En vain yksinkertaisesti jaksa. kaikki on päällisin puolin hyvin ja kukaan tuttavistani ei ikinä arvaisi että olen näin masentunut. päivästä toiseen vain näyttelen.
Parin vuoden ajan olen ollut enemmän tai vähemmän masentunut. välillä on myös ollut parempia jaksoja. kaikki alkoi kun sairastuin vaikeaan reumatautiin, johon kuuluu mitä ihmeellisempiä oireita. Pidän itseäni todella vastenmielisenä enkä pystyisi kuvittelemaan että kukaan koskaan haluaisi kumppania minusta. Tulevaisuus tuntuu toivottomalta.
Olen vasta nuori parikymppinen nainen eikä elämällä tunnu olevan minkäänlaista sisältöä. säälin itseäni kun olen tällainen. Haluaisin takaisin elämäni joka mulla oli vielä kolme vuotta sitten mutta se on mahdotonta.
olen vihainen itselleni kun en nauti elämästäni. mulla on hyvät vanhemmat, isovanhemmat ja veli. ystäviä on muutama hyvä mutta heihinkin pidän yhteyttä liian vähän. rahatilanne ok. eli ei pitäisi kait surkutella täällä.
kuitenkin toivon että aamulla en enää heräisi vaan saisin nukahtaa ikuiseen uneen... en pystyisi tekemään itselleni mitään mikä tuottaa kovaa kipua mutta olen usein miettinyt että ottamalla yliannostuksen näitä lääkkeitäni, esim. solunsalpaajia voisin päästä täältä nopeasti pois.
Parin vuoden ajan olen ollut enemmän tai vähemmän masentunut. välillä on myös ollut parempia jaksoja. kaikki alkoi kun sairastuin vaikeaan reumatautiin, johon kuuluu mitä ihmeellisempiä oireita. Pidän itseäni todella vastenmielisenä enkä pystyisi kuvittelemaan että kukaan koskaan haluaisi kumppania minusta. Tulevaisuus tuntuu toivottomalta.
Olen vasta nuori parikymppinen nainen eikä elämällä tunnu olevan minkäänlaista sisältöä. säälin itseäni kun olen tällainen. Haluaisin takaisin elämäni joka mulla oli vielä kolme vuotta sitten mutta se on mahdotonta.
olen vihainen itselleni kun en nauti elämästäni. mulla on hyvät vanhemmat, isovanhemmat ja veli. ystäviä on muutama hyvä mutta heihinkin pidän yhteyttä liian vähän. rahatilanne ok. eli ei pitäisi kait surkutella täällä.
kuitenkin toivon että aamulla en enää heräisi vaan saisin nukahtaa ikuiseen uneen... en pystyisi tekemään itselleni mitään mikä tuottaa kovaa kipua mutta olen usein miettinyt että ottamalla yliannostuksen näitä lääkkeitäni, esim. solunsalpaajia voisin päästä täältä nopeasti pois.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Itsekkin olen parin vuoden ajan näytellyt, että kaikki olisi hyvin, vaikka välillä tuntuu, ettei voisi huonommin enää asiat olla. Masennusta minulla ei kai ole, mutta muita mielenterveysongelmia senkin edestä...Monesti on tullut mieleen, että ainoa vaihtoehto olisi itsemurha, varsinkin viimeisen kahden kuukauden aikana olen ollut välillä niin totaalisen rikki. No tuskin sitä itsemurhaa olen kuitenkaan tekemässä. Yksi syy siihen, että jaksan vielä, on se, että olen kasvanut todella paljon henkisesti näiden ongelmieni takia ja nyt vasta ymmärrän esim. mitkä asiat siinä kumppanissa olisivat oikeasti tärkeitä.
Jaksamisia sinne päin, ja koita keksiä joitain asioita minkä takia jaksaa. Sinussa on varmasti niin paljon hyvää ja kaikkea ihanaa, minkä maailma menettäisi jos täältä lähtisit...
Hei!
Elämä ei aina tosiaankaan jaa meille ihmisille parastaan. Olen kolmekymppinen nainen ja sairastuin sellaiseen aika "helppoon" syöpään pari vuotta sitten. Hoidot ovat olleet ohi jo ajat sitten, mutta sairastuin hoitojen loputtua (kun olin jo terveen kirjoissa!!)masennukseen ja sen kanssa kitkuttelen pikkuhiljaa eteenpäin. Aluksi vointi oli ihan kaamea, mutta masennuslääkkeiden avulla pääsin pahimmasta yli. Nyt lääkitys on loppusuoralla eli annos on enää minimaalinen ja ksän loputtua jätän senin pois. Energiataso on normaali, mutta välillä tuntuu, että vatsa ei toimi normaalisti vieläkään ja toisinaan tulee sellainen sumuinen olo.
Olen paljon miettinyt, että mikä pointti näillä karmeilla sairauksilla oli ja on. Pikkaisen olen päässyt eteenpäin ja muuttanut käytöstäni ja ajatuksiani (pakon edessä ;)). Olen oppinut esim. että minun ei tarvitse aina selvitä yksin ja olla vahva. Voin pyytää apua sukulaisilta ja ystäviltä eikä se tee minusta sen huonompaa ihmistä. Vaikeaa se oli kun olen aina ajatellut, että en saa vaivata muita ihmisiä asioillani enkä olla heille taakaksi. Ainakin siis opin tukeutumaan muihin edes vähän. Lisäksi olen aina ajatellut, että en ole riittävän arvokas seurustelemaan /elämään suhteessa kenenkään miehen kanssa. En tiedä miksi, koska olen kai ihan jees muiden mielestä ulkonäöltäni (ja itsenikin mielestä) ja luonteeltanikin sopeutuvainen. Mutta kun en vaan uskalla osoittaa hyväksyntää miehille. Eli rohkeutta tarvitsisin. Sitä tämä masennus ei ole minua vieläkään saanut oppimaan.
Sinulle haluaisin sanoa, että on paljon ihmisiä, joilla on vaikeaa. Eli et ole ainoa etkä yksin siinä mielessä. Huono olo saattaa ajan kanssa hälvetä myös, jos vaikka löytyisi toisenlaisia reumalääkkeitäkin. Ja sairauteenkin tottuu psyykkisesti pikku hiljaa. Elellään sinnikkäästi päivä kerrallaan. Hyviäkin hetkiä voi yllättäen elämä tarjota milloin vaan. Mutta olen kyllä sitä mieltä, että elämä osaa koetella meitä ihmispoloja välillä vähän liiankin kovalla kädellä ... Sairauksistakin voi kuitenkin toipua ja päästä taas elämään kiinni. Se on mahdollista!! Ymmärrystä sinulle ja sinnikkyyttä tähän päivään!
...kirjoituksistanne. On hyvä tietää, ettei ole yksin, että on muitakin, joilla ei ole hyvä olla. Uskon, ettö ajan kanssa tästä selviän, kun reumakin saadaan paremmin hallintaan, toivottavasti.
Kiitos vielä teille!
Ehkä minäkin tästä vielä ajan kanssa selviän, vaikka välillä se tuntuukin niin mahdottomalta. Tänäänkin oli kyllä niin hirveä päivä, raivoamista, itkemistä, ja itsemurha-ajatuksia. Pitäisi vaan mennä lääkäriin ja pyytää apua, mutta en tajua miten se voi olla niin vaikeaa minulle. Puolitoista vuotta meni ennen kuin tunnustin edes itselleni, että minulla on ongelmia. Asiat olisivat varmasti niin paljon paremmin jos olisin tajunnut/pystynyt hakemaan apua ajoissa. Varsinkin kun nyt pari päivää sitten "tapahtui" yksi asia, mikä vähintäänkin kaksinkertaisti ongelmani, ja menetin siinä lähes kaiken toivon ja ilon elämästäni. No ehkä nyt lopulta pystyn edes hakemaan sitä apua, koska kovin kauan en enää pysty edes näyttelemään, että asiat olisivat edes jokseenkin kohdillaan.
No, ehkä huomenna on vähän parempi päivä.
Tänään 25.6 on allakkaan ja kalentereihinkin merkitty ns. mustankuun päivä.
Olin toissapäivänä pitkään levoton ja ahdistunut tietämättä syytä.
Kuten tavallista, jälleen takertunut alitajuisen lapsuudenmaisemaan.
Lisäksi vielä mustankuun päivä.
Tein tilallani etelässä töitä kun lapsuuden maisemat pohjoisessa aukenivat
mielikuvissa aivan epätodellisen satumaisena.
Ei ne oikeasti noin huikeat ole (alitajunta värittää lisää) Ahdistus häipyi.
Useimmissa masennustapauksissa vallitsee vain tunnelukko. Se taas johtuu
aivojen välittäjätekijöiden puutteellisen toiminnan takia.
Näissä masennustiloissa pitää AINA lähteä apua tai yhteyttä ottamaan ulkopuolisiin ihmisiin.
Seuraa näitä kuun vaiheita. Huomenna alkaa taas nousevan kuun aika ja helpompi jakso.
kiitoksia.
Itse en noista kuuhommista juuri perusta, mutta tuo "Näissä masennustiloissa pitää AINA lähteä apua tai yhteyttä ottamaan ulkopuolisiin ihmisiin." on kyllä varmasti ihan totta. Itselläni ei kyllä ole varmaankaan kysymys masennuksesta vaan muista ongelmista. Tällä hetkellä suurimpana ongelmana on jonkinnäköiset "pakkoajatukset", jotka ovat enemmän tai vähemmän vaivanneet päätäni parin viikon ajan, välillä itsemurha-ajatuksiin asti.
Otin lääkkeitä ja toivoin, että en enää herää. Eräs henkilö näki unen, että minusta on suruviesti. Kyseinen henkilö soitti minulle ja minä vastasin ja hän kuuli heti äänestäni, että yliannostus oli otettu. Muistan vain poliisien tulon ja ambulanssissa huudettiin jatkuvasti, silmät auli !!! Jos, en olisi yrittänyt itsemurhaa, en olisi päässyt hoitoon. Esimieheni oli järkyttynyt, kun ei minusta olisi ikinä uskonut, kun olen vetänyt hampaat irvessä iloisen ihmisen roolia. Hoidossa sain huomata, etten ole yksin pahoinvoiva tässä yhteiskunnassa. Meitä on paljon, mutta monet jaksavat esittää -minulla menee ihan hyvin-roolia, vaikka sisällä onkin paha olo.
jos vain varmuus siitä, että ei Joku tule ja elvytä. Joka ilta odotan, että pääsis nukkuessa pois. Lääkkeitä on läjäpäittäin mut ei auta ja kun muuta apua ei tarjolla, niin ehkä sisäelimet tai keskushermosto jossasin vaiheessa lamaantuu ja sit pääsis täältä helvetistä pois.
Otatko joka ilta paljon lääkkeitä? Eikö niihin totu vähitellen?