Omenoita

Istutin pari kääpiöomenapuuta ja yhden tavallisen. Kaikissa oli aivan valtavasti kukkia. Joku kertoi, että puut eivät saisi vielä tehdä omenoita. Eli pitääkö minun poistaa nuo raakileet vai jätänkö parikymmentä?

Minulla on myös joku 5 vuotta sitten istutettu punakaneli, jossa on nyt eka kertaa raakileita. Kuinka monta omenaa saa olla samassa "tertussa"?
Nyt on jopa 6 omenaa yhdessä läjässä. Repeileekö oksa 6:n painosta? Miksi osa kukinnoista tipahtaa itsestään pois?
1270
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kyllä puukin itse harventaa mutta niistä ompuista tulee pieniä. Jos taas harvennat saat suurempia omppuja .Tai missa raakileet näyttää jäävän tosi jälkeen muista olen napsinut pois turhaa voimia viemästä.Kyllä viisvuotias on liian nuori kantamaan vielä tuollaisia omenaterttuja .

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tänä vuonna kirjoitti:

Istutin pari kääpiöomenapuuta ja yhden tavallisen. Kaikissa oli aivan valtavasti kukkia. Joku kertoi, että puut eivät saisi vielä tehdä omenoita. Eli pitääkö minun poistaa nuo raakileet vai jätänkö parikymmentä?

Minulla on myös joku 5 vuotta sitten istutettu punakaneli, jossa on nyt eka kertaa raakileita. Kuinka monta omenaa saa olla samassa "tertussa"?
Nyt on jopa 6 omenaa yhdessä läjässä. Repeileekö oksa 6:n painosta? Miksi osa kukinnoista tipahtaa itsestään pois?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu