Vaipat

Taas ostaessani lapselleni vaippoja, tuli kassalla joku viherpiipertäjäneiti saarnaamaan kestovaippojen puolesta. Eikä ollut ensimmäinen kerta.

Kerroppas, joku palstan naispuoleinen, käytättekö te maailmanparantajat pestäviä kuukautissuojia, vai oletteko langenneet kertakäyttöhyödykkeisiin lapseni tavoin?
7285
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

ns. maailmanparantaja, mutta olen kyllä miettinyt noita siteiden ja tamponien vaihtoehtoja. Ainakin kuukupin ja sienen käyttäminen kuulostavat kuitenkin sen verran opettelua vaativilta, että ei ole ainakaan vielä tullut kokeiltua. Lisäksi gynis-systerini ei oikein innostunut ajatuksesta. Sellaista kestosidettä voisi joskus kokeilla, vaikka se vähän epämääräiseltä rievulta kuulostaakin.

Täällä meidän saarella on useampiakin vaippaikäisiä lapsia, ja kaikki ovat ensimmäisen vuoden käyttäneet harsovaippoja. En usko, että kyseessä on mikään piiperrys, vaan se, että kyläkaupassa vaipat ovat väkisinkin hyvin kalliita ja valikoima pieni. Mantereelta niitä on näännyttävää raahata. Ja kolmanneksi: jätemaksut ovat täällä todella kovat, joten kaikki yrittävät saada aikaiseksi niin vähän jätettä kuin vain mahdollista. Isommat lapset kyllä kulkevat joko kestovaipoissa, tai sitten aika moni aika usein puolinakuna näin kesällä. :)

En kyllä tajua tuollaisia tyyppejä, jotka alkavat syynätä toisten ostoksia ja vielä kommentoida niitä asiattomasti. Törkeää käytöstä! Eivät taida tajuta, että he tekevät pelkästään hallaa omalle "maailmanparannukselleen".

Äänestä

Lapsesi ei ole "langennut" kertakäyttöhyödykkeisiin, vaan valinnan olette te vanhemmat tehneet.

Kuukuppi on käytössä todella kätevä, mutta myös kertiksille on paikkansa (mökillä, festareilla jne. epähygieenisissä oloissa). Terveys kuitenkin etusijalla.

Välillä ihmetyttää joidenkin lapsiperheiden kulutusvimma; valmisruokaa pienissä lasipurkeissa, maatumattomat vaipat, antibakteeriset pesuaineet, kankaiset ja kertakäyttöiset puhdistusliinat, jugurttia desin kovamuovisissa purkeissa jne. Haluavatko he oikeasti jättää lapsilleen maailman, joka on väärällään maatumatonta ja fossiilisista polttoaineista valmistettua jätettä? Vai eivätkö he oikeasti näe tekojensa seurauksia?

Kaikilla edellämainituilla tuotteilla on paikkansa poikkeustilanteissa ja ne helpottavat elämää, mutta onko niiden käyttäminen päivittäin perusteltua?

Äänestä

Minä itse ainakin käytän kestositeitä (Popolinin luomuisia) ja äitini käyttää kuukuppia. Emme siis ole sortuneet kertakäyttösiteisiin, eikä ole mitään syytäkään.
Kuvittelin, että kesto siteet olisivat epämiellyttäviä, mutta olemme olleet enemmän kuin tyytyväisiä näihin vaihtoehtoihin (minä kestositeisiin ja äitini kuukuppiin), emmekä varmasti palaa kertakäyttöisten siteiden käyttäjiksi. Olen itsekin yllättynyt, sillä mielestäni käyttämäni siteet ovat miellyttävämmän tuntuisia, kuin kertakäyttöiset!
Suosittelen ihmisiä kokeilemaan kestositeitä ja/tai kuukuppeja!


Tässäpä pari linkkiä:

http://www.oikeuttaelaimille.net/foorumi/index.php?showtopic=1009&hl=*diva*

http://kuukuppikunta.net/

http://www.lunette.fi/

http://www.kestovaippakauppa.com/?tuotenaytto&tuote_id=25&avaa=

http://pikkueero.myvisio.com/product_info.php?cPath=100_136&products_id=459

http://perhepuoti.myvisio.com/product_info.php?cPath=101&products_id=325

http://www.ipanat.fi/product_info.php?products_id=260&osCsid=91074cbe19922ea78538f7de5905c7ac

http://www.kotikakarat.net/products.php?g1=7a0102&g2=5f2105

http://pikku-selma.fi/product_info.php?cPath=41&products_id=170&osCsid=9993bbcb378dcdf6d375498a73375c04

http://www.iloinenmaapallo.fi/catalog/product_info.php?cPath=50&products_id=166

Äänestä
  • "pintakuivat" siteet ovat todella hiostavia ja ihoärsytystä aiheuttavia. Itselläni menee iho punoittavaksi ja rikki jo muutamassa tunnissa (ja kyllä, vaihdan siteen parin-kolmen tunnin välein, eli kyse ei ole liian pitkästä vaihtovälistä).

    Kaikki ne muovit, valkaisuaineet ja muut kemikaalit eivät todellakaan sovi iholleni. Tuskin ovat terveyttä edistäviä kenellekkään. Markkinavoimat ovat kuitenkin onnistuneet aivopesemään osan naisista jatkuvaan suojien käyttöön; kuukautissuojat vuotopäiville ja pikkuhousunsuojat päivittäiseen käyttöön. Minusta on helpompaa vaihtaa pikkarit vaikka parikin kertaa päivässä, kuin kulkea jatkuvasti housuissa kahisevan muovin kanssa, alapää hierymillä.

    Onneksi Suomessa ei ole näkynyt niitä Ameriikan ihmeitä eli kovamuovisessa kertakäyttöasettimessa olevia parfymoituja tampooneja. Ne nähtyäni ajattelin, että on hygieniahulluus huipussaan;)

    Äänestä

Kyllä, käytän kestositeitä. Ja vaikka aluksi ajattelin niiden olevan jotenkin kertakäyttöisiä hankalempia, todellisuudessa ne ovat paljon mukavampia, melkein tuntuu kuin ei olisi ollenkaan sidettä!! Kuukuppia en ole vielä kokeillut, kun en tavallisia tampoonejakaan ole ollenkaan käyttänyt, mutta monet kaverit jotka kuukuppia käyttävät ovat ylistäneet sitä loistavaksi.
Vaipat on myös helppo pestä muun pyykin seassa!

Ja mitä tohon maailmanparannukseen tulee, niin tuleehan siitä itselle parempi mieli, kun tietää ettei ole täysillä mukana kerskakulutuksessa, vaan ainakin osa valinnoista on vähän vihreämpiä. :)

Ja niin kuin joku viisas on joskus sanonut, että meidän pitäisi muistaa, että emme jätä maapalloa perinnöksi lapsillemme, vaan se on meillä heiltä lainassa..

Onko esim. muovinen jugurtti-purkki välttämätön, (sen valmistuksessa on käytetty öljyä) varsinkin kun niitä ostaa kerralla viisi, vai voisiko ostaa litran tölkin jugurttia. Ja jos haluaa eri laatuja, niin aina vaan vaihtelee litran tölkin makuja :) Samalla myös jätteiden määrä vähenee kun tölkit saa kierrätettyä.

Äänestä
  • Ei ikinä minulle mitään rättipyykkiä! Kyllä äitinä ja naisena oloa sekä lasta pitää niin paljon kunnioittaa, nauttia ja hemmotella, ettei suostu minään rättipyykkärinä aikaansa kuluttamaan. Kyllä minulla on paljon muutakin mielekkäämään käyttöä ajalle sekä yksin että lapsen kanssa. Lisäksi arvostan hygieenisuutta ja miellytävää käytettävyyttä, että laatua pitää olla ja siitä myös maksan. Lapselle ja itselleni siis ehdottomasta parhaita kertakäyttövaippoja ja -siteitä. Ja paskasena eikun roskiin! Hyvillä mielin!

    Äänestä

  • Minunkin mielestä kestositeet ovat miellyttävämpiä kuin kertakäyttösiteet. Iho ei ole ollut ärtynyt sen koommin, kun hankin kestot. Olen hankkinut siteitä tarpeeksi monta, jotta ne eivät lopu kuukautisten aikana kesken. Ei tartte alkaa käsipyykille, heittää koneeseen vaan muun pyykin sekaan.

    Kuukupin hankin puoli vuotta sitten, mutta sen kanssa on ollut hieman ongelmia. Ehkä yksi kolmesta sisäänlaitosta onnistuu. Mutta silloin, kun se on oikein paikallaan, niin se on todella miellyttävä! Luin jostakin, että se on oikein käytettynä ja hoidettuna turvallisempi vaihtoehto infektioita ajatellen kuin tamponit.

    Minusta tuntuu aina TODELLA pahalta heittää jotain huonosti maatuvaa roskakoriin. Kestojen ansiosta on hitusen parempi olo. Olen päättänyt, että jos joskus lapsia hankin, käytän kestoja.

    Myös osoitteesta www.huuto.net voi löytää hyviä kestositeitä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ja muut... kirjoitti:

Taas ostaessani lapselleni vaippoja, tuli kassalla joku viherpiipertäjäneiti saarnaamaan kestovaippojen puolesta. Eikä ollut ensimmäinen kerta.

Kerroppas, joku palstan naispuoleinen, käytättekö te maailmanparantajat pestäviä kuukautissuojia, vai oletteko langenneet kertakäyttöhyödykkeisiin lapseni tavoin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu