tapasin juhannus lauantaina ihanan pojan ja nyt haluaisin parantua. En jaksa enää tätä, enkä halua pilata meidän juttua bulimian takia. Jo ensimmäisillä treffeillä hän oli huolissaan kun en syönyt mitään ja sit oli pakko syödä ja siitä sit pakko lähteä kotiin ensin ahmiin lisää ja sit oksentaan. Mitä mä teen??
En jaksais tätä paskaa enää, mut toisaalta en haluais parantua kokonaan, vaan lopettaa ahmimisen ja oksentelun ja laihtua. Toisin sanoen haluaisin anoreksian takasin, mut en kuitenkaan halua. Se on niin ristiriitaista!!...
kumpa ihminen vaan vois olla syömättä ja elää elämäänsä, miksi kaikki aina jotenkin liittyy ruokaan. Ainakun menee johonkin on pakko syödä jotain, miksi se ruoka on aina niin v***n tärkeetä?! en ymmärrä...
auttakaa mua...
En jaksais tätä paskaa enää, mut toisaalta en haluais parantua kokonaan, vaan lopettaa ahmimisen ja oksentelun ja laihtua. Toisin sanoen haluaisin anoreksian takasin, mut en kuitenkaan halua. Se on niin ristiriitaista!!...
kumpa ihminen vaan vois olla syömättä ja elää elämäänsä, miksi kaikki aina jotenkin liittyy ruokaan. Ainakun menee johonkin on pakko syödä jotain, miksi se ruoka on aina niin v***n tärkeetä?! en ymmärrä...
auttakaa mua...
Vastaukset 2
Vanhimmat
hei !
olet siis sairastanut anoreksiaa, joka on nyt kääntynyt bulimiaan ? Oletko saanut apua ? käytkö terapiassa ? Tiedän kokemuksesta kuinka vaikeaa on parantua ja tuskin kokonaan parantuukaan. Täydellisyyteen pyrkiminen on mahdotonta. sellaista ei ole eikä pidäkään olla. Jokainen on oma ainutlaatuinen ihminen. Kenestäkään ei mikään tee toista parempaa. Usko itseesi ja luota sisimpääsi. Toivon myös, että saat ulkopuolista apua, sillä muuten paraneminen on vaikeaa.
halauksin ruut
joo siis sairastin ensin jonkun pari vuotta anoreksiaa ja nyt mulla on bulimia, tai oikeastaan tää on bulimian ja anoreksia sekoitus. Jos en ahmi niin en sitten syökkään mitään siis oksennan aina kun syön jotain. Ja koko ajan yritän laihduttaa lisää...
kävin terapiassa jonkun vuoden ja olin myös sairaala hoidossa Nokialla pari kuukautta, mutta lähdin sieltä kesken hoidon koska koulu alkoi. ja niinhän siinä kävi että en ollut kokonaan parantunut, vaikka se siltä tuntui. Söin enkä oksentanut, mutta kun tulin kotiin en enää pystynytkään kontrolloimaan syömistä ja lihoin vähän ja taas alkoi laihdutus. Jo parin viikon kuluttua sairaalajakson jälkeen olin samassa tilanteessa kuin ennen sinne sairaalaan menoa. =(
joo, ei toi paraneminen ole helppoa, mullakin se tosiaan on niin ristiriitaista. Haluaisin parantua mutta en kuitenkaan halua, pelkään niin sitä lihomista. Nyt olen taas ollut kolme päivää syömättä, ei tästä parantumisesta taidakkaan tulla mitään. Haluan kuitenkin olla syömättä ja halua syödä mitä vaan lihomatta... se on niin vaikeeta!
nyt muuten mun se uusi poikaystäväkin on todella huolestunut musta. Ainakun ollaan yhdessä en syö mitään ja se yrittää koko ajan tuputtaa mulle jotain syömistä. sano mulle myös että olen aivan liian laiha. niin ja tänään se kysy että olenko muistanut syödä, sanoin että joo (vaikken ollutkaan) se vaan sit sano et ihme että oot syönyt...ei ole kivaa.