Meillä ollut sijaispoika kohta yhdeksän kuukautta. Pari kuukautta sitten ekat diagnoosit, Monimuotoinen kehityshäiriö ja lapsuuden tunnehäiriö. Meille kerrottiin lapsen sijoitusvaiheessa, että rauhallinen poika. Tällä hetkellä kumpikaan vanhemmista ei ole kiintynyt poikaan, testaa rajoja, menee paikasta toiseen, koko ajan joudumme olemaan varuillamme omassa kodissamme, ikäänkuin työvuorossa. Kuitenkaan perhehoito ei ole meidän päätyö, vaan molemmat käymme kodin ulkopuolella töissä. Tuntuu, että ennemminkin vihaamme lasta. Hän herättää vain negatiivisia ajatuksia. Mitä teemme ?
Jatkaako sijaisvanhempana vai ei ?
112
473962
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 47
Vanhimmat
Tuntuisi pahalta jos palauttaisitte lapsen ,koska hän ei olekaan sellainen kuin haluaisitte hänen olevan.Olen varma ,että hänestä löytyy myös niitä ihania piirteitä,kärsivällisyyttä .Vaikka lapsi olisi teidän biologinen , hän voisi yhtä lailla olla vaativa YLIVILKAS ja kenties omata jonkinlaisen diagnoosin, mutta taatusti teille ei tulisi edes mieleenkään antaa lasta pois.Terveisin 4 lapsen ei biologinen äiti, joka tässä elämän vaiheessa joutuu tekemään vähän erikoisjärjestelyjä jopa wc käyntiä varten.............ja paljon puhuttua omaa aikaa on yöllä,jos ei satu pystyyn nukahtamaan.
..kokemuksesta voin sanoa, ettei tilanteenne tule helpottumaan. Kuulostaa julmalta, mutta on kuitenkin perin inhimillistä.
Ei ole totta, että äitiys olisi sama bio- ja sijaislapsille. En usko sitä, joka niin väittää. Sijaislapsi tuo aina mukana oman historiansa, sekä geneettisen että sosiaalisen, ja valitettavan moni lapsista on kiintymyssuhdehäiriöinen. Muotisana ehkä jonkun mielestä, mutta valitettavasti täyttä todellisuutta useille sijaisperheille.
Jos nyt jo teistä tuntuu, ettei tunnesidettä ole syntynyt, niin tulevina vuosina tulet kantamaan suurta syyllisyyttä siitä, ettet kykene rakastamaan lasta. Ongelmat eivät helpotu, päinvastoin, lapsen kotiutuessa perheeseenne,ne vaikeutuvat. On lapsia, jotka ovat niin tyhjiä, ettei heissä ole mitään, mitä rakastaa. Jos äitinä et kykene antamaan rakkautta, niin ehkä laitoksessa vaihtuvat hoitajat kykenevät antamaan enemmän positiivisia kokemuksia lapselle tämän kasvaessa. Työvuoron ajan jokainen jaksaa.
Viimeiset kymmenen vuotta olen toiminut sijaisäitinä. Lapset meillä ovat onnellisia, siten kuin kykenevät. Minä mietin joka päivä, että oliko "uhrautuminen" sen arvoista.. Enkä ole paha ihminen, päinvastoin, sydämeltäni olen muumimamma, joka HALUAISI pelastaa jokaisen lapsen, joka apua tarvitsee.
Kaikkien sijaisperheiden tulisi tänä päivänä olla ammatillisia, ja korvausten sen mukaisia.
on vakava ja se on mietittävä että onko sijaiskoti tälle lapselle se paras mahdollinen. Kuten mainitsit että työvuorot kun vaihtuvat niin sitä positiivistä ajtusta on helpompi jakaa.
Tuo oli hyvä loppu lause että sijaisperheet olisivat ammattilaisia ja se että korvaus senmukaista.
Tänään on todella niin moniongelmaisia lapsia jotka huostaanotetaan että siinä kysytään ammattimaista taitoa ja pätevyyttä ennenkaikkea.
siitä että KAIKKIEN sijaisvanhempien,kotien olisi oltava ammatillisia.
Ei kaikki lapset ole samanlaisia,eikä vanhemmat.
Ei kaikki lapset ennekaikkea tarvitse ammatillista otetta,vaan tavallista kotia,turvaa ja rakkautta.Minä luulen että joskus se voi olla jopa jonkinmoinen rasite että on hoitoalan koulutus sijaisvanhempana.Sitä analysoi kaikkea ja näkee oireita jne.kaikessa mitä lapsi tekee,tuntee ja ilmaisee.Minä uskon kyllä että ammatilliset kodit joskus tarpeen mutta rakastavia vanhempia,TAVALLISIA AIKUISIA-eri ammattikuntiin kuuluvat vanhemmat ovat rikkaus lapselle.
Minulla on hoitoalan koulutus mutta miehelläni ei,ja olenkin huomannut että häneltä käy vanhempana oleminen "luontevammin"helpommin.
Kun lapsistamme joku "oireilee";suutuu,itkee,pistä paikat hullunmyllyn..jne.-huomaan että pohdin,veivaan ja analysoin...syyllistän itseäni,muita ja väsyn...Mieheni tuumaa:antaa lapsen purkaa pahaa oloaan,sillä on tainnut olla pa..ka päivä.Menen juttelemaan sille myöhemmin.
Syyllistyn siis ajattelemaan niinkuin olisin töissä-en niinkuin oma lapsi purkaisi kiukkuaan.Joskus on paikallaan olla vanhempi,ja jos ei se riitä niin haen lapselle apua."Hoitolalan"ihmisiltä.
Mukavaa lukea välillä järkeviäkin kirjoituksia.Olemme vanhemmat neljälle lapselle ja yksikään heistä ei tarvitsisi AMMATILLISTA sijaisperhettä.On myös paljon täysin terveitä huostaanotettuja lapsia.
tavalliset immeiset kunniaan ja maalaisjärki!
Ja sairauskin on elämässä normaalia. Miksi joku pitäisi erottaa sairaudenkaan perusteella tavallisesta elämästä, vaikka se tavallinen elämä asiantuntija-avuin olisi todettu parhaiten lasta tukevaksi ja kunnioittavaksi?
Ymmärrystä erilaisten ihmisten välille ei synny minkäänlaisella "rotuerottelulla".
Kunnollinen tuki muutoin normaalissa perhe-elämässä ja biologisen suvun positiivisella huomiolla lisättynä on monille sijoitetuille lapsille parasta mitä voi kuvitella. (Siis jos biologisen vanhemman vahvat tukitoimet sitä ennen ovat osoittautuneet riittämättömiksi)
Joka kaikkia lapsia ammatillisen hoitokodin kuvittelee parhaiten pystyvän auttamaan, ei tiedä mistä puhuu. Ei tunne sijaisperheitä, ammatillisia perhekoteja eikä etenkään apua tarvitsevia lapsia tarpeeksi.
Sijoitettua lasta saa kaikin mokomin rakastaa kuin omaansa. Ei se ole biologisen äidin rakkaudelta pois. Jos lasta ei päästä kiintymään, on se huono ennuste hänen kyvylleen aikuisena sitoutua, kiintyä, perustaa halutessaan perhe jne... Ei lasta voi jättää odottamaan josko sitä rakkautta saisi sitten joskus tulevaisuudessa joka päiväkin. Julmaa ajatella, että kaikkein heikoimmassa osassa olevia alkaisi joku hoitaa ammtillisesti, vain rahan vuoksi, jos on mahdollisuus olla perheessä toivottuna lapsena muiden toivottujen lasten joukossa.
Puhuit kuin omalla suullani.
Noin se vaan valitettavasti on.
Yleensä nuo ongelmat tuollaiset lasten kanssa vain suurentuvat, lapsen kasvettua. Murrosikä saattaa olla painajamaista.
Olen itsekkin miettinyt monesti, onko tämä tämän arvoista?
Kiitos vastauksistanne ja rehellisistä mielipiteistänne. Auttaa aina kun kuulee, että on muitakin samassa tilanteessa olevia. Tänä aamuna näyttää taas paremmalta, omaa jaksamista täytyy vain ylläpitää.
Hakekaa apua sijoittavalta kunnalta. Kertokaa tilanteestanne ja pyytäkää lisää tukea jaksamiseenne. Heillä on velvollisuus auttaa teidän tilanteessanne, ettette pala loppuun. Sijaisvanhemmuus ei saa johtaa siihen, että elämästä tulee ilotonta, jos merkkejä tästä on näkyvissä on aika saada lisää apua tai viheltää peli poikki. Nääntyneet vanhemmat eivät jaksa vaikean lapsen kanssa ja silloin lapsen etu ei toteudu.
Pitäkää huolta itsestänne ja lapsesta, voimia toivotellen: sijaisäiti
Ehdottain myös kääntymään sijoittaja kunnan puoleen ja pyytämään esim.tukiperhettä oman jaksamisen vuoksi.
Olen myös samaa mieltä, että kyllä se biologinen lapsi eroaa omasta, töitä saa tehdä enemmän, että rakastaa myös toisen omaa yhtälailla.
Ja aika on onneksi siinä apuna. Kun yhteistä elettyä arkea on takana paljon, tulee kiintymys aina vaan vahvempana.
Meillä oli myös epäilystä ylivilkkaudesta pojassa, mutta vuoden päivät oltuaan meillä hän rauhoittu. Ja koimme että elämän rauhoittaminen myös kaikilla tavoilla perheessämme auttoi kummasti.
Voi surku, jos elämästä vielä tulee "ilotontakin"? Häpeä, että kehtaat tuollasia kirjotella lapsesta, jonka olet riistänyt hänen omilta vanhemmiltaan. Opettele ensiksi häpeämisen jalo taito. Ja mieti sitten, miten paljon RAHASSA häviät, kun joudut lapsesta luopumaan??
Oletko koskaan tajunnut, kuinka ILOTONTA on ÄIDIN elämä, jolta on viety lapsi.
Jospa tämä kokemus nyt opettaisi jotain elämästä?
Toivon niin. Pala h.....n tul....!!
Ei aloittajan perhe ole keneltäkään lasta riistänyt. Ennenkuin lapsi on heille muuttanut, lapsi on tarvinnut perheen.
Miksi heidän pitäisi hävetä? Sitäkö, että haluavat auttaa lasta, joka ei voi asua kotonaan? Kummallinen ajattelutapa sinulla!
Rahalla ei saa onnea. Palkkiot ovat niin pienet, ettei todellakaan kukaan ala itseään polttamaan loppuun niiden takia.
Hänen pitäisi hävetä sitä, että myöntää vihaavansa toisen äidin lasta, jonka on itselleen kuitenkin halunnut. Älytöntä kypsymättömyyttä?
Olen hoitotyössä, ollut jo vuosia ja omat lapseni ovat aikuisia.
Joskus töissä väsyttää todella rankasti. Silti en voisi enkä kehtaisi millään palstoilla kirjoitella vihaavani hoidettaviani..
Olen sen aikoinaan ammatikseni valinnut.
eikä 112 joka ilottomuus -sanaa käytti. Jostain syystä se biologinen perhe ei ole tuon pojan kanssa pärjännyt. Itse rakastan kovasti meille sijoitettua lasta ja niin tekee hänen biologinen äitinsäkin! Ja kuitenkin hän on iloinen että olen kiintynyt hänen lapseensa, koska se on näyttänyt hänelle konkreettisesti, että hänen lapsensa saa joka ikinen päivä sitä hellää huolenpitoa, mitä lasten kuuluukin. En hoida hänen lastaan tienatakseni kesämökkiä tai kallista autoa, vaan koska minulla siihen on aikaa ja halua. Kenenkään ulkopuolisen ei sitä tarvitse uskoa, ellei halua, tärkeintä on se että lapsi voi hyvin ja biologiset vanhemmat ovat hoitoon tyytyväisiä.
Jokainen menetetty lapsi on biologiselle vanhemmalle tuskaa, mutta lapsi on sijaisperheessäkin vain rajallisen ajan, eikä hän konkreettisesti ole kenenkään omaisuutta.
Älä luovuta lastasi mielessäsi toiselle. Tiedän kokemuksesta, että pahimman vaiheen mentyä ohi biologinen äiti voi löytää onnea lapsensa äitinä olemisesta, vaikkei hänen kanssaan asukaan. Ei se tee sinusta arvotonta äitiä, ettet hänen kanssaan asu. Ei sijaisäiti voi ikinä korvata sinua, vaikka lapsellesi toinen äiti voi ollakin. Kyllä niillä sinun lihaasi ja vertasi olevilla sukujuurilla on lapsellesi tosi tärkeä merkitys.
Sijaisvanhemmat eivät todellakaan ole keltään yhtään lasta riistäneet, ensin on tarve ja sitten vasta etsitään koti. Sijaisvanhemmat hoitavat heille uskottua tehtävää.
Ja mitä ilottomuuteen tulee, elämä vain joskus tulee vaikeuksien myötä ilottomaksi, ihan biologisten lasten kanssa, EI SE OLE HÄPEÄ! Elämä on joskus rankkaa ja silloin on oikeus ihan kaikilla ihmisillä hakea apua.
On lapsia, joiden kanssa ei pärjää yksin, ja tuollaiset kirjoitukset kumpuavat äärettömästä väsymyksestä. Ja ihan varma on, että ei ole ihmistä, joka ei joskus tuntisi vihan tunteita ihan biologisia lapsiaankin kohtaan. Ei ole ihme jos voimat vievä lapsenhoito saa tunteen jäämään päälle. Jos ei ole kokenut, ei voi tietää. Vanha totuus pitää hyvin paikkansa.
hyvänen aika! Sinun hoitoalan ammattilaisena tulisi tunnistaa jaksamisen äärirajoilla oleva ihminen. Paljonpa lasta autta se, että täällä mollaat uupuneita ihmisiä.
Ja on aivan eri asia olla uupunut palkkatyöstä kuin kotielämästä! 112 nimenomaan kertoi vielä heidän olevan palkkatöissä muualla. Heidän voimavaransa eivät ole riittäviä tällä hetkellä, siksi tunne on tuollainen kuin on.
Yhteiskunnassa on vikaa, se on totta. Mm. päihdeäidit kantavat hirveitä syyllisyyksiä lapsille aiheuttamistaan vammoista. Silti yhteiskunta ei anna mahdollisuutta estää niiden syntyä, ellei äiti itse jaksa hoidossa pysyä. Vastuu sysätään siis sairaalle, joka ei sitä ole kykenevä ottamaan.
Sijaisvanhempien mollaaminen ei ole lasten etu. Keskustellaan mieluummin siitä, mitä pitäisi tehdä ihmisten oikeasti tukemiseksi. Miten ihanaa olisi, jos sijaisvanhemmuutta ei tarvittaisi nykymuodossa, vaan lapsi voisi asua esim. ongelmistaan toipuvan äidin kanssa vahvasti tuettuna. Siis jos äiti jaksaisi sitä, eikä lapsi joutuisi levottoman elämän keskelle. Päihdeäidille kotiin tulisi "katkaisuhoitokoti" jossa ei juopoteltaisi, vaan elettäisiin normaalia perhe-elämää ammattitaitoisen päihdetyöntekijän jatkuvasti ohjaamana ja tukemana. Lasta ei tarvitsisi erottaa biologisesta vanhemmasta muuta kuin silloin kun tämä pelkää vanhempaansa. Hoitoa sovellettaisi sitten kaikkiin ongelmiin niiden vaatimalla tavalla.
Tällainen haihatteleva sijaisvanhempi olen, mutta miksei tällaista voisi olla vaihtoehtona?
Ja jos jonnekin se vihantunne on purettava, niin totta ihmeessä tänne saa tulla höyryämään. Kypsyyttä on se, että myöntää oman heikkoutensa.
Kun sijaisäiti 112 oppii tuntemaan häpeää, hän hakee Itselleen apua ja lapsi saattaa pelastua hänen vihansa tuhoavuudelta. Kyllä nuo sijaisvanhemmat on ymmärrystä vailla hyssyttelyineen, ilmeisesti heille jokapäiväistä sijaislasten vihaaminen ja esittävät sellaisen kammottavuuden luonnollisena.
Riskialtiissa paikassa on lapsi siellä, melko varmasti 112 pahoinpitelee sijaislasta voimattomuudessaan. Pahoinpitely tulee seurauksena ellei jokin katkaise kierrettä. Ellei kukaan tiedä ei voi auttaa ja saattaa lapsi menettää henkensä.
Lapsi pitäisi saada siltä pois ja 112 hoitoon.
asiaa. Juuri tätä minä olen usein miettinyt näissä sijoitusasioissa. Kun lapsi siirretään toiseen perheeseen, se ei ratkaise kenenkään ongelmia. Ne seuraavat mukana.
Mutta tällä tukimuodolla suoraan lapsen perheeseen, tuettaisiin kaikkia osapuolia, eikä lasta erotettaisi oikeista vanhemmistaan.
Mutta tällaisia asiaa koskevia aloitteita pitäisi jonkun alkaa viestittää sos.työntekijöille.
Tämä olisi varmasti hyvin monia ihmisiä palveleva keino. Lapsi saisi asua omassa, tutussa ympäristössä. Lapsen vanhempien ei tarvitsisi aloittaa taistelua lapsen/lasten takaisin saamiseksi, vaan vähäiset voimavarat voisi suunnata lapsen "käyttöön".
Myös ulkopuolisten ihmisten viha ja katkeruus näistä rahanahneista hoitajista loppuisi.
Tällä toimenpiteellä autettaisiin suurempaa ihmisjoukkoa, kuin osaan vielä ajatellakaan? Niin monen katkeran ihmisen vuodatusta olen kuullut noista bisnesmäisistä sijaiskodeista. En työssäni, vaan vapaa-ajalla. Harrastan asioita, joissa käy monenlaisia ihmisiä.
Lähes joka kerta tulee puheeksi tämä sairas sijaripolitiikka, jota yhteiskunta nyt pyörittää!
Vielä tämän alkuperäisen kirjoittajan jaksamisesta. Kyllä hänen on sijariksi alettuaan pitänyt voimavaransa arvioida.
Jos ne eivät riitä, silloin sama käytäntö kuin äideilläkin (en mielelläni käytä sanaa bio, koska lapsella ei ole kuin yksi äiti). Elikkä jaksamaton hoitaja itse hoidon ja avun piiriin ja lapsi takaisin kotiin, mikäli se on mahdollista toteuttaa.
Miksi pitäisi tuntea häpeää, ellei ole tehnyt tieten tahtoen väärin. Oletuksesi lähtee ilmeisesti siitä, että biologinen äitikin on toiminut TAHALLAAN lapsensa edun vastaisesti. Jos näin olisi, olisi minun mielestäni häpeä oikea sana.
Kun en usko, että kukaan lapselleen sijoitusrumbaa tahallaan aiheuttaisi, en voi vaatia masuäitejäkään häpeämään. Kyllä silläkin puolella on kyse useimmiten yksinkertaisesti voimien puuttumisesta. Samanlaisia ihmisiä me pohjimmiltamme keikki olemme, eivät sijaisvanhemmat mitään yli-ihmisiä ole, jotka eivät voisi uupua.
Perheen ja hänen masuäitinsä jatko on paljolti riippuvainen siitä, hakevatko he tarpeeksi apua ja saavatko sitä.
Monesti rauhalliseksi kerrottu lapsi on hankala vain testatakseen, hylkäävätkö nämä vanhemmat hänet, onko hän itse taas niin arvoton...
Lasta ei missään nimessä pitäisi riepotella edestakaisin paikasta toiseen, vaan jämäkästi tukea häntä ja perhettä siellä missä nyt on. Pieni aika tuo minun mielestäni on lapsen psyyken liikkeille, vaikka sijaisvanhemman vaikeassa arjessa varmaan tuntuu iäisyydeltä.
Vihantunnetta ei saa jäädä kärsimään, lapsi ei sitä todellakaan ole ansainnut. Jos tukitoimet eivät auta, ja elämä edelleen vaikuttaa yhtä mahdottomalta, niin sitten mielestäni on syytä tuon perheen luopua sijoituksesta. Sehän ei tarkoita tietenkään sitä, että lapsi palaisi takaisin biologiselle äidilleen, joka ansaitsee myös rauhan oman elämänsä järjestämiseen ilman kaaosmaista kotielämää.
Vahvat tukitoimet bioäidin kotona ovat minustakin perusteltuja, jos sijoituksen syynä on ollut vain ja ainoastaan väsymys vaikeasti oireilevan lapsen hoitoon. Koska lapsi ennen sijoitusta on kuitenkin aloittajan kertoman mukaan ollut rauhallisen, on sijaisäiti kuitenkin itse luultavimmin suurissa vaikeuksissa ilman huostaanottoakin.
kanssa tehdään, jotka ilmoittavat, etteivät tarvitse mitään "katkaisukotia", että voivat hyvin ja kiitos ei tänne tartteta mitään työntekijöitä?
Moniko meistä ottaisi jonkun vieraan ihmisen, työntekijän, kotiinsa asumaan ja määräilemään? Kuka takaisi tämän työntekijän turvallisuuden?
Vai olisiko tämä katkaisukoti vaihtoehtona huostaanotolle - katkaisukotiin muutettaisiin jonnekin muualle, yhteiskunnan asuntoon, jossa olisi tämä tuki ja työntekijät, vähän kuin ensikoti nuorille äideille. Jos tästä kieltäytyisi, niin sitten olisi vaihtoehtona huostaanotto.
???Kumpa toteutuisi!!!
mutta eikö olisi hyvä! Pakkohoito olisi varmaan edellytys, että toimisi käytännössä. Jäisi siinä samalla jo monta vaurioitunutta lasta syntymättä, monta syyllisyyttä äideiltä pois. Olemmekohan koskaan valmiita tällaiseen, vai voidaanko kauankin vielä polkea sairaita ihmisiä maahan yksilönvapauden nimissä :( Jos koomassa oloon kuuluisi, että ihminen kiljuisi että minuahan ei hoideta, niin tämä yhteiskunta tottelisi. Koomasta vaan ei ole seurauksena vammaisia lapsia, niin ei pääsisi yhteiskunta silti heitä huonoiksi ihmisiksi leimaamaan.
Vaan luojahan ei kiellä suuria haaveilemasta, lievemmissä tapauksissa varmaan riittäisikin tuo huostaanoton pelote ja vanhempi ottaisi ilolla vastaan saamansa avun. Heitä tässä sääliksi käy, kun eivät saa edes mahdollisuutta, he harvat.
Olin tikahtua kun luin juttusi.Elät näköjään haavemaailmassa.Asiasta toiseen nimittäin tiedän jotain.....monet sijaisperheet ovat syyllistyneet siihen että lapsi/lapset eivät ole tavanneet biologisia vanhempiaan,vedoten ettei lapsi/lapset halua tavata biologista vanhempaa.Se on lisääntynyt suurimassa määrin ja sos.viranomasiet harrastavat perheiden rikkomista.Heillä ei ole omaatuntoa ja he maksavat mielellään sijaisperheille ja perhekodeille palkkaa.Sen takia en kunnioita sijareita enkä perhekoteja he kuvittelevat olevansa lapselle/lapsille kivoja ja he haluavatkin viedä lapsia pois biologilta vanhemmilta koska he saavat hyvää palkkaa.Minä tunnen muutaman sijoitetun lapsen ja ovat kertonneet tosi karmeita juttuja sijaisperheessä/perhekodissa olostaan.Nämä lapsukaiset ovat täysi-ikäisiä ja minä olen yksi niistä.Älkää sijarit kertoko satuja!
viisainta teidän kaikkien takia purkaa tämä toimeksiantosopimus. Sellaiset tunteet kuin vihaaminen ei saisi tulla esiin tässä hoitotyössä.Voin arvata tunteet, kun olette sängyssä illalla ja pohditte päivän tapahtumia. Teidän oma energianne kuluu siihen yhteen lapseen.Miten on teidän yhteisen ajan käytön-jaksatteko ajatella sitä vielä. Lapsi vaistoaa sen, että hän ei ole niin haluttu ja pidetty. Hänellä ei ole hyvä olla sellaisessa perheessä
missä vanhempien jaksaminen loppuu. Tuliperhe toisi helpotusta kerran kuukaudessa, mutta sitä muuta aikaa on kuukaudessa monta päivää. Lapsi on ollut teillä jo jonkin aikaa ja luulisi siinä ajassa jo jotain positiivistakin näkyvän, jos sitä on olemassa.
Ei ole niin kauheaa, jos sijoitus ei onnistukkaan. Näinkin sijoituksen alussa olisi helpompi luopua lapsesta, kuin vasta vuosien jälkeen. Mielestäni ei kannata sinnitellä tämän asian kanssa, vaan luopua tästä lapsesta, jolle laitos tai ammatillinen koti olisi se jaksavampi paikka, koska siellä on useita henkilöitä häntä hoitamassa.
Sijoittaja on tehnyt kohdallanne virhearvion. Lapsi, joka teille on uskottu ei ole ansainnut negatiivisia tunteitanne eikä vihaa osakseen kärsittyään elämässään jo huostaanoton ja ties mitä. Teidän piti häntä auttaa. Sijoittajan on viipymättä tunnustettava virhesijoitus ja korjattava lapsen tilanne. Lapsellehan on tarkoitus verovaroin järjestää onnellista lapsuutta ja eväitä tulevaisuutta varten.
Teille ei verovaroin voida järjestää tukiperhettä (kuten joku täällä ehdotti), se olisi aikoinaan pitänyt järjestää biokodille ja jos on järjestetty, niin eipä siitä sitten ole apua ollut. Miksi me veronmaksajat kustantaisimme sijaisperheen palkkion ja sen lisäksi vielä tukiperheen tälle samaiselle sijaisperheelle. Onko mitään naurettavampaa enää kuultu kuin tuo tässä ketjussa ehdotettu tukiperhe-idea. Jaksamisestahan sijaisperheille juuri maksetaan, jos ei jaksa niin toimeksianto lakkautettakoon.
tyypillinen vastaus helinäkoolta.
Ymmärrystä ei riitä kuin..itselleen.
Jos maailma olis noin musta valkoinen...mutta kun ei ole.
Jos sijaisperheelle maksettaisiin jaksamisesta, niin palkkio olisi varmasti toista luokkaa.
Sijaisperheelle maksetaan siitä, että lapsi saa tulla heidän perheeseensä asumaan.
Eikö sijaisperhe ole mielestäsi ansainnut KOSKAAN lomaa? Sellaisiakin sijoitettuja on todella paljon, jotka ovat aina sijaisperheessä. Eli tapaavat biovanhempiaan vain muutaman tunnin tai päivän kerrallaan.
Ota myös huomioon, että sijoitetut eivät aina ole helpoimmasta päästä.
Voihan tukiperhe auttaa sijaisperhettä, vaikkei se olisi auttanut bioperhettä aikanaan. Miksi ajattelet näin mustavalkoisesti? Ehkä siellä bioperheessä on ollut muutakin ongelmaa kuin jaksaminen tai ettei 1krt/kk tukiperheessä ollut riittävää lepoa biovanhemmille. Sijaisperheelle se voisi riittääkin.
Mene ja tiedä, mutta ihmisiä me sijaisvanhemmatkin olemme eikä meiltä voi ihan mitä tahansa vaatia.
Eipä auta lasta, jos edestakaisin pompotellaan. Se on jo tullut historiassa hyvin selväksi. Ensin apua, sitten vasta sijoituksen sorkkiminen! Aivan niin kuin biologisenkin vanhemman kohdalla.
Eikö normaalilla perheellä, jollainen sijaisperhe pitäisi olla, ole ihan omasta takaa tukiverkko ja omia sukulaisia jaksamista helpottamassa ja auttamassa, ettei tarvitse yhteiskunnan rahoilla tuliperheitäkin heille vielä kustantaa.
Vai ovatko sijaisperheet niin vieraantuneita omista sukulaisistaan ja tukiverkostaan että tukeutuvat kaikessa yhteiskunnan apuun, siihenkin apuun, joka sitten on avun tarpeessa olevilta bioperheiltä tässä resurssipulamaassa pois. Tuonkin tukiperheen ohjaaminen jollekin avun tarpeessa olevalle bioperheelle voisi estää yhden uuden huostaanoton.
ihana tukiverkko, johon sukulaiset ja tuttavat kuuluvat. Apua saadaan tarvittaessa.
Kuitenkin jos meillä olisi vaativa lapsi niin en HALUAISI viedä häntä lapsiperheen taakaksi esim. koko viikonlopuksi. Tai isovanhemmille, jotka ovat kohta 7kymppisiä.
Apua pyydettäessä täytyy ottaa huomioon myös se, ettei ketään liikaa rasita.
Tukiperhe voi auttaa sijaisperhettä jaksamaan sen yhden lapsen, yksilön, kanssa joka heille on sijoitettu. Mieluummin sijaisperheelle tukea kuin että lapsi joutuisi laitokseen. Eihän monikaan uskaltaisi ryhtyä sijaisperheeksi jos tämän työn kanssa ihan yksin jätettäisiin.
Miksi kummassa sijaisperheen pitäisi jaksaa, jollei biologinen perhekään ole jaksanut?
Kyllä minusta on oikein, että kaikki yhdessä tuumin osallistumme heikompiosaisten auttamiseen. Miksi perheelle aivan oudon suvun pitäisi yksistään kantaa perhehoidon rasittavuus? En minä voi velvoittaa sukulaisiani minua "lomittamaan." Yhteiskunnassa on paljon vikaa, mutta vielä käsittämättömämpää olisi, jos se sysäisi vastuun sijaisvanhempien kautta aivan asiaan kuulumattomien niskaan kokonaisuudessaan, vain sillä perusteella, että ovat sijaisperheen "tukiverkkoa." Yhtä hyvin voisi pyytää, että lapsen biologisten sukulaisten täytyisi pystyä tuo vastuu kantamaan, elleivät halua epäonnistujan leimaa otsaansa.
Meillä lapselle tukiperhe ja siihen olemme oikeutettuja. Niin luit oikein oikeutettuja.
Syyt siihen jääkööt sanomatta. mutta elämä sijaisperheellä saattaa olla sellaista laadultaan että... kunpa ymmärtäisit. Elämä on moniväristä eikä musta valkoista.
Miksi sinä et saanut aikanaan tukiperhettä lapsellesi?
kuinka ne vievät vielä sijaislapsiaan mummon ja vaarin luo tai naapurit niitä hoitaa.
Minusta olisi se paras ja oikea tukiverkosto bioäidin ja hänen sukulaisensa. He voisivat ottaa lapsen huostaansa jopa viikoksi tai kahdeksikin. Eikä siitä tarvitsisi edes maksaa kun ovat sukulaisia. Me on yritetty mutta kun ei ole onnistunut yrityksistä huolimatta.
Bioperheille ei riitä tukiperheitä, koska sijaisvanhemmat syövät niitä yhteiskunnan palveluita. Näin niidenkin bioperheiden tilanne pysyy huonona, joita tukiperhe voisi auttaa pahimman yli huostaanoton sijaan.
Ehdottomasti sijoittajan pitää analysoida sijoituksessa tekemänsä virheet ja otettava opikseen, jottei vastaavat virhesijoitukset jatkuvasti toistu.
Nämä keskustelut on hyvinä, en olisi kuuna päivänä uskonut, ettei sijaisperheiltä sitä mainostamaansa rakkautta, lämpöä ja vahvaa vanhemmuutta sitten riitäkään tarpeeksi sijaislapsen hoitoon.
Moni bioperhe ottaisi lapsen ihan kokonaan kotiin, mutta sitä ei sallita.
Miksi noita jäähyaikoja ei ole selvitetty ennen kuin ryhdytään sijaisvanhemmiksi vai ovat sijaisvanhemmat yliarvioineet kykynsä niin pahasti. Sitäpaitsi voittehan palkata jonkun hoitajan, jos haluatte välillä tuulettumaan, sehän on normaalia. Normaalia ja tavallista perhe-elämäähän sitä piti sijaislapselle tarjota. Eikö?
Eiks sekin tuu ilmatteeks meille hoitamaan, sehän on normaalia...ihan vaan rakkaudesta meiän lapsiin vai miten se menikään?
Olisihan se bioäitikin voinut palkata hoitajan, vai mitä?
"Normaalia ja tavallista perhe-elämää.."
Niinpä, normaali lapsi hoidetaankin yleensä perheessä ilman mitään ongelmia. Meilläkin on tällainen lapsi, jonka lasken normaaliksi, vaikka onkin FAS-lapsi.
Toinen onkin kaikkea muuta, minkä lasken normaaliksi. Koheltaa ja rikkoo tahallaan tavaroita. Kiusaa toisia lapsia, fyysisesti ja psyykkisesti. Tuottaa "melusaastetta" kiljumalla ihan huvikseen, kysyttäessä omien sanojensa mukaan laulaa tai puhuu. Mitään sanoja ei älämölöstä kuitenkaan erota. Kaupassa täytyy vahtia koko ajan, ettei heittele tavaroita. Autossa ei jaksa istua, turvavyötä ei laita vapaaehtoisesti.
Kylässä ollessamme pitää omaa showtaan.
Puhunko lapsesta, jolla on 3v uhma? En, vaan lähes 10-vuotiaasta.
Kuitenkin silloin kun nämä lapset on meille tulleet (eri aikaan) niin juuri tästä FAS-lapsesta varoiteltiin. Hänestä sanottiin, ettei ole ihan normaali ja voi tulla vaikka mitä ongelmia. Tästä toisesta taas sanottiin, että on normaali lapsi...
Sossu ehkä yliarvioi meidän kykymme. Tuskin olisimme tätä lasta uskaltaneet ottaakaan jos olisimme rehellisesti tienneet mitä olimme saamassa.
Varmasti moni bioperhe ottaisi lapsensa takaisin, mutta onko se lapsen edun mukaista? Siihen kun ei riitä pelkkä biovanhempien tahto... Tottahan se silloin sallitaan jos bioperheessä on asiat kunnossa.
Koettakaa saada apua ajatuksiinne. Oletteko käyneet työnohjauksessa? Siellä saisi purkaa ajatuksia rauhassa. Ja sen on sijoittava kunta velvollinen maksamaan.Lukeehan meidän työsopimuksessa niin.
Niin, työtä tuo ensimäinen vuosi on. Muistan miten itse tuntui, että tekee 24 h työtä lapsen kanssa. KUka sellaista muu jaksaisi kuin sijaisperhe? Omien kanssa siinä on yleensä rakkaus lasta kohtaan heti olemassa, mutta ennen kuin kiintyminen on tapahtunut, teemme työtä ympäri vuorokautisesti. Sitten kun arki tasaantuu, ei se enää tunnu työltä, vaan normaalilta perheen arjelta.
Ja jos lapsi on hankala, on tuo kiintymyssuhdeaika ehdottomasti pidempi, ehkä vuosia.
Tunsitko mitä tunteita, kun näit lapsen ensikerran?
Jos tuossa tilanteessa oli hyviä tuntemuksia, koeta kaivaa niitä esiin ja ponnistaa niistä.
Minkä ikäinen lapsi on?
Yksi varteen otettava vaihtoehto on täysin lapsen ehdoilla eläminen. Nämä pienet ihmisen taimet ovat äärimmäisen rikkinäisiä ja yksi mikä varmaan tekee heille hallaa on päiväkoti.
Nämä riepotetut lapset vaatisivat yhden hoitavan ihmisen ensi vuosien ajan. Jos lapsi saisi olla kotona ja kaikki ylimääräinen meneminen poistettaisiin, varmaan se toisi hänelle mahdollisuuden rauhoittua ja ehkä opetellakkin paikallaoloa ym. Lasten levottomuus johtuu myös osin rikkinäisestä arjesta, vaihtuvista hoitajista ym.
Meidän taaperon kohdalla emme käyneet juuri missää ekan vuoden aikana, levottomuus iski häneen niin helpolla. TÄnä päivänä hän on ihan normaalin rauhallinen, ehkä vain hieman helposti riehaantuva.
Mutta muistakaamme, että myös raskauden aikaisilla huumeiden käytöllä ym on suuri merkitys, niille asioille me tuskin voimme tehdä mitään.
Meillä on tehty tämä ratkaisu jo biologisten lasten kohdalla. että lapset hoidetaan kotona - yleensä hoitaja olen ollut minä, mutta on meillä ollut palkattu hoitajakin silloin kun itse olin työssä tai opiskelemassa.
Kotihoito on ollut luonnollisesti myös sijoitettujen lasten hoitomuoto ja varmasti yksi painava tekijä nuorimman sijoittamiseen juuri meidän perheeseemme. Tätä nuorinta kuvailtiin lastenkodissa ylivilkkaaksi, keskittymiskyvyttömäksi ja ties miksi. Biloginen äiti oli valittanut useamman kerran, että ei saa lasta tottelemaan yms. Kohta lapsi on asunut luonamme vuoden ja edistystä on tapahtunut selvästi, viimeaikoina suurin harppauksin. Missään tapauksessa tämä lapsi ei ole edelleenkään kykenevä toimimaan pitkiä aikoja ryhmässä, kuten kokopäivähoidossa päiväkodissa, sillä ikätovereiden joukossa alkaa herkästi uho ja oman edun ajaminen vaikka toisia lyömällä l. ryhmässä olemisen harjoittelu jatkuu pari kertaa viikossa kokoontuvassa kerhossa. Kotona lapsi saa paljon huomiota ja hänen kanssaan on aikaa keskustella silloin kun asiat nousevat esiin ("iskä ei tule koskaan käymään").
Minusta teidän perhettänne on petetty, jos teidän on annettu ymmärtää, että voitte jatkaa normaalia palkkatyötänne ja laittaa lapsen päiväkotiin - jos teillä ei kummallakaan ole mahdollisuutta jäädä tarpeen vaatimaksi ajaksi kotiin, eikä sijoittajakunta järjestä sekä taloudellista että muuta tukea työllenne, on varmaankin parasta ilmoittaa sijoittajataholle, että etsivät lapsen tarpeita paremmin vastaavan sijoituspaikan, niin ikävältä kuin varmasti tuntuukin "epäonnistua" sijaisvanhempana.
Jos tilanne karkaa käsistä pakkohuostaanotto. Siitä sijaisvanhemmat sitten vanhemmuuden arviointiin onko narkkis huora vai jokin muu, kuitenkin kykenemätön. Nimittäin se sama lapsi on otettu jollain syyllä aikanaan biovanhemmaltaan huostaan. Ja sijaislapsia ei huostaanottoperheisiin varmankaan anneta. Menee tulonlähde.
Suuri osa vastauksista kysymyksiini oli täysin asiattomia ja sellaisilta, jotka eivät asioista tiedä. Suljettu keskustelupaikka sijareille olisi ehdoton juttu.
Enpä osannut aavistaa miten paljon mielipiteitä ajatukseni herättivät. Kirjoittaessani olin tosi väsynyt. Tietenkään en sijaispojallemme näytä vihaani suoranaisesti. Tietenkin kerron, jos olen vihainen, jostain hänen teostaan. Työnohjausta saamme ja se onkin todella elinehto. Sossu ei ole ottautuva meidän asioihin. Hän oli sitä mieltä, että lapsen kanssa ei tarvitse jäädä kotiin, vaan lapsen täytyy tottua tavalliseen perhe-elämään. Lapsi on 7 vuotias. Olen tuntenut myötätuntoa ja hellyyttä lasta kohtaan ja hän hakee minulta läheisyyttä, mutta yllätyin miten pitkään aidon välittämistunteen syntyminen vie ja kun poika on todella vaike, niin se ei auta meidän puolelta tunteiden syntymistä. Ymmärrän kyllä, että hän testaa olemmeko luotettavia ja pidämmekö hänet varmasti ja kyllä nyt tunne on, että siihen asti, kun hän tarvitsee meitä ja nyt näyttää, että aikuiseksi asti.
Tule mukaan sijaisvanhempien suljettuun keskusteluun msn.com - sieltä löytyy ainoastaan asiallista keskustelua. Siis msn.yhteisö sijaisvanhemmuus.
Siis miten te saatte työnohjauksen sovittua
soskujen kanssa.Mihin otetaan yhteyttä vai käykö se niinkin että kun joutuu,sijari,itse hakemaan henkistä apua niin voiko sen vaan sitten pyytää
kunnalta maksuun vai kuinka.Työnohjausta ei ole saatu kymmenen vuotta sijarina.Soskujen harvat käynnit ei mielestäni ole työnohjausta.
Meidän sossu esitteli lautakunnalle sijaisisän ammatiksi asentaja/työnohjaaja, joku lautakunnassa epäröi, mutta muut olivat tyytyväisiä ja puheenjohtaja nuiji sijoituksen voimaan, olihan niin pätevän sijaisisän sossu onnistunutkin löytämään.
Nyt sitten lapseni täytettyä 18 vee, hän pääsee keskustelemaan ilman vahtia ja hän kertoi, että sijaisisä on ollut roskakuskina Jyväskylässä ja tullut sieltä sijaisvanhemmaksi perhekotiin eikä tällä ole mitään muuta koulutusta. Sijaisäiti on käynyt lähihoitajaksi aikuiskoulutuksessa oltuaan sitä ennen vailla mitään koulutusta sijaisvanhempana. Ketjupolttajia alkon kanssa läträäjiä molemmat. Lääninhallitus on heille luvat myöntänyt aikanaan. Jotain hämärää siellä on koska puhelinkin oli sijaisisän muualla asuvan veljen nimissä. Saattoi olla rikollinen perhe, huumevelkojen perijät eivät saattaneet päästä jäljille ja sijaiskotikin umpimetsässä. Tämä kertomus on elettyä elämää.
löytyykö tyhjempää lätinää taas...
Työnohjaus kuuluu kaikille perhehoitajille, jotka sitä haluavat, tietenkin on hyvä sanoa mihin tarpeeseen sitä pyytää. Työnohjaus on järjestettävä sijoittajakunnan. Sosiaalityöntekijältä täytyy kysyä, että mistä työnohjausta voi hakea ja minkä he suostuvat maksamaan.
SIITÄ KÄRSII VAIN LAPSET
samaa mieltä.