Kosterin

Onko kosterilla millaiset purjehdusominaisuudet? Kallistuuko herkästi tuulessa?
41699
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Riippuu kosterista, pääosin uskoisin että venetyypin purjehdusominaisuuksia kuvaa "rauhallinen"- kelissä kuin kelissä. Kosteri-venetyyppi on alunperin peräisin Ruotsin länsirannikolta, läheltä Ruotsin ja Norja rajaa, ja saanut nimensä siellä olevalta Koster-saarelta. Venetyyppi on tietysti syntynyt sikäläisiin tarpeisiin, kalastukseen pohjanmerellä jossa aallokko saattaa olla isoa, joskin loivaa. Tuolla saarella oli kalastusaluksia joiden muodoista ja linjoista nykyiset kosterit ovat ottaneet mallia. Kosteri tyyppisiä pursia ovat esim. Laurin Kosteri, Havsfidra ja Storfidra. Lisäksi Scylla veneet ovat hyvin lähellä kosterityyppiä, ja omaksuneet niistä muotoja. Myös Colin Archer otti omaan venetyyppiinsä mallia kosterista, tärkein ero lienee, että Colin Archerissa on kantavampi perä kuin kosterissa.
Kosteri on runkomuodoltaan suippoperäinen ja toisekseen siihen kuuluu tietynmallinen kannen muoto.
Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa;
http://www.l32.jbrems.dk/

Äänestä
  • purjehtijan taidot tulevat esiin kosterilla purjehdittaessa, maakravuilla suuria vaikeuksia satamamanöövereissä ja peruuttamisessa..

    Äänestä

  • tiedoista. Kankea kääntyminen olikin jo tiedossa. Lähinnä kiinnostaa matkantekoon liittyvät asiat. Olen ymmärtänyt, että ko. paatin hallitsee suht helposti yksinkin.

    Äänestä

  • kiitokset kirjoitti:

    tiedoista. Kankea kääntyminen olikin jo tiedossa. Lähinnä kiinnostaa matkantekoon liittyvät asiat. Olen ymmärtänyt, että ko. paatin hallitsee suht helposti yksinkin.

    Eiköhän koko ratkaise eniten veneen hallittavuudessa. Toki pitkäkölinen kääntyy hitaasti ja kankeasti, mutta keskellä merta tuolla ei ole suurta merkitystä. Eväkölisillä purjehtijat kehuvat veneidensä ketteryyttä niin tarkoitus ei kuitenkaan liene pyöriä siellä satama -altaassa loputtomiin...
    Ilman autopilottia tuskin pärjäät yksinpurjehtijana kosterillakaan. Oikein jalustettuna se kulkee kyllä kuin juna - mutta vain vastaiseen. Myötäiseen suunnan säilyttäminen myötäaallokossa vaatii korjausliikkeitä siinä kuin eväkölisissäkin. Omassani tosin auttaa keulapuomi jonka päässä olevalla fokalla saan purjelateraalipinnan niin eteen että rauhoittaa menoa kummasti.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ominaisuudet kirjoitti:

Onko kosterilla millaiset purjehdusominaisuudet? Kallistuuko herkästi tuulessa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu