Eli mitä kantsis tehdä, kun sain opiskelupaikan yliopistosta ja en osaa englantia ja ruotsia pätkääkään.
En ole käynyt lukiota vaan ammattikoulun ja kaikkihan tietää, että siellä pääsee kielet läpi vaikkei oikeesti tietäs mitään. Tai ainaki minä pääsin.
ruotsia on 3 ja englantia 4 op:tä. Lisäksi on jonkin verran vieraskielistä kirjallisuutta aine ja syventävissä opinnoissa.
Itse olen suunnitellut että kävisin kieliopinnot vasta toisella vuodella, etten heti hajoa sinne. Ja vois vaikka ekavuonna perusopintojen rinnalla opiskella itsenäisesti alkeita. Mutta miten???

Vastaukset 3
Vanhimmat
Parhaiten selvität asian kun soitat jollekin yliopiston neuvontatoimistoon/vastaavaan.
Voithan aloittaa kesällä jo esim. ohjelmien katsomisen ilman tekstityksiä ja lukea jotain helppotajuista vieraskielistä kirjallisuutta, vaikka lasten lehtiä. :)
Ainakin Helsingin yliopistossa on tarjolla ns. preppaavia kursseja kielissä ennen varsinaisia pakollisia kieliopintoja. Kannattaa tiedustella vaihtoehtoja, ja lähteä parantamaan sitä kielten osaamistaan ensin jollain sellaisilla kursseilla. Etköhän sinä ne kielet kuitenkin opi!
Juu, yliopistoissa löytyy kyllä kielten alkeiskursseja, joissa käydään läpi kielen alkeet. Ymmärtääkseni näillä kursseilla käydään suurin piirtein D -kielen tietoja vastaava aines.