Kukko

Maatalon isäntä halusi kanalansa kanojen lisääntyvän. Vaikka hänellä oli nuori upea kukko,
eivät siltikään kanat saaneet yhtään tipuja. Maatalon isäntä mietti pitkään mitä voisi asialle tehdä. Kunnes eräänä päivänä hän keksi, että antaisi kukolle viagraa. Niin hän jauhoi purkillisen viagraa ja sekoitti sen kukon ruokaan. Kukko söi.
Seuraavana päivänä maatalon isäntä kävi tarkastamassa miten hommat ovat edistyneet kanalassa. Hänen silmänsä olivat pudota päästä kun hän huomasi jotain ihmeellistä. Kaikki kanalan kanat olivat nussittu kuoliaaksi ja kukko kulki rinta pystyssä niiden keskellä.
Vaikka maatalon isäntä oli menettänyt 100 hyvää kanaa. Hän piti tilannetta huvittavana.
Maatalon isäntä mietti, että mitä tapahtuisi jos hän antaisi kukolle taas viagraa ja laittaisi tämän ankkatarhaan. Niin hän myös teki.
Uusi päivä alkoi sarastaa kun maatalon isäntä astui ankkatarhaan.
- "Ei voi olla totta!", maatalon isäntä huusi nähdessään 75 ankkaa nussittuna kuoliaiksi ja
kukkonsa kulkevan rintapystyssä niiden joukossa.
Hän ei näyttänyt piittaavan 75 ankkansa kohtalosta. Jälleen kerran syötti kukolleen viagraa ja laittoi tämän 25 strutsinsa sekaan.
Aamulla näky oli mitä surullisin. 25 strutsia ja kukko makasivat kuolleina aitauksessa ja korppikotkat liitelivät niiden yläpuolella. Maatalon isäntä jäi hetkeksi katselemaan tätä surullista näkymää hieman etäämmältä. Huomatessaan korppikotkien lähestyvän raatoja hän juoksi kukon luokse ja otti tämän syliinsä.
-"Rakas kukko! Anna anteeksi... Minun ei olisi pitänyt syöttäa sinulle viagraa... Anna anteeksi...", maatalon isäntä sanoi ja huomasi kukon toisen silmän aukeavan.
Kukko kuiskasi isännälle:
-"Pää kiinni, taivaalla on pillua". =)
11049
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Toi oli hyvä, kiitos:D:D:D *lol*

Äänestä

Kommentoi aloitusta

JEP! kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu