paha omatunto, jos olisin esim. tuolla turhanpäiväisellä tv-kiellolla simputtanut ja leimannut lapsia.
Sillon olin niin yksinäinen ja surullinen, että oli vain tarrattava Jumalaan entistä lujemmin.
Tänään olen onnellinen, että hän on tosiaan meistäkin pitänyt huolta ilman ry:tä.
Kukaan lapsista ei polta, eikä ole kaljankittaaja. Uskon, että kaikki lapsetkin turvaavat Jumalaan.
Sinulle Sirkka myös Siunausta ja Varjelusta ja mehän uskomme!
Kososlaisuus nimitys on rauhanyhdistysläisyyden
keksimä nimi,( veruke )jolla saivat yleisesti
käyttää lyömäaseena hoitokokouksissa uskovaisia ihmisiä vastaan saadakseen heidät hämilleen jne.
Ko. Kosonen oli viipurilainen saarnaaja n. 30-luvulla joka ei perustanut mitään ns. eriseuraa.
Samassa vanhoollisuudessa toimi uudsherännyt ja sen hengessä oleva pappi ja tästä syystä oli kateellinen uskovaiselle Kososelle.
Joten ryhtyi häntä painamaan,jne.
on aiemminkin kirjoiteltu. Googlella löytyy aiempia ainakin hakusanoilla ´kososlainen henki´.
Itse olin jo erotettujen listoilla kun tämänsorttinen henki oli "keksitty" ja siitä paljonkin "parannuksia" tehty, jopa lapsetkin.
"Katkera kososlainen henki" taisi olla yleinen syytös. Eräälle tuttavallemme oli erottamisemme jälkeen vasta "valjennut" meidänkin tuota kososlaista henkeä kantaneen. Eipä tullut tuolloin kyseltyä tarkemmin.
Kyllä nuo koko henkihommat olivat täyttä hölynpölyä, kuten satu keisarin uusista vaatteista.
Eiköhän tuossa kososlaisuudessa ollut pohjinmiltaa kyse lahkoille tyypillisestä tavasta löytää jokin ryhmä tai ilmiö, johon kohdistaa vihaa. Lahkot tarvitsevat jonkin ihmisryhmän, jota sortaa, jotta oma itsetunto ja ryhmähenki paranisi. Ei tämä ole ainoastaa vl-ongelma.
vasta teiniksi tulossa.Muistan sentään jotain.
Ihmisten syntejä kaivettiin tikulla.Se oli sitä lakihenkisyyttä.Se,joka kaivoi tikulla toisten asioita,oli väärässä hengessä.Sitä väärää henkeä sanottiin kososlaiseksi hengeksi,koska se muistutti Kososen(en muista etunimeä)lakihenkisyyttä.
Eikö siitä saanutkaan enää pisteitä kun syytti muita? Sekö siis olikin sittemmin kososlaista (laki)henkeä kun syytti muita?
Olen tainnut vrjeltua todella paljolta, kun Ry:stä erkaantuminen tapahtui ennen noita "kososkahinoita"!
Mitä viestissä mainitsemasi asiat tai syyttämiset ovat nimeltään tänä päivänä?
kyseiseen asiaan sen jälkeen,niin en tiedä.
sitä että ihminen elää synissä ja synnin luvallisuudessa.
Tuossa tilassa ihminen itse tarttuu/pyytää kutsuttaa "jeesus" nimeen, mutta sanovat kuitenkin että he kuitenkin osaavat ja hoitavat Jumala suhteen itse eli sovittavat syntinsä Jumalan kanssa.
oli kososlaista henkeä, si sitä ennen eikä sen jälkeen ?
Tuskin synnin luvallisuus- synnistä kokonaan on tänäänkään päästy.
Yritän näillä ehkä "jankkaukseltakin" tuntuvia kirjoituksia jatkaa, että te henkiparannuksen tehneet vihdoi itse ymmärtäisitte sen olleen täysin väärää oppia ja vastoin Raamattua.
"Muista, kustas lankesit ja tee niitä ensimmäisiä tekoja", sanotaan Raamatussa. Eli synti syntinä pois. Raamattuun lisääjille ja sieltä pois ottajille on omat tuomionsa, lukekaapa!
Terveisin sirkka
Tuli vielä mieleen "kososlaisesta hengestä" :
Kyseessä on ollut myös vainajan (Kosonen) mustamaalaaminen ja häpäiseminen. Jälkipolvilla olisi kyllä valituksen paikka!
Kuten jo täällä olen kirjoittanutkin, en enää ollut Ry:n kirjoissa tuon kahakan aikana. Vastaavanlaista vaadittiin myös minulta, mutta en mennyt noihin kokouksiin. Siis olisi "kartoitettu, miten laajalle on levinnyt V.P:n ja Y.S:n henki". Molemmat olivat toimineet saarnamiehinä. En mennyt noihin kokouksiin ja siitä Taivaan Isälle kiitos.