skitsofrenia

Moi. Ajattelin kertoa tilanteestani joka on aika inhottava. Olen nyt noin vuoden ajan kokenut kuuloharhoja. En osaa oikein selittää mutta voin kertoa esimerkein miten ne ilmenevät. esim. kuvittelen usein että ajatuksiani tavallaan siirtyy ja niitä voidaan lukea.
Tiedostan jollain tapaa ettei se ole mahdollista mutta kuitenkin tuo harhaisuus saa mut usein ahdistuneeksi ja olon huonoksi. Äänet ei käske tekemään mitään, ne on omantunnon ääniä mutta jonkun toisen ihmisen kertomana.
Äänet syyllistää ja tulee häpeän tunteita koska olo on kuin olisi jossain big brotherissa koko ajan, ettei ole mitään yksityisyyttä ja ajattelun vapautta. Tiedän että nuo ovat skitsofrenian oireita ja mulla on kyllä neuroleptejä mut käytän niitä tosi harvoin koska ne tekee olon turraksi.
Onko kellään samanlaisia olotiloja ja onko olemassa mitään keinoja päästä irti noista harhoista jotka rajoittaa jokapäiväistä elämää. Haluisin elää "normaalisti" niinkuin ennenkin ja mieluusti ilman mitään osastohoitoa tai vahvaa neuroleptilääkitystä.
6927
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Äänistä vain,että kyllä ne on sinun omia omantunnon ääniä, vaikka tuntuis että jonkun toisen kertomana.
Opettele uskomaan itseäsi! Luota itseesi ja usko että ne on sinun omia omantunnon ääniä.
En osaa neuvoa miten niistä äänistä pääsee eroon ..tosi vaikeaa varmaan sulla..

Äänestä
  • Ei niistä pääse eroon, paitsi lääkkeitä syömällä.

    Äänestä

  • Mene Hoitoon ! kirjoitti:

    Ei niistä pääse eroon, paitsi lääkkeitä syömällä.

    saattaa ne ajan mittaankin mennä ohi...minulla ainakin loppukevät on pahin psykoottinen vaihe...silloin hajoilee pää syö lääkkeitä tai ei....veikkaisin että risperdal lääke vaan lisäsi psykoottisia oireitani

    jooh mutta jos maailma nyt täysin ei ole kaaotisoitunut ja täyttynyt harhoista niin kyllä voi ilman lääkkeitäkin päästä harhopista eroon, aivan kuten mistä tahansa psyykkisestä ongelmasta

    Äänestä

En tiedä taustaasi, joten en voi sanoa, onko sinua syytetty elämässäsi paljon, oletko joutunut esimerkiksi elämään ankarassa kurissa, ja niimpä sinussa asuu vertauskuvainnollisesti sisäinen syyttäjä, joka soimaa sinua. Äänet kuitenkin johtuvat henkisestä tuskasta, ja kaikki, mikä lievittää tuskaa, auttaa poistamaan nuo häiritsevät äänet. En tiedä, tiesitkö, että useat neuroleptit nimenomaan estävät ihmistä tuntemasta nautintoa ja jotkut suorastaan kiihdyttävät ahdistuneisuutta. Suosittelisin tutustumaan lajiin nimeltä Taiji, googlaa netistä lisää tietoa, se on eräänlaista liikkuvaa meditaatiota. Tämä vain, mikäli sinua itseäsi laji kiinnostaisi, sillä tärkeintä on löytää elämään nautintoa ja mielenrauhaa, äänien kanssa on vaikea nauttia mistään, joten ensin ne olisi saatava loppumaan, ja siksipä Taijin tapainen harjoitus olisi tähän oivallinen keino, olen itse sitä kokeillut ja hyväksi havainnut. Kun saat mielesi tyhjentymään, niin voit nauttia arkisistakin asioista, ja kykysi luoda ja ylläpitää sosiaalisia suhteita paranee, sillä kuvaamasi kaltainen tuskainen ihminen harvoin kykenee nauttimaan kunnolla sosiaalisista tilanteista, jotka ovat kuitenkin ihmisen kaltaiselle laumaeläimelle ensiarvoisen tärkeitä. Moneen vaivaan paras lääke olisi rakkaus! Kun itseluottamuksesi paranee, niin sisäinen soimaajakin vähitellen hiljenee ja lopulta vaikenee kokonaan.

Äänestä

Kantsii ottaa pieni neurolepti lääkitys kuuloharhoihin jos ei muuten pääse eroon niistä, ota yhteyttä paikkakuntasi MTT:n, sieltä saat asiantuntevaa apua ja siellä tunnetaan asia. Olen eri mieltä TAIJI kurssista, jos näin helpolla päästäisiin ääniharhoista eroon, niin kyllä tämä asia jo tunnettaisiin. Parasta on apua hakea ajoissa, että ääniharhat eivät pahennu ja ahdistus myös lisääntyy. Tsemppiä
m uskon että pärjäät sitten.

Äänestä
  • Psykiatria on käytännössä ihmisen turruttamista lääkkeillä, eikä mitään muuta hoitoa yleensä edes harkita. Mikäli joku esittää lääkäreille toimivan vaihtoehtohoidon, niin tämä herättää välittömästi vastustusta, sillä tällainen loukkaa lääkärin pullistunutta egoa, jonka mukaan valkotakkinen on kaikkitietävä universumin keisari, joka voi määrätä jumalallekin lääkityksen;) Nykyinen psykiatria julistaa kaikkien mielenterveydenongelmien johtuvan vain ja ainoastaan aivojen välittäjäainepitoisuuksien heilahteluista, ja tämä on silkkaa roskaa, ihmisen mieli on geenien ja elämänkokemusten summa! Kun lääkäri toteaa potilaalta välittäjäaineiden epätasapainon, niin millä ihmeen akateemisella röntgenkatseella hän sen tekee, sillä kuinka monelta on mitattu aivojen välittäjäaineiden pitoisuudet???? Tämän lisäksi mainittakoon, että aivojen välittäjäaineiden pitoisuuksiin voidaan vaikuttaa muillakin kuin pelkillä lääkkeillä, sillä esim. liikunnan merkitys endorfiinin tuottajana on tunnettu jo pitkään. Serotoniiniin vaikuttaa merkittävästi oikeaoppinen ruokavalio, ja dopamiiniin mm. tupakka ja kofeiini. Ja selvää on, että mikäli yhteen välittäjäaineeseen vaikutetaan, niin se vaikuttaa samalla myös muihin. Siis yhteenvetona, välittäjäineiden epätasapaino ei ole mielenterveysongelmien syy, vaan seuraus, joka johtuu ihmisen epäedullisista elämänkokemuksista/elämäntavoista. Mikäli välittäjäainetasapainoa halutaan hoitaa vain neurolepteillä, niin ongelmien syy jätetään silloin hoitamatta ja samalla aiheutetaan roppakaupalla raskaita sivuvaikutuksia, jotka ovat omiaan tuottamaan stressiä, joka puolestaan vaikuttaa haitallisesti välittäjäainepitoisuuteen jne, jne.

    Taijissä yhdistyvät sekä liikunta että meditaatio, joten mielestäni tämä on erittäin hyvä tapa rauhoittaa mielensä. Meditaatiosta mainittakoon, että vaikkapa Mika Salo harjoitti transkendenttistä meditaatiota, jotta pystyisi suoriutumaan kisoissa paremmin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


astronautti kirjoitti:

Moi. Ajattelin kertoa tilanteestani joka on aika inhottava. Olen nyt noin vuoden ajan kokenut kuuloharhoja. En osaa oikein selittää mutta voin kertoa esimerkein miten ne ilmenevät. esim. kuvittelen usein että ajatuksiani tavallaan siirtyy ja niitä voidaan lukea.
Tiedostan jollain tapaa ettei se ole mahdollista mutta kuitenkin tuo harhaisuus saa mut usein ahdistuneeksi ja olon huonoksi. Äänet ei käske tekemään mitään, ne on omantunnon ääniä mutta jonkun toisen ihmisen kertomana.
Äänet syyllistää ja tulee häpeän tunteita koska olo on kuin olisi jossain big brotherissa koko ajan, ettei ole mitään yksityisyyttä ja ajattelun vapautta. Tiedän että nuo ovat skitsofrenian oireita ja mulla on kyllä neuroleptejä mut käytän niitä tosi harvoin koska ne tekee olon turraksi.
Onko kellään samanlaisia olotiloja ja onko olemassa mitään keinoja päästä irti noista harhoista jotka rajoittaa jokapäiväistä elämää. Haluisin elää "normaalisti" niinkuin ennenkin ja mieluusti ilman mitään osastohoitoa tai vahvaa neuroleptilääkitystä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu