Weha kirjoittaa: "kaikkivaltias Jumala kyllä taitaa ihmisen johdattaa valtakuntaansa jos ihminen Hänen vanhurskautta etsii."
Varmaan muutkin vl:t uskovat näin. Eli että Jumala johdattaa etsivän vl:lien luo, eli Jumalan lammaslaumaan.
Tälläkin hetkellä ihmisiä huutaa hädässänsä Herraa Jeesusta! Miksi todellisuudessa Jumala ei vie näitä ihmisiä vl:lien luo? Toki sinne joitakin menee, mutta moni löytää muualta pelastuksen. Esimerkiksi pohjalla oleva narkomaani huutaa apua Herralta, kun ei ole enää muuta vaihtoehtoa. Vastaan tulee helluntaiseurakunta tai teetupa. He saarnaavat synnit anteeksi, ja näin narkomaani ottaa Jeesuksen uudeksi elämän kiintopisteeksi. Hän parantuu! Tällainen henkilöhän uskoo, että Jumala hänet pelasti, koska hän niin kovasti huuti Herraa apuunsa.
Vl-näkökulmasta tämä henkilö ei ole pelastunut, vaan sielunvihollisen pauloissa. Jos siis ihminen hädissään ja tosissaan huutaa apua, niin miksi Jumala ei vienyt vl:n luo?
Mielestäni vl:t laittavat liian suuren painoarvon sille, että kyllä Jumala johdattaa, vaikka ihminen ei itse tekisi juuri mitään. Toki Jumala herättää uskon, se ei ole ihmiset käsissä! Kuitenkin Jumala on säätänyt ihmiset tekemään lähetystyötä. Hyvin harva löytää vl:liä, koska esim. Suomen kaduilla tapahtuvaa lähetystyötä on minimaalisesti. Uskovan tehtävä on aktiivisesti viedä pelastussanomaa, muuten ei usko leviä. Jos Jumala olisi ajatellut, että Jumalaa apuun huutavan velvollisuus on etsiä käsiinsä uskovaisten joukko, niin eihän hän olisi sanonut koko lähetyskäskyä! Silloin Paavali olisi pysytellyt vain Roomassa, ja odotellut "uskovaisiksi tahtovia" Roomaan. Paavali toimi kuitenkin Jumalan säätämyksen mukaan: uskovan on tehtävä lähetystyötä; Paavali lähti Roomasta, eikä odotellut, että ihmiset etsivät hänet käsiinsä.
Miksi siis Jumala ei johda aina (tai edes usein) vl:lien luo, vaikka ihminen huutaa Herraa avukseen? Wehan mukaan sen kuitenkin pitäisi mennä niin.
Ja millaista vl:lien Suomen puolen lähetystyö on? Miksi te ette toimi kaduilla narkkarien, juoppojen ja muiden elämän kolhimien keskellä? Millaisia sisälähetystyötapoja teillä on? Onko muuta kuin seurojen ja muiden omien tapahtumien pitäminen ja niistä ilmoittaminen lehdessä?
Varmaan muutkin vl:t uskovat näin. Eli että Jumala johdattaa etsivän vl:lien luo, eli Jumalan lammaslaumaan.
Tälläkin hetkellä ihmisiä huutaa hädässänsä Herraa Jeesusta! Miksi todellisuudessa Jumala ei vie näitä ihmisiä vl:lien luo? Toki sinne joitakin menee, mutta moni löytää muualta pelastuksen. Esimerkiksi pohjalla oleva narkomaani huutaa apua Herralta, kun ei ole enää muuta vaihtoehtoa. Vastaan tulee helluntaiseurakunta tai teetupa. He saarnaavat synnit anteeksi, ja näin narkomaani ottaa Jeesuksen uudeksi elämän kiintopisteeksi. Hän parantuu! Tällainen henkilöhän uskoo, että Jumala hänet pelasti, koska hän niin kovasti huuti Herraa apuunsa.
Vl-näkökulmasta tämä henkilö ei ole pelastunut, vaan sielunvihollisen pauloissa. Jos siis ihminen hädissään ja tosissaan huutaa apua, niin miksi Jumala ei vienyt vl:n luo?
Mielestäni vl:t laittavat liian suuren painoarvon sille, että kyllä Jumala johdattaa, vaikka ihminen ei itse tekisi juuri mitään. Toki Jumala herättää uskon, se ei ole ihmiset käsissä! Kuitenkin Jumala on säätänyt ihmiset tekemään lähetystyötä. Hyvin harva löytää vl:liä, koska esim. Suomen kaduilla tapahtuvaa lähetystyötä on minimaalisesti. Uskovan tehtävä on aktiivisesti viedä pelastussanomaa, muuten ei usko leviä. Jos Jumala olisi ajatellut, että Jumalaa apuun huutavan velvollisuus on etsiä käsiinsä uskovaisten joukko, niin eihän hän olisi sanonut koko lähetyskäskyä! Silloin Paavali olisi pysytellyt vain Roomassa, ja odotellut "uskovaisiksi tahtovia" Roomaan. Paavali toimi kuitenkin Jumalan säätämyksen mukaan: uskovan on tehtävä lähetystyötä; Paavali lähti Roomasta, eikä odotellut, että ihmiset etsivät hänet käsiinsä.
Miksi siis Jumala ei johda aina (tai edes usein) vl:lien luo, vaikka ihminen huutaa Herraa avukseen? Wehan mukaan sen kuitenkin pitäisi mennä niin.
Ja millaista vl:lien Suomen puolen lähetystyö on? Miksi te ette toimi kaduilla narkkarien, juoppojen ja muiden elämän kolhimien keskellä? Millaisia sisälähetystyötapoja teillä on? Onko muuta kuin seurojen ja muiden omien tapahtumien pitäminen ja niistä ilmoittaminen lehdessä?
Vastaukset 13
Vanhimmat
olen myös miettinyt näitä asioita. Kuka tähän osaa vastata?
..sitä, että vl-yhteisö voisi hajota. Monikaan ei sulata heidän käsityksiään ja käytäntöjään. Tuskin moni liittyisikään, joten lähetystyö olisi turhaa. Kasvakoon sisältäpäin kuten tähänkin asti.
.. sen verran, että heillä on varmaan tarpeeksi tekemistä siinä, että saavat omansa(erit. lapset ja nuoret) pysymään mukana matkassa.
vastauksia VL:ltä tähän. Itselleni asia on hyvin selvä, kyllä Jumala johdattaa sinne, missä tietää uusien lapsiensa saavat parasta opetusta ja paikan kasvaa.
Jumala toki pelastaa "tuon narkomaaninkin" katuojasta ilman helluntailaisten teebussiakin, jos narkomaani Jumalan puoleen huutaa. Siitä alkaakin sitten toteutumaan Jumalan suunnitelma tuon narkomaanin elämässä.
Psalmi 91:15 "Hän huutaa minua avuksensa, ja minä vastaan hänelle, minä olen hänen tykönänsä, kun hänellä on ahdistus, minä vapahdan hänet ja saatan hänet kunniaan."
Ap.t.2:21 "Ja on tapahtuva, että jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu."
Paavali nimittäin, oli nääs vankina siellä useita vuosia ja lopulta kuoli marttyyrina siellä. Tämä vain sivutarkennuksena.
Roomasta Paavali kirjoitti paljon kirjeitä.
vl tekevät aktiivista lähetystyötä vankiloissa
Paavali ei todellakaan pysytellyt Roomassa, oli kyllä siellä vankina. Paavalia on nimitetty pakanoiden apostoliksi. Jo Raamatussa sanotaan, miten hän lähti saarnaamaan uskoa vieraisiin maihin ja kaupunkeihin. Paavali perustu useita seurakuntia ympäri välimerta. Näihin seurakuntiin Paavali sitten piti yhteyttä kirjeitse. Mutta väärä on tietosi, jos luulet, että Paavali pysytteli vain Roomassa, paikoillaan. Toki myöhemmin, mutta ensin hän kiersi maat ja mannut, jotta levittäisi uskoa.
Minä kasvoin alueella, jossa on vl:iä. Ystäviäkin oli heitä. Kävin niitten kotona, mutta minulle ei heillä koskaan puhuttu Jumalasta, ei näytetty mitään lehtiä tai kirjoja aiheesta tms. En tiennyt oikein olevani uskovaisessa kodissa, paitsi siitä, ettei saanut kuunnella iskelmiä tai rockia. Niitä ei saanut kuunnella meillä kotonakaan, joten en tajunnut sitä uskovaisuuden merkiksi tuolloin vaan vasta jälkeenpäin. Kotonani oli hyvin vanhanaikaista ja tiukka kasvatus vaikkei ollutkaan uskonnollinen kasvatus muutoin kuin iltarukous piti lukea, muttei kirkossa käyty tai muuta.
Koulussa oli pari oppilasta joitten vanhemmat oli helluntailaisia ja he antoivat minulle pikkuisia kirjoja, joissa oli tarinoita Joonasta, Nooasta ja muita lyhyesti kerrottuja Raamatun tarinoita, näytin niitä kotona ja sain äidiltä sitten innostukseni johdosta Lasten Raamatun, jota iltaisin tutkiskelin.
Leirille minua kutsuivat sitten kesällä nämä helluntailaisten lasten vanhemmat. Ei vl-perheen ystävät ja nittten vanhemmat ota muita mukaan kesäleireille, vain vl:iä, joten ei sitä herätystä synny kyllä. Sama sitten tilanne murrosikäisenä, jolloin vl nuoret joutuivat katkaisemaan välit minuun koska en ole vl. Helluntailapset saivat jatkaa kanssani ystävyyttä ja minua kutsuttiin nuorten leireille ja muihin hengellisiin menoihin mukaan, samoin ev.lut. kirkon kutsuja tuli leireille ja muihin menoihin, joihin myös menin mukaan.
Minusta ei tullut helluntailaista, ei vl:ää vaan jäin luterilaiseen kirkkoon. En olisi jäänyt kirkkoon, ellen olisi saanut helluntailaisten kautta vahvistusta uskolle ja yhteyttä Jumalan kanssa eloon, yhteisiä rukoushetkiä ja muuta. Tiedostin kyllä korostuserot kirkon ja helluntailaisuuden välillä ja minulle avoimesti kerrottiin ne ja myös, että samasta Jumalasta puhutaan ja että voin jäädä kirkkoon vaikka rukoilenkin ja liikun heidän kanssaan. Sain voimaa horjuvalle nuorelle uskolleni. Kiitän siis siitä, että minua lapsena kutsuttiin leireile ja rukoilemaan. Sitäpä ei tiedä, että kun kylvää, että se jää itämään, uskonsiemen. Sitten tuli muutto toiselle paikkakunnalle mutta ihanaa, Jeesus sydämessäni muutti kanssani mukanani siitäkin huolimatta, että nuo ystävät jäivät entiseen kotiseutuun.
Pitää kuitenkin kertoa, että oli kaksi vl kotia joissa kävin ja toisessa oli ihana äiti, joka aina antoi mehua ja pullaa ja kysyi ollaanko tehty läksyt, niin kuin olisi kotona ollut. Heidän lasten syntymäpäiville minua ei koskaan kutsuttu.
Sitten toisessa kodissa oli myös kivat vanhemmat, sain vasta aikuisena kuulla että ovat entisiä vl:iä. Kerran syntymäpäivillä heillä kylässä olin ihmeissäni kun olivat hyvin erilaiset syntymäpäiväjuhlat kuin muilla, oli rukouksia, virsiä ja seisaaltaan piti rukoilla ruokarukous ja muuta herkkua ei ollut kuin 1 pala kakkua. Se oli hyvin erilaista mihin oli tottunut. Lämmin tunnelma siellä oli. Jokainen luki lyhyen pätkän jostakin ja perheen isä pitkän rukouksen. Kovin erilaiset syntymäpäivät mutta ei siis pahassa mielessä.
Kävin minä siellä helluntailaisten lastenkin syntymäpäivillä eivätkä poikenneet juuri niistä totutuista paitsi että kyllä sielläkin joku rukous luettiin.
Olin tottunut omissa syntymäpäivissä että on herkkuja paljon, monta kakkua ja keksejä, karkkeja pullaa, mukavia leikkejä ja lasten lauluja. Serkut tulivat kylään, naapurin lapset ja muut kaverit ja sitten oli isot leikit ja sen jälkeen herkuteltiin.
No niin, pieni yhteenveto. Lasten leireille ev.lut.seurakuntaan minua pyysi siis ihan tavalliset tallaajat sekä helluntailaisten leireille helluntailaiset. Muita uskontokuntia tai yhteisöjä edustavat eivät minua lapsena ja nuorena tavoittaneet vaikka olin heidän kanssaan tekemisissä. Pitää myös muistuttaa, että eräs jehovalainen perhe lahjoitti minulle jehovien lasten raamatun, mutta en kuitenkaan kiinnostunut jehovalaisuudesta. Mutta kuitenkin, että tärkeä on huomata se, että heiltäkin kutsu yhteyteen tuli vaikken sitten ottanut sitä vastaan.
lapsuudessa ja nuoruudessa. Kävin myös paljon hänen kotonaan. Siellä oli myös ihana äiti, joka aina antoi aina pullaa ja punaista viinimarjamehua. Olin siellä aina joskus yötäkin. Ei minulle myöskään hänen kotonaan koskaan puhuttu uskonasioista, ei puhunut myöskään ystäväni. Sensijaan seuroihin ystäväni tahtoi ja siellä olimmekin usein sekä lapsuudessa, että nuoruuden kynnyksellä. Sieltä aina jäi jotakin lapsen ja nuoren korvaan.
Mutta, kun aikuistuin, lähdin muualle eri paikkakunnille asumaan ja maailma houkutteli toisaalle. Kotonani ei oltu mitään uskoa.
Minulla oli lapseni (n. 6-9-vuotiaana) useita vl-ystäviä, mutta vain koulussa. Olin juuri muuttanut viereiselle paikkakunnalle, ja olin hyvin hiljainen lapsi. En saanut kavereita, mutta lopulta ystävystyin vl:lien kanssa. Ihmettelin aina miksi he eivät kutsu minua kyläänsä tai koulun jälkeen leikkimään. Olin siis loppupäivän aina yksin. Ihmettelin kerran tätä äidilleni, ja äiti kertoi, että he ovat lestadiolaisia. Pienellä paikkakunnalle, kun tunnetaan kaikki.
Vl:t sanovat, että kaikki lapset ovat Jumalan lapsia, eli myös minun olisi pitänyt olla. Tästä huolimatta minua ei kelpuutettu koulupäivän jälkeen kaveriksi. Olin niin kiltti ja hiljainen, etten olisi voinut edes houkutella heitä millekkään pahuuden teille, jos sitä joku pelkäsi. Eli vaikka vl-opetus opettaa kaikkien lasten olevan Jumalan lapsia, niin jostain he saavat päähänsä, että näin ei ole. Olen myös viettäyt aikaa ihan pienenä 3-4-vuotiaana lestadiolaisen perhepäivähoitajan luona. Itse en muista tätä, mutta äitini kertoi kuinka kerran olin itkenyt, kun minut oli haettu kotiin. Toiset lapset olivat sanoneet, että joudun tulimereen. Ja eikö siinä dokumentissa, joka tehtiin Oulunsalon lestadiolaisista, nämä lapset juuri puhuneet miten muut joutuvat tulimereen.
Ehkä vl-vanhempien tulisikin tarkemmin opettaa, että kaikki lapset kuuluvat Jumalalle. Ainkaan minun kokemukseni mukaan näin ei lapsuudessani ollut.
Tiedättekö, kertomisen vaikeus on meidän opissamme. Jos kertoo uskostaan, ihmisille tulee äkkiä mieleen kuinka uskomme että vain me pääsemme taivaaseen. Juuri tätä asiaa on täälläkin kritisoitu aika raskaasti. Sitte kun uskostaan ei kerro ympäröiville ihmisille, ihmetellään emmekö me tee ollenkaan lähetystyötä. Ei tee hirveästi mieli alkaa julistaa kun lukee täältä kirjoituksia "Tervetuloa taistelemaan tätä harhaoppista liikettä vastaan!" jne.. Mun lähimmät kaverit kyllä tietää ja monesti kyselee asioista ja vastailen niin hyvin kuin osaan.
Eli on muiden syytä, että ette tee lähetystyötä.
Uskosta kertominen voi olla hyvin vaikeaa, kun pelkää pilkkaa ja muuta sellaista. Mutta viitsiikö kukaan päin naamaa sanoa kaikkea, mitä täällä sanotaan, vaikka joku niin ajattelisikin? ja toinen asia on se, että tällä palstalla olevat ihmiset ovat aika hyvin perehtyneitä vl-uskon oppiin. Ovatkohan kaikki kaduntallaajat edes tietoisia, miten vl:t opettavat?
Onko teillä vl:llä muuten sisälähetys minkä laista? Ilmeisesti se ei ole sellaista kuin esim. helluntailaisilla, että mennään ihmisten pariin?
Mutta ei kannata pelätä tunnustaa uskoaan! Voimia siihen1 Ja ainakin minä olen ymmärtänyt, että suurin osa vl-uskoa kritisoivista kritisoi juuri vl-oppia, ei ihmisiä. Vähän samalla tavalla kuin vl:t kritisoivat hellareita, niin en usko, että kukaan sinällään pitää hellareita ihmisinä huonoina tms.