KAKSINAIS-

Aloitan sanomalla, että mielestäni vl:t ovat kivoja, tavallisia ihmisiä. Kunnioitan ja ihailen monia heidän tapojaan ja moraaliaan. Yksi asia kuitenkin saa minut uudelleen ja uudelleen ymmälleen: tupakka ja siihen liittyvät perustelut. Tähän liityy sellaista kaksinaismoralistista ajattelua, jota en ymmärrä.

Tässä joitakin perusteluja vl-palstalta sille, miksi tupakka ei ole synti:

****Siinä on farisealaisuus lähellä, kun alkaa suurennuslasilla katsomaan tupakan haittoja JUMALAN vastaisena tekona.
Aivan turha ja epäterv. se toki on, mutta on eri asia tehdä se hengelliseksi, niinkuin se joidenkin taholta tahdotaan tehdä. ****

****Niin, ei kuitenkaan tehdä tupakoinnista sinänsä omaa, erikseen nimettyä synnin lajia, sellaista menetelyä sopii pitää ylihengellisenä****

****Varottava vain on, ettei tehdä kärpäsestä härkästä: Tupakki ei vie autuutta.****

****Jos sinä jotain teet ja lähimmäisesi siitä pahentuu niin älä tee. Jos siitä huolimatta teet niin et ole enää lähimmäistäsi rakastamassa ja SE ON KUOLEMAKSI. Eikös Paavali meitä näin opettanut?[/quote]

Tuo tuntuu Pallelta vähän lakihenkiseltä pyörittelyltä.****

****Tuossa pahentumisessa mennään monesti aika pitkälle. Paavalin kirjeissä on kohta, jonka muistan omin sanoin: Vapauteen Kristus vapautti teidät. Älkää siis enää antako saattaa teitänne orjuuden ikeeseen.****

****Olen kuullut Rauhanyhdistyksen pihalla uskovaisten miesten puhuvan, että tupakointi pitäisi kokonaan julistaa synniksi. Emmehän me voi mitään julistaa synniksi.****

****nämä iänikuiset tupakka- ym. jutut ovat sielunvihollisen keino viedä ajatukset pois uskon perusasioista, kaikki ulkonainen hurskastelu (kun ei ne paheet syntiä ole) on kuitenkin epäolennaista, ja jopa vaaran paikka jos huomio kiinnittyy ulkonaisesti puhtaaseen elämään.****

Lukiessani näitä kommentteja en voi kuin ihmetellä. Sinällään kaikki kommentit ovat ihan hyviä ja mielestäni he ovat oikeassakin! Mutta, mutta... Vl:t tuntuvat ymmärtävän tupakka-asiassa, että ulkoisista jutuista ei voi tehdä estettä uskomiselle, tai muuten ollaan lähellä farisealaisuutta. KUITENKIN nämä kaikki hyvät ja oikeahenkiset kommentit unohdetaan kun on kyse monesta muusta asiasta, kuten vaikkapa meikkauksesta tai hiustenvärjäyksestä. Jos tupakkaa ei voi tehdä hengelliseksi kysymykseksi, niin miten hiustenvärjäyksen voi? Eikö se, että hiustenvärjäyksestä tehdään este uskomiselle, ole farisealaisuutta? Eikö ole vaaran paikka (viitaten viimeiseen kommenttiin), jos sieluntila nähdään naamasta tai hiustenväristä? Ja kuten eräs kommentti olikin, että vapauteen Kristus meidät vapautta, eli ei tule laittaa minkään ikeen alle. Eikö se päde esim. meikkauksessa? Tai toiseksi viimeiseen kommenttiin viitaten (emme voi julistaa mitään synniksi), niin miten meikkauksesta tai hiustenvärjäyksestä on voitu tehdä syntiin verrattava asia?

Tämä asia ei mene minun päähäni. Te siis näette, että jos tupakanpolttajia aletaan kytätä, se on ylihengellisyyttä, farisealaisuutta, mutta on ihan ok tehdä meikkauksesta tai hiustenvärjäyksestä hengellinen asia?

Tässä vielä yksi kommentti vl-palstalta: "Aivan, tosiasia on, että meilläkin on tupakoivia veljiä keskuudessamme, niin niitäkö nyt pitäisi osoitella. Kyllä he varmasti tietävät itse asiansa ja kenenkään autuutta se ei vie ja sehän on tärkeintä. ****

Aivan oikein tässä kirjoittaja tuumaa, että miksi näitä polttajia pitäisi osoitella. Kysyn vain, että miksi meikkaajia tai hisutenvärjääjiä pitäisi osoitella. Eihän se vie kenekään autuutta!

Meikkauksesta tai värjäyksestä ei myöskään tule paha meno, kuten viinasta. Eikä esim. värjäys ole sen kummenpi kuin permanentti, joka teillä on sallittu.

Näitä sääntöjä perustellaan usein toisen pahentumisella, mutta tupakan kohdalla sekin ohitetaan olan kohautuksella. Yleisin on se, että esim. meikkauskieltoa tulee noudattaa, koska muuten pahennetaan läheinen, ja se taas on syntiä. Kuinkahan moni aloittaa tupakoinnin aikuisena? Suurin osa aloittaa alle 18-vuotiaana. Eikö siinä uhmata vanhempia ja jopa Suomen lakia. Tässä joitakin kommentteja, miksi tämä "pahentumispykälä" ei olekaan voimassa tupakoinnin kohdalla:

****Jokin tyyli että se uskovaisista, jolla on kaikista herkin omatunto, häntä on kuunneltava, niinkuin joskus on siionissamme opetettu, on vähän sairaalloinen. Yliherkkä omatunto liittyy joskus vähän heikkoon henkiseen terveyteen. Ihmisen pitäisi vaatia enemmän itseltään kuin lähimmäisiltään. Jos toisille kristityille osoittelee kovasti heidän syntejään, piilee helposti omassa sydämessä jokin mädännäisyys.****

**** Mutta veljien rakastaminen, mitä kristillisyyden juuri pitäisi olla, ei kaikkein tarkimmillaan kulminoidu tupakoimiseen. Jos tupakoitsija, hermosauhujen tarvitsija, huomioi toiset, ei pöllyyttele talojen tuuletushormeihin eikä ihmisten neniin, ja huolehtii roskat paikoilleen, eikä nyt polta perheensä leipärahoja, ei hän siinä veljeänsä pahenna****

AUTTAKAA YMMÄRTÄMÄÄN! Voiko joku vl. selittää tämän, mielestäni kaksinaismoralistisen ajattelutavan? Tai ettekö itse näe tässä mitään ristiriitaa? Ja korostan vielä, että en halua hyökätä vanhoillislestadiolaisuutta vastaan. Teissä on todella paljon hyvää, mutta tätä asiaa en vain ymmärrä. Toivoisinkin aiheesta asiallista keskustelua.
12639
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

että minkä nuorena oppii sen vanhana taitaa.
Eli jos tupsuttelu rinnastettaisiin alkoholiin ei minulla luultavasti olisi enään mahdollisuutta olla vl. Niin koukussa tupakkaan voi olla.

Äänestä

Syntiä:

korvakorut, hiustenvärjäys, meikkaus, alkoholin käyttö...

pahe:

tupakka

Aika ihmeellinen logiikka noilla SRK:n papparaisilla. Korvakoruista, hiusväreistä ja meikistä on luultavasti paljon vähemmän haittaa kuin tupakoinnista. VL:lle ei ole kukaan ilmeisesti opettanut, että alkoholiakin voi käyttää kohtuudella. Tupakastakin voi "humaltua". On siis aika ihmeellistä, että äärimmäisen suuri keuhkosyöpää aiheuttava tekijä on vain pikku pahe. Kun tällaisissa asioissa ollaan niin hataralla pohjalla, niin ei koko uskosta saa ikävä kyllä kovin myönteistä kuvaa. Tupakan kohtuukäyttöä ei muuten ole edes olemassa.

Äänestä

Koska tuo ajattelutapa on niin totta. Kukaan ei vain viitsi myöntää sitä itselleen. Vaikka olenkin vanhoillislestadiolainen, niin en yksinkertaisesti voi ymmärtää, miten jotkut alentuvat ajattelemaan noin. Minun silmissäni tupakointi on jotain paljon pahempaa kuin jotkut korvakorut. Sanon tämän nyt siksi, että tiedät, etteivät kaikki vl-kristilliset ajattele todellakaan tupakan olevan vain pienoinen pahe.

Tupakka on luultavasti vain sellainen kysymys, että jos sitä ei hyväksytä, niin sen pelätään jakavan porukan kahtia.

Äänestä
  • Tämä jatkuva lillukanvarresta jankuttaminen väsyttää.
    Ei jaksa edes lukea ketjua kun aina vaan samasta asiasta jaksetaan jankata.

    Ohitan kaikki tupakkaa ja hoitokokouksia käsittelevät ketjut sekä mm melperin ja admatan viestit.

    Wehan, pakkulan ja jian viestit jaksan kyllä lukea, niistä huokuu oikea ymmärrys.

    Äänestä

  • evvk! kirjoitti:

    Tämä jatkuva lillukanvarresta jankuttaminen väsyttää.
    Ei jaksa edes lukea ketjua kun aina vaan samasta asiasta jaksetaan jankata.

    Ohitan kaikki tupakkaa ja hoitokokouksia käsittelevät ketjut sekä mm melperin ja admatan viestit.

    Wehan, pakkulan ja jian viestit jaksan kyllä lukea, niistä huokuu oikea ymmärrys.

    että loppupeleissä kyse ei ole lillukanvarsista? On tietenkin helppo ohittaa itselle epämieluisa ja ristiriitainen aihe sanomalla, että tämä on pyöriskelyä lillukanvarsissa.

    Niin kaukan kuin vl:ssä perinnäissäännöt ovat autuudenasioita, niin niin kauan ne eivät pienemässäkään määrin ole lillukanvarsia. Raamattua (oletan näin) lukeneena varmasti tiedät, että myös Herra Jeesus puuttui fariseusten "lillukanvarsiin", eli perinnäissääntöihin. Ja varmasti tiedät, että koko kristinuskoa ei olisi syntynyt, eli ei-juutalaisia kansoja ei olisi voitu ottaa uskonyhteyteen, jos olisi jatkennu rypemistä perinnäissäännöissä. Aikaisemmin perinnäissäännöt olivat autuuskysymys, mutta Jeesus ja Paavali muuttivat sen.

    Että näin pienistä lillukanvarsista on kysymys. Toivoisin myös vl:lien sen ymmärtävän. Ja jos luet Ut:ta ja erityisesti apostolien tekoja, niin näet, että näistä "lillukanvarsista" pidettiin suuri Jerusalemin kokous, joka määräsi koko kristinuskon tulevaisuuden. Eivät he pitäneet niitä kovin vähäpätöisinä asioina.

    ja kysyn vielä, että oletko rehellisesti sitä mieltä, että kyse on lillukanvarsista? Onko sinusta oikein tehdä aloituksessa puhutuista asioista autuudenehtoja? Jos puhutaan autuudesta, niin eikö liikuta aika suurissa sfääreissä?

    Lillunkanvarsiksi nämä asiat muuttuvat HETI kun ne tunnustetaan ihmisten perinnäissäännöiksi!

    Äänestä

  • ymmärrät, kirjoitti:

    Perinnäissäännöt eivät ole autuudenehtoja, koska perinnäissänntöjä vl:ssa ei ole olemassakaan. Kukaan ei ole koskaan listannut minulle mitään sääntöjä, joista täällä isolla äänellä huutelet.

    Jokaisella on omatunto. Omatunto sanoo mitä saa tehdä ja mitä ei. Monesti omatunto tulee kipeäksi vasta jälkeenpäin, kun huomaa mitä on tullut tehtyä tai sanottua. Näistä kipeistä kokemuksista oppii, ja pyrkii niitä asioita välttämään joista omatunto tulee kipeäksi. Usein pitää käydä parannuksen askelille ja sopia asioita ihmisten kanssa, pyytää evankeliumia omalle sydämelle uskottavaksi.

    Onneksi ihminen vähän oppii virheistään, ettei aina tee niitä samoja virheitä.
    Minulla on myös ollut rakastavat vanhemmat, jotka ovat varoittaneet esim. viinan vaaroista, ja onhan oikein olla kuuliainen vanhemmilleen? Heillä kuitenkin on elämän kokemusta, vai pitäisikö jokaisen sukupolven tehdä samat virheet? Minusta ne neuvot ovat perinnäistietoa, eikä perinnäissääntöjä.

    Teetkö tupakoimattomuudesta, televisiottumuudesta, ehkäisemättömyydestä jne autuuden ehtoja?
    Jos teet, silloin saarnaat tekouskoa. Ja sitähän vanhoillislestadiolaisuus ei ole.

    Äänestä

  • auutuuden ehtoja? kirjoitti:

    Olet ilmeisesti nuori.

    Mitä tapahtuisi, jos joku päivä päättäisit ottaa television kotiisi, meikkaisit itseäsi tai ottaisit hiusvärin? Mitä todella tapahtuisi? Käsketäänkö sinua luopumaan niistä? Mitkä ovat perustelut? Raamattu ei niitä kiellä, kuten ei kiellä tupakkaakaan.

    Pohdiskeltuasi mahdollisia vastauksia, huomaat mikä olisi vastaus. Siispä käytännössä em. asioista on tullut autuuden ehtoja. Jos rikot näitä kirjoittamattomia sääntöjä, et voi enää olla uskovainen. Ja tämä taas tarkoittaa, että meikkauskielto jne. ovat perinnäissääntöjä (tarkoitan perinnäissäännöllä ihmisten tekemiä sääntöjä, erotuksena Jumalan tekemistä säännöistä), joista on tullut autuudenehtoja.

    Minä en saarnaa tekouskoa. Mutta jos vl-liike opettaa, että meikkaava ihminen tai hiuksiaan värjäävä ihminen tai television omistama ihminen ei ole uskovainen, niin silloin perinnäissäännöistä on tullut autuuden ehtoja! Ymmärrätkö? Ja vl:t näkevät tämän mielettömyyden tupakka-asiassa, mutta eivät muissa perinnäisäännöissä. Lue uudestaan aloitusviesti.

    Ja eikö tosiaan ole hullua, että meikkaava ihminen ei vl-opin mukaan voi olla uskovainen? Eikö ole aivan yhtä hullua, jos joku tulisi sinulle (jos tupakoit) että et enää voi olla uskova, koska tupakoit. Olisiko se oikein ja Raamatunmukaista? EI VARMASTI! Ja tähän jälkimmäiseen liike ei olekaan sortunut, mutta ensimmäiseen on, eli siihen, että meikkaava ihminen ei voi olla uskovainen.

    ..on laumatunto. Se on yhteisön yhteisiä normeja ja velvollisuuksia, tapoja ja käytäntöjä. Muille kielille käännetynä omatunto tarkoittaa "yhteistä tietämistä." Ruotsiksi: samvete. Engl:conscience. -sam/-co viittaa yhteiseen ja -vete/-science tietoon tai tietämiseen.

    Äänestä

  • log kirjoitti:

    Ja selkeämpi kuin suomen kielen sana omatunto.

    Ja silloin kun asia mielletään oikeassa merkityksessä niin eikö se olekin elämää ja läheisiä ja koko yhteiskuntaa suojeleva?

    Äänestä

  • minä.. kirjoitti:

    Olet ilmeisesti nuori.

    Mitä tapahtuisi, jos joku päivä päättäisit ottaa television kotiisi, meikkaisit itseäsi tai ottaisit hiusvärin? Mitä todella tapahtuisi? Käsketäänkö sinua luopumaan niistä? Mitkä ovat perustelut? Raamattu ei niitä kiellä, kuten ei kiellä tupakkaakaan.

    Pohdiskeltuasi mahdollisia vastauksia, huomaat mikä olisi vastaus. Siispä käytännössä em. asioista on tullut autuuden ehtoja. Jos rikot näitä kirjoittamattomia sääntöjä, et voi enää olla uskovainen. Ja tämä taas tarkoittaa, että meikkauskielto jne. ovat perinnäissääntöjä (tarkoitan perinnäissäännöllä ihmisten tekemiä sääntöjä, erotuksena Jumalan tekemistä säännöistä), joista on tullut autuudenehtoja.

    Minä en saarnaa tekouskoa. Mutta jos vl-liike opettaa, että meikkaava ihminen tai hiuksiaan värjäävä ihminen tai television omistama ihminen ei ole uskovainen, niin silloin perinnäissäännöistä on tullut autuuden ehtoja! Ymmärrätkö? Ja vl:t näkevät tämän mielettömyyden tupakka-asiassa, mutta eivät muissa perinnäisäännöissä. Lue uudestaan aloitusviesti.

    Ja eikö tosiaan ole hullua, että meikkaava ihminen ei vl-opin mukaan voi olla uskovainen? Eikö ole aivan yhtä hullua, jos joku tulisi sinulle (jos tupakoit) että et enää voi olla uskova, koska tupakoit. Olisiko se oikein ja Raamatunmukaista? EI VARMASTI! Ja tähän jälkimmäiseen liike ei olekaan sortunut, mutta ensimmäiseen on, eli siihen, että meikkaava ihminen ei voi olla uskovainen.

    Minusta ne eivät ole sääntöjä, vaan neuvoja. Näillä kahdella sanalla on vissi ero.

    Tv:tä en halua kotiini ottaa. Eikä moni muukaan fiksu ihminen halua. Lueppa viisaitten tutkimuksia tv:n haitoista.

    Miksi meikkaisin? En halua olla kukaan muu kuin oma itseni. Ulkokuori ei merkkaa mitään.

    Miksi värjäisin hiukseni? Ketä minä sillä kosiskelisin? Jonkun toisen miestäkö?

    Jospa sinultakin putoaisi suomukset silmiltä niinkuin Saulus tarsolaiselta...
    Ananias saisi saarnata sinulle evankeliumia, niin silmäsi avautuisivat näkemään uskon silmin nämäkin pikkuasiat.

    Usko ohjaa valintoja.
    Elämässä usko on se tärkein ja kallein asia. Vasta sen jälkeen tulee kaikki muu.

    Äänestä

  • silmillä? kirjoitti:

    Koita ymmärtää se ero, mikä on neuvolla ja neuvolla, joka on muuttunut säännöksi. Sinä et halua meikata tai ottaa televisioita. Hyvä niin! Sillä en minäkään! Jospa vl-liikekin vain neuvoisi! Mutta kun ei niin, ei. Fakta on, että jos joku haluaisi meikata ja sitä tekisi, niin heti sanotaan, ettet voi olla uskovainen. Tunnen tällaisia tapauksia. Nämä eivät siis enää ole neuvoja, vaan autuudenehtoja! Onko sinusta oikein mennä vaikkapa suviseuroissa sanomaan tupakoitsijalle, että et voi olla enää uskovainen? Ei varmasti ole. Onko sitten oikein sanoa, että meikkaava ihminen ei ole enää uskovainen? Ei varmasti. Neuvo on sellainen, jossa lopputulos jätetään neuvottavan itsensä päätettäväksi. Neuvo ei ole sellainen, jonka lopputulokseen liittyy jokin ehto. Esim. tässä se ehto on sellainen, että saathan toki meikata, mutta sen jälkeen et voi enää sydämeltäsi uskovainen. Neuvo on sellainen, että saat meikata, mutta en sitä suosittele. Ja vaikka päädytkin meikkaamaan, minä pidän sinua silti uskovana.

    Äänestä

Olet aivan oikeassa. Suurin osa vl-perinnäissäännöksistä koskee naisia. Meikkaus, hiustenvärjäys, ehkäisy yms. ovat yleensä asioita jotka koskettavat naisia. Nämä "synnillistämällä" kontrolloidaan naisia.

Tupakointi on nykyään valitettavasti melko tasa-arvoista, mutta ennen se koski lähinnä miehiä. Siksi ei syntiä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

MORALISMIA(ko)? kirjoitti:

Aloitan sanomalla, että mielestäni vl:t ovat kivoja, tavallisia ihmisiä. Kunnioitan ja ihailen monia heidän tapojaan ja moraaliaan. Yksi asia kuitenkin saa minut uudelleen ja uudelleen ymmälleen: tupakka ja siihen liittyvät perustelut. Tähän liityy sellaista kaksinaismoralistista ajattelua, jota en ymmärrä.

Tässä joitakin perusteluja vl-palstalta sille, miksi tupakka ei ole synti:

****Siinä on farisealaisuus lähellä, kun alkaa suurennuslasilla katsomaan tupakan haittoja JUMALAN vastaisena tekona.
Aivan turha ja epäterv. se toki on, mutta on eri asia tehdä se hengelliseksi, niinkuin se joidenkin taholta tahdotaan tehdä. ****

****Niin, ei kuitenkaan tehdä tupakoinnista sinänsä omaa, erikseen nimettyä synnin lajia, sellaista menetelyä sopii pitää ylihengellisenä****

****Varottava vain on, ettei tehdä kärpäsestä härkästä: Tupakki ei vie autuutta.****

****Jos sinä jotain teet ja lähimmäisesi siitä pahentuu niin älä tee. Jos siitä huolimatta teet niin et ole enää lähimmäistäsi rakastamassa ja SE ON KUOLEMAKSI. Eikös Paavali meitä näin opettanut?[/quote]

Tuo tuntuu Pallelta vähän lakihenkiseltä pyörittelyltä.****

****Tuossa pahentumisessa mennään monesti aika pitkälle. Paavalin kirjeissä on kohta, jonka muistan omin sanoin: Vapauteen Kristus vapautti teidät. Älkää siis enää antako saattaa teitänne orjuuden ikeeseen.****

****Olen kuullut Rauhanyhdistyksen pihalla uskovaisten miesten puhuvan, että tupakointi pitäisi kokonaan julistaa synniksi. Emmehän me voi mitään julistaa synniksi.****

****nämä iänikuiset tupakka- ym. jutut ovat sielunvihollisen keino viedä ajatukset pois uskon perusasioista, kaikki ulkonainen hurskastelu (kun ei ne paheet syntiä ole) on kuitenkin epäolennaista, ja jopa vaaran paikka jos huomio kiinnittyy ulkonaisesti puhtaaseen elämään.****

Lukiessani näitä kommentteja en voi kuin ihmetellä. Sinällään kaikki kommentit ovat ihan hyviä ja mielestäni he ovat oikeassakin! Mutta, mutta... Vl:t tuntuvat ymmärtävän tupakka-asiassa, että ulkoisista jutuista ei voi tehdä estettä uskomiselle, tai muuten ollaan lähellä farisealaisuutta. KUITENKIN nämä kaikki hyvät ja oikeahenkiset kommentit unohdetaan kun on kyse monesta muusta asiasta, kuten vaikkapa meikkauksesta tai hiustenvärjäyksestä. Jos tupakkaa ei voi tehdä hengelliseksi kysymykseksi, niin miten hiustenvärjäyksen voi? Eikö se, että hiustenvärjäyksestä tehdään este uskomiselle, ole farisealaisuutta? Eikö ole vaaran paikka (viitaten viimeiseen kommenttiin), jos sieluntila nähdään naamasta tai hiustenväristä? Ja kuten eräs kommentti olikin, että vapauteen Kristus meidät vapautta, eli ei tule laittaa minkään ikeen alle. Eikö se päde esim. meikkauksessa? Tai toiseksi viimeiseen kommenttiin viitaten (emme voi julistaa mitään synniksi), niin miten meikkauksesta tai hiustenvärjäyksestä on voitu tehdä syntiin verrattava asia?

Tämä asia ei mene minun päähäni. Te siis näette, että jos tupakanpolttajia aletaan kytätä, se on ylihengellisyyttä, farisealaisuutta, mutta on ihan ok tehdä meikkauksesta tai hiustenvärjäyksestä hengellinen asia?

Tässä vielä yksi kommentti vl-palstalta: "Aivan, tosiasia on, että meilläkin on tupakoivia veljiä keskuudessamme, niin niitäkö nyt pitäisi osoitella. Kyllä he varmasti tietävät itse asiansa ja kenenkään autuutta se ei vie ja sehän on tärkeintä. ****

Aivan oikein tässä kirjoittaja tuumaa, että miksi näitä polttajia pitäisi osoitella. Kysyn vain, että miksi meikkaajia tai hisutenvärjääjiä pitäisi osoitella. Eihän se vie kenekään autuutta!

Meikkauksesta tai värjäyksestä ei myöskään tule paha meno, kuten viinasta. Eikä esim. värjäys ole sen kummenpi kuin permanentti, joka teillä on sallittu.

Näitä sääntöjä perustellaan usein toisen pahentumisella, mutta tupakan kohdalla sekin ohitetaan olan kohautuksella. Yleisin on se, että esim. meikkauskieltoa tulee noudattaa, koska muuten pahennetaan läheinen, ja se taas on syntiä. Kuinkahan moni aloittaa tupakoinnin aikuisena? Suurin osa aloittaa alle 18-vuotiaana. Eikö siinä uhmata vanhempia ja jopa Suomen lakia. Tässä joitakin kommentteja, miksi tämä "pahentumispykälä" ei olekaan voimassa tupakoinnin kohdalla:

****Jokin tyyli että se uskovaisista, jolla on kaikista herkin omatunto, häntä on kuunneltava, niinkuin joskus on siionissamme opetettu, on vähän sairaalloinen. Yliherkkä omatunto liittyy joskus vähän heikkoon henkiseen terveyteen. Ihmisen pitäisi vaatia enemmän itseltään kuin lähimmäisiltään. Jos toisille kristityille osoittelee kovasti heidän syntejään, piilee helposti omassa sydämessä jokin mädännäisyys.****

**** Mutta veljien rakastaminen, mitä kristillisyyden juuri pitäisi olla, ei kaikkein tarkimmillaan kulminoidu tupakoimiseen. Jos tupakoitsija, hermosauhujen tarvitsija, huomioi toiset, ei pöllyyttele talojen tuuletushormeihin eikä ihmisten neniin, ja huolehtii roskat paikoilleen, eikä nyt polta perheensä leipärahoja, ei hän siinä veljeänsä pahenna****

AUTTAKAA YMMÄRTÄMÄÄN! Voiko joku vl. selittää tämän, mielestäni kaksinaismoralistisen ajattelutavan? Tai ettekö itse näe tässä mitään ristiriitaa? Ja korostan vielä, että en halua hyökätä vanhoillislestadiolaisuutta vastaan. Teissä on todella paljon hyvää, mutta tätä asiaa en vain ymmärrä. Toivoisinkin aiheesta asiallista keskustelua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu