Turvavälin rikkojat

rajoitustenmukaan

Olen innokkaasti osallistunut turvavälikeskusteluihin ja nyt olen keksinyt pahimman ongelmaryhmän, joka ei noudata minkäänlaisia turvavälejä. Nämä liikkuvat yleensä kaupungissa, ei niinkään valtateillä.

Kyse on pizzatakseista. Kuskit eivät ole suomalaista syntyperää ja heidän ajotapansa on ihan hirveä. Viimeksi tänään yksi pizzataksi roikkui toisen auton (ei minun auton) perässä noin 2 metrin päässä 40 rajoituksella, kun autojono meni suunnilleen rajoituksen mukaan.

Herra etniselle pizzakuskille ei mitenkään sopinut, että mennään jonossa jonon vauhtia ja kohtuullisella turvavälillä.

Uskonnon tai ihonvärin perusteella ei varmaan voi olla antamatta ajokorttia, mutta syytä olisi näin toimia. Se olisi yksinkertaisin ja suurin parannus liikenneturvaan.

9

1216

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • melkein tekis mieli haukkuu sut rasistiksi, mutta nyt en viitti, kun toi ei ihan 100% p**kaa kumminkaan ollut, mutta älä jatkossa viitsi yleistää tolla tavalla. Kyllä maahanmuuttajissakin (yms. ei suomalaista sukua olevissa) on kunnollista, sääntöjä ja lakeja noudattavaa porukkaa, vaikkakin heitä ei huomaa niitten sääntöjä rikkovien joukosta.

      Sitten aiheeseen.
      Juu olen huomannut samaa, tosin kyllä siellä on noita ihan tavallisia henkilöautoja (yksityiskäytössä) eniten tötöilemässä, kuskeina johtotason henkilöitä, kotiäitejä, ja amisviiksiä. heitä vaan ei niin herkästi erota, kun autoissa ei oo mainoksia, firman nimeä, kupua katolla, eikä ne ole helkutin paljon isompia kuin muut (bussit, kuorkit).

      • stycke

        Juu, tuo on vain niin monelle tavalliselle henkilöautolla kulkevalle suomalaiselle niin kipeä paikka myöntää, että yhtälailla "me henkilöautosankarit" tuolla sekoillaan. Harmaata vectrollaa vaan ei erota liikenteestä niin hyvin.

        Onhan noissa pizzaohjuksissa monesti puhelinnumero kyljessä.
        -Lähiiön pizakebabb
        -Päivää. Saisinko yhden turvavälin?
        -J-joo öh, haluako mieto vai väkevä kastike?
        ...

      • rajoitustenmukaan

        Tällä palstalla haukutaan yleisesti ainakin seuraavia ryhmiä:
        -naiset
        -rekkakuskit
        -helsinkiläiset
        -ei-helsinkiläiset
        -oululaiset
        -karavaanarit

        Kaikkien näiden porukoiden haukkuminen on ilmeisesti ihan normaalia ja aikaansaa puolustusreaktion asianomaisessa kohderyhmässä.

        Mutta auta armias, jos mainitsee jonkun ulkomaalaisperäisen ryhmän, niin johan pitää miettiä, että onko tuo rasisti.

        Voisiko siihen ajatteluun ottaa hiukan objektiivisuutta ja hyväksyä sen tosiasian, että monenlaisia porukoita voidaan arvostella ja se arvostelu saattaa perustua koettuihin faktoihin. Ihan yhtä rasistista on arvostella naisautoilijoita ja sitäkin tapahtuu tällä palstalla.

        Minun tapauksessa arvostelu perustuu muutamaan käytännön kokemukseen. Ehkä kaikki muslimit eivät aja huonosti, mutta eiväthän kaikki rekkakuskit tai naisetkaan huonosti aja. Kuitenkin nimenomaan tällä tavalla näitä asioita tällä palstalla yleistetään.

      • rajoitustenmukaan kirjoitti:

        tästä en voi olla eri mieltä, sen takia jätinkin haukkumata =).

    • stefu*

      Turkissa ja monessa muussa maassa mistä nämä kaverit tuleat vallitsee täysin erilainen ajokulttuuri kuin meillä.

      Suosittelen matkailua, se avartaa...

      Italia, Turkki ynnämuut useat paikat ovat autoilumaita joissa auto on hyvin pitkälle käyttöesine, ei palvonnan kohde johon kohdistuvat pikku kolhut olisivat jotenkin ylettömän puistatuksen aihe. Koitetaan ymmärtää näitäkin.

      • Niin tota

        ...Kaverin kulttuuriin kuuluu se, että valkoiselta saa varastaa (kuten erääseen vähemmistökulttuuriimme kuuluu), niin suotko hänelle sen oikeuden riemu mielin, että hän vie omaisuutesi? Entä jos hän sanoo että hänen kulttuuriinsa kuuluu myös raiskaus, annatko hänen raiskata vaimosi ja tytäresi sen johdosta? Entäpä sitten jos kulttuuriin kuuluu verikosto, saako sen perusteella tappaa suomessa toisen ihmisen tai vaikkapa tehdä kunniamurhan? Kyllä asia on niin, että jos ollaan suomessa, pitää noudattaa (tai ainakin pitäisi) suomen lakeja kulttuuritaustasta ja kansalaisuudesta huolimatta!

      • stefu*
        Niin tota kirjoitti:

        Tappamisen ja raiskauksen rinnastat pieneen turvaväliin 40 alueella... olet varsin erikoinen tapaus.

      • rajoitustenmukaan
        stefu* kirjoitti:

        Tappamisen ja raiskauksen rinnastat pieneen turvaväliin 40 alueella... olet varsin erikoinen tapaus.

        Ei turvaväli ole kulttuurikysymys, vaan tieliikenteessä ehdottomasti noudatettava turvallisuuteen liittyvä seikka.

        Noissa etelän maissa kuolee paljon enemmän ihmisiä liikenteessä kuin meillä autoihin, ajokilometreihin tai väestöön suhteutettuna. Meidän ei todellakaan kuulu sietää tuollaista kuolemaa halveksuvaa liikennekulttuuria.

        Siitä matkailun avartavasta piirteestä: kokeile mennä esim. Saudi-Arabiaan viettämään juhannusta ja oksenna kännissä jonkun Muhamedin patsaan päälle. Sano heille, että meillä suomalaisilla on tapana örveltää juhannuksena ja oksentaa ja kusta ympäriinsä. Se on meidän kulttuuria.

        Voi olla, että paikalliset arabit eivät ole kovin moniarvoisia ja sinua ei ehkä ymmärretä kulttuurierosta huolimatta.

      • stefu*
        rajoitustenmukaan kirjoitti:

        Ei se pitsakuski kenenkään henkeä uhkaa jos 40 alueella ajaa tojota variksella vaikka 20 sentin etäisyydellä.

        Enemmän ainakin itseäni rassaa motarilla 5 metrin välillä volvo xc"ysikymppisellä" tilaa vaativat suomalaismöhömahat joilla on niin kiire mökille ettei kukaan muu saisi "heidän" ohituskaistallaan ajaa alle 140km/h.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Rakastan sinua

      Kohta sanon tämän livenä, älä pelästy.
      Ikävä
      131
      1806
    2. Miksköhän mä oon tuolla

      Joskus antanut ymmärtää että olisin sun rinnoista pelkästään kiinnostunut 😂😁🤭 ja sä säikähdit että koskisin ilman lup
      Ikävä
      16
      1632
    3. Heti kun luomisen motiivi tuli esiin - se haisi RAAMATULLISELTA TARINALTA ISOISÄSTÄ, JOLLA ON PARTA

      Pinnalliset käsitykset korkeammasta Todellisuudesta Heti kun luomisen motiivi tuli esiin - se haisi RAAMATULLISELTA TAR
      Hindulaisuus
      329
      1042
    4. Tiedätkö miten pahalta tuntui

      Kun vetäydyit? Ei kuukausiksi vaan vuosiksi.
      Ikävä
      61
      1040
    5. J miehestä oikeaa

      Nimeä ei voi tänne julkaista mutta kannattaa olla varuillaan jos ”aistit” auki t nainen
      Ikävä
      91
      945
    6. Epäiletkö että kaivattusi

      On tai on ollut ihastunut sinuun?
      Ikävä
      66
      891
    7. Vanhemmalle naiselle

      Juhannussauna on lämpiämässä. 🌿🥵💦
      Ikävä
      46
      791
    8. Onko Lahdessa juhannuskokkoa?

      Entä vähän kauempana?
      Lahti
      1
      780
    9. Kysyit firman bileissä..

      .. että tulisinko luoksesi yöksi... Oliko se vain heitto. Mitäs jos olisin tullut? Naiselta
      Ikävä
      9
      711
    10. Miksi Suomessa uskotaan Usan kanssa tehtyihin sopimuksiin

      Kaikki viestit Usan suunnasta on ollut jo pitkän aikaa sen kaltainen että muiden liittolaismaidenkin sotilaallista autta
      Maailman menoa
      63
      694
    Aihe