Eräs juhannus v. 2006:
Huomasin jälleen kerran, että on aivan
turha kertoa kellekään pahasta olostaan.
Läheisin ihmiseni suorastaan suuttui ja
sanoi, että olen maailman negatiivisin
ihminen. Harkitsee häipyvänsä, koska ei
kestä minua ja masennustani. Hän kuulemma
yrittää olla kuin enkeli ja minä vain
kehtaan kärsiä.
Kieltämättä oloa pahentaa sekin, että
saatan jäädä yksin ja juuri siksi että
olen niin toivottoman masentunut.
Pelkkää huutoa. Olisi pitänyt tajuta
olla hiljaa. Kun kerroin, että päätän
päiväni, hän sanoi, että hän ei suostu kuuntelemaan sellaista. Lopulta join
viiniä niin että tuli tosi paha olo
(ei varmaan sovi lääkkeitteni kanssa)
ja kumppani poistui jonkun kaverinsa
luo. (Juon itseni humalaan korkeintaan
kerran vuodessa ja kaikki tuttavat
tietävät että olen raitis). Kumppani
sanoi pistäneensä viinansa lukkojen
taakse -ikäänkuin olisin pystynyt
enää juomaan pisaraakaan.
Ajattelin, että hyppään ikkunasta.
Kun yritin soittaa kumppanin kännykkään
hänen lähdettyä (jotenkin tuntui
velvollisuudelta, että ilmoitan
tilanteen ja ehkä toivoin saavani apua),
hänen kaverinsa vastasi ja kehotti minua
häipymään jonnekin. Kiitin avusta.
Seuraavaan puheluun vastasi tämän kaverin
puoliso, joka esittäytyi sairaanhoitajaksi.
Väitti haluavansa auttaa. Häntä kiinnosti kuitenkin lähinnä se miksi olin juonut
viiniä. Kaikkiin kysymyksiini hän vastasi,
ettei hänen tarvitse vastata minulle
mitään. Lopulta pyysin, että hän soittaisi
minulle ambulanssin, koska tunsin olevani
vaarassa yksin kotona. Ambulanssia ei
tullut eikä tullut ketään muutakaan.
Istuin aikani ikkunanraossa ja aloin
epäillä, kuolisinko sittenkään, jos
hyppäisin (5. kerros).
En sitten ottanut riskiä että jäisin
raajarikoksi tms. Ja tietenkin tuntui,
etten voisi tehdä sitä läheisteni takia.
Mutta olen edelleen yksin, kumppani on
siellä kaverillaan ja saa varmasti heidän
sympatiansa.
Tästä päättelin, että on kyllä todella
typerää yrittää kertoa kellekään mitään.
Jos olisin mennyt sairaalaan, siellä
olisi ollut sama juttu. Pari kertaa olen
ollut vatsahuuhtelussa ja lääkärit on
vinoilleet jotain siihen tyyliin, että
heillä olisi parempaakin tekemistä kuin
paapoa hulluja. Ex:llekin pahinta tuntui
olevan se, että joku ulkopuolinen saa
tietää itsariyrityksestä. Minun olollani
ei ollut mitään väliä. Ammattiauttajat
esittävät samat kysymyksensä eikä niiden
takana ole mitään todellista välittämistä.
Ja miksi ne minusta välittäisivätkään, kun
ei kukaan läheisenikään välitä. Se oli myös
yksi syy, etten tilannut itse sitä
ambulanssia. Olisi ollut todella suurta
kärsimystä olla jossain sairaalassa ilman
että kukaan olisi käynyt katsomassa.
Itsari pitää tehdä kertomatta asiasta
kellekään. Kuolemanajatukset sitä paitsi
vain lisääntyvät, kun huomaa, ettei
kukaan välitä, joten se, että ei puhu
tunteistaan kellekään, voi jopa varjella
itsarilta. On turhaa odottaa myötätuntoa ihmisiltä, jotka lähinnä inhoavat
masentunutta. Kelpaan heille vain, jos
pidän suuni kiinni. Tämän juhannuksen
jälkeen en kyllä varmasti puhukaan
mitään.
Huomasin jälleen kerran, että on aivan
turha kertoa kellekään pahasta olostaan.
Läheisin ihmiseni suorastaan suuttui ja
sanoi, että olen maailman negatiivisin
ihminen. Harkitsee häipyvänsä, koska ei
kestä minua ja masennustani. Hän kuulemma
yrittää olla kuin enkeli ja minä vain
kehtaan kärsiä.
Kieltämättä oloa pahentaa sekin, että
saatan jäädä yksin ja juuri siksi että
olen niin toivottoman masentunut.
Pelkkää huutoa. Olisi pitänyt tajuta
olla hiljaa. Kun kerroin, että päätän
päiväni, hän sanoi, että hän ei suostu kuuntelemaan sellaista. Lopulta join
viiniä niin että tuli tosi paha olo
(ei varmaan sovi lääkkeitteni kanssa)
ja kumppani poistui jonkun kaverinsa
luo. (Juon itseni humalaan korkeintaan
kerran vuodessa ja kaikki tuttavat
tietävät että olen raitis). Kumppani
sanoi pistäneensä viinansa lukkojen
taakse -ikäänkuin olisin pystynyt
enää juomaan pisaraakaan.
Ajattelin, että hyppään ikkunasta.
Kun yritin soittaa kumppanin kännykkään
hänen lähdettyä (jotenkin tuntui
velvollisuudelta, että ilmoitan
tilanteen ja ehkä toivoin saavani apua),
hänen kaverinsa vastasi ja kehotti minua
häipymään jonnekin. Kiitin avusta.
Seuraavaan puheluun vastasi tämän kaverin
puoliso, joka esittäytyi sairaanhoitajaksi.
Väitti haluavansa auttaa. Häntä kiinnosti kuitenkin lähinnä se miksi olin juonut
viiniä. Kaikkiin kysymyksiini hän vastasi,
ettei hänen tarvitse vastata minulle
mitään. Lopulta pyysin, että hän soittaisi
minulle ambulanssin, koska tunsin olevani
vaarassa yksin kotona. Ambulanssia ei
tullut eikä tullut ketään muutakaan.
Istuin aikani ikkunanraossa ja aloin
epäillä, kuolisinko sittenkään, jos
hyppäisin (5. kerros).
En sitten ottanut riskiä että jäisin
raajarikoksi tms. Ja tietenkin tuntui,
etten voisi tehdä sitä läheisteni takia.
Mutta olen edelleen yksin, kumppani on
siellä kaverillaan ja saa varmasti heidän
sympatiansa.
Tästä päättelin, että on kyllä todella
typerää yrittää kertoa kellekään mitään.
Jos olisin mennyt sairaalaan, siellä
olisi ollut sama juttu. Pari kertaa olen
ollut vatsahuuhtelussa ja lääkärit on
vinoilleet jotain siihen tyyliin, että
heillä olisi parempaakin tekemistä kuin
paapoa hulluja. Ex:llekin pahinta tuntui
olevan se, että joku ulkopuolinen saa
tietää itsariyrityksestä. Minun olollani
ei ollut mitään väliä. Ammattiauttajat
esittävät samat kysymyksensä eikä niiden
takana ole mitään todellista välittämistä.
Ja miksi ne minusta välittäisivätkään, kun
ei kukaan läheisenikään välitä. Se oli myös
yksi syy, etten tilannut itse sitä
ambulanssia. Olisi ollut todella suurta
kärsimystä olla jossain sairaalassa ilman
että kukaan olisi käynyt katsomassa.
Itsari pitää tehdä kertomatta asiasta
kellekään. Kuolemanajatukset sitä paitsi
vain lisääntyvät, kun huomaa, ettei
kukaan välitä, joten se, että ei puhu
tunteistaan kellekään, voi jopa varjella
itsarilta. On turhaa odottaa myötätuntoa ihmisiltä, jotka lähinnä inhoavat
masentunutta. Kelpaan heille vain, jos
pidän suuni kiinni. Tämän juhannuksen
jälkeen en kyllä varmasti puhukaan
mitään.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ymmärrän sinua täysin. Samoja ajatuksia vaikka onneksi kukaan ei ole vielä suuttunut. Tosin kun otin asiaa puheeksi ensimmäisiä kertoja kultani kanssa (kännissä) hän vain sanoi ettei halua kuulla enempää.
Jos psykologilla ei sinua ole kuunneltu tms. niin sinulla on täysi oikeus vaihtaa psykologia. Näin minulle on kerrottu. Voi vain sanoa, että nyt ei juttu oikein luista jne.
Minulla on kuolema ajatuksia päivittäin.
Jos haluat jutella lisää niin pistä sähköpostia os. teekoo308(a)jippii.fi
Sillä muista, että puhuminen on tärkeää. Et saa jäädä yksin miettimään asioita.
On kuitenkin hyvä miettiä, kelle alkaa puhumaan ja millä tavalla. Kaikki eivät voi asiaa ymmärtää juuri kuin itse yrittää kertoa :(
Lähetin sinulle sähköpostia.
... lääkärillesi, ja mene sinne heti kun vain saat ajan, jos sinulla on itsetuhoajatuksia. Tuntuu siltä, että ne pillerisi eivät auta sinulla, että olisi lääkkeenvaihdon aika.
Eivät läheskään kaikki ymmärrä, mitä masennus on. Useimmat luulevat, että kaikki menee ohi, kun vain ottaa itseään niskasta kiinni. Jos et paljon mainitse tuntemuksistasi lähimmällesi, pääset helpommalla. Puhu vain lääkärillesi.
Ongelma on se että olen jo erehtynyt puhumaan. Ja siitä yksi seuraus on se, että kumppania on kehotettu jättämään minut. Heti. Välittömästi. Käytännössä masentuneella ei kai sitten muuta elämää voi ollakaan kuin puhua ammattiauttajien kanssa. Jos olisi muulla tavalla sairas, niin suorastaan paheksuttaisiin, jos sellainen jätettäisiin.
valittaa miten paljon lääkkeitä syö ja epäröivät josko viel uusis reseptini. Minusta jos kuka haluaa olla puhumatta mielialoistaan on oikeus syödä just sellasii lääkkeit joista tulee edes siedettävä olo. Yleensä en käy lääkärien vastaanotol vaan uusin repetit vastaanotos, sillai ne saa helpommin, kuin aina selitellä samoja juttuja lekurille uudestaan joka käynnillä. Aikusella ihmisellä on oikeus/vastuu tehdä lääkitys mikä,itselle parhaiten sopii.
että lääkärit valittavat lääkkeiden määrästä.
Mitä ihmettä se haittaa kuinka paljon vetää jotain laillista tavaraa jos vaihtoehtona on kuolla oman käden kautta?
Joillekin vanhuksillekin sanotaan ettei saisi tulla riippuvaiseksi jostain nukahtamispillereistä!
Mutta ehkä lääkäreillä on joku kumma velvollisuus mainita lääkkeistä tai sitten ne pelkää että huomio kiinnittyisi heidän riippuvuuteensa lääketeollisuudesta eli kovistellaan varmuuden vuoksi potilasta joka on ketjun heikoin lenkki joka joutuu ne kalliit lääkkeensä kustantamaan.
Olen muuten ollut joskus psykiatrilla joka aivan ilmiselvästi oli tokkurainen ties minkä cocktailin jäljiltä.
Ehkä hän testasi lääketehtaan näytteitä tai oli väsynyt kaltaisiini tapauksiin ja ottanut ennakolta hieman pehmentävää.
Vastaanotto olisi voinut olla huvittava kokemus jos en itse olisi ollut silloin niin hajalla.
Lähdin sieltä pettyneenä ja vihaisena kun lääkäri ei vastaanoton aikana katsonut kunnolla edes silmiin.
No niin, menenkin tästä mylläämään purnukkivarastoani ja katsomaan löytyisikö sieltä jotain kivaa natusteltavaa yötä vasten....