ÄLKÄÄ

sitten valittako uudesta liikekeskus kaavasta, että saadaan haapavedelle halpa-halli ja tokmanni. Voidaan asioida oman kaupungin kaupoissa,eikä tarvi lähteä naapurikuntiin ostoksille ja samalla saadaan montakymmentä työpaikkaa.Armahtakaa meitä köyhiä,että hintataso laskisi haapavedellä:
9961
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

tarvitse valittaa tosiaan tästä uudesta liikekeskus
kaavasta millään tavoin,sillä en ole synnynäinen valittaja ja kitisijä.
Kaava on muuten hyvä,mutta siinä on yksi paha puute
ja se on sellainen että Haapavedellä pitäisi suosia
enemmän kallion sisäistä rakentamista eli rakentaa tämän Laitakallion sisään väestösuoja sekä liikuntaan liittyviä tiloja.

Äänestä
  • Jep - eiköhän lähetä taas leijailemaan ja pannaan ehdolle ajatus: Laitakallion sisään täysmittainen ampumarata :)

    Mut tosissaan. En ole koskaan ollut mitään kehitystä vastaan, en edes silloin kun kalliolle tehtiin Teknoligiakylä. Silloin muistaakseni jokunen vastarannan ajatuskin tuotiin julkisuuteen. Ja minun mielestä niissä oli aivan oikeata ajatustakin. Miksi rikottiin kylän ainoa ns. puisto. Olihan se jo silloin kylän kuuluisimpia pussikaljan nauttimispaikkoja, mutta siistimällä ja harventamalla puustoa olisi kalliolle saanut oivan hengähdyspisteen kaupunkilaisille ja miksei myös naapuripaikkakuntalaisillekin. Nyt se on myöhästä ja on tieten järkevintä antaa rakentaa se täyteen.

    Äänestä

  • Custom kirjoitti:

    Jep - eiköhän lähetä taas leijailemaan ja pannaan ehdolle ajatus: Laitakallion sisään täysmittainen ampumarata :)

    Mut tosissaan. En ole koskaan ollut mitään kehitystä vastaan, en edes silloin kun kalliolle tehtiin Teknoligiakylä. Silloin muistaakseni jokunen vastarannan ajatuskin tuotiin julkisuuteen. Ja minun mielestä niissä oli aivan oikeata ajatustakin. Miksi rikottiin kylän ainoa ns. puisto. Olihan se jo silloin kylän kuuluisimpia pussikaljan nauttimispaikkoja, mutta siistimällä ja harventamalla puustoa olisi kalliolle saanut oivan hengähdyspisteen kaupunkilaisille ja miksei myös naapuripaikkakuntalaisillekin. Nyt se on myöhästä ja on tieten järkevintä antaa rakentaa se täyteen.

    kalliolle vieläkin pieni puiston paikka!

    Äänestä

nyt näyttää tosiaan siltä, että kauppapaikka löytyy isommallekin hallille ja vielä lähietäisyydeltä. Eipä pilata nyt asiaa valituksilla ja sitten syytellä kuntaa kun ei ole paikkaa kaupalle.

Äänestä

elämäntapavalittajat kaada tätä hyvää hanketta!

Äänestä
  • Laitakallion länsireunan asemakaavamuutoksesta, jolla Halpa-Hallille paikka saadaan. Muutosesitys tulee nähtäville heinäkuun lopussa. Alueen suunnittelusta tuskin kellään on huomauttamista. Sisältöön päästään tutustumaan kuukauden päästä.

    Äänestä

ja Kaustisilla rakennettu konserttisalo
kallion sisään. Ja eikö ole joku kirkkokin
tehty kallioon.

Äänestä

aina kun kitisyttää. Vattukylän mallilla mussuttaa.

Äänestä
  • huomenna julistetaan. Iso juttu, virttä veisataan ei kitistä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


HYVÄT KITISIJÄT kirjoitti:

sitten valittako uudesta liikekeskus kaavasta, että saadaan haapavedelle halpa-halli ja tokmanni. Voidaan asioida oman kaupungin kaupoissa,eikä tarvi lähteä naapurikuntiin ostoksille ja samalla saadaan montakymmentä työpaikkaa.Armahtakaa meitä köyhiä,että hintataso laskisi haapavedellä:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu