Olen osakkaana perikunnassa, jolla on metsää jonkin verran. Pari kertaa viimeisen parinkymmenen vuoden aikana on toistasataa vuotta vanhaa metsää myyty hirveän tappelun jälkeen - minä haluaisin hoitaa metsää, muut eivät. Olisin myös pistänyt pellot taimelle yms, mutta muut eivät ole suostuneet.
Ottaa päästä tuo passiivisuus joka jatkuu. Viime vuosina en ole itsekään viitsinyt pistää tikkua ristiin kun tiedän jo ennalta lopputuloksen.
Mitä its tekisitte minun asemassani? Ja onko muita jotka ovat kokeneet saman eli että pidetään parempana antaa asioiden vain olla kuin hoitaa niitä järkiperäisesti?
Ottaa päästä tuo passiivisuus joka jatkuu. Viime vuosina en ole itsekään viitsinyt pistää tikkua ristiin kun tiedän jo ennalta lopputuloksen.
Mitä its tekisitte minun asemassani? Ja onko muita jotka ovat kokeneet saman eli että pidetään parempana antaa asioiden vain olla kuin hoitaa niitä järkiperäisesti?
Vastaukset 23
Vanhimmat
ehdottaisin ihan tosissani metsäomaisuuden jakoa tai mikäli (kuten todennäköistä) on hankalaa/mahdotonta tasapuolisesti tehdä, niin myymistä. Jos sinä itse tai joku muu perikunnan jäsen ei halua metsästä luopua, niin ostakoon muut ulos. Jos sinulla on halua metsää hoitaa niin voithan ostaa oman palstan saamillasi rahoilla...kokemuksesta voin sanoa, että helpotti!
Tämä on pelottavan yleinen ilmiö joten et ole asian kanssa yksin. Ovat melko hankalia tapauksia jo ihan ostomiehenkin kannalta.
Parastahan olisi saada metsät jollain keinoin niille, jotka niitä osaisivat käyttää ja hoitaa. Siinä vaan tuntuu tulevan se perisuomalainen kateusilmiö taas pinnalle eli kun joku yrittää asioita hoitaa, se tarkoittaa sitä että on omimassa koko tilaa. Ja yksi hankala vastarannan kiiski riittää estämään kaikki toimenpiteet. Olisiko mahdollista ostaa ulos nämä hankalat tapaukset? Todennäköisesti sekin ajatus kohtaa vaikeuksia. Joku voisi keksiä vielä parempia keinoja........pitäiskö käydä liito-oravan paskaa levittelemässä ja uhata suojelulla...:)
Ei tähän keskusteluun nyt kateutta kannata sotkea, turha pilata tuolla jokapaikan selityksellä hyvin alkanutta keskustelua. Minusta tuo vain on yleinen asenne muissa perikunna jäsenissä, että annetaan asioiden olla, ollaan ylivarovaisia ja passiivisia, ei haluta muutoksia, halutaan luonnon olevan koskematonta ja mieluummin lahoavan pystyyn kuin hoidetaan sitä järkiperäisesti.
Minun on vaikea ymmärtää ihmisiä, jotka sotkevat tunteilua joka paikkaan, luulisi nyt jokaisen nykyihmisen pyrkivän hoitamaan asioitaan mahdollisimman hyvin.
Tuosta jaosta olen kysellyt aika ajoin vähän sieltä sun täältä ja olen tullut vakuuttuneeksi, että ainoat jotka siitä hyötyvät ovat juristit.
Passiivisten ihmisten ulososto ei ole taloudellisten mahdollisuuksieni rajoissa ja vaikka olisikin, niin se on täysin mahdotonta - muut eivät myisi minulle neliösenttiäkään. Haluavat olla kuolinpesän osakkaina, vaikka eivät ole useaan vuoteen edes käyneet koko alueella.
Kyllä tuosta pahat ajatukset nousevat mieleen - ja onhan ne välit menneetkin aika olemattomiksi, kun olen riidan kautta niitä asioita onnistunut vuosikymmenten varrella hieman hoitamaan.
Mistä tommosia tulee?
nämä hankalat??
seuraavaa:
1. Tarjoudut ostamaan pesästä ulos niin monta osakasta kuin "rahkeesi riittävät".
Jos ensin mainittu ehdotus ei sinua tai muita osakkaita "sytytä", niin
2.Tarjoa osuuttasi jokaiselle muulle osakkaalle ostettavaksi.
Sitten vielä, jos ei muu auta, niin tutki perintölainsäädäntöä siitä, että onko yksittäisellä osakkaalla ja miten saada osuutensa "ulos" pesästä.
Viimeisen ohjeen osalta kannattaa varmaan kysyä tarkempia neuvoja "Laki & rikos" -palstalta (täällä samaisessa Suomi24 - Chatissä).
Jokaisella osakkaalla on oikeus vaatia jakoa kun kuolinpesänselvitys on tehty. Paitsi jos on tehty määräaikainen sopimus siitä, ettei pesää jaeta.
Kyllähän se nykypäivänä taitaa olla niin, että useimmilla on riittävä toimeentulo muutenkin, joten "lisäsärvintä" ei tarvita metsästä. Silloin ei jostakin syystä nähdä tarvetta hoitaa metsäasioita, ei ole kiinnostusta tai sitten on muita arvoja joiden perusteella metsää ei hoideta metsätalouden keinoin. On ehkä lapsuudenaikaisia muistikuvia kotitilasta, ja kuvitellaan sen parhaiten säilyvän koskemattomana.
Asia ei aina koske maaomaisuutta, parhaiten asiaa taitaa kuvata tilan rakennukset. Ränsistynyt ja homehtunut kotimökki, sauna, notkollaan oleva navetta. Monesti kotitalon kattoa ei korjata ja kaiken annetaan olla mullin mallin. Minä en ymmärrä, miksi esimerkiksi vanhoista taloista ei oteta edes hirsiä talteen vaan annetaan mädäntyä katon ollessa puhki. Ihmiset ovat välinpitämättömiä edellisen sukupolven elämäntyön suhteen. Aika surullistahan se lopulta on. Näitä esimerkkejä näkee koko maan kattavasti.
Lisäksi ei käsitetä sitä, että edellinen sukupolvi on hoitanut tilan asioita ja nyt pitäisi yhdessä perikuntana ottaa asioista vastuuta omistajana, ja sovittaa yhteisiä tavoitteita kaikkia osapuolia tyydyttävästi.
Eräs perusyy taitaa olla myös etäiset sukulaissuhteet, ei kerta kaikkiaan esimerkiksi sisaruksilla ole mitään yhteistä päämäärää hoitaa asioita. Kyylätään toisten tekemisiä ja epäillään motiiveja. Omistajan sanaa käytetään olemalla passiivisia. Sellaista se usein on.
...niin näkisi, että ihmisillä on kiinnostusta elämässä ylipäänsä johonkin ja ihminen ei ole pystyyn kuollut. Olen itse kohdannut näitä passiivisia menneisyyden vaalijoita riittämiin. On käyty maalla joskus lapsena ja muistikuvat ovat sieltä, siihen kukkaniittyyn ei saa koskea.
Syytteet lapsuuden maiseman hävityksestä saa se, joka olisi halukas tekemään työtä yhteiseksi hyväksi.
Pitäisi perinnön jättäjällä olla sen verran viisautta ennakkoon, että jättäisi metsän kokonaisena jollekin perillisistä. Tai vielä fiksumpaa olisi, jos tekisi sukupolvenvaihdoksen jo eläessään. Silloin ei metsä pirstaloituisi pieniksi plänteiksi, joilla ei kukaan tee mitään, ainakaan taloudellista. Se on sääli, jos on itse hoitanut metsänsä hyvin tulevaisuutta ajatellen ja sitten perilliset eivät sitä arvosta.
Osta itsellesi muiden perikunnan osakkaiden osuudet, jos on halua ja mahdollisuus metsän hoitoon. Maasta ei kannata luopua, koska sen valmistus on lopetettu.
pyydä paikallisen metsänhoitoyhdistyksen kaveri tutkimaan tilanne. He voivat pakottaa tekemään uudistukset. Samasta asiastahan Karpossa joku isäntä valitti aikoinaan. Hän ei ollut koskaan tehnyt mitään metsilleen. Muistaakseni ne pakkolunastettiin valtiolle ja sitä se isäntä vaikeroi.
Metsät täytyy julistaa suojelualueiksi, jos niille ei meinaa tehdä mitään.
On niiden metsänhoitoyhdistyksen miesten kanssa juostu pitkin metsiä ja metsänhoitosuunnitelmakin teetetty. Olen myös antanut valtakirjalla teetettäväksi ne pari kolme pystykauppaa, joita siellä kymmenien vuosien aikana on tehty tietenkin jälkitoimenpiteet, jotka onnistuneet vaihtelevalla tavalla (= ei ikinä naisia metsänhoitoalalle, törmäsin tosi tumpeloon naiseen jonka jälkiä sitten korjailtiin myöhemmin, kun mikään ei niiden kylvöjen jäljiltä kasvanut, ilmeisesti se laitatutti sinne kauraryynejä kasvamaan). Taitavat tietää jo toisessa läänissä että se on semmoinen erimielinen perikunta.
Enää en uneksikaan peltojen metsittämisestä enkä taimikoiden harvennuksista. pelloilta ei olisi saanut esim. heinikkoa hävittää millään myrkyillä, se ei ollut luonnonmukaista.
En todellakaan ymmärrä, mistä kiven kolosta tommosia tulee. Jotka ovat vain jarruna asioiden järkiperäiselle hoidolle. Mutta taloudellinen ajattelu ja asioiden järkiperäinen hoito onkin heidän arvomaailmassaan kirous. Ihmisen pitää olla köyhä ja vaatimaton ja epäkäytännöllinen.
kirjoitat?
Perikunnissa voi olla vaikeaa antaa hoidettavaksi/myydä yhdelle perilliselle koko metsää, mutta olisikohan henkisesti helpompaa liittyä yhteismetsään? Siitä saa tasaista tuloa, eikä tarvitse itse osallistua mitenkään, jos ei halua. Aktiivisesti luontoarvoja painottaville se ei varmaankaan ole sopivin (kai?), mutta jos metsä ei kiinnosta ollenkaan, niin luulisi olevan kiva saada tasaisesti rahaa kesälomareissuun ja joululahjoihin. Yhteismetsähän on vähän niinkuin kerrostalo, siitä omistetaan vain osakkeita, ei varsinaisesti sitä asuntoa vaikka siinä saakin asua ja sillä on yhteisesti valittu hallitus.
Missä lasitornissa te sitten elätte, jotka ette usko että kertomani on totta? Miksei olisi? Mitään yhteismetsää - otin tuosta vaihtoehdosta selvää aikanaan - ei kannata edes ajatella, ei menisi läpi.
Kyllä minäkin ihmettelen ihmisiä, joille ei ole itsestään selvää, että asioita hoidetaan järkiperäisesti. Kunnia-asia on olla köyhä ja vaatimaton. Ja tuo rahantulo esim. yhteismetsästä, niin se varmaan vasta saatanallista olisi. Mutta sellaisia vain on ja se on nieltävä.
Mutta että ovat vielä sisaruksiani, niin sitä en ymmärrä. Tekisi mieli tuikata tuleen koko metsä, niin olen välistä kyllästynyt siihen riidanaiheeseen.
Taitaa nyt vaan olla niin, että teillä ei ole keskenänne neuvottelukykyä asiasta. Joku töksäyttää jotain ja muilla on heti "karvat pystyssä". Sen verran ihmistuntemusta mullakin on, että kirjoitustyylisi perusteella töksäyttelet itsekin vaikket sitä ehkä itse noteeraa.
Olet oikeassa, en ole mikään liirumlaarumtyyppi muutenkaan. Minusta asiaan pitää mennä suoraan eikä ensin jaaritella puolta tuntia ilmoista. Totta helvetissä tunnistan oman viestintätyylini, minä idioottina minua oikein pidät?
Viestinnästä on minun osaltani tullut sitä kärjekkäämpää, mitä enempi muut vetäytyvät. He eivät suinkaan "töksäytä" sinun ilmaustasi käyttäen, vaan vaikenevat ja eivät reagoi viesteihini. Emme nimittäin tapaa, koska kaikki asuvat eri puolella maata, kommunikaatio tapahtuu nykyisin sähköpostitse tai tekstiviestein, puhelimeen he eivät myöskään vastaa.
Eikö sinua itseäsi ärsyttäisi moinen vetäytyminen, joka ei alunperin johdu tavastani viestiä, vaan siitä, ettei asioille haluta tehdä mitään?
......ei vuokseni kannata pomppia, verenpainekin siitä vaan pahenee. Oppii se ihminen kärsivällisyyttä ja neuvottelutaitoa vaikka sitten kantapään kautta ajan myötä. Itse ole perusluonteeltani varmaan kaltaisesi, mutta ei niitä puukauppoja kyllä saa jos oven raosta vaan huutaa että "myytkö mulle puita". Pakko siinä on lähteä pitkän kaavan mukaan hommaa viemään eteenpäin vaikka kuinka olisi kärsimätön.
Ihan samat asiat toimivat todennäköisesti myös tilanteessanne jos ei ole historiassa mitään pahempia "peikkoja" taustalla.
Älä aliarvioi muiden osakkaiden mielipiteitä, koska ne monesti on sovitettavissa yhteen omien intressiesi kanssa kun on taitoa toimia. jos vastaat niin tee se asiallisesti.....kärsivällisyyden opettelua se on jo sekin!
Ymmärrän kyllä pointtisi ainakin noin teoriassa.
Mutta olisi kiva kuulla perikunnan muidenkin näkemyksiä, siis noin että joku sanoisi aktiivisesti jotain muutoin kuin että saa vain vastauksen "mihinkään ei saa koskea" ja senkin vain kraivelista kiristämällä.
Eikö tuo taito ja myöskin motivaatio neuvotella ja hoitaa asioita kuulu kaikille osapuolille?
Joo, yksin ei ole tosiaan kiva keskustella. Jotenkin vaan pitäisi saada porukka koolle ihan kasvotusten ja pohtia asioita perusteluineen ihan jokaisen kanssa, mutta ei tietenkään niin että sinä vain olet aktiivinen. Tiedän että ei ole helppoa ja voi olla jopa mahdotontakin.
Ei todellakaan ole mitään patenttiratkaisua tuohon tilanteeseen ja sympatiani ovat kuitenkin puolellasi, aktiivisuus kunniaan!
eli laittaisin moton ruskamaan vähäksi aikaa sinne metsään.
Tee itse istutukset ja hoitotyöt. Veloita työstäsi yhtymää oikein rempseästi. Muista ottaa myös KEMERA- korvaukset. Käynnistä hoitosuunnitelman edellyttämät hakkuut. Pidä kaikki rahat itse, elleivät ne hoksaa osuuttaan vaatia.
Jos sinulla on alaikäisiä lapsia/lapsenlapsia, lahjoita jokin osanen osuudestasi hänelle/heille. Näin voit saada koko tilan yleisen edunvalvojan kontrolliin. Siten tulee metsän asianllinen hoito pakolliseksi.