ikään katsomatta! Satuin puolivahingossa tälle palstalle ja sain samalla hyvän syyn muistella omaa äidiksi tulon aikaani. Olin 19 -vuotias (nyt 31)ainokaisemme syntyessä. Häntä olimme jo mieheni kanssa ehtineet odotellakin! Nuoresta iästä huolimatta (?) ei meillä tuoreina vanhempina ollut sen kummempia ongelmia kuin muillakaan. Pienen lapsen hoitaminen on aina raskasta! Ihmetyttää kovasti tämän palstan nuorten vanhempien mollaaminen, jos itse tuntee olevansa valmis vanhemmaksi, niin mitä se muille kuuluu? Ennenkuin edes tutustuin mieheeni, olin elänyt useamman vuoden itsekseni ja tottunut hoitamaan omat asiani. Lapsen hoito ja vastuu lapsesta tuntui luonnolliselta lisältä silloiseen elämäämme. Eikä ole tarvinut katua! Vanhemmuuden myötä joutuu kohtaamaan paljon uusia asioita omasta iästään riippumatta, esimerkiksi lapsen sairastuminen on tuoreelle vanhemmalle aina järkytys. Kyllä te pärjäätte! Älkää antako kateellisten kiusata. Moni hiukan vanhempi henkilö kauhistelee nuorten äitien ja isien elämää vain siksi, että muistaa olleensa itse täysin vastuuton kakara saman ikäisenä. On meitä onneksi muunkinlaisia, onnellisia ollaan oltu omalla perheellä pian 12 vuotta.
Tsemppiä
kaikille äideille
2243
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
tulla raskaaksi 19-vuotiaana kuin 15-vuotiaana.
19-vuotias on jo täysi-ikäinen, sitä nuoremmat vasta lapsia. Myös se että olet asunut omillasi tuo ehkä varmuutta oman talouden hoitoon - nämä "muksut" kun taas saavat vielä lapsilisää ja asuvat vanhemmillaan. Vanhemmat maksavat menot ja kova maailma pasahtaa ehkä turhan kovaan heidän eteensä, lisänä vielä tosiaan se äidiksi opettelu vauvan kanssa..
Monikaan tuskin on kateellinen näiden teinien "siunatusta tilasta", pikemminkin kauhuissaan siitä millaiseen tuntemattomaan he hyppäävät vaikka ovat vielä lapsen kengissä.
Itse en muistele olleeni vastuuton kakara silloin kun olin 15. Mutta jos saisin nyt valita, olisinko halunnut lapsen 15-16-vuotiaana vai nyt kun olen 20, niin olen kyllä perhanan onnessani ettei tuolloin mitään vauvakuumetta ollut.. Kyllä sitä ehti noina vuosina elää ja oppia paljon itsestään, ilman biletystä ja alkoholia, enemmän kuin jos olisi ollut pieni siinä jaloissa hoidettavana..
Ilmeisesti nyt on taas menossa joku buumi että yläaste ikäiset kilvan hankkiutuvat raskaaksi. Tämä on minusta hieman huolestuttavaa ja kertoo kyllä tavallaan jonkinlaisesta kypsymättömyydestä ja todellisuudentajun katoamisesta. Miettikääpä nyt että ihminen suunnitelee jäävänsä äitiyslomalle suoraan ysiltä. Jos näin on vahingossa pääsyt käymään niin ymmärrän kyllä mutta tuo minä HALUAn vauvan on sitten jo eri juttu. Kotikaupungissani päätti tänä vuonna koulunsa 3 yhdeksäs luokkalaista joilla laskettu aika on ennen vuoden vaihdetta. Kaksi heistä kertoo hankkiutuneensa raskaaksi suunnitellusti. Perusteluina olen kuullut mm. että onhan se kiva kun meillä on sitten vauva samaan aikaan ja voimme yhdessä hoitaa niitä. Kuulostaako tämä aikuisen ja vastuuntuntoisen ihmisen ajattelulta? Eli ihan oikeasti suurin osa 14-16 vuotiaista on todellakin vielä lapsia. Se nyt vaan on tosiasia eikä mitään teinien mollaamista.