Kummitäti soitti

ja kyseli kuulumisia, siis minulta, ei halunnut puhua kummipoikansa kanssa. eipä ollut ottanut yhteyttä liki vuoteen (synttäri- ja joululahjoista en viitsi edes porata, koska niitä ei ole näkynyt sen jälkeen, kun poika täytti 5, nyt on 8).

no villakoiran ydin oli se, että HÄNEN poikansa (minun kummipoikani - olen muistanut poikaa lahjoin, kortein, soitoin, käynnein - eli turha syyllistää) on iältään 14 ja tarvisi kesätyöpaikkaa ja samalla pitopaikkaa, kun täti lähtee työmatkalle. mieheni pitää maatilaa, sanoi, ettei huoli kesän kiireimpään aikaan ketään kädetöntä muka "avukseen" ja pitäisi siitä vielä maksaakin. viimeksi poika oli viime kesänä "auttamassa" ja se auttaminen oli sitä, että poika nukkui puoleenpäivään, hakkasi tietokonetta iltaan, söi, meni nukkumaan ja sotki.... ja palkkaakin olisi pitänyt saada... ilmeisesti korvausta siitä, että kaupunkilaispoika joutui maalle.

tein varmaan väärin, mutta kerroin, että meillä ei ole nyt mahdollisuutta ottaa poikaa luoksemme ja kysyin samaan hengenvetoon, että minun poikani olisi tulossa yökylään kummille, milloin sopisi - jopas alkoivat kiireet.... no, poika ei kyllä sinne edes halua, sillä ei tunne tätiä lainkaan.

ja edellinen yhteydenotto oli silloin kun poikansa tarvi myös pitopaikkaa ja työpaikaa viime kesänä...
61156
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Niin ydin jutussa kai oli että rankaisit kummilastasi hänen vanhempiensa tekosista?

Äänestä
  • oikeastaan se oli mies, joka muisti hyvin viime kesän apurin ja sen mitä poika teki ja jätti tekemättä - esim mopolla ajo sujui oikein hyvin, mutta jos olisi pitänyt vaikka lyödä naulaa johonkin tuli pää kipeäksi tai muuten huono olo. eli mies sanoi, ettei ota vaivoikseen, kun on muutenkin kiirus aika. lisäksi parin viikon vierailun jälkeen poika sanoi, että 300 euroa pitäis saada työstä. hmm...mistä työstä... 100 euroa mies antoi ja senkin ihan halusta kummipojalle. sen eteen poika ei todellakaan tehnyt mitään.

    itse muistan myös hyvin pojan, joka ei ensinnäkään ole koskaan kiittänyt saamistaan lahjoista, ei ole koskaan itse ottanut yhteyttä ja viime kesänä kuljin perässään ja keräsin märkiä pyyheliinoja ja likaisia vaatteita. lisäksi pojalle ei kelvannut meidän ruoka, vaan olisi pitänut olla pizzaa, cokista ja hampurilaisia - en hankkinut.

    ja tosiaan: jos kummitäti ei halua kuulla puhettakaan minun poikani yhden yön vierailusta sinnepäin, miksi ottaisin hänen töykeän poikansa kahdeksi viikoksi? varsinkin kun poika on äidiltään selvästi tapansa oppinut.

    Äänestä

  • juhannuksena kirjoitti:

    oikeastaan se oli mies, joka muisti hyvin viime kesän apurin ja sen mitä poika teki ja jätti tekemättä - esim mopolla ajo sujui oikein hyvin, mutta jos olisi pitänyt vaikka lyödä naulaa johonkin tuli pää kipeäksi tai muuten huono olo. eli mies sanoi, ettei ota vaivoikseen, kun on muutenkin kiirus aika. lisäksi parin viikon vierailun jälkeen poika sanoi, että 300 euroa pitäis saada työstä. hmm...mistä työstä... 100 euroa mies antoi ja senkin ihan halusta kummipojalle. sen eteen poika ei todellakaan tehnyt mitään.

    itse muistan myös hyvin pojan, joka ei ensinnäkään ole koskaan kiittänyt saamistaan lahjoista, ei ole koskaan itse ottanut yhteyttä ja viime kesänä kuljin perässään ja keräsin märkiä pyyheliinoja ja likaisia vaatteita. lisäksi pojalle ei kelvannut meidän ruoka, vaan olisi pitänut olla pizzaa, cokista ja hampurilaisia - en hankkinut.

    ja tosiaan: jos kummitäti ei halua kuulla puhettakaan minun poikani yhden yön vierailusta sinnepäin, miksi ottaisin hänen töykeän poikansa kahdeksi viikoksi? varsinkin kun poika on äidiltään selvästi tapansa oppinut.

    Ja et voinut sanoa että siivoaa jälkensä? Valitat jälkeenpäin == nainen.

    Ja miehesi ei varmaankaan sitten voinut opastaa mitä tehdä, koska kummipoika tuskin kaupunkilaisena osaa suoraan tehdä hommia kuten ikänsä maalla asuneet. Jotenkin paistaa paha asennevamma läpi tuosta että on vain tiellä ... Kyllä jo kymmenvuotiaalle voi antaa pieniä tehtäviä mm. juoksupojan joista on hyötyä maalla.

    Äänestä

  • maallakin ollut kirjoitti:

    poika tuli intoa puhkuen viime kesänä, oli rehunteon aika, minä muualla töissä. hänen piti auttaa rehunteossa ja rakentemisessa ja oikein saada siitä palkkaa. olin pojan pari ekaa päivää lomalla ja seurasin touhua. hänen olisi pitänyt ns "polkea" rehukasaa, eli ajaa pienemmällä traktorilla rehukasan päällä edestakaisin. tiedän, tylsää hommaa, mutta tärkeää. poika viitsi puoli tuntia sitten "tuli pää kipeäksi" ja lähti moppoilemaan.

    minä ehdotin nurmikon ajoa, oli kädet kipeät traktorin ajamisesta, ei onnistunut, lähti pelaamaan tietsikkaa. pyysin viemaan koirat lenkille, oli vähän huono olo, mutta sarjiksien luku onnistui.

    kun sanoin, että keräisi vaatteensa pois, tuli vastaus, että ei mun kotonakaan tarvi.

    kun rehut oli tehty (ilman pojan apua) mies pyysi rakennuksille ja tosiaan yritti opettaa. poika vasaroi pari tuntia, sitten "tuli tärkeää asiaa kaverille" ja lähti soittamaan - ei palannut ennen iltaa...

    lukemattomia esimerkkejä. mies muisti oikein hyvin, miten hän todella kiireisenä yritti opettaa halutonta oppimaan ja sanoi ettei ikinä enää. lisäksi omat lapsemme, silloin 7 ja 9 -v pojat olivat todella ihmeissään, sillä he osasivat ja osaavat tehdä töitä.

    todella juoksupojalle olisi ollut käyttöä, mutta mitäs teet, kun toinen ei halua tehdä, ei halua oppia ja siitä olisi vielä pitänyt maksaakin.

    Äänestä

Kyllä ottajia piisaa vaan ei antajia.Oikein teit.

Äänestä

Mulla on sukulaislapsia kaupungissa ja aina välillä niiden vanhemmat vinkuu niille hommia (ja pitopaikkaa kun ovat töissä koulu loppu) meiltä. Meillä siis maatalo. Ja jestas mitä kädettömiä tapauksia ne on!!! Kädettömyydenkin vielä sietää, kukaan ei oo seppä syntyessään, mutta kun ovat vielä patalaiskojakin!!!

Tytöt kikattavat joka asialle, laittavat hiuksiaan, eivät voi koskea esim puutarhaan kun kynnet menevät pilalle. Lapsenhoitoon jos heitä on ottanut, lörpöttävät he kännykkään, meikaavat ja muksut saavat olla herran hallussa. Ja karkaavat kylille kollien perään heti kun silmä välttää.

Pojat tosiaan saavat heti rannekipuja jos vaikka pitäisi vaikka vasaraan tarttua. Mopoajelu ja tietokonepelit sujuvat oikein hyvin. Navettaan eivät voi kuvitellakaan menevänsä, koska haju tarttuu.

Ja tosiaan; tuosta tekemättömyydestä pitäisi vielä maksaakin.

Olen jo parin vuoden ajan sanonut kiitos ei näille tulijoille ja saanut vanhempiensa vihat niskoille, että olenpas nyt itsekäs - meillähän on rahaa kuin roskaa jakaa heidänkin lapsillee - ei ees töitä tarjota....

Äkkiä laskien viimeisen 10 vuoden aikana näitä kesäpentuja on pyörinyt meillä ehkä 15 enkä vielä yhtään kunnollista ole joukosta löyänyt.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

juhannuksena kirjoitti:

ja kyseli kuulumisia, siis minulta, ei halunnut puhua kummipoikansa kanssa. eipä ollut ottanut yhteyttä liki vuoteen (synttäri- ja joululahjoista en viitsi edes porata, koska niitä ei ole näkynyt sen jälkeen, kun poika täytti 5, nyt on 8).

no villakoiran ydin oli se, että HÄNEN poikansa (minun kummipoikani - olen muistanut poikaa lahjoin, kortein, soitoin, käynnein - eli turha syyllistää) on iältään 14 ja tarvisi kesätyöpaikkaa ja samalla pitopaikkaa, kun täti lähtee työmatkalle. mieheni pitää maatilaa, sanoi, ettei huoli kesän kiireimpään aikaan ketään kädetöntä muka "avukseen" ja pitäisi siitä vielä maksaakin. viimeksi poika oli viime kesänä "auttamassa" ja se auttaminen oli sitä, että poika nukkui puoleenpäivään, hakkasi tietokonetta iltaan, söi, meni nukkumaan ja sotki.... ja palkkaakin olisi pitänyt saada... ilmeisesti korvausta siitä, että kaupunkilaispoika joutui maalle.

tein varmaan väärin, mutta kerroin, että meillä ei ole nyt mahdollisuutta ottaa poikaa luoksemme ja kysyin samaan hengenvetoon, että minun poikani olisi tulossa yökylään kummille, milloin sopisi - jopas alkoivat kiireet.... no, poika ei kyllä sinne edes halua, sillä ei tunne tätiä lainkaan.

ja edellinen yhteydenotto oli silloin kun poikansa tarvi myös pitopaikkaa ja työpaikaa viime kesänä...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu