Voi sinua

minkä minulle teit :/ En todellakaan halua yleistää, että kaikki vaa'at ovat sellaisia kuin tapaamani, mutta ensimmäinen kokemus vaakamiehen kanssa ja huonosti kävi. Olen täällä keskusteluissa jo aiemmin pörrännyt ja kertoillut kaikenlaista meistä, mut nyt yritän tiivistää...Tapailimme, erosimme, palasimme yhteen, seksiä, kaveruutta...Muutama viikko meni, että olimme tekemisissä vain soitellen ja tekstarein ja hän kertoi haluavan tavata minua, seksiä jne...aikoi soittaa, tekstata jonain tiettynä päivänä, jostain tietystä asiasta mistä olimme aiemmin jutelleet. Monet kerrat jäi häneltä soittamatta ja textaamatta ja mä aasina soittelin ja kyselin perään, että miksi hän ei pidä lupauksiaan...,kun oli niin helvetin outoa se, että hän ei alkanut sanoista tekoihin, vaikka sanojensa mukaan välitti minusta. No, erinäisten vaiheiden jälkeen hän tekstasi minulle viime viikolla, ett olen sairas hänen mielestään, hyvä että kaikki loppuu, ja kyseli viestissä, että miksi meidän pitää "väkisin" olla väleissä jne..jne...Uskomaton juttu, herra itse lähettelee viestejä, joissa kehuu minua ja kertoo haluavan seksiä, tavata ja ehkä muutakin, mutta kun kyseenalaistan hänen juttujaan, kun teothan ne puhuivat puolestaan, mä olen sairas. Saatte uskoa, että tuntuu pahalta. En pysty käsittämään, mikä tekee ihmisestä noin julman pelurin, en ymmärrä miksi hän ei sanonut suoraan ettei halua minusta enää mitään. Millainen ihminen on mieleltään, joka pystyy noin julmasti leikkimään. Kun kysyin syytä kaikkeen, ei hän vastaa muuta kuin, että meillä ei ole toisillemme enää sanottavaa, mitään!!
61868
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

ihminen joka uskoo horoskooppeihin, on sairas.

Äänestä

vaakamies osaa todellakin olla julma peluri
ja manipuloija.Mutta auta armias,jos SINÄ
yrität hänet jättää,osaa vetää oikeasta narusta.
Ja olet koukussa...jälleen kerran.
Näin on käynyt minulle,enkä tiedä haluankokaan
siitä "koukusta" pyristellä pois....silä halutessaan hän osaa olla todella hurmaava.

Äänestä
  • oikeassa.
    Kurja juttu kuitenkin on, että siinä vaiheessa kun vaakamiehellä on "parempi" kala toisessa koukussa, hän taloudellisena miehenä kiskaisee koukun suustasi talteen niin, että siinä lähtee puolet kiduksistakin mukana.

    Äänestä

  • kauris-t kirjoitti:

    oikeassa.

    kun yritän häneltä saada vastausta kaikkeen, niin hänen viesteissään joka ikisessä hän syyttää minua, mä olen tehnyt väärin, huijannut...,eikä yhteenkään varsinaiseen kysymykseen ole vastausta. Onkohan näin, että intuitioni oli alusta saakka oikeassa ja herra ehkä aavistuksen narsistisena ihmisenä ei voi myöntää omia juttujaan, jotka olen kyseenalaistanut alusta saakka. On minussakin vikaa, koska olen epäillyt aika lailla, mutta hänen signaaleihinhan mä olen vastannut, kun hänen sanat olivat aina niin ristiriidassa tekojen kanssa. Paskinta on, kun ei tiedä miksi hän ei voi asioista puhua reilusta, vaan pakenee vaan...-Ap-

    Äänestä

  • sekin... kirjoitti:

    mitään uskomatonta ole.
    Osana vaakamiestä kulkee kautta elämän mukana se äidin kiltti, pieni vaakapoika, joka ei koskaan tehnyt mitään väärin kuten naapurin mukulat.
    Jos sen oivalluksen kanssa oppii elämään, moni asia helpottuu suhteessa, joissa vaakamies on toisena...

    Äänestä

  • kauris-t kirjoitti:

    oikeassa.
    Kurja juttu kuitenkin on, että siinä vaiheessa kun vaakamiehellä on "parempi" kala toisessa koukussa, hän taloudellisena miehenä kiskaisee koukun suustasi talteen niin, että siinä lähtee puolet kiduksistakin mukana.

    iskee vaakamiehen koukkuun yllättäen,yleensä.
    Ja sinä saat kuulla siitä kylmästi,viestissä,
    tyyliin;sorry,romanssia pukkaa...
    Mutta kuinka ollakkaan,muutaman viikon päästä
    sinä oletkin taas "kova"sana,eipä ottanutkaan
    romanssi tuulta alleen...
    Näin kävi minulle kaksikin kertaa,saman miehen
    toimesta.
    Mutta tänä kesänä en jää sellaista viestiä odottamaan,vaakamies on muisto vain...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

vaakamies... kirjoitti:

minkä minulle teit :/ En todellakaan halua yleistää, että kaikki vaa'at ovat sellaisia kuin tapaamani, mutta ensimmäinen kokemus vaakamiehen kanssa ja huonosti kävi. Olen täällä keskusteluissa jo aiemmin pörrännyt ja kertoillut kaikenlaista meistä, mut nyt yritän tiivistää...Tapailimme, erosimme, palasimme yhteen, seksiä, kaveruutta...Muutama viikko meni, että olimme tekemisissä vain soitellen ja tekstarein ja hän kertoi haluavan tavata minua, seksiä jne...aikoi soittaa, tekstata jonain tiettynä päivänä, jostain tietystä asiasta mistä olimme aiemmin jutelleet. Monet kerrat jäi häneltä soittamatta ja textaamatta ja mä aasina soittelin ja kyselin perään, että miksi hän ei pidä lupauksiaan...,kun oli niin helvetin outoa se, että hän ei alkanut sanoista tekoihin, vaikka sanojensa mukaan välitti minusta. No, erinäisten vaiheiden jälkeen hän tekstasi minulle viime viikolla, ett olen sairas hänen mielestään, hyvä että kaikki loppuu, ja kyseli viestissä, että miksi meidän pitää "väkisin" olla väleissä jne..jne...Uskomaton juttu, herra itse lähettelee viestejä, joissa kehuu minua ja kertoo haluavan seksiä, tavata ja ehkä muutakin, mutta kun kyseenalaistan hänen juttujaan, kun teothan ne puhuivat puolestaan, mä olen sairas. Saatte uskoa, että tuntuu pahalta. En pysty käsittämään, mikä tekee ihmisestä noin julman pelurin, en ymmärrä miksi hän ei sanonut suoraan ettei halua minusta enää mitään. Millainen ihminen on mieleltään, joka pystyy noin julmasti leikkimään. Kun kysyin syytä kaikkeen, ei hän vastaa muuta kuin, että meillä ei ole toisillemme enää sanottavaa, mitään!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu