Lapsen ehdoilla

Olen miettinyt pienten lapset vanhemmat seuraavaa: aina kun lähdette reissuun, ostoksille, laivalle jne. aina muistatte mainita menevänne lapsen ehdoilla? Mitä ne ovat pieni vauva ei osaa puhua eikä osaa sanoa haluaako hän lähteä kreikkaan lomalle. Kuitenkin lähdette "lapsen ehdoilla" ja paikanpäällä kaikki menee kuin ennenkin.
3809
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

on kyllä - ainakin vauvalla - aika simppelit, riittää kun on sapuskaa, maitoa, unta, halauksia ja kuiva vaippa.

Vauvan kanssa jos reissaa ja pitää huolta että ylläolevat on kunnossa niin kaipa sitä sitten "matkustetaan lapsen ehdoilla".

Äänestä

reissaaminen pitää sisällään aika paljon, esimerkiksi valitaan lapsiystävällinen paikka ja hotelli, syödään ja levätään lapsen tarpeiden mukaan, istutaan ilta hotelli huoneessa kun lapsi jo nukkuu ym. Eli poikkeaa aika paljon aikuisten kesken matkustamisesta kun voi tehdä mitä haluaa milloin haluaa!
Mielestäni on enemmän kuin viisasta lähteä matkaan lasten ehdoilla jos heitä sinne kerran mukaan otetaan!

Äänestä
  • tulisi aina muistaa että kun niitä lapsia siunaantuu, ne määräävät aika pitkälle perustahdit. Vauvan kanssa ei juurikan harrasteta, shoppailla rauhassa, mennä kuntosalille... se on HULLUUTTA. Puhun ihan kokemuksest (4 lapsen isä). Lasten kanssa eletään lasten elämää, ja on pakko ulopua hedonistisesta tarpeesta.
    Kamalinta on kuullu kun jotkut sanovat sesim tekevänsä lopputyötä lapsen vauva-aikana. HAHAHH HAHHAHHA, HAHAH HAHH HAHHH HAHAHH , HEHEHH HEHH HEHHHH EH. IIIHHIHIHI.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ihmettelijä vieressä kirjoitti:

Olen miettinyt pienten lapset vanhemmat seuraavaa: aina kun lähdette reissuun, ostoksille, laivalle jne. aina muistatte mainita menevänne lapsen ehdoilla? Mitä ne ovat pieni vauva ei osaa puhua eikä osaa sanoa haluaako hän lähteä kreikkaan lomalle. Kuitenkin lähdette "lapsen ehdoilla" ja paikanpäällä kaikki menee kuin ennenkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu