Bloodpit-yhtyeen kappale NHL 07 -peliin

Tamperelaisen Bloodpit-yhtyeen hitti Platitude on mukana syksyllä maailmanlaajuisesti ilmestyvän NHL 07 -pelin ääniraidalla. Kyseessä on tiettävästi ensimmäinen kerta, kun suomalaisen artistin kappale on mukana EA Sportsin julkaisemassa NHL-pelisarjassa.

EA:n muissa peleissä suomalaisartisteja on tosin esiintynyt aiemminkin, esimerkiksi Giant Robot keväällä ilmestyneessä FIFA Street 2:ssa.

Kyseinen NHL-sarja on maailman suosituimpia ja myydyimpiä videopelejä, ja sen tärkeimmät markkina-alueet ovat Keski- ja Pohjois-Eurooppa sekä Pohjois-Amerikka. Sarjan ensimmäinen peli ilmestyi vuonna 1992. Viimeisin versio NHL 06 julkaistiin PlayStation 2:lle, Xboxille, GameCubelle ja PC:lle.

NHL-sarjan soundtrackit ovat tunnetusti rock-painotteisia, ja aikaisemmilla versioilla ovat olleet mukana mm. System Of A Down, Faith No More, Franz Ferdinand, Queens Of The Stone Age ja Deftones.

Bloodpitin tuore Sauna Päälle EP nousi viime viikolla Suomen singlelistan ykköseksi. Ykkössija oli yhtyeen toinen kerta singlelistan kärkipaikalla. Toukokuussa yhtye esiintyi Los Angelesin Musexpo-tapahtumassa, ja toi sieltä tuliaisinaan amerikkalaisen 456 Enterprises -yhtiön kanssa solmitun lisenssisopimuksen. Parhaillaan Bloodpit kiertää kesän festivaaleja.



http://www.stara.fi/?p=3644
1155
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Mikä on viestin pointti?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Bloodpit-yhtyeen kappale NH... kirjoitti:

Tamperelaisen Bloodpit-yhtyeen hitti Platitude on mukana syksyllä maailmanlaajuisesti ilmestyvän NHL 07 -pelin ääniraidalla. Kyseessä on tiettävästi ensimmäinen kerta, kun suomalaisen artistin kappale on mukana EA Sportsin julkaisemassa NHL-pelisarjassa.

EA:n muissa peleissä suomalaisartisteja on tosin esiintynyt aiemminkin, esimerkiksi Giant Robot keväällä ilmestyneessä FIFA Street 2:ssa.

Kyseinen NHL-sarja on maailman suosituimpia ja myydyimpiä videopelejä, ja sen tärkeimmät markkina-alueet ovat Keski- ja Pohjois-Eurooppa sekä Pohjois-Amerikka. Sarjan ensimmäinen peli ilmestyi vuonna 1992. Viimeisin versio NHL 06 julkaistiin PlayStation 2:lle, Xboxille, GameCubelle ja PC:lle.

NHL-sarjan soundtrackit ovat tunnetusti rock-painotteisia, ja aikaisemmilla versioilla ovat olleet mukana mm. System Of A Down, Faith No More, Franz Ferdinand, Queens Of The Stone Age ja Deftones.

Bloodpitin tuore Sauna Päälle EP nousi viime viikolla Suomen singlelistan ykköseksi. Ykkössija oli yhtyeen toinen kerta singlelistan kärkipaikalla. Toukokuussa yhtye esiintyi Los Angelesin Musexpo-tapahtumassa, ja toi sieltä tuliaisinaan amerikkalaisen 456 Enterprises -yhtiön kanssa solmitun lisenssisopimuksen. Parhaillaan Bloodpit kiertää kesän festivaaleja.



http://www.stara.fi/?p=3644

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu